Pikkuisen on schaibenia ladeltu tähän juttuun!!
Koko juttu tässä
http://www.mil.fi/ruotuvaki/index.dsp?a ... 22&aid=269
Patruuna määräsi aseen
Kalashnikov valittiin rynnäkkökiväärin m-62:n esikuvaksi patruunan hylsyn pituuden takia. Vertailu tehtiin idän pienen 39 millisen ja lännen pitkän 51 millisen patruunan välillä.
- Pieni venäläispatruuna sopii hyvin meidän metsäisiin oloihimme, kertoo Sotamuseon johtaja Markku Palokangas.
Puiden ja oksien takia Suomessa on peitteinen maasto.
- Venäläisluoti läpäisee hyvin risukon, Palokangas perustelee.
Taisteluetäisyydet ovat Suomessa lyhyitä. Lännen pitkällä patruunalla pystyy ampumaan Suomen oloissa turhan pitkälle.
Nato-maiden patruunalla sotilas horjahtaa helposti, koska pitkä luoti on nopeampi kuin venäläisluoti. Nato-luodin lentorata ei ole yhtä suora.
- RK-62 kelpaa myös tarkkuusammuntaan, vertaa Rintala.
Kalashnikov on häiriövapaa likaisenakin.
- Venäjää kunnioitettiin. Neuvostoliiton aseteollisuus on ollut aina edelläkävijä, sanoo Rintala.
- Toisinaan kuulee väitteitä, että venäläisperäisen aseen valinta esikuvaksi johtui suomettumisesta. Kalashnikov todettiin ylivertaiseksi, korostaa Rintala.
Hauska rynkky juttu ruotuväessä(KAIKKEE ******!)
Onhan siinä vähän 
eniten laittaisin kuitenkin toimittajan kuullun ymmärtämisen piikkiin.Palokangas on varmaan sanonut,että 7.62 x 39 patruunan ominaisuuksia pidettiin riittävänä Suomen peitteinen maasto huomioonottaen.Tuossa muodossa kirjoitettuna voisi luulla,ettei .308 jaksaisi läpäistä risuja 
Rekyyli haittaa kyllä käsiteltävyyttä .308 rynkyissä vrt. AK, mutta eipä se nopeammista luodeista johtune 
mistähän toimittaja tämmöistä 
Ero ei ole kuitenkaan niin suuri että tuskin sen perusteella on valintoja tehty, onhan AK:ssakin kokoisekseen aika napakka potku.Kaikenkaikkiaan valinta oli aikanaan melkoisessa määrin poliittinen,turha sitä on kenenkään kiistää.Mutta historia on osoittanut,että erittäin onnistunut valinta kuitenkin.
eniten laittaisin kuitenkin toimittajan kuullun ymmärtämisen piikkiin.Palokangas on varmaan sanonut,että 7.62 x 39 patruunan ominaisuuksia pidettiin riittävänä Suomen peitteinen maasto huomioonottaen.Tuossa muodossa kirjoitettuna voisi luulla,ettei .308 jaksaisi läpäistä risuja Rekyyli haittaa kyllä käsiteltävyyttä .308 rynkyissä vrt. AK, mutta eipä se nopeammista luodeista johtune mistähän toimittaja tämmöistä Ero ei ole kuitenkaan niin suuri että tuskin sen perusteella on valintoja tehty, onhan AK:ssakin kokoisekseen aika napakka potku.Kaikenkaikkiaan valinta oli aikanaan melkoisessa määrin poliittinen,turha sitä on kenenkään kiistää.Mutta historia on osoittanut,että erittäin onnistunut valinta kuitenkin.Selvyydeksi sanottakoon vielä,että AK -tyyppinen ase oli varmasti paras valinta Suomen olosuhteisiin silloin tarjolla olleista vaihtoehdoista,mutta tuolloisessa Suomessa ei NATO yhteensopiva kalusto ollut optio,vaikka olisi ollut paras vaihtoehtokin.Isoveli kun pani tuolloin vähemmästäkin välit poikki vrt. yöpakkaset.
http://www.lasselehtinen.net/content/vi ... 0/lang,fi/
Kekkosta koeteltiin
Kekkosen korostettu varovaisuus - tai peräti riippuvuus Neuvostoliitosta - näyttäytyi selkeästi kahden Suomen kannalta traumaattisen tapahtuman kohdalla. Kyseessä olivat ns. yöpakkashallitus ja nk. noottikriisi.
SKDL oli vuoden 1958 vaalien voittaja, mutta sitä ei SDP:ssä ja maalaisliiton oikealla laidalla haluttu hallitukseen. Vaalien jälkeen Kekkonen käynnisti 14) hallitusneuvottelut, jotka johtivat maalaisliiton, kokoomuksen ja SDP:n yhteiseen hallitukseen. Neuvostoliitto oli eniten huolissaan skogilaisten, sos.dem. opposition, kohtalosta. Skogilaiset olivat Tehtaankadun uusi työkalu Suomen sisäpolitiikassa. Kekkosen uudelleenvalinta oli kuitenkin seikka, jolle neuvostoliittolaisten mielestä koko hallitusratkaisu piti perustaa.15)
Ennen kuin hallitus oli ehditty nimittää, Neuvostoliiton suurlähetystö käynnisti parjauskampanjan syntymässä olevaa hallitusta vastaan. Kekkoselle sanottiin selkeästi, että muodostettava hallitus ei nauti Neuvostoliiton luottamusta. Kekkonen antoi heti periksi. Hän veti orastaneen tukensa syntymässä olevalta hallitukselta. Kekkonen oli huolissaan omasta asemastaan.16)
Eduskunnassa aloitettiin suomalaisen parlamentarismin puolustus. Maalaisliiton eduskuntaryhmän enemmistö ymmärsi, että suomalaisen sisäpolitiikan liikkumavara supistuu ratkaisevasti, jos hallitusneuvottelut katkaistaan ulkopoliittisista syistä.
Johannes Virolainen kävi kuitenkin Väinö Tannerin luona pyytämässä, että Moskovaa ärsyttänyt Väinö Leskinen jäisi hallituksen ulkopuolelle. Virolainen on kertonut Tannerin vastauksen: "Mitäs te nuori mies puhutte? Nythän muodostetaan Suomen eikä Neuvostoliiton hallitusta!" 17)
Parlamentarismi voitti vain ensimmäisen erän. Kekkonen joutui vastentahtoisesti nimittämään hallituksen, jolla oli eduskunnassa peräti 137 edustajan enemmistö. Kekkonen osoitti hallitusta nimittäessään mieltään. Yksityisesti hän haukkui Virolaisen, joka lähti hallitukseen ulkoministeriksi eikä ryhtynyt hajottajaksi ja päästänyt Kekkosta samantien pälkähästä.
Tehtaankadun apurit
Kekkonen itse "tilasi" heti nimittämälleen hallitukselle vaikeuksia: "Toimintani presidenttinä on menestyksellistä vain, mikäli nautin Neuvostoliiton hallituksen luottamusta. Olen vastuussa maan ulkopolitiikasta ja olisin velvollinen puuttumaan asiaan, mikäli nykyisen hallituksen olemassaolo osoittautuisi vahingoittavan Suomen ulkopoliittista asemaa, mutta asiaan puuttumisella pitäisi olla riittävät syyt",18) Kekkonen saneli neuvostoliittolaisille.
Kaksi viikkoa hallituksen syntymisen jälkeen Ahti Karjalainen tapasi KGB-yhteytensä Viktor Vladimirovin, jolta kyseli innokkaasti Moskovan ohjeita vasta syntyneen hallituksen kaatamiseksi.
Viikkoa myöhemmin Vladimirovilla oli Karjalaiselle jo Moskovan vastaus: "Kielteinen kanta selvä, lopullinen johdonmukainen. Harjoitetaan passiivista vastarintaa ja jos tulee konkreettisia kysymyksiä, NL jopa aktiivisesti kielteinen. Toivottavasti tapahtuneesta hallitusratkaisusta tulee jotain hyötyä presidentille." 19)
Lukuisten aikalaistodistajien mukaan Kekkonen reagoi kriisin aikana fyysisesti ja psyykkisesti. Hänen painonsa putosi lyhyessä ajassa useita kiloja, hän oli epävarma, päättämätön ja hermostunut.20)
K.A. Fagerholmin johtama hallitus yritti olla ulkopolitiikan alueella erityisen palveluhaluinen Neuvostoliittoa kohtaan. Fagerholm totesi muistelmissaan, että jälkeenpäin yksikään virheiden etsijä ei ole löytänyt mitään ulkopoliittisesti sopimatonta hänen hallituksensa toimesta.21)
Paasikivi teki toisin
Kekkonen ei siis hetkeäkään puolustanut nimittämäänsä hallitusta, kuten Paasikivi oli tehnyt vuosina 1948 - 50 vastaavassa tilanteessa, vaikka maassa vielä tuolloin oli ollut valvontakomissio. Fagerholmin kolmas hallitus olikin viimeinen suomalainen hallitus Neuvostoliiton aikana, joka muodostettiin niin, että puolueet saivat itse sopia sekä hallituspohjasta, hallitusohjelmasta että ministerilistasta.
Sen jälkeen hallitusten piti nauttia, ei ainoastaan eduskunnan luottamusta, vaan myös Neuvostoliiton luottamusta. Pian puolueet oppivat keskuudessaan seulomaan ulkopoliittisesti kelvolliset kelvottomista. Neuvostoliitto oli näin päästetty päätöksentekijäksi myös Suomen sisäpolitiikassa.
Hallitus kaatui lopulta ulko- ja kauppapoliittisen painostuksen edessä. Kekkonen joutui käyttämään loppuelämänsä sen selittämiseen, että kansallisen liikkumavaran supistuminen oli itse asiassa "menestys" ja antoi Suomelle liikkumavaraa länteen päin. Samalla tavoin Suomen puolueettomuudesta tuli fraasi, josta vuosikaudet kiisteltiin kommunikeatasolla, käytännössä sitä ei onneksi testattu.
http://www.lasselehtinen.net/content/vi ... 0/lang,fi/
Kekkosta koeteltiin
Kekkosen korostettu varovaisuus - tai peräti riippuvuus Neuvostoliitosta - näyttäytyi selkeästi kahden Suomen kannalta traumaattisen tapahtuman kohdalla. Kyseessä olivat ns. yöpakkashallitus ja nk. noottikriisi.
SKDL oli vuoden 1958 vaalien voittaja, mutta sitä ei SDP:ssä ja maalaisliiton oikealla laidalla haluttu hallitukseen. Vaalien jälkeen Kekkonen käynnisti 14) hallitusneuvottelut, jotka johtivat maalaisliiton, kokoomuksen ja SDP:n yhteiseen hallitukseen. Neuvostoliitto oli eniten huolissaan skogilaisten, sos.dem. opposition, kohtalosta. Skogilaiset olivat Tehtaankadun uusi työkalu Suomen sisäpolitiikassa. Kekkosen uudelleenvalinta oli kuitenkin seikka, jolle neuvostoliittolaisten mielestä koko hallitusratkaisu piti perustaa.15)
Ennen kuin hallitus oli ehditty nimittää, Neuvostoliiton suurlähetystö käynnisti parjauskampanjan syntymässä olevaa hallitusta vastaan. Kekkoselle sanottiin selkeästi, että muodostettava hallitus ei nauti Neuvostoliiton luottamusta. Kekkonen antoi heti periksi. Hän veti orastaneen tukensa syntymässä olevalta hallitukselta. Kekkonen oli huolissaan omasta asemastaan.16)
Eduskunnassa aloitettiin suomalaisen parlamentarismin puolustus. Maalaisliiton eduskuntaryhmän enemmistö ymmärsi, että suomalaisen sisäpolitiikan liikkumavara supistuu ratkaisevasti, jos hallitusneuvottelut katkaistaan ulkopoliittisista syistä.
Johannes Virolainen kävi kuitenkin Väinö Tannerin luona pyytämässä, että Moskovaa ärsyttänyt Väinö Leskinen jäisi hallituksen ulkopuolelle. Virolainen on kertonut Tannerin vastauksen: "Mitäs te nuori mies puhutte? Nythän muodostetaan Suomen eikä Neuvostoliiton hallitusta!" 17)
Parlamentarismi voitti vain ensimmäisen erän. Kekkonen joutui vastentahtoisesti nimittämään hallituksen, jolla oli eduskunnassa peräti 137 edustajan enemmistö. Kekkonen osoitti hallitusta nimittäessään mieltään. Yksityisesti hän haukkui Virolaisen, joka lähti hallitukseen ulkoministeriksi eikä ryhtynyt hajottajaksi ja päästänyt Kekkosta samantien pälkähästä.
Tehtaankadun apurit
Kekkonen itse "tilasi" heti nimittämälleen hallitukselle vaikeuksia: "Toimintani presidenttinä on menestyksellistä vain, mikäli nautin Neuvostoliiton hallituksen luottamusta. Olen vastuussa maan ulkopolitiikasta ja olisin velvollinen puuttumaan asiaan, mikäli nykyisen hallituksen olemassaolo osoittautuisi vahingoittavan Suomen ulkopoliittista asemaa, mutta asiaan puuttumisella pitäisi olla riittävät syyt",18) Kekkonen saneli neuvostoliittolaisille.
Kaksi viikkoa hallituksen syntymisen jälkeen Ahti Karjalainen tapasi KGB-yhteytensä Viktor Vladimirovin, jolta kyseli innokkaasti Moskovan ohjeita vasta syntyneen hallituksen kaatamiseksi.
Viikkoa myöhemmin Vladimirovilla oli Karjalaiselle jo Moskovan vastaus: "Kielteinen kanta selvä, lopullinen johdonmukainen. Harjoitetaan passiivista vastarintaa ja jos tulee konkreettisia kysymyksiä, NL jopa aktiivisesti kielteinen. Toivottavasti tapahtuneesta hallitusratkaisusta tulee jotain hyötyä presidentille." 19)
Lukuisten aikalaistodistajien mukaan Kekkonen reagoi kriisin aikana fyysisesti ja psyykkisesti. Hänen painonsa putosi lyhyessä ajassa useita kiloja, hän oli epävarma, päättämätön ja hermostunut.20)
K.A. Fagerholmin johtama hallitus yritti olla ulkopolitiikan alueella erityisen palveluhaluinen Neuvostoliittoa kohtaan. Fagerholm totesi muistelmissaan, että jälkeenpäin yksikään virheiden etsijä ei ole löytänyt mitään ulkopoliittisesti sopimatonta hänen hallituksensa toimesta.21)
Paasikivi teki toisin
Kekkonen ei siis hetkeäkään puolustanut nimittämäänsä hallitusta, kuten Paasikivi oli tehnyt vuosina 1948 - 50 vastaavassa tilanteessa, vaikka maassa vielä tuolloin oli ollut valvontakomissio. Fagerholmin kolmas hallitus olikin viimeinen suomalainen hallitus Neuvostoliiton aikana, joka muodostettiin niin, että puolueet saivat itse sopia sekä hallituspohjasta, hallitusohjelmasta että ministerilistasta.
Sen jälkeen hallitusten piti nauttia, ei ainoastaan eduskunnan luottamusta, vaan myös Neuvostoliiton luottamusta. Pian puolueet oppivat keskuudessaan seulomaan ulkopoliittisesti kelvolliset kelvottomista. Neuvostoliitto oli näin päästetty päätöksentekijäksi myös Suomen sisäpolitiikassa.
Hallitus kaatui lopulta ulko- ja kauppapoliittisen painostuksen edessä. Kekkonen joutui käyttämään loppuelämänsä sen selittämiseen, että kansallisen liikkumavaran supistuminen oli itse asiassa "menestys" ja antoi Suomelle liikkumavaraa länteen päin. Samalla tavoin Suomen puolueettomuudesta tuli fraasi, josta vuosikaudet kiisteltiin kommunikeatasolla, käytännössä sitä ei onneksi testattu.