Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

Tarkistin Suomen sotasurmat tietokannasta isoisäni veljen ja isoäitini veljen kuolinajan. Kumpikin 'mestattiin' Kemissä 15.2.1918.
Tuo on hyvin traumaattista vieläkin ja siksi usein paheksun joidenkin foorumilaisten näkemystä punikeista. Hekin olivat vapauttamassa Suomea oman ymmärryksensä mukaan eikä meillä ole paljon rääpyä tuomita kummankaan osapuolen tekoja.
Monimutkaisemmaksi asian tekee sekin, että isoisäni lapsuuden kaveri ja elinikäinen ystävä oli jääkärikenraali Aarne Blick, joka oli myös veljeni kummisetä. Blickin tytär oli minun 'otto-kummitäti' ja äitini paras ystävä. Lisäksi isäni palveli 2D:ssa sen vuoksi, että Blick oli kyseisen porukan komentaja.
Historian lukeminen ja sen kokeminen omakohtaiseksi on opettanut pehmentämään omia ajatuksia niin lahtareista kuin punikeistakin.

Näissä merkeissä teen 'kupit' tasapuolisesti kaikille sodissamme taistelleille ja kaatuneille.

Niin, meillä oli niinä päivinä päämaja tuossa vähässä matkassa.

Omalla kohdalla asenteisiin vaikuttaa osaltaan valtamediossa vallalla oleva käsitys valkoisten terrorista jota kuvastaa juurikin "lahtari" nimike. "Punikeilla" tuntuu olevan ihan yhtä jyrkät mielipiteet kuin mitä tuossa paheksut. Täältä päin esim. vielä -80 luvulla Tampereelle muuttaneet ovat tämän saaneet tuntea.

Asiat muuttuivat -40 luvun jälkipuolella sillä vielä -30 luvulla pidettiin esim. Tampereen valtauksen juhlaparaateja. Se voittajan kirjoittama historia muuttui jossain välissä.

Yksittäiset ihmiskohtalot puolin ja toisin ovat tietenkin sangen valitettavia mutta tuon kaltaisissa selkkauksissa taistellaan veli veljeä vastaan ja jälki on sen mukaista. Niin se vaan menee niin meillä kuin maailmallakin. Vaikka usein viljelläänkin näkemystä että täällä oltaisiin jotenkin parempia.

Ymmärrän toki että ympäri Suomea ei tammisunnuntaita vietetä mutta pitäisi muistaa että tässä ollaan ja näillä mennään.
Millaisessa tilanteessa olisimmekaan jos vapaussodassa olisi toisin käynyt.

Kaikesta huolimatta käyn tekemässä yhden kupin kaikille näkökulmille tasapuolisesti.

Hankalaa hommaa. Pitäisi varmaan olla ulkomaalainen jotta voisi olla täysin objektiivinen, kun jokainen tuntuu hivenen kallistuvan puoleen tai toiseen.
Varmaankin moni tällä palstalla tietää sen, että ainakin punaisten sosiaalidemokraattisessa osassa oli vankkoja itsenäisyysaatteen miehiä. Henkilökohtaisesti en usko muutenkaan punaisten massan taistelleen itsenäisyyttä vastaan.

Pitää muistaa myös että tiedonkulku tuolloin oli hieman eriluokkaa kuin tänään. Ihmisten käsitys asioiden tilasta oli varmasti varsin erilainen kuin voisi kuvitella.

Aika oli erilainen. Tieto kulki vähintään viikon viiveellä ja sekin oli moneen kertaan värittynyttä.

Kuitenkin olen saanut aika isänmaallisen kasvatuksen. Lipun nosto ja lasku olivat tähdellisiä tilaisuuksia isovanhemmilleni. Niissä tapauksissa me pojat olimme avustamassa eikä lippu saanut koskettaa maata. Äänestäminen oli suuri tapaus. Äijä ja mummu laittoivat parhaat pyhävetimet päälle ja minutkin pyntättiin samaan kuosiin. Sitten mentiin Rauhanyhdistyksen talolle jonottamaan. Hattu pois päästä sisätiloissa ja sitten kaikella vakavuudella koko seremonia. Vieläkin, käydessäni äänestämässä teen samoin. Tullessani vaalihuoneistoon kumarran, otan lipun ja käyn piirtämässä 'punaisen viivani', leimautan sen ja pistän uurnaan. Lopuksi katson vaalilautakunnan jäseniä ja kumarran.

1918 tulee aina herättämään tunteita niin puolin jos toisinkin.Itse aloitin lukemaan Lauri Teivaisen kirjaa Sota Suomessa (492 sivua) ja siinä kerrotaan sellaisia mitä ei suomen historiasta pahemmin mainosteta.

Se on totista luettavaa vaikkakin moni sen teistä on jo varmasti lukenutkin.Aikaa kyllä tuon kanssa tulee menemään,kirjastosta sen lainasin vaikka tuskin kuukauden aikana sitä saan loppuun.