Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

Tänään on koulutettu schäfer päivähoidossa ja tulipa mieleen sotakoirien asema ja käyttö.

Isoisälläni oli aikanaan schäfereitä. Ensimmäinen, Jeri, oli joskus kolmekymmenluvun lopulla ja se oli koulutettu vartiotehtäviin. Jeri astui palvelukseen Talvisodassa. Äijä kertoi, että oli mies tullut hakemaan koiraa ja hän oli sanonut Jerille, että nyt sinun täytyy lähteä tämän miehen mukaan. Oli koira ymmärtänyt LKP-käskyn ilman mutinoita, siirtynyt heti hakijan rinnalle. Jerin kohtalosta ei sitten enempää tietoa olekaan, jäi sotatielle.
Seuraava koira oli Jörö, joka piti humalaiset saksalaiset ja suomalaiset kurissa isovanhempieni ravintolassa Jatkosodan aikana - oli ollut hieman turhankin kovaluontoinen hurtta.

Aiheesta on aivan kelpo kirjakin: Suomen koirat - sodassa ja rauhassa.
Huomatkaa kypärädekaali..

Olipas tuttu kansikuva, piti koluta kirjahyllyä läpi ja olihan se juurikin identtinen.
Vänrikki Eero Kivirannan 1942 kirjoittama Sotatoverit


Kirjan takakannesta kopioituna:
Vaisto vai järkikö? Näin joutuu usein lukija kysymään itseltään tutustuessaan tässä kirjassa uskollisten sotakoirien ja uupumattomien hevosten ihmeellisiin urotekoihin.
Vänrikki Eero Kiviranta on kirjoittanut näistä korvaamattomista sotatovereista alallaan meillä ensimmäisen kirjan. Jännisttävästi ja kuvattavaansa täysin eläytyneesti hän piirtää eteemme toinen toistaan liikuttavamman kuvan eläinten suorituksista rintamapalveluksessa. Mies ja koita, mies ja hevonen ovat saaneet näissä novelleissa ja jutelmissa monta mieleenpainuvaa muistomerkkiä, sillä ihmisen ja uskollisen eläimen toveruus tuskin missään voi puhjeta kauniimpiin ilmaisuihinsa kuin juuri sodan raskaisa koettelemuksissa. Eero Kiviranta on osiottemut tämän sykähdyttävällä tavalla.

Koskettavia tarinoita
En tuota Aaltosen & Unholan teosta ole lukenutkaan, mahtaako se pohjautua tähän vai onko kansikuva vain sattumaa

Itse olen lukenut aiheesta Joppe Karhusen ja olikohan se Uula Aapa nimisen kirjailijan teokset.

Aihetta sivuaa myös kaksi kirjaa, joissa kerrotan samasta karjalan karhukoirasta
Alpo Haaralan Musta saattaaja , sekä Venttiprikaatin taistelujen tie.
Joukueellinen miehiä oli menossa yöllä suoraan väijytyksee,n kun karhukoiran haukku paljasti vihollisen ja miehet kerkesivät tieltä pois ja vastamaan tulitukseen.
Koiran ansiot Porajärven länsipuolella vetäytymisvaiheessa oli varmaan kiistattomat.
Karhukoirakirjoissa mainitaan myös Ilomantsin taisteluista (ja Karhumäen suunnalta tuttu) Viljo Kivikko.

tossa ku kassul asustin, ni yhel everstilutil oli entiin sotakoira ihan lemmikkinä...näinkö ne sit annetaan "perhekoissuiks" ku ovatten eläkeiässä?

Kaveri kun on aina ollut koirista innoissaan oli Huovinrinteellä koiran kusettajana.Kertoili sitten miten ne ovat ärhäköitä eikä saanut pelkoaan näyttää tai voi käydä huonosti.
No,kerran sitten kaverin piti alkaa yöllä mennä minä mukana sinne koiratarhaan kun se oma koira oli sitten juuri se paras(myös tietenkin tappamaan ja raatelemaankin ainakin juttujen puolesta).

Siellä sitten naputettiin oveen pilkkopimeässä ja oven takaa alkoi kuulua hiljaista murinaa ja silloin jotenkin tuli mieleen ne kuvaukset mitä tuollainen voi tehdä ja täytyy tunnustaa selkärangan valuneen housuihin.Eikä muuta kuin tarhan päivystävä raotti ovea ja kaveri siinä samassa sanoi minulle:Anna sen haistaa kättäsi(koiran siis) ja minun olisi pitänyt työntää käsi oven raosta murisevan shäferin kuonon eteen.Mahtoi koira ihmetellä sitä hiljaista kinaamista ennen kuin annoin puoliksi rukoillen käteni haistettavaksi.

Palveluksessa tuohon aikaan oli eräs erittäin tiukka(=lue hullu ) luutnantti jolla oli mm. tapana hiippailla alueella toisten jo ollessa nukkumassa.

Koiratarhalta lähtiessä oltiin kuljettu sellaiset 30-40 metriä ja takaa kuului helvetillinen karjaisu:Kuka siellä!!Ja me maihin.Minäkin syöksyin oikealle matalaan ja kuraiseen ojaan ennen kuin kuului naurua takaa.Oli Puudelimies piruuttaan tullut peläyttämään ja myös onnistui.

Tämä näin illan keventävänä,yleensä ei tule avauduttua

Rajavartioston koululaiset soppajonossa

http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/index.htm

t: Sven

Liite PM:n kirjelmään N:o 820/Koul./22 sal. (taktillisia y.m. tietoja vihollisesta N:o 42, 1.3.1942). Taktillisia y.m. tietoja omasta ja vihollisen viestitoiminnasta.

IV: Sotakoirat

1. Viestikoirat

Talvisodassa 1939-1940 käytettiin erikoisesti Karjalan Kannaksella viestikoiria. Itärintamalla viestikoirat eivät toimineet läheskään yhtä hyvin, johtuen tämä pitkistä viestitaipaleista ja syvästä, upottavasta lumesta. [...]

2. Partiokoirat

[...] Muutamat otteet virallisista ilmoituksista partiokoirien toiminnasta rintamalla, antanevat lisävalaistusta ylläolevaan:

"29.12. partiokoira SA Pilkku ilmaisi partiomatkalla n. 100 metrin päässä olevan vihollisen partion, joka oli väijyksissä hiihtoladun varrella. Tulitaistelu päättyi onnellisesti meille".

30.12. partiokoira Sorri ilmaisi vartiossa ollessaan kenttävartiota lähestyvän vihollisen partion n. 400 m:n päästä. Vihollinen sai tulisen vastaanoton ja pakeni."

Stm. Laurila kertoo: "Ollessani kaukopartiossa 23.1.42 oli vihollisen partio asettunut hiihtoladumme varrelle väijyksiin. Koirani liikkui helposti edellä ja ilmaisi hyvissä ajoin vihollisen. Syntyi laukausten vaihto ja vihollinen pakeni, jolloin sain ammutuksi yhden vihollisen ja haavoitin toista. Lähdimme sitten ajamaan takaa vihollista, jolloin hiihdin edellä koiran kanssa. Hiihdettyämme jonkun matkaa, oli vihollinen asettunut uudelleen väijyksiin ladun varrelle. Koira ilmaisi sen mahdollisesti tällöinkin, mutta kun hiihdimme kovaa ja vihollinen avasi äkkiä tulen, en huomannut koiran ilmaisua, koska haavoituin miltei samalla hetkellä ensimmäisistä laukauksista. Myös koirani haavoittui lievästi". [...]

Olikohan Palasteen muistiin kirjoittama tarina, kun Venäjän puolelta oli jolkotellut sotakoira suomalaisten luo loikkarina. Oli sittemmin palvellut partioissa erittäin hyvin ilmaisemalla vihollisen hyvissä ajoin.

Tarina on Karhusen kirjassa Koiria sotapoluilla.

Isoisän schäfereistä viimeinen oli Murre, se eli vielä 50-luvun puoliväliin. Murre oli oppinut sodan viimeisinä aikoina menemään pommisuojaan ja siitä jäi tavaksi yrittää kiskoa ihmisiä ukonilmalla pöydän alle sirpalesuojaan.

Sven Tuuva wrote:Rajavartioston koululaiset soppajonossa

http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/index.htm

t: Sven

Nohevampaa ruokajonotusta kuin tämänpäivän jääkäreillä koskaan!

smokeball wrote:Isoisän schäfereistä viimeinen oli Murre, se eli vielä 50-luvun puoliväliin. Murre oli oppinut sodan viimeisinä aikoina menemään pommisuojaan ja siitä jäi tavaksi yrittää kiskoa ihmisiä ukonilmalla pöydän alle sirpalesuojaan.

Äidin kotona oli sodassa palvellut hevonen, muuten hyvä työhevonen oli ollut mutta ukonilmalla aivan hurjana.

Kysymys, minkä niminen on lapin kuuluisinman koirannimi ?





vastaus: Lapinmurre

Sotakoiraa remmitetään rukkaset kädessä Ilomantsin motista.