Suomalaisten erilaisista taistelutavoista

[Mangrove]

Magnus, O. 1555 / 2002. Suomalaiset pohjoisten kansojen historiassa osa 1. Amanita, Helsinki.
Yhdestoista kirja. Kolmastoista luku. Suomalaisten erilaisista taistelutavoista

Finnit eli Pohjolan suomalaiset kansat ovat tavattoman villejä. Sen takia heitä on kuninkaallisessa asetuksessa kielletty ankaran rangaistuksen uhalla käyttämästä toistensa tuhoksi taisteluaseita kuten piikkeä, nuolia, keihäitä, miekkoja tai pitkiä tikareita. Sen sijaan sallitaan ehdottomasti käyttää kirveitä ja piiluja rauhanomaisiin tarkoituksiin; niillä he rakentavatkin erinomaisia rakennuksia. Ei sovi kuitenkaan kieltää, etteikö heillä olisi puolustusaseita. Niillä he tarpeen tullen torjuvat ryöstönhaluiset moskoviitit, jotka asuvat aivan liian lähellä heidän rajojaan.

Ensimmäisen hyökkäyksen kohtaamiseen ja torjumiseen käyttävät sauvalinkoja; jos taistelu sitten syntyy aivan lähellä, he puolustautuvat vöihinsä sitomillaan linkokivillä. He ovat hyvin väkivahvoja ja taitavia lingolla ampujia eivätkä koskaan erehdy maalista. Heillä on myös pitkiä honkapuisia keihäitä, jotka ovat saaneet kuivua auringossa ja joiden kärjissä on teräviä piikkejä tai otia. Tälläisin asein varustautuneet miehet lähetetään ensimmäisinä lyömään kevyet ratsut tai jalkamiehet.

Jotkut käyttävät hyväksi eräänlaisia metsästyksessä tuttuja verkkoja. Yhteenotossa vihollisen kanssa näitä heitetään vastustajan pään yli kuin silmukoita ja hevonen tai mies vedetään nurin. Jos käytettävissä ei ole rauta- tai lyijykuulia tai rautaketjuja, jotkut käyttävät neljän kyynärän mittaiseen köyteen sidottuja nyrkinkokoisia kiviä; köydet on puolestaan sidottu keppiin. Nämä varusteet kiedotaan ratsastajien käsivarsiin tai hevosen jalkoihin, jotka ovat köydestä vetäisemällä helposti saatavilla. Suomalaisilla on suurta apua myös suurista, vihaisista koiristaan, joita moskoviittien hevoset pelkäävät yhtä paljon kuin persialaiset hevoset kameleita. Näillä koirilla on tapana - niin kuin ne on opetettu - hypätä ylöspäin ja purra hevosta turpaan; tästä ne pelästyvät niin, että ne nousevat takajaloilleen ja heittävät ratsastajan selästään. Hänet tapetaan heti tai otetaan vangiksi.

Neljästoista luku. Lisää tämän kansan aseista ja suojelukeinoista

Suomalaiset käyttävät taistelussa suojanaan hylkeennahkaista varustusta, joka on peitattu kalkilla, tai hirvennahkaista varustusta, johon on jätetty karva jäljelle. Talvisilla sotaretkillä he valelevat sen vedellä. Vesi muodostaa karvaiselle ulkopuolelle jääkuoren, joka ei sula soturin hiestä.

Jotkut käyttävät kypärää, jotka on valmistettu joidenkin eläimien, kuten hirven, poron (josta puhutaan enemmän edempänä eläimiä käsittelevissä kirjoissa) tai naudan sorkista; nämä nidotaan yhteen niin taitavasti, että ne toimivat kalansuomujen tavoin. Toiset käyttävät samaan tarkoitukseen joidenkin lintujen höyheniä, jotka sidotaan huolellisesti yhteen sisäpuolelta rautalangalla. Jotkut taas käyttävät paksusta nahasta valmistettua kypärää. Ne on peitattu kalkilla ja jännitetty kosteina päänmuotoisen puukehikon yli. Sitten niiden on annettu kuivua raikkaassa ilmassa. Nämä kypärät antavat päälle oivallisen suojan. Jotta ne eivät pehmenisi pään lämmetessä, ne vuorataan sisäpuolelta kosteutta sietävällä haavankuorella. [...]

[LV]

Mielenkiintoista tekstiä, mutta vähän arveluttaa tarinoinnin luotettavuus; eikö 1500-luvulla vielä ollut tapana maustaa "tieteelistäkin" tuotantoa enemmän tai vähemmän keksityillä aineksilla?

[Komendantti]

Olaus Magnus Gothus (lokakuu 1490 Itä-Götanmaa – 1. elokuuta 1557 Rooma):

"Olaus Magnus piti tutkimuksensa perustana Aristoteleen oppeja, joiden mukaan kylmien seutujen asukkaat ja eläimet ovat voimakkaampia ja urhoollisempia kuin eteläisemmät rotunsa edustajat. Eniten kritiikkiä on kohdistettu kirjoittajan liioittelevaan tyyliin. Olaus Magnus noudatti aikansa goottilaista historiankirjoituksen perinnettä ja oli uskollinen käyttämälleen aineistolle. - - "
Carta marina / Carta gothica eli Gothian kartta:
"- - Hän luki saatavilla olleet antiikin ja keskiajan kirjalliset kuvaukset Pohjoisista maista ja kansoista ja tutki edeltäjiensä piirtämiä karttoja. Hän käytti luultavasti hyväkseen myös aikansa merikarttoja ja purjehdusoppaita. Lisäksi hän hankki tietoja muilta Pohjolaa tunteneilta oppineilta. Heistä tärkein oli Trondheimin arkkipiispa Erik Walkendorf, jolta Olaus Magnus sai suurimman osan Norjaa, Islantia ja Grönlantia koskevasta materiaalistaan. - - "

http://fi.wikipedia.org/wiki/Olaus_Magnus

[Mangrove]

Mielenkiintoista tekstiä, mutta vähän arveluttaa tarinoinnin luotettavuus; eikö 1500-luvulla vielä ollut tapana maustaa "tieteelistäkin" tuotantoa enemmän tai vähemmän keksityillä aineksilla?

Historia de gentibus septentrionalibus on luultavasti enemmän totta kuin tarua. Magnus oli Upsalan viimeinen katollinen arkkipiispa eli hänellä oli mahdollisuus käyttää virallisia asiakirkkoja. Lisäksi hän oli jo v. 1518 käynyt Suomen Lapissa.

[Komendantti]

Lisäksi hän oli jo v. 1518 käynyt Suomen Lapissa.

Siis vuonna 1519, ja kävi tarkastusmatkalla Torniojokilaaksossa. Ei nyt niin kovin pitkä ja syvällinen Suomen tutkimusmatka...

"Vuonna 1555 ilmestyneessä Pohjoisten kansojen historiassa on ensimmäinen kirjallinen ja kuvallinen esitys Lapista. Tornionlaaksosta Olaus kertoo omia silminnäkijähavaintojaan, sillä hän ulotti matkansa aina Pelloon saakka. Muun Lapin osalta hänen kuvauksensa perustuu antiikin ja keskiajan kirjallisiin lähteisiin ja suullisiin kertomuksiin, joihin oli sekoittunut paljon mielikuvitusta ja ennakkoluuloja."
http://lapinkavijat.rovaniemi.fi/carta_ ... ex.php?l=f

Mutta joka tapauksessa tekihän kyseinen herra kuitenkin uraauurtavaa työtä dokumentoidessaan niitä vähiäänkin tietojaan ylös muun maailman ihmeteltäväksi tai kauhisteltavaksi, tämä "suomenniemi" kun oli juuri sellaista hyvin valkoista aluetta silloisilla kartoilla samoin kuin harvojen aihepiiriin liittyvien kirjojen sivuilla.

[wikke]

Eniten tuossa tekstissä ehkä särähtää korvaan "rautalanka". Toinen mikä pähkäilyttää "honkapuisia keihäitä" eiköhän olisi parempiakin materiaaleja ollut tuohon käyttöön kuin mänty.

[Komendantti]

Muutenkin tuo koko kuvaelma on hiukan "satukirjamainen" ja poikkeaa kovastikin siitä, mitä nykyään yleisesti tunnetaan vaikkapa jo viikinkien aikaan eläneiden suomalaiskansojen metsästys- ja sodankäyntimenetelmistä ja -välineistä.

[Juha Tompuri]

Olauksen esittämät tiedot Suomesta olivat etupäässä kuulopuheisiin perustuvia anekdootteja.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Olaus_Magnus

t: Sven

[smokeball]

Eniten tuossa tekstissä ehkä särähtää korvaan "rautalanka". Toinen mikä pähkäilyttää "honkapuisia keihäitä" eiköhän olisi parempiakin materiaaleja ollut tuohon käyttöön kuin mänty.

Honka saattaa tarkoittaa yleensä kuivattua eli hongittunutta puuta. Jängän laidassa kitumalla kasvanut (mänty)honka on muuten aika perkeleen tiukkaa ja kovaa puuta.

[Mangrove]

Olauksen esittämät tiedot Suomesta olivat etupäässä kuulopuheisiin perustuvia anekdootteja.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Olaus_Magnus

t: Sven

Kannattaa muistaa, että ei Wikipediakaan ole täysin luetettava lähde. Esimerkiksi tuossa Olaus Magnuksen artikkelissa ei ole ollenkaan lähdeviittauksia, vain kirjallisuusluettelo lopussa.

Männyn käytön selittää se, että kyseessä on nykyisen Pohjois-Suomen kuvaus ja siellähän eivät kasva tammet eivätkä pihlajat mistä saisi hyvää keihäsmateriaalia.

Muutenkin tuo koko kuvaelma on hiukan "satukirjamainen" ja poikkeaa kovastikin siitä, mitä nykyään yleisesti tunnetaan vaikkapa jo viikinkien aikaan eläneiden suomalaiskansojen metsästys- ja sodankäyntimenetelmistä ja -välineistä.

Mitä me tiedämme 1500-luvun suomalaisista? Tästä aikakaudesta on juuri jäänyt oikeastaan vain tuo Magnuksen kuvaus. Etnografista materiaalia on säilynyt oikeastaan kokonaisena vain 1600-1700 -luvuilta eteenpäin ja en alkaisi rinnastamaan merovingiajan Suomea (aluetta) myöhäiskeskiajan Suomeen.

Suosittelen lukemaan kirjan läpi kokonaan ettei saa väärää käsitystä muutamasta tekstinpätkästäni.

[Komendantti]

en alkaisi rinnastamaan merovingiajan Suomea (aluetta) myöhäiskeskiajan Suomeen.

Merovingiaika (500-800 jaa.) ja mainitsemani viikinkiaika (800-1050 jaa.) ovat kaksi eri asiaa. Molemmilta aikakausilta on olemassa jopa suhteellisen paljon mm. arkeologisia hautajöytöjä, joiden mukana paljon metsästykseen, sodankäyntiiin ja jokapäiväiseen elämään liittyvää esineistöä. Vasta ristiretkiaikana (1050-1300) nuo löydöt vähenivät, kun hautoihin ei enää kovin usein laitettu vainajan elämään liittyvää esineistöä mukaan.
Sekä merovingi- ja viikinkiajan materiaali ympäri maata on jo ollut huomattavasti kehittyneempää, kuin O. Magnusin esittämissä kertomuksissa annetaan ymmärtää. Tosin myös em. aikoina monet hautalöydöt sisältävät monia esineitä tai välineitä, jotka eivät olleet aina suomalaisten valmistamia - mutta silti suomalaisten käyttämiä, esimerkiksi vaihtokaupassa saatuja esineitä ja aseita. Luonnollisesti myös muiden kuin vain suomalaisten hautoja on löydetty maastamme, kuten esim. Karholannokan merovingiaikainen ratsusotilaiden joukkohauta.

[wikke]

Eniten tuossa tekstissä ehkä särähtää korvaan "rautalanka". Toinen mikä pähkäilyttää "honkapuisia keihäitä" eiköhän olisi parempiakin materiaaleja ollut tuohon käyttöön kuin mänty.

Honka saattaa tarkoittaa yleensä kuivattua eli hongittunutta puuta. Jängän laidassa kitumalla kasvanut (mänty)honka on muuten aika perkeleen tiukkaa ja kovaa puuta.

Kovaa kyllä, mutta kuivuttuaan ei sitkeää. Purjelaivojen rikeissä käytettiin (käytetään) tuosta syystä kuusta eikä esimerkiksi mäntyä. Toki kuusen suoruudellakin etunsa tuossa käytössä.

Aika työstäminen männystä tehdessä. Kun latvus kyllin vahvaa, niin tyvi/keski kohta jo aikamoisen paksua jöötiä.

Tuolla Kujansuun mainitsemalla pohjoisella "ulottuvuudella" kyllä selittyy miksi ei esimerkiksi saarni tai jalavaa.

[smokeball]

Näitä napapiirin seutuja ajatellen on tuo kitukasvuinen petäjä käyttökelpoisinta. Kuusta toki löytyy ja se sopii moneen käyttöön. Pihlaja jää jo liian matalaksi ja känkkyräiseksi, mutta kuiva haapa on aika ihanteellinen lujuutta ja jäykkyyttä vaativiin astaloihin.

[Mangrove]

Molemmilta aikakausilta on olemassa jopa suhteellisen paljon mm. arkeologisia hautajöytöjä, joiden mukana paljon metsästykseen, sodankäyntiiin ja jokapäiväiseen elämään liittyvää esineistöä.

http://www.helsinki.fi/arkeologia/rautaesine/aseet.html

Hautalöydöt ovat 99 prosenttisesti rikkaiden hautoja eivätkä siten kuvasta koko väestöä. Suomesta ei ole löytynyt yhtään kokonaista jousta, karhu- / sikakeihästä tai muuta metsästysasetta 1500-lukua edeltäneiltä vuosisadoilta. Keihään tai nuolenkärjestä ei voi päätellä mitään aseen koko pituudesta tai valmistustavasta (sidonta j.n.e.) joten kirjalliset lähteet myöhäiskeskiajalta ovat tärkeitä.

Martti