No lienee soveliasta kertoa mitä tapahtui silloin kun tapasin Onni Määttäsen toista kertaa.
Eli olin varusmieskuljettajana PkarPr/Joep ja tammikuu -91 menossa.
Pakkasta liki 30 ja siis normaali pohjois-karjalainen talvikeli.
Sain ajomääräyksen. Kohteena Ilomantsi, Kuljettavana majuri, jonka nimeä en jaksa enää muistaa ja ajokkina HJ-60 eli iso Toyotan maasturi.
Majurin kanssa ajeltiin Ilomantsia kohden ja matkalla jutusteltiin myös sotaveraaneista ja marskin ritareista. Majuri kertoi myös Onni Määttäsen osallistuvan kokoukseen, johon hän itsekin oli menossa. Kokous liittyi muistaakseni Taistelijan talon tai jonkun muun maanpuolustusaiheen ympärille. No perille saavuttiin leppoisissa tunnelmissa, kunnantalon eteen ja olimme ensimmäiset paikalle saapuneet, Onni Määttäsen lisäksi.
Lepsautimme Määttäsen kanssa käsipäivät ja vaihdoimme muutaman sanasen. Mieleeni jäi kuva hyvin rehellisestä ja suoraviivaisesta miehestä. Lisäksi erinomainen vaikutelma yleiskunnosta, olihan hän jo 83-vuotias.
Sain majurilta ohjeistuksen palata klo 20.00 eli kokouksen jälkeen.
Kävin kolmisen tuntia tutustumassa Ilomantsin keskustan iltaelämään ja palasin sovittuna aikana. Määttänen kätteli ulkona muut osallistujat ja lähti rivakasti kävellen kotia kohti. Majuri oli jäännyt jutustelemaan vielä muiden osallistujien kanssa ja viimein kiipesi HJ:n etupenkille. Nostettuani kytkintä, majuri äkkäsi : Onnilta jäi potkuri! Kunnantalon rappusten vieressä oli sininen potkuri. Varmaan on Onnin potkuri. Meidän pitää viedä potkuri Onnille.
No eipä mitä. Varmaan 20 minuuttia äherrettiin ja saatin potkuri ängetyksi HJ:n kyytiin. Ei ollut helppoa, sillä autoa oli modifioitu penkkien ja koirakalterin osalta ja kattotelinettä ei ollut. Kaasu pohjaan ja potkuri kyydissä perään. No Määttänen oli jo melkein kotirappusilla, matkaa keskustasta oli muistaakseni parisen kilometria.
Kuule Onni, toimme sinun potkurin, majuri sanoi avatessaan HJ:n ikkunaa.
Minkä? Määttänen vastasi. Sinun potkuri jäi. Ei minulla ole potkuria, Määttänen sanoi, ei ole koskaan ollutkaan!
No eipä taasen muuta kun potkuri kyydissä kunnantalolle takaisin. Mietin mielessäni majurin touhuja, ja herran naama oli jo hivenen punainen..
Kunnantalon edessä meitä odotti iltatöistä lähtevä siivoja, jolle potkuri kuului. Ja majurin harmiksi rouva oli sitä lajia, joka on todella tarkka tavaroistaan! Eli hra majurikin seisoi suurinpiirtein asennossa, kun siivooja ripitti meitä, ja kun ei meinannut uskoa millään sitä, että otimme potkurin vahingossa. Majuri sai kuulla osansa ja minäkin siinä sivussa, mutta minulla ei ollut asian suhteen kommentoitavaa.
Ilomantsista Ylämyllylle ajeltiinkin sitten illan hiljaisissa tunnelmissa
