Venäläisen vääpelin päiväkirja talvisodan ajalta
Posted: Sat Oct 18, 2008 10:34
Kansallisarkiston Sörnäisten toimipiste. PK 2016. Käännös talvisodan aikana 1939-1940 Neuvostoliittolaisen JR 233 vaiheista ajalta 23/12/1939-3/3/1940, 5-komppaniaan kuuluneen vääpelin päiväkirjan mukaan. Päiväkirja saatu haltuun II AKE:n alueella sotatoimien yhteydessä.
[...]
15.1.(1940). Ilahduttava uutinen. Taas on puolustusministeriön (MARKOM) käsky rykmenttimme lähettämisestä Suomeen. Nyt on toivoa minullakin. Tulisi vain Gribenok takaisin. Tämmöisenä aikana en viitsi istua "kotirintamalla". Jo viidettä päivää koulussa. Koulussa on seitsemän kansallisuutta joista 64%:lla on keskikoulusivistys. 16% on käynyt 7 luokkaa. Täällä on Gruusialaisia, Armenialaisia, Kreikkalaisia, Tazzekialaisia, Uzbekkeja, Venäläisiä, Ukranalaisia, Azerbeitsanilaisia ja yksi Moldavialainen. Isänmaan kaikista nurkista.
[...]
26.1. Olen erittäin iloinen. Olen saanut kutsun puhelimitse, se tietää lähtöä. Uraa. Minä matkustan huomenna rintamalle. Komissaari määräsi omaan komppaniaan. Olen iloinen ja kiitollinen. Pääsin taas omieni pariin. Kahdessä päivässä koottiin koko vanha komppania. Huomenna on lastaus ja matka rintamalle. Olen heti valmis. Eläköön vapaa Suomi.
[...]
19.2. Pieni, kymmenen metrin pituinen silta erottaa kaksi maailmaa. Vain yksi sekunti ja automme on ylittänyt sillan. Tässä on se uusi maa -- Suomi. Suuresti eroaa tämä maa meidän maastamme ensisilmäyksilläkin. Vasemmalla sekä oikealla tulee vastaan satavuotiaita puita, näkyy vain palaneita seiniä ja vahingoittumattomia tulisijoja. Ei yhtään ihmistä, ei edes lintujakaan. Yövymme maakuopissa metsässä, huomenna eteenpäin.
[...]
23.2. Olemme metsässä. Eturintama on siirtynyt aikaisemmasta 16 km. Vähän väliä kuuluu tykistön ammuntaa. Tuntien elämänsä viime hetkien lähestyvän, vihollinen kaivautuu syvälle maahan. Sen sieltä lyöminen on vaikeata. Metsä jossa olemme on kuin maanjäristyksen jälkiltä ja tulipalojen näyttämö. Maasto johon metsä liittyy on täynnään palaneita asumusjäänteitä. Hajonneet tulisijat ja törröttävä savupiiput muistuttavat ainoastaan tällä paikalla olleen asutun paikkakunnan. Todellisuudessa täällä olikin sellainen. Sen nimi oli Muolaa. Tästä asutusalueesta on jäänyt vain epämiellyttävä maasto.
Metsän ja suuren järven välissä korkealla kukkulalla seisoi kirkko. Sen tornista näkyi Leningrad. Kirkon ympärillä oli suuri hautausmaa. Kukkula, millä kirkko oli, teki sen valloittamattomaksi. Valkobandiitit tekivätkin siitä aikanaan linnoituksen. Koko kukkula oli ympäröity moninkertaisilla piikkilankaesteillä, maastoon oli kaivettu hyökkäysvaunuesteitä sekä rakennettu valtavista kivijärkäleistä monen rivin vahvuisia panssariesteitä. Kaikki tämä vielä ympäröity miinoituksella. Hautausmaalla hautojen välissä on järjestetty korsujen kanssa yhteydessä oleva rengasmainen yhdyshauta. Koko linnoitusalue oli ympyrän muotoinen. Itse kirkosta johti maanalaisia käytäviä kaikkialle ympäristöön. Yhden näistä olen nähnyt itse. Se on tavallisen kaivon muotoinen siihen kuuluvine osineen, noin 200 metrin päässä kirkosta. Kaivosta on maanalainen käytävä suoraan kirkkoon.
Järvi on luonnollinen este. Metsä on linnoitettu rautabetoniasemilla. Neljän päivän ponnistelu tarvittiin sen valloittamiseen. Osallistuneiden kertomuksien mukaan täällä oli sitkeät taistelut. Nyt kuva on toisenlainen. Koko kirkko on tuhottu perusteellisesti, jäljellä on vain kivikasa. Istutettu metsä hautausmaalla on muisto vain, ei yhtään ehjää puuta. Kaikissa juoksuhaudoissa, kaikissa kuviteltavissa olevissa asennoissa, makaavat kaatuneet bandiitit. Sama kuva yhdyshaudoissakin. [...]
[...]
27.2. [...]. Kaikki edut bandiittien puolella. He ovat 100 kertaa edullisemmassa asemassa kuin punainen armeija. Vihollinen käyttää paitsi ammuntaa tuliasemistaan, myös sala-ampujien toimintaa metsissä, raunoissa ja maastokuopissa. He ovat useasti meikäläisistä 50-100 m:n päässä, mutta heidän piilonsa keksiminen on erittäin vaikeata.
Pään yläpuolella yhtämittaa lentävät ammukset. Totuimme nopeasti uuteen olotilaan. Ammusten aiheuttama ääni ei minua häiritse lainkaan. Edessä on patteri, sivustoilla on myös patterit jakamassa jylinää ja kun majapaikkamme takanakin on 4 tykin asemat, niin yhteislaukauksen sattuessa kattomme läpi tippuu soraa. Leikilläni sanoinkin tykkimiehille etteivät ne lähellä paukuttelisivat sillä ruokamme pilaantuu sille putoavasta sorasta. Naurua....
Rintama, etulinja esittää sanoin kuvaamatonta näkyä. Mistä löytyisi sellainen taistelija joka voisi kuvata tämän? Jo kolmatta päivää ovat meikäläiset olleet tulessa eikä lopusta näytä tulevan mitään selvyyttä. Vihollinen on kaivautunut maahan ja sen sieltä pois ajaminen näyttää olevan mahdoton asia. Mutta lujasti uskon, että otamme heidän asemansa, kun kerran näinkin paljon jo ollaan saatu, otamme loputkin. Harmittaa kovasti kun valkoiset roistot pelkäävät esiintulla silmiemme eteen. Ei yhtään avotaistelua. [...]
[...]
3.3. Päivän kuluessa etenimme 4-5 km. Eilen vietimme koko yön ampumahaudoissa. Kestämättömän kylmä yö. Vuorotellen piti päästää rivimiehet lämmittelemään eheäksi jääneessä ladossa. Päivällä voi rajattomasti sytyttää nuotioita lämmittelyä varten. Yöllä ei saa edes polttaa tupakkaa. Ennen hyökkäystä joutui 3:s pataljoona väijytykseen, menetimme 13 miestä. Iltaan mennessä vihollinen jätti kaikki asemansa, jopa elintarvevarastonsa. Sytyttämälä kylän tuleen vihollinen lähti pakoon.
Olemme etummaisia hyökkäyksessä. Pitkän toimettomuuden jälkeen ryhdyimme tositoimeen. Päivällinen komppaniaan toimitettiin 15 km:n päästä vasta illalla. Muonituksen suhteen on ollut vaikeuksia.
[...]
15.1.(1940). Ilahduttava uutinen. Taas on puolustusministeriön (MARKOM) käsky rykmenttimme lähettämisestä Suomeen. Nyt on toivoa minullakin. Tulisi vain Gribenok takaisin. Tämmöisenä aikana en viitsi istua "kotirintamalla". Jo viidettä päivää koulussa. Koulussa on seitsemän kansallisuutta joista 64%:lla on keskikoulusivistys. 16% on käynyt 7 luokkaa. Täällä on Gruusialaisia, Armenialaisia, Kreikkalaisia, Tazzekialaisia, Uzbekkeja, Venäläisiä, Ukranalaisia, Azerbeitsanilaisia ja yksi Moldavialainen. Isänmaan kaikista nurkista.
[...]
26.1. Olen erittäin iloinen. Olen saanut kutsun puhelimitse, se tietää lähtöä. Uraa. Minä matkustan huomenna rintamalle. Komissaari määräsi omaan komppaniaan. Olen iloinen ja kiitollinen. Pääsin taas omieni pariin. Kahdessä päivässä koottiin koko vanha komppania. Huomenna on lastaus ja matka rintamalle. Olen heti valmis. Eläköön vapaa Suomi.
[...]
19.2. Pieni, kymmenen metrin pituinen silta erottaa kaksi maailmaa. Vain yksi sekunti ja automme on ylittänyt sillan. Tässä on se uusi maa -- Suomi. Suuresti eroaa tämä maa meidän maastamme ensisilmäyksilläkin. Vasemmalla sekä oikealla tulee vastaan satavuotiaita puita, näkyy vain palaneita seiniä ja vahingoittumattomia tulisijoja. Ei yhtään ihmistä, ei edes lintujakaan. Yövymme maakuopissa metsässä, huomenna eteenpäin.
[...]
23.2. Olemme metsässä. Eturintama on siirtynyt aikaisemmasta 16 km. Vähän väliä kuuluu tykistön ammuntaa. Tuntien elämänsä viime hetkien lähestyvän, vihollinen kaivautuu syvälle maahan. Sen sieltä lyöminen on vaikeata. Metsä jossa olemme on kuin maanjäristyksen jälkiltä ja tulipalojen näyttämö. Maasto johon metsä liittyy on täynnään palaneita asumusjäänteitä. Hajonneet tulisijat ja törröttävä savupiiput muistuttavat ainoastaan tällä paikalla olleen asutun paikkakunnan. Todellisuudessa täällä olikin sellainen. Sen nimi oli Muolaa. Tästä asutusalueesta on jäänyt vain epämiellyttävä maasto.
Metsän ja suuren järven välissä korkealla kukkulalla seisoi kirkko. Sen tornista näkyi Leningrad. Kirkon ympärillä oli suuri hautausmaa. Kukkula, millä kirkko oli, teki sen valloittamattomaksi. Valkobandiitit tekivätkin siitä aikanaan linnoituksen. Koko kukkula oli ympäröity moninkertaisilla piikkilankaesteillä, maastoon oli kaivettu hyökkäysvaunuesteitä sekä rakennettu valtavista kivijärkäleistä monen rivin vahvuisia panssariesteitä. Kaikki tämä vielä ympäröity miinoituksella. Hautausmaalla hautojen välissä on järjestetty korsujen kanssa yhteydessä oleva rengasmainen yhdyshauta. Koko linnoitusalue oli ympyrän muotoinen. Itse kirkosta johti maanalaisia käytäviä kaikkialle ympäristöön. Yhden näistä olen nähnyt itse. Se on tavallisen kaivon muotoinen siihen kuuluvine osineen, noin 200 metrin päässä kirkosta. Kaivosta on maanalainen käytävä suoraan kirkkoon.
Järvi on luonnollinen este. Metsä on linnoitettu rautabetoniasemilla. Neljän päivän ponnistelu tarvittiin sen valloittamiseen. Osallistuneiden kertomuksien mukaan täällä oli sitkeät taistelut. Nyt kuva on toisenlainen. Koko kirkko on tuhottu perusteellisesti, jäljellä on vain kivikasa. Istutettu metsä hautausmaalla on muisto vain, ei yhtään ehjää puuta. Kaikissa juoksuhaudoissa, kaikissa kuviteltavissa olevissa asennoissa, makaavat kaatuneet bandiitit. Sama kuva yhdyshaudoissakin. [...]
[...]
27.2. [...]. Kaikki edut bandiittien puolella. He ovat 100 kertaa edullisemmassa asemassa kuin punainen armeija. Vihollinen käyttää paitsi ammuntaa tuliasemistaan, myös sala-ampujien toimintaa metsissä, raunoissa ja maastokuopissa. He ovat useasti meikäläisistä 50-100 m:n päässä, mutta heidän piilonsa keksiminen on erittäin vaikeata.
Pään yläpuolella yhtämittaa lentävät ammukset. Totuimme nopeasti uuteen olotilaan. Ammusten aiheuttama ääni ei minua häiritse lainkaan. Edessä on patteri, sivustoilla on myös patterit jakamassa jylinää ja kun majapaikkamme takanakin on 4 tykin asemat, niin yhteislaukauksen sattuessa kattomme läpi tippuu soraa. Leikilläni sanoinkin tykkimiehille etteivät ne lähellä paukuttelisivat sillä ruokamme pilaantuu sille putoavasta sorasta. Naurua....
Rintama, etulinja esittää sanoin kuvaamatonta näkyä. Mistä löytyisi sellainen taistelija joka voisi kuvata tämän? Jo kolmatta päivää ovat meikäläiset olleet tulessa eikä lopusta näytä tulevan mitään selvyyttä. Vihollinen on kaivautunut maahan ja sen sieltä pois ajaminen näyttää olevan mahdoton asia. Mutta lujasti uskon, että otamme heidän asemansa, kun kerran näinkin paljon jo ollaan saatu, otamme loputkin. Harmittaa kovasti kun valkoiset roistot pelkäävät esiintulla silmiemme eteen. Ei yhtään avotaistelua. [...]
[...]
3.3. Päivän kuluessa etenimme 4-5 km. Eilen vietimme koko yön ampumahaudoissa. Kestämättömän kylmä yö. Vuorotellen piti päästää rivimiehet lämmittelemään eheäksi jääneessä ladossa. Päivällä voi rajattomasti sytyttää nuotioita lämmittelyä varten. Yöllä ei saa edes polttaa tupakkaa. Ennen hyökkäystä joutui 3:s pataljoona väijytykseen, menetimme 13 miestä. Iltaan mennessä vihollinen jätti kaikki asemansa, jopa elintarvevarastonsa. Sytyttämälä kylän tuleen vihollinen lähti pakoon.
Olemme etummaisia hyökkäyksessä. Pitkän toimettomuuden jälkeen ryhdyimme tositoimeen. Päivällinen komppaniaan toimitettiin 15 km:n päästä vasta illalla. Muonituksen suhteen on ollut vaikeuksia.
