Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

Ote Urho Kekkosen kirjoituksesta: Miksi kirjoitin "DEMOKRATIAN ITSEPUOLUSTUKSEN"?

Olin talven 1931-32 ollut väitöskirjatyötäni varten opiskelemassa Saksassa, ensin Heidelbergissä ja myöhemmin Berliinissä. Juuri silloin elettiin Saksassa kansallissosialismin suurta ja villiintynyttä nousuaikaa, jota sitten saatoin seurata läheltä ei vain sanomalehdistä vaan myös kaduilla, kokouksissa ja kodeissakin.

Asuin Heidelbergissä poliisimajuri Weygandin luona. Perheen 15-vuotias poika oli hurmahenkinen, kiilusilmäinen natsi. Isä, poliisimajuri, ei ollut vielä perheeseen mennessäni tehnyt ratkaisuaan. Englantilaissyntyisen hienoluonteisen äidin asema oli vähintään kiusallinen, sillä "Gott strafe England" oli yksi pojan mielitunnuksia.

Perheen päämiehen seurassa olin mukana muutamissa hänen ikätovereittensa kneippi-illoissa. Niissä opin tuntemaan Weimarin Saksan pikkuporvariston todelliset ajatukset ja pyrkimykset. Viinin- ja oluenjuonnin yhteydessä puhuttiin ajankohtaisen politiikan johdatuksella Saksan kansan kärsimistä vääryyksistä. Suurin oli se "puukonisku selkään", jonka epäluotettava, maanpetoksellinen työväestö oli kohdistanut urhoollisesti taistellutta keisarillista armeijaa vastaan ensimmäisen maailmansodan loppuvaiheissa. Koko maailma oli liittoutunut elämästään taistelevaa Saksaa vastaan. Sankariteoin oli hyökkääjät lyöty takaisin, voitto oli jo häämöttänyt. Kaikki uhraukset olivat kuitenkin olleet turhia, "umsonst", koska bolshevismi oli salakavalasti tunkeutunut saksalaisen työmiehen mieleen. Mutta kaikki tämä kerran korjataan, Saksan maine ja saksalaisten elinedut turvataan Adolf Hitlerin viisaalla johdolla. Tämä oli yleensä keskustelun riehakkaan voitonvarma loppupäätös.

Olin poliisimajuri Weygandin mukana siinä suuressa kansallissosialistisessa joukkokokouksessa, jossa majuri tunnusti vihdoin väriä. Se oli valtava hyvin järjestetty kokous, jossa yhtenä pääpuhujana oli natsismiin kääntynyt entinen Preussin prinssi August Wilhelm ("AuWi"). Tunnelma oli kiihottunut, yleisö oli hurmioitunutta katkeamispisteeseen saakka. Ja kun lopuksi suuri auditoriumi yhtyi "Horst Wesselin" säveliin, havaitsin, että vieressäni seisonut poliisimajuri, aluksi varovaisesti, ikään kuin oikeaa ryhtiä tavoitellen, nosti oikean kätensä natsitervehdykseen. Kun sitten seuraavan kerran kävin hänen kanssaan viininmaistajaisjuhlassa, hän sai tovereiltaan lämpimät onnittelut isänmaallisen kannanottonsa vuoksi.

Tämä Saksassa vietetty talvi oli terveellistä oppiaikaa suomalaiselle demokraatille. Kirjoitin "Kainuun Sanomiin" pariartikkelia havainnoistani. Loppupäätelmäni oli, että kansallissosialismi tulee kukistamaan heikon ja hajanaisen Weimarin tasavallan.

Näine eväineni palasin Suomeen. Täällä äärioikeistolaisuus, isänmaallinen kansanliike, fasismi, natsismi, kauniilla lapsella on monta nimeä, eli suurta nousuaan. Saksasta käsin olin eronnut Akateemisesta Karjala-Seurasta, joka minulle oli aina ollut suomalaiskansallisessa hengessä tapahtuvan kansakunnan eheyttämisen instrumentti, mutta joka oli sortunut oikeistoradikalismin sormijuotoksi. Silloin tällöin pistäysin vanhojen osakuntatovereitteni seuraan Ostrobotnialla. Kerroin heille pelottavia havaintojani Saksasta, mutta ainoa asia, jonka he minulta oppivat, oli "Horst Wessel"-laulun sävel ja sanat, jotka heille suuressa jalomielisyydessäni opetin. Suorastaan pelästyin sitä henkisen ilmapiirin samankaltaisuutta, joka oli yhteistä ensimmäisessä maailmansodassaan pettyneiden saksalaisten ja Ostrobotnian keltanokkien välillä. Pienenä episodina kerron, että osakunnan erään vuosijuhlan pikkujatkoilla, kun saliin arvokkaan juhlaväen poistuttua oli jäänyt joukko meitä nuorempia, syntyi poliittista kiistaa aks:läisten kanssa. Ei se vielä edes mahtanut koskea kaikkein pyhimpiä arvoja, mutta muuan kiihtynyt vastapuoli julisti yhtäkkiä, että jos varatuomari Kekkonen ei heti poistu salista, niin hänet jätetään tänne yksin. Ja kun yritin vastailla, että viihdyn omassa seurassani paremmin kuin tuollaisten paskojen parissa, niin juhlasali, jonka eteläpäässä olimme istuneet, tyhjeni kuin käskystä. Istuskelin aikani ja maistelin kellarissa suurella huolella ja perinnäisellä taidolla valmistettua boolia. Pelkäsin jo, että pojista on tullut niin aatteen lyömiä, että saan yksin istua aamun valkenemiseen saakka. Jouduinkin siinä kotvasen odottamaan, kunnes minut jättäneistä yksi kerrallaan palasi juhlahuoneeseen, viimeisenä muistaakseni päiväkäskyn antaja. Politiikkaa ei enää puhuttu, vaan hilpeän mielialan vallitessa muisteltiin vanhoja mukavia sattumuksia opiskeluvuosien ajoilta ja kertoiltiin niitä halukkaasti kuunteleville nuoremmille tovereille.

jatkuu...

Nyt ei ole itsellä ihan vuosiluvut ja historia hanskassa, mutta eikös tuo Horst Wessel-laulu nimetty sen verilöylyn jälkeen jolloin k.o. henkilö pääsi hengestään? Ja minä vuonna se mahtoi olla - oliko jo ennen UKK'n Saksanmatkaa

Horst Wessel kuoli -30 ja Kansallis-sosialistisen työväenpuolueen tunnuslauluna vuodesta -31.

Oli UKK sitten oikeassa.

Nuo 1930-luvun alkupuolen vuodet muilutuksineen, Mäntsälän kapinoineen, murhineen, talonpoikaismarsseineen olivat vaarallista aikaa ei vain Suomen demokratialle vaan myös Suomen itsenäisyydelle. Samoihin aikoihin syntyivät Baltian tasavalloissa diktatuurijärjestelmät: Waldemaras Liettuassa, Ulmanis Latviassa ja Konstantin Päts Eestissä. Eestiläinen demokratian lopettaminen oli meille tutuin ja läheisin. Se oli myös isänmaallista kansanliikettä vastustaville tavallaan ymmärrettävin, sillä Pätsin diktatuuri oli aiheuttanut vastatoimenpiteenä Eestin oikeistolaisen vapaussoturien liiton, "vapsien" vallankaappaushankkeiden johdosta. Suomessa oli nimenomaan AKS:n piirissä varsin läheistä toimintayhteyttä "vapsien" johtomiesten kanssa.

Poliittisen elämämme ilmapiiriä seuratessani olin tullut siihen johtopäätökseen, että Suomi olisi jo Mäntsälän kapinan ja talonpoikaismarssien aikana ollut kypsä demokratianvastaiselle valtiokaappaukselle. Onneksemme siltä puuttui kiinteä johtoryhmä ja sen keulakuvaksi nostama Johtaja. Vihtori Kosola oli poliittisesti luku- ja kirjoitustaidoton, viinaan kallistuva, johtajaominaisuuksia vailla oleva, paremman puutteessa kärkihahmoksi kopattu talonpoika, sillä talonpoika sen Suomessa piti olla, "Jumalan valitsema kansanjohtaja"! Hän oli ilmeisesti ollut hyvä voima nuorisoseuransa näytelmäkerhossa. Katsokaapa sitä valokuvaa, jota aikoinaan levitettiin kautta Suomen ja jossa Kosola talonpoikaismarssin aikana Suurkirkon rappusilla pitämänsä puheen jälkeen nostaa oikean kätensä taivasta kohti. Se on vaikuttavampia poliittisia valokuvia, mitä Suomessa on koskaan otettu. Ei tuollainen mahtava asento synny aivan amatööriltä.

Kosola kieltämättä kasvoi tehtävänsä mukana, sillä hän oppi aina vain entistä mahtipontisemmin lukemaan toisten kirjoittamia puheita.

Miten niin "toisten kirjoittamia puheita"?

Satunpahan tämän tietämään.

AKS:ssä olin tutustunut Arvo A. Pylkkänen -nimiseen mieheen, joka armeijasta erottuaan oli ryhtynyt kirjanpainajaksi ynnä kustantajaksi. Hänen ja eräiden Tulenkantajain piiriin kuuluneiden kanssa sekaannuin varsin ulkopuolisena myös Tulenkantajat-lehden loppuselvittelyihin, joka olisi kirjoituksen aihe sinänsä. Arvo A. Pylkkänen otti kerran minuun yhteyttä ja kertoi joutuneensa Hotelli Helsingissä viettämään iltaa ja yötä Vihtori Kosolan ja muun Lapuan liikkeen johtoportaan seurassa. Hän tiedusteli minulta, mitä arvelisin, jos hän lyöttäytyisi sakkiin. Olematta itse lapualainen--niin hän väitti--häntä kiinnosti liikkeen johdon tuumien ja toimien seuraaminen. Eikä minulla ollut vastaan, senkun. Niin pääsi Arvo. A. Pylkkänen läheltä tutustumaan Lapuan liikkeen johtomiesten elämäntyyliin. Joskus hän tavatessamme kertoi minullekin yksityiskohtia liikkeen ravintolasta toiseen siirtyilevän päämajan toilauksista. Mistään poliittisista päätöksistä Pylkkänen tuskin lienee päässyt selville, sillä sellaiset muistaisin. Mutta Pylkkäsen yksityiskohtaiset kertomukset siitä mielialasta, joka Lapuan miesten johdon parissa vallitsi, olivat kammottavaa kuultavaa. Kaikki toiminta kohdistui mädäntyneen demokratian ja puoluevallan väkivaltaiseen kukistamiseen. Tilalle oli luotava kansallinen diktatuuri, jonka odotuksessa kiihkeästi elettiin. Pikkupienessä sitten hekumoitiin, miten maanpetturit, mitä väriä he olivatkin, saisivat ansaitun palkkansa.

Mutta kerran tuli Pylkkänen hätääntyneenä luokseni pyytäen apua. Kosolan piti jossakin Pieksämäellä, tai missä mahtoi olla, pitää suuri valtiollinen puhe. Pylkkänen lienee joskus aikaisemmin leuhkinut kirjoitustaidoillaan (julkaisihan hän myöhemmin pari romaania) ja kun Kosolan puheiden kirjoittajat ilmeisesti sen viikon lopun olivat löytämättömissä, oli "kansanjohtaja" vaatinut, että Arvo A:n piti hänelle laatia puhe. Ja Arvo A. taas ryntäsi minun luokseni. Hänen merkityksensä ja mahdollisuutensa päästä todelliseen sisärenkaaseen paranisivat aivan oleellisesti, jos hän kirjoittaisi pulaan joutuneelle Kosolalle puheen. Se oli yhtä kuin että minä tuossa tuokiossa sysäisin tuon juhlapuheen.

Mikään suuri vaivahan tuollaisen puheen tekeminen ei tosiaan ollut. Olin lukenut tietenkin kaikki Kosolan nimissä pidetyt puheet ja yleensä kaiken, mitä Lapuan liikkeen ns. ideologiasta oli paperille pantu. Hetken epäröityäni pyysin Pylkkäsen tulemaan luokseni parin tunnin kuluttua, niin antaisin hänelle puheen. Harvoin olen näin "pystystä metsästä" ilman vaivannäköä puhetta suoltanut. Pudottelin fraasin toisensa jälkeen, keräilin muististani Kosolalle aikaisemmin kirjoitettuja aatteita ja vaatimuksia, säilytin tarpeellisen jyrkkyyden, mutta en esittänyt mitään ultimaatumia enkä sellaista, johon syyttäjäviranomaiset olisivat päässeet kiinni, tai oikeammin johon he eivät olisi voineet olla käymättä kiinni. Se oli jokaista sanankäännettä myöten Kosolan "oma" puhe, samanlainen "oma" puhe kuin aikaisemmat ja myöhemmät.

Seuraavalla viikolla luin lehdistä, että Kosola todella oli pitänyt suurin suosionosoituksin vastaanotetun puheensa.

jatkuu...

Kosolan etappitoimintaa pidettiin esillä takeena oikeahenkisyydestä ja rehtiydestä. Mäntsälän kapina meni kuten meni, kun herrat Kosola ja Wallenius alkoivat törpötellä. On se tuo viina sentään siunattu asia Suomelle!

Harva poliitikko niitä kirjoituksiaan itse tekee!

Kekkonen oli oppivainen, toteutti sitä diktatuurin johtamista sitten vähän myöhemmin itse, ruskien tuella(nootit ja yms.), joten empä nyt tiedä mistään demokratian airueesta olleen kyse Urkin kohdalla.

Olipa Kekkonen myös lahtaamassa punikkejakin Haminan valleilla(jonkinnäköistä kiihkoahan sekin vaatii...!?).

Kaipa Arvo A. Pylkkänen sai Lapuan liikkeen piirissä itselleen uutta luottamusta kirjallisena avustajana, mutta en muista, että hän olisi senkään jälkeen päässyt salaisten päätösten lähteelle. Ehkä hänestä sentään tuli entistä suositumpi toveri epävirallisen politiikanteon pöydissä. Mutta ei se yksin Arvo A:sta johtunut, että Lapuan liikkeen rahastonhoitaja (ei kai se vain ollut rovasti Kares?) oli hieman hämmästellyt suuria kokouskuluja.

Tuli poiketuksi vähän asiasta. Lapuan liikkeellä ei siis ollut määrätietoista johtoa eikä kansan villitsemiseen kelvollista johtajaa. Se pelasti suomalaisen kansanvallan ja Baltian maiden diktatuurien seurauksia ajatellen Suomen itsenäisyyden. Ne toiset talonpojat, Herttua ja Malkamäki olivat ilmeisesti yksinkertaisia veikkoja, joille ei siinä hengessä johdettu poliittinen toiminta, jota liike harjoitti, senkään vuoksi sopinut, että he olivat hartaita körttiläisiä. Rovasti Kares taas oli poliittinen koiranleuka, huumorintajuinen ja realistinen mies, joten hän ei missään nimessä olisi voinut käydä vallankumousta vetämään. Kerrankin hän oli Turun puolessa pitänyt voimallisen puheen, jossa oli osoittanut ja vaatinut, että puolueet on hävitettävä. Muuan hänen kansanedustajatoverinsa oli puheen jälkeen ihmetellyt, että kuinka sinä, vanha puoluemies, voit tuollaista vaatia. Kares oli lohdutellut: luuletko sinä, että puolueet näillä puheilla häviävät? Kares ei ollut samasta puusta kuin pappi Tiso, joka Hitlerin avulla piti toisen maailmansodan aikana yllä veristä diktatuuria Slovakiassa.

Vilho Helanen oli aks:läisen ylioppilasnuorison ihailtu herättäjä ja johtaja, tunteita järisyttävä kansanpuhuja, Fuhrer-ajatuksen intomielinen kannattaja, niin intomielinen, että meille hänen vanhoille opiskelutovereilleen vakiintui se kuva, että hän vakavissaan valmistautui kansamme rakastetuksi johtajaksi. Ainakin hän oli oppinut Adolfilta lujan kädenpuristuksen sekä vetoavan, uskollisuutta vaativan, pistävän katseen, joka tuntui sanovan: seuraa minua, voittomme on taattu. Tämän katseen alla varsinkin nuori fuksi oli suuren isänmaan asialle myyty.

Kun arvelen, että Helasella olisi ollut hyvät edellytykset nousta kapinaliikkeen johtoon, tiedän hyvin, että vaikka suurilla ihmisjoukkoihin vaikuttavilla puheilla voi kohota valtaan, niillä ei vallassa pysy. Mutta lähdenkin siitä, että ei kukaan muukaan olisi kyennyt sitä pesää pitemmän päälle hoitamaan. Mutta miksi Vilho Helasesta ei tullut Suomen fuhreriä? Ehkäpä siksi, että hänellä oli kirjallisia taipumuksia. Myöhemmillä vuosillaan hän oli hyvin menestynyt salapoliisikirjailija. Aiheuttiko tuo kirjallinen sivuharrastus sen, että se laimensi hänen poliittisen johtajan imageaan, kuten nyttemmin tavataan sanoa, jonka vuoksi häntä ei Lapuan liikkeen piirissä pidetty vakavasti otettavana poliittisena ylijohtajana. Tämä vaikea ongelma on askarruttanut minua paljon, sillä vielä näin perästäpäinkin olen pitänyt Helasta Lapuan liikkeen vetäjäksi sopivana henkilönä. Varsinkin olen näin ajatellut, kun olen nähnyt, kuinka häneen verrattuna alamittaisilla avuilla meillä on synnytetty poliittisia kansanliikkeitä. Mutta ehkä Helasen litteräärisiin harrastuksiin liittyvänä selityksenä on se arvostelu, jonka USA:n silloinen Pariisin suurlähettiläs Morris sanoi Talleyrandista: "Hänellä on taipumusta kirjallisuuteen. Liian suuri taipumus kirjallisuuteen ei ole suositus ministerinpostiin."

Vakavimmin varteenotettava vallankumousjohtaja meillä sittenkin lienee ollut kenraalimajuri Kurt Martti Wallenius, monipuolisesti lahjakas, kunnianhimoinen mies. Mikä hänen osuutensa todella oli K.J. Ståhlbergin kyyditykseen, jäänee ikuiseksi salaisuudeksi. Vakavat historiankirjoittajat pitävät hänen syyllisyyttään selviönä. Korkein oikeus on hänet vapauttanut syytteestä. Mutta joka tapauksessa tämä tapahtuma lopetti loistavasti alkaneen ja kehittyneen sotilaallisen uran.

Kun Wallenius ennen Mäntsälän kapinaa otti vastaan Lapuan liikkeen pääsihteerin toimen, häneltä olivat sillat palaneet takaa. Minulla ei ole käytettävissä asiakirjoja, mutta minulla on se vaikutelma, että Mäntsälän kapina ei ollut mikään spontaaninen voimannäytös sisäministeriä ja hallitusta vastaan jonkun vasemmistolaisen kansanedustajan vaalipuheen johdosta. Se oli huolellisesti suunniteltu yritys vallan siirtämiseksi Lapuan kannattajien käsiin. Eikä se ollut mitään haihattelua, sillä sen poliittiset taustavoimat olivat todennäköisesti hyvin vaikutusvaltaisia henkilöitä, jotka olisivat astuneet esille yrityksen päästyä myötätuuleen.

Mäntsälän kapinan epäonnistuminen johtui siitä, että hanke pääsi irti kesken valmistelujen, yllättävänä, liian aikaiseen. Pian puhjennut tappiomieliala johti sisäisiin ristiriitoihin ja juopotteluun. Mies, joka olisi voinut pelastaa kesken valmistelujen alkaneenkin yrityksen, Kurt Martti Wallenius oli Ståhlbergin jutun johdosta ilmeisesti saanut "rimakauhun" -näin vielä suuremmalla syyllä, jos hän oli ollut syytön Ståhlbergin muilutukseen. Hän menetti hermonsa ja pelin. Eivät toteutuneet Lapuan liikkeen laulun sanat:

"Remonttiin tasavalta vaan,

Lapuan Laki kunniaan,

Kenraali Martti satulaan,

Il Duce Viktor Kosolaan."


jatkuu...

Joku voisi tasapuolisuuden vuoksi tuoda esille tässä yhteydessä myös sitä kommunismien toimintaa jota suomessa tapahtui samaan aikaan IKL:n toiminnan kanssa.

Olen tästä toiminnasta aikoinaan jonkin verran tutkimusta lukenut mutta vuosien mittaan tieto on suurimmaksi osaksi päästä "haihtunut". Sen vain tiedän ja muistan että sitäkin aktiivisti oli vaikka puolue oli laiton.

Vielä sen verran että nyt kun tiedämme po. tapahtumien jälkeisen historian kulun, on aikalaisten toimintaa nyt helppo arvostella. Tämä kannattaa aina muistaa että edes objektiivisuuden rippeet säilyisivät.

igorrock wrote:Joku voisi tasapuolisuuden vuoksi tuoda esille tässä yhteydessä myös sitä kommunismien toimintaa jota suomessa tapahtui samaan aikaan IKL:n toiminnan kanssa. [...] Sen vain tiedän ja muistan että sitäkin aktiivisti oli vaikka puolue oli laiton.

Se on ihan mielenkiintoinen aihe, mutta kuuluu toiseen ketjuun. Jos tässä kerran käsitellään Kekkosen kirjoitusta: Miksi kirjoitin "DEMOKRATIAN ITSEPUOLUSTUKSEN"?


Ja kyllä kommunistien toiminta IKL:än olemassaolon aikana oli ihan nappikauppaa. Kommunistilait ja sen jälkeen kommunistivainot ajoivat SKP:n toiminnan maan alle hyvin pieniin piireihin. SKP:tä ei IKL:län toimintavuosien aikana voida pitää kovinkaan tehokkaana organisaationa.

Onneksi meillä oli hyviä valtionpäämiehiä 30-luvulla jotka estivät maamme jotumisen diktatuuriin.

Joo, "maanalainen" toiminta harvemmin on kovin suurta jollei kyseessä ole ihan oikea ns. vastarintaliike.

Mutta jos tarkastellaan IKL:n toimia niin jotenkin tulee sellainen kuva että todellakin "kärpäsestä tehtiin härkänen" tai sitten vastapuolen ts. vasemmistovoimien toiminta ei ollutkaan ihan niin pientä...

Jossittelu historiallisia vaiheita kuvattaessa on hyödytöntä ja sen vuoksi huono tapa, mutta sen avulla voi yrittää luoda kuvaa vallitsevista oloista. Tässä esitetään se olettamus, että jos K.J. Ståhlberg olisi tullut vuonna 1931 valituksi tasavallan presidentiksi, niin olisi ollut olemassa hyvin suuri mahdollisuus, että maassa olisi tapahtunut oikeistovallankaappaus. Suuri osa upseeristoa ja suojeluskuntien johtoa oli jyrkästi Ståhlbergia vastaan.

Voidaan sanoa, että maalaisliiton valitsijamiehet oli valittu enemmänkin Ståhlbergin kuin virallisen ehdokkaan Kyösti Kallion merkeissä. Svinhufvudin kannatus oli ollut olemattoman pieni. Mutta Juho Niukkanen oli saatu siihen käsitykseen - pelotella häntä ei juuri voinut - että maata uhkaa sisällissota tai ainakin onnistunut vallankaappaus, jos Ståhlberg valitaan. Ja niin tämä yksi mies käänsi 69 maalaisliittolaisen valitsijamiehen, joukossa koviakin miehiä, mielet niin, että he yksimielisesti äänestivät Svinhufvudia. Katsottiin myös, että suojeluskuntien silloisella ylipäälliköllä kenraalimajuri Lauri Malmbergilla olisi ollut suurin vaikutus maalaisliittolaisten valitsijamiesten käännyttämisessä.

On tässä ollut aika ja syy pohtia sitäkin, milloin oikeistokaappaus olisi parhaiten voinut onnistua Suomessa: talonpoikaismarssinko aikana vai Mäntsälän kapinassa. Asetun ensimmäisen vaihtoehdon kannalle. Tilanne oli silloin selkeentymätön. Presidentti Relander suhtautui vähintään ymmärtäväisesti Lapuan liikkeeseen ja sen päämääriin. Minulla on se vaikutelma, että Relander ei olisi ollut se voima, joka olisi torjunut Lapuan miesten valtaantulon kesällä 1930. Ukko-Pekka pääministerinä olisi ehkä voinut sen paremminkin tehdä, mutta hän oli pahoin sekaantunut Lapuan miesten aatteellisiin ympyröihin.

Mäntsälän kapinan epäonnistumisen pääasiallisin syy oli siinä, että se pääsi valloilleen johdotta, kesken valmisteluja. Ajan henkikään ei enää ollut yhtä otollinen kuin talonpoikaismarssin aikana. Ns. yleinen mielipide ei ollut sillä tavoin kapinallisten takana kuin vielä edellisenä vuonna.

Suojeluskuntien miehistöä ei kokonaisuudessaan olisi ollut saatavissa kapinallisten riveihin, vaikka monet piiripäälliköt olivat avoimesti kapinan kannalla. Presidentti Svinhufvud oli kaikesta henkisestä myötätunnostaan huolimatta avointa kapinaliikettä vastaan. Avoin aseellinen kapina ei olisi kohdistunut yksin kommunisteja vastaan, se olisi kohdistunut laillista valtiojärjestystä ja sen ylintä suojelijaa, tasavallan presidenttiä vastaan. Hänen johdollaan kapina kukistettiin, mutta Svinhufvud sai entisten kannattajiensa piirissä pilkkanimen Akka-Pekka.

Mieltäni askarrutti kysymys, olisiko valtiovallalla mitään keinoja estää kaappaushankkeen koituminen demokratialle vaaraksi ennen kuin se ehtisi saavuttaa sellaisen voiman, että sitä ei enää voisi vastustaa. Näiden pohdiskelujen tuloksena syntyi kirjanen "Demokratian itsepuolustus". Vuonna 1932 olivat eräät Akateemisesta Karjala-Seurasta eronneet, (minä UKK heidän mukanaan) yhdessä vapaamielisten ylioppilaiden kanssa perustaneet Kärki-Seuran, jonka tarkoituksena oli taistella Lapuan liikkeen vaikutusta vastaan ylioppilasmaailmassa ja vastustaa Lapuan liikettä ynnä myöhemmin sen seuraajaksi syntynyttä isänmaallista kansanliikettä.

"Demokratian itsepuolustuksen" tarkoituksena oli vaatia demokratian suojelemisen nimessä pakkotoimenpiteitä Lapuan liikettä ja isänmaallista kansanliikettä vastaan. Isänmaallinen kansanliike oivalsi, mikä oli kirjasen sanoma ja tarkoitus. Vaikka kirjasta myytiin verraten vähän, se muodostui hyvin keskeiseksi aiheeksi oikeistoradikaalien kirjoitus- ja puhearsenaalissa. Kirjasen käyttönimi ikl:n lehdistössä oli "Kekkosen konstit". Tuosta kirjasesta lähtien olen ollut Suomen äärioikeiston sylkykuppina. Nimeäni ei suinkaan kirkastanut, että vuonna 1938 osaltaan "Demokratian itsepuolustuksen" luoman ideologian pohjalta sisäasiainministerinä vaadin oikeudessa isänmaallisen kansanliikkeen lakkautettavaksi laittomana järjestönä. Kuten tunnettua Helsingin raastuvanoikeus kumosi hallinnollisessa järjestyksessä annetun lakkauttamispäätöksen äänimäärin 2-1.

LOPPU.

Ps. Ei tainneet Urkin vastustajat vielä tuolloin aavistaa, että se parhaiten nauraa, joka vuoden 1956 jälkeen nauraa...

Haudankaivaja wrote:Ps. Ei tainneet Urkin vastustajat vielä tuolloin aavistaa, että se parhaiten nauraa, joka vuoden 1956 jälkeen nauraa...

Vastustajat eivät ruvenneet tekemään töitä viholliselle(oman edun tavoittelun nimissä)!

Urkkihan kuului siihen Lista Ykkösen vankeihin, miksi häntä ei pidätetty??

Arvatkaas kenen tekstiä:

(Tämä on sitten pakinaa eikä vakavaa asiatekstiä)

"Minua kutsuttiin Pohjolan Mussoliniksi ja minä hallitsin rautaisella kädellä. Hallitustoimeni olivat hyviä: ensimmäisenä päivänä valtaantuloni jälkeen minä annoin bulletiinin, jolla määräsin, että ryssänkirkon, myös Uspenskin katedraaliksi nimitellyn, revittäksi alas kolmessa vuorossa yötä päivää. Valtakunnan kieliolot järjestin tunnustusta ansaitsevalla tavalla: poistin ruotsinkielisiltä heidän etuoikeutensa, siirsin Huvudstadsbladetin kirjapainon ja toimituksen Sipooseen. Ajoin seemiläiset pois Heikinkadulta.."