Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

Meillä on täällä sellainen kolmen hengen työryhmä ja vetäistiin tässä parin viikon aikana kahdessa osassa yhteensä 3 tuntia ja 15 minuuttia sotaveteraanin kertomusta sanelukoneelle. Jostain kumman syystä sanelukoneelta jutun paperille kirjoittaminen lankesi minun (porukan vanhin ukko) kohdalleni. Siinähän oli aivan hel****nmoinen työ kirjoittaa se juttu koneelta paperille.

Kun joka sanan tarkkaan kuuntelee ja taas kelaa taaksepäin, että miten se veteraani sen asian nyt oikein sanatarkasti sanoikaan, niin mulla meni yhteensä 20 tuntia kirjoittaa tuo 3 tunnin ja 15 minuutin kertomus paperille. Tekstikokona oli 14 (että veteraani näkee itsekin sen vielä lukea) ja A4:n arkkeja tuli 25 arkkia täyteen.

Vaan en minä valita. Tulipahan tehtyä jotain, jonka tekemättä jättäminen takuulla harmittaisi minua 10 vuoden kuluttua, että "voi perhana, kun ei silloin aikoinaan tullut sitä haastattelua tehtyä ja nyt se on jo myöhäistä". Porukan nerommat miehet vetää sitten jutut sanelukoneelta DVD-levylle ja levyt ja kirjoitukset lahjoitetaan veteraanipariskunnalle, heidän lapsilleen, sekä taltioidaan meidän uuden asehistoriallisen seuramme arkistoihin tulevia sukupolvia varten. Kyllä nyt nukuttaa ensi yönä hyvin...

Pitäisi kai isälle sanoa että kirjoittaisi vaarin sotakokemuksia ylös,itse kun ei niitä muista oikein hyvin.

Oma vaarini teki niinkuin monet muut veteraanit, eivät puhuneet mitään sodasta.

leksa wrote:Oma vaarini teki niinkuin monet muut veteraanit, eivät puhuneet mitään sodasta.

Sama juttu, vaiettu aihe.

Tosin vaarilta jäi kenkälaatikollinen valokuvia sodasta, ja ne sitten kertoo karua todellisuutta.

leksa wrote:Oma vaarini teki niinkuin monet muut veteraanit, eivät puhuneet mitään sodasta.

Aivan,monella ei tosiaan ollut mitään kerrottavaakaan.

Kyllä sama juttu huomattu on, että en ole vielä ensimmäistäkään sotaveteraania tavannut joka olisi juttujaan tyrkyttänyt. Loppu riippuu sitten veteraanin henkilökohtaisesta persoonasta, että kertooko vielä sittenkään, vaikka kauniisti pyydetään vai suostuuko lopulta kertomaan.

Meidän kohdalle sattui sikäli "helppo" haastateltava joka kyllä ymmärsi sen, että täytyyhän tätä kansakuntamme historiaa jonkun suostua puhumaan tulevillekin jälkipolville sellaiseenkin muotoon, että puhetta voidaan vielä ihan oikeasti kuunnella satojenkin vuosien päästä.

Jo loppuvuodesta 1941, kun tämäkin veteraani oli ehtinyt perheineen palata Talvisodan jälkeen takaisin Valkjärvelle poltetulle kotitilalleen, heidät nuoret pojat laitettiinkin IS-miehiin, joka oli sellaista sotilaspoikatyyppistä palvelua. Armeijan vaatteet päälle, kivääri kouraan ja vankileirille vartijaksi.

Pienenä yksityiskohtana kertoi omalle kohdalleen sattuneen sellaisenkin erikoislaatuisen tapauksen, että hän oli tasan 16 vuotta ja 3 kuukautta vanha, kun hänet vietiin maaliskussa 1942 muutamien vanhempien ns. "ruununraakkien" (neljä miestä) kanssa pienimuotoiseen valatilaisuuteen Lappeenrannan ratsastuskentän reunalle. Ei ole kuulemma paljoa tavannut vastaanlaisia miehiä, jotka olisivat sotilasvalansa tehneet 16-vuotiaana.

Nuoruus meni sotiessa ja kun Moskovan rauha tuli syyskuussa 1944 piti vielä olla kuitenkin armeihan palveluksessa 01.01. 1945 asti, jonka jälkeen joutui astumaan samantien suorittamaan varusmiespalvelustaan. Voi hyvin kuvitella, että saattoi olla "sulkeisten" suhteen pieniä motivaatiovaikeuksia, kun oli jo muutaman vuoden taistellut Suomen armeijassa etulinjassa ennen sitä.

Haastattelujen lisäksi olennaisia ovat VALOKUVAT. Skanneri maksaa nykyään vajaat sata euroa, sen ja PC:n saa kulkemaan mukanaan ja ei muuta kuin veteraanien puheille! PC:n näytöllä kuvan saa niin suureksi, että huonosilmäisempikin vanhus erottaa yksityiskohdat ja muisti palautuu.

Itse olen menetellyt näin mv-kuvien kanssa:
-skannaus harmaasävykuvina, ei siis mv:ina, sillä vanhoista kuvista häviää tällöin paljon
-skannaustarkkuus 300 dpi
-tulostekoko A4 tai vähintään sen leveys 210 mm
-tallennus mieluiten tiff- tai jpg-muodossa
-tiedostojen nimeäminen juoksevalla numeroinnilla 0001....9999
-alkuperäisiä skannaustiedostoja ei muuteta, vaan Photoshopilla parannellut versiot tallennetaan eri nimellä, esim, 0101a tms.
-sisällysluettelo eli kuvien selitykset Word-dokumenttina tai Excelinä samaan hakemistoon:
--järjestysnumero
--kuvan selitys
--selittäjä(t)
--selityspvm, paikka...
-tiedostot olen tallentanut PC:lle, CD/DVD:lle, ulkoiselle levyasemalle ja paperikopioina, jotta edes jokin säilyisi

Oma isoisäni ehti kuolla ennen kuin sain hänen ottamiinsa 200+ valokuvaan selitykset, mutta hänen asetovereitaan oli vielä hengissä ja näin ollen hänen talvi- (PPP6) ja jatkosatamuistelmansa (JR56) saivat kuvituksenkin. CD-levyjä olen sitten jaellut suvulle ja jokaiselle kiinnostuneelle.

veeteetee wrote:Haastattelujen lisäksi olennaisia ovat VALOKUVAT. Skanneri maksaa nykyään vajaat sata euroa, sen ja PC:n saa kulkemaan mukanaan ja ei muuta kuin veteraanien puheille! PC:n näytöllä kuvan saa niin suureksi, että huonosilmäisempikin vanhus erottaa yksityiskohdat ja muisti palautuu.

Itse olen menetellyt näin mv-kuvien kanssa:
-skannaus harmaasävykuvina, ei siis mv:ina, sillä vanhoista kuvista häviää tällöin paljon
-skannaustarkkuus 300 dpi
-tulostekoko A4 tai vähintään sen leveys 210 mm
-tallennus mieluiten tiff- tai jpg-muodossa
-tiedostojen nimeäminen juoksevalla numeroinnilla 0001....9999
-alkuperäisiä skannaustiedostoja ei muuteta, vaan Photoshopilla parannellut versiot tallennetaan eri nimellä, esim, 0101a tms.
-sisällysluettelo eli kuvien selitykset Word-dokumenttina tai Excelinä samaan hakemistoon:
--järjestysnumero
--kuvan selitys
--selittäjä(t)
--selityspvm, paikka...
-tiedostot olen tallentanut PC:lle, CD/DVD:lle, ulkoiselle levyasemalle ja paperikopioina, jotta edes jokin säilyisi

Oma isoisäni ehti kuolla ennen kuin sain hänen ottamiinsa 200+ valokuvaan selitykset, mutta hänen asetovereitaan oli vielä hengissä ja näin ollen hänen talvi- (PPP6) ja jatkosatamuistelmansa (JR56) saivat kuvituksenkin. CD-levyjä olen sitten jaellut suvulle ja jokaiselle kiinnostuneelle.

Hyvät ohjeet, kiitos! Arvokasta työtä.