Junamiehen sotaa
Posted: Tue Jun 10, 2008 11:44
Talvi ja jatkosotaa meidän suvussa:
Oma isoisä työskenteli koko ajan VR:llä.
Varusmiehenä hän oli alunperin rannikkotykistössä. Osallistui talvisotaan helsingin isosaaressa, ampui kuulemma omalla kiväärillään matalalla lentäviä pommikoneita, mutta muuta toimintaa ei siitä ajasta kertonut. Jatkosotaan hän kerkesi ilmottautua jo yksikössään kunnes rautatie anoi hänet takaisin töihin. Työvoimapula kotirintamalla oli valtava. Vapaalla kulkiessaan saatettiin kysellä ohi ajavista autoista töihin. Junia piti purkaa ja järjestellä ratapihoilla ja miehiä oli hyvin vähän. Kertoi tästä esimerkin että työkaverin poika oli kaatunut. Hän oli mennyt esimiehelle kertomaan että huomenna on hautajaiset. Tilanne oli kriittinen jonkun junan suhteen ja esimies ei olisi häntä päästänyt. Tilanne päättyi, kun mies sanoi ettei hän mitään lupaa tullutkaan pyytämään, tulin ilmoittamaan että olen huomenna pois töistä.
Jatkosodan lopulla helsinkiä pommitettiin uudestaan. Ihmiset meni pommisuojiin. Usein sieltä sitten huudeltiin miehiä apuun kun joku talo syttyi palamaan. Naiset pidätteli miehiään että älä mene. Kerran isoisä lähti tyhjentämään palavaa taloa. Tavaraa heiteltiin ikkunoista alas. Liekit löi jo niin kuumina että oli pakko lopettaa. Viimehetkellä isoisä nyppäsi kattokruunun johtoineen irti ja hyppäsi sen kanssa ikkunasta alas. Erään pommituksen jälkeen kotitalosta ja useammasta viereisestä talosta meni ikkunat rikki. Paine aalto rikkoi ikkunat erikoisesti. Sisempi ikkuna hajosi vaikka ulommat jäi ehjäksi. Ikkunalasia ei saanut tilalle oikein mistään. Lasi paikattiin useammaksi kuukaudeksi kovalevyllä. Isoisä oli junan mukana evakuoimassa Viipuria. Kauppahallista sai hakea ilmaiseksi leipää. Tavaraa jäi Viipuriin paljon. Loppukesästä -44 hänelle jäi mieleen junan purku Vallilan asemalla. Vaunu oli täyteen lastattu ruumisarkkuja. Haju oli hirveä ja matoja oli arkkujen päällä, välissä ja vaunun lattialla ihan lakaistavaksi asti. Arkkuja nostettiin ja kammettiin puukepeillä, kun ennen matojen pois lakaisua niitä oli niin iljettävää koskea.
Oma isoisä työskenteli koko ajan VR:llä.
Varusmiehenä hän oli alunperin rannikkotykistössä. Osallistui talvisotaan helsingin isosaaressa, ampui kuulemma omalla kiväärillään matalalla lentäviä pommikoneita, mutta muuta toimintaa ei siitä ajasta kertonut. Jatkosotaan hän kerkesi ilmottautua jo yksikössään kunnes rautatie anoi hänet takaisin töihin. Työvoimapula kotirintamalla oli valtava. Vapaalla kulkiessaan saatettiin kysellä ohi ajavista autoista töihin. Junia piti purkaa ja järjestellä ratapihoilla ja miehiä oli hyvin vähän. Kertoi tästä esimerkin että työkaverin poika oli kaatunut. Hän oli mennyt esimiehelle kertomaan että huomenna on hautajaiset. Tilanne oli kriittinen jonkun junan suhteen ja esimies ei olisi häntä päästänyt. Tilanne päättyi, kun mies sanoi ettei hän mitään lupaa tullutkaan pyytämään, tulin ilmoittamaan että olen huomenna pois töistä.
Jatkosodan lopulla helsinkiä pommitettiin uudestaan. Ihmiset meni pommisuojiin. Usein sieltä sitten huudeltiin miehiä apuun kun joku talo syttyi palamaan. Naiset pidätteli miehiään että älä mene. Kerran isoisä lähti tyhjentämään palavaa taloa. Tavaraa heiteltiin ikkunoista alas. Liekit löi jo niin kuumina että oli pakko lopettaa. Viimehetkellä isoisä nyppäsi kattokruunun johtoineen irti ja hyppäsi sen kanssa ikkunasta alas. Erään pommituksen jälkeen kotitalosta ja useammasta viereisestä talosta meni ikkunat rikki. Paine aalto rikkoi ikkunat erikoisesti. Sisempi ikkuna hajosi vaikka ulommat jäi ehjäksi. Ikkunalasia ei saanut tilalle oikein mistään. Lasi paikattiin useammaksi kuukaudeksi kovalevyllä. Isoisä oli junan mukana evakuoimassa Viipuria. Kauppahallista sai hakea ilmaiseksi leipää. Tavaraa jäi Viipuriin paljon. Loppukesästä -44 hänelle jäi mieleen junan purku Vallilan asemalla. Vaunu oli täyteen lastattu ruumisarkkuja. Haju oli hirveä ja matoja oli arkkujen päällä, välissä ja vaunun lattialla ihan lakaistavaksi asti. Arkkuja nostettiin ja kammettiin puukepeillä, kun ennen matojen pois lakaisua niitä oli niin iljettävää koskea.
