FALLSCHIRMJÄGERSCHÜTZENABZEICHEN

LASKUVARJOJÄÄKÄRIN HYPPYMERKKI JA VÄHÄN TAUSTATIETOA

Kolmannen valtakunnan merkkien keräily on kai suosituinta tai ainakin merkit ovat halutuimpia, kun puhutaan sotilasmerkeistä. Syitä varmaan on monia alkaen aina tietysti järjestelmän kolkosta maineesta ja päättyen legendaarisiin sotilaisiin, jotka kantoivat noita tarunhohtoisia merkkejä asetakeissaan. Ovathan saksalaisten merkit toki jo olemukseltaan paljonpuhuvia ja hienoja, jopa oikeita taideteoksia, verrattuina monien muiden maiden yksinkertaisiin pellinpaloihin. Kirjoittaja muistaa kuinka hän nuorena poikana sai ensimmäisen Jalkaväen hyökkäysmerkkinsä itselleen kokoelmiinsa, kuinka tiukkailmeinen kotka istui siinä seppeleessä kivääri poikittain allaan. Merkki teki kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta vaikutuksen. Toki toiset pitävät Neuvostoliiton kirkkaista ja räikeistä merkeistä, mutta minulle ne tuovat lähinnä mieleen pääsiäismunien yllätykset.

Ehkä yksi Toisen maailmansodan pelätyimmistä ja kunnioitetuimmista sotilaista oli saksalainen fallschirmjäger. Mistä tämä hurja maine sitten oli peräisin näille eliittisotilaille?

Laskuvarjojääkäriksi ei päässyt kuka hyvänsä ja koulutus oli rankkaa, eli he olivat kovakuntoisia ja kovan moraalin omaavia sotilaita. Heitä käytettiin railakkaissa yllätysiskuissa mm. Eben Emaelin linnoituksien valtauksessa, kun he pienillä liitokoneillaan laskeutuivat bunkkereiden katoille. Norjan ja Kreetan valtauksessa heidän nimensä tuli kaikkien huulille, kun he leijuivat varjoissaan hyökkäykseen. Kun 15 000 fallschirmjägeriä laskeutui Kreetalle taivaalta, niin britit vakuuttuivat laskuvarjojoukkojen käyttökelpoisuudesta, kun Hitler taas pelästyi tappioita. Kreetalla kaatui 2 500 fallschirmjägeriä ja kaiken kaikkiaan saksalaisten tappiot olivat 6 580 miestä kaatuneina. Tämä oli Hitlerille liikaa ja suuri syy miksei invaasiota Maltalle koskaan suoritettu.

Alku

Luftwaffe perusti ensimmäisen laskuvarjoyksikkönsä 29.1.1936 Stendal Borsteliin, jossa koulutus tapahtui. Luftwaffe alkoi kehittelemään heille omia erikoisvarusteita, kuten hyppypukua ja kypärää. Maavoimat perustivat puolestaan 4. lokakuuta 1936 oman laskuvarjojalkaväkikomppanian, johon valittiin testien jälkeen ensimmäiset seitsemän vapaaehtoista 30 hakijasta. Mainitaan, että ensimmäisen kurssin läpäisi vain kolme kurssilaista. Maaliskuussa 1937 laajennettiin komppania pataljoonaksi ja koulutus alkoi täydellä teholla. Maavoimilla ei ollut omia varusteita eikä muutakaan valmiutta koulutukseen, joten koulutus tapahtui lainavarusteissa Luftwaffen koulutuskeskuksessa Stendalissa. Vuonna 1939 pataljoona liitettiin virallisesti Luftwaffeen OKH:n käskyllä. Entiset maavoimien miehet saivat kantaa maavoimien hyppymerkkiä puvussaan 18. joulukuuta 1943 asti, jolloin heille jaettiin Luftwaffen merkit, tosin jotkut kantoivat vielä tämänkin jälkeen vanhaa merkkiään. Maavoimien merkin käyttö rajoittui lähinnä tämän jälkeen brandenburgilaisiin ja heidän 4. rykmenttinsä laskuvarjokomppaniaan.

Mistä heidät myös muistetaan

Gran Sassossa Italiassa 20 Luftwaffen laskuvarjojääkäriä SS-Sturmbannführer Otto Skorzenyn johdolla teki historiaa, kun Mussolini vapautettiin kuninkaan määräämästä arestistaan. He laskeutuivat liitokoneilla vuoristohotellin kivikkoiselle pihalle, josta Skorzeny otti Il Ducen mukaansa pieneen Fieseler Storch lentokoneeseen. Lentäjä ei nousukiidon lyhyyden vuoksi olisi huolinut Skorzenyä kyytiin, mutta Skorzeny oli lujatahtoinen ja kone pääsi täpärästi ilmaan.

Fallschirmjägerit taistelivat vielä sitkeästi Monte Cassinossa ja Normandiassa ylivoimaa vastaan ansaiten glooriaa, vaikka joukkoja oli kulutettu Venäjällä loputtomasti. Mainittava on, että laskuvarjojoukkoja käytettiin kovissa taisteluissa Itärintamalla mm. Leningradin eteläpuolella. Näissä kuluttavissa etulinjan taisteluissa meni kova koulutus hukkaan.

Hyppymerkki syntyy

Yksi monien keräilijöiden haluamista merkeistä on hyppymerkki, Fallschirmjägerschützenabzeichen, joita on kahta mallia, Jalkaväen hyppymerkki (Heer) ja Ilmavoimien hyppymerkki (Luftwaffe). Merkit poikkeavat toisistaan siten, että Luftwaffen merkissä syöksyvällä kullatulla kotkalla on hakaristi kynsissään, maavoimien merkissä syöksyvällä sinkkivaletulla kotkalla ei ole hakaristiä kynsissään. Maavoimien merkissä messinkisen seppeleen ylälaidassa puolestaan istuu tyypillinen maavoimien merkeissä esiintyvä kotka, jolla on siivet supussa ja hakaristi kynsissään.

Maa- ja Ilmavoimien merkit

Maavoimien merkki on perustettu vuonna 1937. Ilmavoimien merkki on perustettu 5. marraskuuta 1936 Herman Göringin aloitteesta. Ne poikkeavat hieman keskenään valmistajasta riippuen. Toisissa merkeissä esim. syöksyvällä kotkalla on nokka raollaan ja toisissa kiinni. Palvelusasuun oli tarkoitettu koneommeltu kangasmerkki. Miehistön merkki oli prameilematon, kun upseereilla oli hopealangasta ommeltu hienompi merkkinsä.

Maavoimien merkeissä on seppele messinkiä ja syöksyvä kotka sinkkivalua. Keskustan kotka on niittaamalla kiinni. Muutama sata merkkiä ennen sotia valmistettiin hopeasta ja niissä on merkintä 800. Merkit on varustettu neulakiinnityksellä. Vuonna 1943 tuli uusi merkki, mikä oli alumiinista valmistettu ja siinä neulan lukituskoukku on selvästi eri osaa. Maavoimien merkit valmisti C.E Juncker Berliinistä. Myöhemmissä Maavoimien merkeissä ei ole valmistajan merkintöjä, mutta yleistä oli, että merkin kantaja kaiverrutti tietonsa taakse. Vuonna 1943 maavoimien merkin nimeksi tuli Fallschirmjägerschützenabzeichen des Heeres.

Alumiininen Maavoimien merkki takaa ja edestä

Jakoperusteet ja käyttö

Jakoperusteena oli suorittaa viisi hyppyä päivällä ja yksi yöhyppy. Kyllä, itse merkkiin ei liity mitään hegemoniaa, koska sen on myönnetty jopa selustasankareille. Monet jopa sotilassoittokunnan jäsenet hyppäsivät vaaditut hypyt ja saivat merkin. Vertailuna englantilaisten hyppymerkki puolestaan vaati kahdeksan hyppyä ja yöhypyn.

Merkkiä kannettiin kuten monia muitakin vastaavia vasemman rintataskun kohdalla.

SS-Brigade 500 eli brandenburgilaisista koottu erikoisosasto, jolla oli suoritettu laskuvarjohyppykoulutus, näyttää kuvien perusteella käyttäneen sekaisin molempia merkkejä.

Jakomääristä ei ole luotettavaa tietoa, mutta todennäköistä on, että määrät liikkuvat yli 50 000 jaetun merkin määrissä. Keräilijöille näistäkin on lyöty varmaan toinen mokoma eritasoisia jäljennöksiä, joten varovainen on oltava, jos ostoaikeissa merkkiä kädessäsi pyörittelet. Monista merkeistä on kultaus kulunut ajan saatossa, johtuen sota-ajan lopulla olevien materiaalien laadullisesta heikentymisestä. Maavoimien merkin hinta alkaa 400 € ja Ilmavoimien 200 € - noin suunnilleen.

Valmistajia olivat:

• C.E. JUNCKER BERLIN SW
• IMME & SOHN BERLIN
• W.DEUMER LÜDENSCHEID
• G.W.L. (Gebrüder Wegerhoff Lüdenscheid)
• G.H. OSANG DRESDEN
• P. MEYBAUER BERLIN
• B&NL (Berg & Nolte Lüdenscheid)
• A (Assmann)
• J.F.S. (Josef Feix & Sohn)
• Sans marquage

Mitat on Luftwaffen merkissä:

• Korkeus: 52,1 mm - 53,9 mm
• Leveys: 41,8 mm - 43,3 mm
• Kotka: 49 mm - 50,7 mm
• Paino: 20,11 g - 43,98 g

Mitat Maavoimien merkissä:

• Korkeus: 55 mm
• Leveys: 42 mm
• Paino alumiinisen 12,5 g
• Paino valetun valmistuserästä riippuen 30 - 35 g