Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

Ote käpykaartin perinnesivuston tekstistä:
"Nuorisoryhmän ensimmäinen kokeilu sotatarvikejunia vastaan oli keväällä 1942, jolloin pysäytettiin junat Pispalassa ja Rukkamäessä. Pispalassa, Santalahden pysäkin lähellä, räjähdyspanos lennätti useita kiloja painavia ratakiskon kappaleita jopa 135 metrin päähän."

Talolan mökki Raholassa oli siihen aikaan myös rauhallinen paikka. Lähellä oli vain pari muuta taloa. Metsän laidassa oli liiteri, jonka vintissä oli miesten piilopaikka. He olivat Raholassa joskus kaksin, mutta yleensä Laakso käytti tätä paikkaa yksin.

Aune Talolan vanhempi sisar asui Pispalassa Haapaniemen talossa, ja tätä kautta hän tutustui Tammelundin Selmaan, jonka avulla Laakso sitten löysi turvapaikan. Pispala oli muutenkin tuttu paikka Aunelle, joka toimi siellä aikanaan järjestönuorissa. Siihen aikaan tehtiin veneretkiä Ala-Pispalan rannan lähellä sijaitsevaan Lehtisaareen, jossa kävi porukkaa paljon. Ennen sotaa Aune Talola liittyi myös kommunistiseen puolueeseen.

- Viinikassa tapahtuneesta ampumistapauksesta luin lehdestä. Sen jälkeen kului viikko ennen kuin Laakso taas tuli takaisin. Tällaista väliaikoja saattoi kyllä olla useamminkin.

Ruoka-apua saatiin jonkun verran Suoniemeltä, maalta, jossa Aune Talolan äidin veli asui. Hän toteaa, ettei paljon tiennyt miesten toimista, "se oli parempi niin". Kuvaavaa tiukalle salassapidolle oli, että Eino Laakson veli Leo Laakso oli Kumiteollisuudessa yhteydessä Aune Talolaan, mutta ei tiennyt, että hänen takaa-ajettu veljensä asuu työtoverin luona. (Viite 5)

Sodan jälkeen toimitti Liisa Laakso Kansan Arkistoon Laakson ja Mäkelän käytössä olleen radiolähettimen. Purettaessa sitä lokakuussa 1992 pienestä pahvisesta matkalukusta, osoittautui, että se oli amerikkalaista valmistetta. Mutta morse-avain oli osin itse tehty. Sen korvaavaksi tarkoitettu avain jäi valtiollisen poliisin haltuun Reino Tammelundin kotitarkastuksen yhteydessä.

sodanaikainen radiolähetin



Eino Laakson viimeinen radio, amerikkalaista alkuperää, kuuluu nykyisin Kansan Arkiston kokoelmiin. Kuvassa sitä tarkastelee sodanaikainen desantti Väinö Niilo-Rämä, jolla itsellään oli aikoinaan venäläisvalmisteinen lähetin

Sturmmann wrote:Onko siitä nyt mitään uutta, kun "arvoisa" presidenttimme meinaa antaa näille pettureille rintamatunnuksen, jolloin maanpetturit saavat veteraanilisän eläkkeeseen! ....

Hämeenkyrökin puhutti metsästäjiä. Siellä tapahtui loppuvuodesta 1943 jälleen kuolemaan johtanut ampuminen, tällä kertaa uhrina oli komennuskunnan johtaja kapteeni Lepistö. Hämeenkyrön sodanvastustajat olivat jo kokeneet, ettei heille armoa anneta.

Kapteeni Lepistön komennuskunta oli Viljakkalassa tarkastamassa Kalle Salon taloa aamulla klo 8, kun poliisien seisoessa pirtin ovella kylmästäkamarista avattiin tuli poliiseja vastaan. Kapteeni Lepistö, jo useita matsäkaartilaisjahteja kokenut upseeri, haavoittui kuolettavasti ja poliisi Heikki Perttu lievemmin. Etsitty metsäkaartilainen Reino Sjöblom sen sijaan pääsi karkaamaan. Kapteeni Lepistö kuoli Tampereen sotilassairaalassa 7.1.1944.

Suoritetuissa tutkimuksissa todettiin, että Sjöblom oli tullut taloon asumaan jo kesällä 1942. Talossa oli majaillut myös puna-armeijan desantti, jota ei kuitenkaan tavoitettu. Piileskelijöitten olinpaikasta löydettiin mm. räjähdysaineita ja amerikkalaisia luumuja. (Viite 24)

Kansan Lehti tiesi 28.10.1943 kertoa pikku-uutisessaan, että isä ja poika Valkama oli saarrettu korsuunsa Höytämöjärven lähistöllä. Poika, Kalle Valkama, oli ammuttu "yrittäessään paeta".

Isä-Kalle (Valkama) ja poika olivat piileskelleet jo vuoden päivät välttäessään pidätyksen lokakuussa 1942, kun Takatalon ryhmän pääjoukko vangittiin. Vuonna 1944 heinäkuussa löydettiin Valkaman ilmiantaja puolestaan ammuttuna Lempäälästä. Peli oli koventunut.

Sodan jälkeen Kalle Valkaman murhasta nostettiin syyte Tampereen kenttäoikeudessä, mutta syytteen saivat lopuksi asiassa kantajan puolesta haastetut todistajat!

Tilanteet jatkuivat viimeisenä sotavuotena jopa pahempina. Tammikuun lopulla käytiin Lavian ja Kullaan maastossa raju tulitaistelu, jossa suojeluskuntalaiset joutuivat vetäytymään.

Lavian pitäjässä Joutsenjärven maastossa oli hyvin rakennettu korsu, josta poliisit olivat saaneet vihjeen.

Poliisien ja suojeluskuntalaisten lähestyessä aluetta oli monesta paikasta avattu tuli heitä vastaan. Ampujat olivat olleet lumipuvuissa ja valmiina vastaanottamaan kutsumattomat vieraat. Tämä johtui siitä, että hyvin varustettuja korsuja ympäröi sähköinen hälytysjärjestelmä.

Tulitaistelussa kuoli yksi metsäkaartilainen ja yksi poliisi haavoittui. Kymmenen metsäkaartilaista vetäytyi paikalta. Tutkimuksissa selvisi, että korsussa oli asunut ainakin 13 kaartilaista, joista kolme, Niilo Ala-Häyhtiö, Kustaa Mickelsson ja Viljo Laine olivat desantteja. (Viite 25)

Tämä silloinen tutkijoiden tieto ei kuitenkaan pidä kaikilta osin paikkaansa: mm. Niilo Ala-Häyhtiö oli kyllä keskitysleiriläisiä, mutta hän oli päässyt pakenemaan joukosta siinä vaiheessa, kun Pärmin pataljoonaa kuljetettiin rintamalle. Kesäkuun 1. päivänä 1944 pidätettiin Nokialla autonapumies, jolta tavattiin 12,5 kiloa dynamiittia. Pidätetty selvitti kuulusteluissa varanneensa sen saksalaisia varten, jos nämä miehittävät maan.

Kesäkuun 10. päivänä 1944 suistui Kangasalla juna kiskoilta. Tuhotyön tekijät olivat kiskoneet ratapölkyistä naulat ja irrottaneet kiskojen liitokset sillä seurauksella, että veturi ja kolme vaunua kaatuivat penkereelle.

Kesäkuun 13. päivänä klo 00.50 suistettiin kiskoilta sotilasjuna Kuljussa Kukkolan kartanon ylikäytävän luona. Veturi ja viisi vaunua kaatuivat kyljelleen.

Kummatkin junaonnettomuudet olivat 8-miehisen metsäkaartilaispartion suorittamia. Yksi joukosta ilmoittautui poliisille 13.6. ja kertoi odotettavissa olevasta sabotaasista Kuljussa. Junaa ei enää ehditty varottamaan, sen sijaan tekijät joko ammuttiin tai saatiin pidätetyiksi. Miehet olivat majailleet Hervannan maastossa.

Ryhmän johtaja Armas Hänninen haavoittui laukausten vaihdossa, mutta juoksi vielä kaksi kilometriä ennen kuin antautui, kun Suomi-konepistooli painettiin hänen rinnalleen, kertoo Valpon Tampereen osasto. (Viite 26)

Heinäkuun 31. päivänä 1944 oli osuusliike Voiman räjähdysainekaappiin Tehdaskadulla tehty murto, jossa yhteydessä oli anastettu 20 kiloa dynamiittia ja 80 nallia. Päämajan valvontaosasto epäili, että paikkakunnalla olevalla desantilla Eino Laaksolla oli sormensa pelissä.

http://www.ksl.fi/files/muisti/sakari12.htm

Johnny B.God wrote:Meneekö nyt "sotahistoria uusix"?? Missä viipyy Seura-lehti? Suomalaisia sotilaita kohti ammuttiin.

Kuvassa sitä tarkastelee sodanaikainen desantti Väinö Niilo-Rämä, jolla itsellään oli aikoinaan venäläisvalmisteinen lähetin

Sven Tuuva wrote:

Kuvassa sitä tarkastelee sodanaikainen desantti Väinö Niilo-Rämä, jolla itsellään oli aikoinaan venäläisvalmisteinen lähetin

Väinö Niilo-Rämä on/oli muuten kotoisin Kuusankosken Voikkaalta, jossa hän toimi desanttina 1943 huhtikuun puolivälistä kevääseen 1945.

t: Sven

Sturmmann wrote: Onko tuo ukko vielä hengissä jossain. Pääsee varmaan ennen ritareita linnanjuhliin marssien pitkin punaistamattoa. Heh, saa istua Tarjuskan ja tohtori Arajärven välissä kunniavieraana!
...

Canet wrote: Missä ajassa maanpetosrikokset vanhenevat - entä jos niihin liittyy henkirikoksia? Vai onko nämä jo ehditty joskus armahtaa?

Sturmmann wrote:Muistan etäisesti lukeneeni vuosia sitten, jostain maanpetturista, joka valvontakomission jäsenten eteen oli tullut patsastelemaan sankariteoistaan. tyyliin: minä taistelin voittoisan puna-armeijan puolella ollen suomalaisten linjojen takana jne. Oli valvontakomission upseeri katsonut miestä silmiin ja todennut: meilläpäin sinua kutsuttaisiin maanpetturiksi ja telotettaisiin sellaisena.
Eli tämmöinen henkilö saikin kylmänsuihkun niskaan vapauttajiltaan.

Sturmmann wrote:Onko siitä nyt mitään uutta, kun "arvoisa" presidenttimme meinaa antaa näille pettureille rintamatunnuksen, jolloin maanpetturit saavat veteraanilisän eläkkeeseen! Kohottakaamme Tarjuskalle malja... Kärsimysten maljat jo kukkuroillaan on... hyi kele.