MEIDÄN POJAT KARJALAN KANNAKSELLA ISIEMME JÄLKIÄ ETSIMÄSSÄ, 2005

Voisin kait sanoa, että perinteinen yhdistyksemme kevätretki Karjalankannaksen koviin taistelupaikkoihin oli tekeillä jo pidemmän aikaa, mutta kokemattomuuttani yritin mahduttaa taas liikaa paikkoja matkasuunnitelmaamme. Nyt hyväksi havaittu aikataulu on noin kaksi taistelupaikkaa kunnolla päivässä, etenkin jos kuljetaan jalan maastossa. Kysyin JP Laineen jälleen asiantuntija-avuksi mukaan, Jukka-Pekka suostui ilomielin, joten ei muta kuin vuoden 2005 retkemme saattoi alkaa…

Matkamme alkoi aamulla varhain 14.5. Kouvola - Myllykoski - Haminan kautta kohden rajaa. Pysähdyimme vielä pikaisesti Virolahden Salpalinjan museolla, jossa JP Laine piti esitelmää linnoittamisesta. Matka jatkuu ja rajan ylitettyämme totesimme Kymenlaaksossa vallinneen auringonpaisteen olevan tipotiessään. Vettä tuli kuin Esterin persiistä, mutta sisulla eteenpäin ja saattoi joku nauttia hieman matkaeväitä lämmikkeeksi, niin mikäs meidän oli ollessa.

JP halusi käyttää meidät jälleen Rautakorven varastolla, kun seurueesta kaikki eivät olleet siellä käyneet. Rautakorven ammusvarastolle on rakennettu jonkinlainen säleaita eteen, joten se ei ole alkuperäisessä asussaan. Seurueesta nousi muutamia pihalle katselemaan, kunnes aidan takaa ilmestyi suhteellisen kookas koira haukkumaan, jolloin ulkoilijat palasivat kiireesti takaisin autoon.

Matka kohden Leitimojärveä pääsee jatkumaan Portihoikan kautta ajaen. Leitimon luoteisreunassa tiensivussa nousemme Murokallion laelle, jonka omistuksesta taisteltiin 1944 kesällä kiivaasti. JP5 eversti Puroman komentamana hyökkäsi Murokalliolta Leitimonjärven pohjoispuolitse kohden Talinmyllyä, niin tälle alueelle muodostui sitten kuuluisa ns. panssarimakkara. Panssarimakkarasta meinasi tulla valtava motti, mutta suomalaisten joukkojen voima loppui kesken, kuitenkin omista tappioista huolimatta myös vihollisen painostus hieman helpotti Talin alueella. Murokallion juurella oli vielä nähtävissä selvästi Laguksen rynnäkkötykkien ampumakaivannot.

Sateiselta Murokalliolta matkasimme Tali-Repola peltoaukeiden läpi aukeiden itälaidalle, jossa maastouduimme tiestä pohjoiseen. Kovasta vesisateesta huolimatta kuljimme Kalliosuon itälaidalla, jossa oli huomioitavaa maaston runsas kivikkoisuus. Tässä oli asemissa JR25 eli Piikkirykmentin 3. pataljoona. Asemia katsellessamme huomaamme puunlatvoissa selvät sodan arvet. No, tutustuessamme etumaastoon emme voi olla kiinnittämättä huomiota selkeästi nähtäviin kranaattien osumakohtiin, niin vielä 61 vuoden jälkeen on tasapyöreät läikät pitkin suota nähtävissä. Kalliosuolla yritti puna-armeijan 168. divisioona tulla läpi JR25 asemista, mutta se lyötiin takaisin. Yhdeksän päivää Piikkirykmentti puolusti näissä asemissa, kunnes armeijakunnan komentajan käskystä rykmentti vetäytyi Kavantsaaren-Ihantalan tasalle. Sitten ajoimme Karisalmelle, jossa on Suomalaisten vanhat rakennukset säilyneet suhteellisen hyvin. Rautatiesillan vetäytyvät suomalaiset joukot räjäyttivät vetäytyessään 29.6.1944. Paikat katsottuamme vetäydyimme me puolestamme Viipuriin syömään päivällistä.

HÖYSPELLONVUORELLA

Syötyämme suuntasimme automme Höyspellolle, jossa käytiin verisiä taisteluita 21.-22.6. 1944 4.D:n itäisellä lohkolla. Höyspellonvuoresta taisteli alussa 3/JR25, kunnes se vaihdettiin reserviin ja siirrettiin Kalliosuon maastoon 2./JR 25 tullessa tilalle. Taistelut alkoivat venäläisten vallatessa vuoren itselleen keskellä päivää, mutta railakkaalla vastaiskulla Piikin kolmas pataljoona valtasi sen takaisin. Metsäpolkuja pitkin hyökkäsi neuvostoliittolainen 265. D koko voimallaan. Höyspellonvuori sijaitsee Repolan peltoaukeista noin 4 km itään Lyykylänjärven ja Näätälänjärven välisellä kannaksella. Vuoresta taisteltiin kiivaasti aina 22.6. iltaan asti, jolloin 2./JR25 vetäytyi noin 1 km:n pohjoisemmaksi Repolanvuorelle, josta vetäytyi vasta käskystä 29.6. Karisalmelle.

Tutustuimme vielä matkamme nestorin kotitilan jäänteisiin Rapukoskella. Hän kertoi kuinka oli teinipoikana Jatkosodan vuosina harrastanut aseita yms. Huomatkaa maastot olivat pullollaan sotaromua ja niin meidänkin seuralainen oli tuonut metsästä oman Maxim- konekiväärin ja käsikranaatteja, joiden kanssa nuori poika sai ajan kulumaan. Hän kertoi ihmetelleensä jälkeenpäin, kun ei viranomaiset puuttuneet heidän ammuskeluun ja räjäyttelyihin. Aina suutarin pommin tai kranaatin löydettyään pojat laittoivat tulet ammuksen alle ja sitten ei kun kauemmas kuuntelemaan.

YÖTÄ MUOLAASSA

Saavuimme majoitukseen jälleen Muolaan Ala-Kuusan motellille, jossa meille oli varattu illallinen. Syömisien jälkeen olimmekin valmiita saunaan, jossa allekirjoittaneella vierähti pitkä tovi seurueemme kanssa kerraten päivän vaiheita. Illanvietto on omaa luokkaansa, kun sirmakka luo tunnelmaa ja laulu raikaa.

Aamulla sade oli tiessään ja pilvet alkoivat repeilemään. Syötyämme reilun aamupalan olemme valmiit suuntaamaan kohden Muolaan kirkonkylää, joka on noin 10 km etelään motellilta. Muolaassa tarkastelemme kirkkomaata ja kirkon mäkeä, myös ilmeinen pappilan perusta saa meidän huomiota osakseen. Kirkkomaalle on löydetty vuoden 1918 Muolaan valkoisten sankarivainajien muistokivi, josta kuvistakin huomaa on sotien 1939-1944 aikana saanut osumia. Kivi oli kuulemma haudattuna maahan aivan näihin päiviin asti. Muolaasta jatkoimme Kyyrölän kautta Punnukseen, jossa Talvisodassa JR5 oli kovissa taisteluissa. Kävelimme Punnuksen kansakoulun raunioille, josta kuvia. Löytyi alueelta Talvisodan aikainen venäläinen M-36 kypärä, jonka taltioi löytäjä onnellisena muistona retkestämme. Ehtyneitä nestevarantoja täydennettiin Punnuksen paikallisessa kyläkaupassa, josta matka mudan keskeltä jatkui kohden Perkjärveä. Perkjärven ohitimme suuntana Summa.

JÄLLEEN SUMMASSA

Summassa tutustuimme Munasuon pohjoislaitaan ja Saapastukikohdan maastoon. Täällä on aivan selkeästi havaittavissa korsujen paikat, kuin myös juoksuhaudat. Panssarikaivantoakin on pitkät matkat ja niitä tutkaillessamme emme voi välttyä havainnoimasta VPT:n hylsyjä, piikkilankaesteitä, sirpaleita ja räjähtämättömiä kranaatteja. Löydettiin Alkon pullon kaula korkkeineen juoksuhaudan pohjalta, josko olisi Molotovin cocktailista. Bunkkeri SJ 3 "Summajärvi 3" olisi varmasti päässyt sisälle pienellä vaivannäöllä, mutta tyydyin tarkkailemaan sitä vain ulkoa päin. Havaittavaa oli, että maaston tasaisuuden johdosta SJ 3 pistää silmään, kuin paise naamassa. SJ 3 takamaastosta löytyi 203mm betoninläpäisykranaatti, jossa räjähde ainetta noin 3kg, mutta painoa noin 70kg. Näillä puna-armeija yritti tuhota betonilinnakkeita Talvisodassa Mannerheim-linjalla.

Jatkosodassa näissä asemissa oli JR25 18.-19.6. 1944, joten useamman seurueen jäsenen isien ja vaarien jalanjäljillä olimme, tämä antaa paikalla ololle oman lisän. Katsellessani Munasuolle tunnen kuinka veri kohisee korvissani, sielunsilmin näen Talvisodan taistelut räjähdyksineen. Venäläiset panssarit ajoivat jäätynyttä suota pitkin suoraan suomalaisten asemiin helmikuussa 1940 ja vastassa olleella 2./JR9 ei ollut asettaa vastaan kolmen kilometrin kaistalle, kuin 375 väsynyttä taistelijaa ilman pst-aseistusta ja niin Summa murtui sitkeän ja pitkän puolustuksen jälkeen.

Vastaavasti haastattelemani JR25 veteraanit muistavat kesäkuun 1944, kun venäläisten vaunut painoivat Leiritietä asemista läpi suoraan, koska ei ollut pst-aseistusta silloinkaan. Vaunut jatkoivat Poppiuksesta noin 5 km pohjoiseen olevaan Lähteen tienhaaraan, jossa Piikkirykmentin kolonna tuhoutui vaunujen telojen raastamana. Vaunut jäivät kytikseen Lähteentienristeykseen pakottaen vetäytyvät miehet metsiin, joista moni harhaili viikkoja omille linjoille. 4. Divisioonan komentaja Pietari Autti erotutti osaksi omista ja kenraali Laatikaisen laiminlyönneistään johtuneen sekasorron takia Piikin mainion komentajan eversti Ilmari Pallarin. Autti oli asemia näkemättä käskenyt JR25:n asettua asemiin Summassa, josta Pallari oli esittänyt eriävän mielipiteen. Autti oli todennut, että noissa asemissa taisteltiin Talvisodassa, niin niissä taistellaan nytkin. Pallari pelasti sentään rykmentin raskaan kaluston omin päin antamallaan käskyllä, jossa käski niiden vetäytyä Taliin. Tali oli määrätty jo seuraavaksi JR25:n etapiksi vetäytymistiellä. Veteraanihaastattelut selvittivät, että kesällä 1944 Summa oli niin vesakoitunutta, että vihollinen pääsi ihan silmille puskaiden suojissa.

Maastossa löytyy pienellä etsimisellä sotamuistoja, mutta räjähtämättömät ammukset paranee jättää rauhaan, vaikka lapsenmielisyys voisi päästä täällä hyvinkin valtaan. Pojat aina tykkäisivät vähän räjäytellä. Vyölaatikkojen kappaleita, kuin myös kaasunaamarien osia näkyy runsaasti. Itselleni päätyi muistona sodanaikainen panssarivaununprisma ja joku onnekas löysi miinankuoret, niin olimme tyytyväisiä löydöksiimme ja pakollista piikkilankapätkää ei voi unohtaa. Sunnuntai kului turhan nopeaan, joten aloimme olemaan valmiita kotimatkalle.

Summasta ajelimme autolla Lähteenristeyksen ohi Kämärälle, jonka totesimme vain auton ikkunoista, sillä sunnuntai alkoi kääntyä jo pikkuhiljaa iltaan ja JP Laineella alkoi olla kiire Suomeen. Matkasimme Viipuriin syömään ja pakolliseen tuliaisten ostoon. Matkalla rajalle taisimme pysähtyä jokaisessa mahdollisessa kaupassa, kun aina jollain tuntui olevan ruplia vielä taskussa tuhlattavaksi. Matka oli kovin opettavainen monilta osin, mutta seuraava retkemme on varmasti parempi, niin onhan kehitystä tapahduttava myös meilläkin, joskin hitaasti mutta varmasti.

Matkamme onnistumisen takasi Matkalaihon luotettava kuljetus: www.matkalaiho.fi