Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

Koe-erä isompaa hankintaa varten? Uttiin? Erikoisrajajääkäreille? Kansainvälisiin tehtäviin? Rauhanturvaajille? No, joka tapauksessa 5,56...

Vihjaakohan tämä nyt siihen Beretta ARX 160:n josta oli aiemmin juttua?

Tätä on odotettu – seuraava vaihe on 5,56 mm kalusto kv. operaatioihin, mikä on mielestäni ihan perusteltua.

Vaikka noin muuten olen sitä mieltä että nykyinen kalusto riittää kotimaan puolustukseen niin toiminnallisuudeltaan, laadultaan kuin määrältäänkin – kaikkien tuntemieni asiasta tehtyjen tutkimusten tulosten mukaan suurimalle osalle jv. taistelijoista voitaisiin antaa henkilökohtaiseksi aseistukseksi vaikka käpyjä.

Mitä tulee 5,56 mm x 45 kaliiperiin (STANAG 4172), niin Suomi sitoutui hankkimaan vain Nato-yhteensopivia asejärjestelmiä jo kauan aikaa sitten (PfP-prosessin osana). Viimeinen 7,62 KK PKM -täydennyshankinta saatiin käsittääkseni hoidettua varaosina ja entisen Neuvostoliiton velan loppukuittauksena, ei siis uushankintana.

AR-160:n lisäksi kyseeseen voinee tulla ainakin FN SCAR tai HK:n G36K ja 416.

"Erikoisjoukkojen partioasejärjestelmä" 2015 , pari kolmesataa kappaletta... oli kuinka tahansa tavallinen rivimies kantanee nykyaseistusta ainakin vähintään seuraavat 10-15 vuotta...

Ei luulisi, että pv:llä olisi mahdollisuuksia lähteä muuttamaan "suurten joukkojen" aseistusta nykytilanteessa. Onhan tuolla 5,56:lla etunsa, mutta tulee siitä tietysti logistinen "murhe"..

Kv. operaatioissa ei-NATO kaliiperit ovat jo nyt konkreettinen logistinen ongelma.

Uusien 5,56 mm NATO aseiden hankinta erikoisjoukkojen ja kv. operaatioiden käyttöön on mielestäni hyvin perusteltua, semminkin, kun näissä hommissa on varaa kiinnittää aseisiin erilaisia himmeleitä. Jo 7,62 RK 95 + jalusta + optiikka on yhdistelmänä turhan raskas, ja suurimmalle osalle taistelijoista varsin hankala käyttää täydessä taisteluvarustuksessa - puhumattakaan siitä, että laitetaan 7,62 RK 95 + jalusta + optiikka + maalinosoituslaser + 40 mm kranaatin ampumalaite.

Eikä sitä JVA 0316/7,62 M43 kauraa ole varastoissa loputtomiin muutenkaan - uushankintana 5,56 mm NATO on edullisempi vaihtoehto, ja sen saatavuus parempi.

Kv. operaatioissa ei-NATO kaliiperit ovat jo nyt konkreettinen logistinen ongelma.

Ei todellakaan logistinen ongelma, se on täyttä valehtelua. Selityksiä löytyy.

???

Kyllä se nyt kuitenkin on ihan potentiaalisesti kuolemanvaarallinen logistinen haaste. Vaan ei toki jossain Etelä-Libanonin tyttöbaarissa "operoitaessa".

Millä tavoin näiden operaatioiden logistiikka sitten on hoidettu että noin voit väittää. Olisiko jotakin lähdettä

sahib wrote:Millä tavoin näiden operaatioiden logistiikka sitten on hoidettu että noin voit väittää. Olisiko jotakin lähdettä

Kysyt nyt sellaista, jonka tarkempi ruotiminen julkisesti ei liene asiallista. Vai onko niin, että PE:ssa on viime aikoina jotenkin radikaalisti muutettu suhtautumista operaatioihin liittyviin turvallisuusasioihin?

Joukkojen, niiden aseistuksen ja ampumatarvikkeiden kv. yhteensopivuuden ja yhteistoimintakyvyn kehittämisen tarpeista ja tavoitteista voit varmaan käydä kysymässä vaikka sieltä teidän J10:stä.

Berlioz wrote:???

Kyllä se nyt kuitenkin on ihan potentiaalisesti kuolemanvaarallinen logistinen haaste. Vaan ei toki jossain Etelä-Libanonin tyttöbaarissa "operoitaessa".

Missä helvatan tyttöbaarissa, kerro tarkemmin kun näytät tietävän.

Sopiiko vastata nimimerkki Berliozin puolesta?

Minä ainakin ymmärrän mitä hän ajaa takaa.

Logistisista ongelmista ja hengenvaarallisista tilanteista tulee lähinnä mieleen edesmennyt Afghanistanin operaatio, jonka riskitaso on varmasti ollut ajoittain korkeampi kuin minkään muun suomalaisen rauhanturvaoperaation. Tämänkaltaisessa (Nato johtoisessa ja Nato huoltoisessa) operaatiossa on pelkkää plussaa, että mahdollisimman monella osallistujamaalla on käytössään yhteneväinen ampumatarvike ladattuna parhaimmillaan samaan speksiin, ja samaan lippaaseen, jolloin tiukassa paikassa tukeutuminen naapurin huoltoon on huomattavasti helpompaa. Samalla tämä mahdollistaa muuna rauhallisempana aikana mahdollisuuden logistiikkatoimintojen yhdistämiseen patruunahuollon osalta.

Mitä käytettyyn aseeseen tulee, on puffattu RK95 varmasti kovin raskas ja epäergonominen kantaa ja käyttää suurelle osalle taistelijoista. Tosin tuskin mikään ase on vastaavassa kuosissa ominaisuuksiltaan erinomainen, mutta enemmänkin tässä käydään pohdintaa siitä, että mikä olisi vähiten epäergonominen käyttää ja kantaa kaikilla lisähärpäkkeillä varustettuna. Toisin sanoen, valinta tehdään ruton ja koleran välillä.

Itse menisin asiassa niin pitkälle, että jos suosituksia kysyttäisiin niin miksi en suosittelisi Tanskalaistenkin käyttämää Kanadalaisten Diemaco C8 sarjan vehkeitä tai suoraan M4A1 karbiinia. Pieni, kevyt, lyhyt, ergonominen. Kiinnikkepisteitä löytyy rutkasti enemmän kun RK95:stä ja vedon pituuttakin pystyy naurettavan helposti säätämään erimittaisille taistelijoille ja erilaiselle varustukselle sopivaksi teleperän ansiosta. Lisäksi AR15 pohjainen asejärjestelmä rauhanturvatehtävissä tarjoaisi asehuollollista helpotusta varaosa- ja korjaamistoiminnan kannalta. Jos reissussa oltaisiin läntisen "suuren ja mahtavan" kanssa, ei synergiaetuja löytyisi pelkästään patruunahuollosta, vaan myös varaosahuollosta. Lisäksi modulaarisen AR15 pohjaisen kaluston korjaustoiminta on modulaarisesta rakenteestaan johtuen huomattavasti yksinkertaisempaa kun AK/RK kaluston. Piipunvaihtoa myöden huoltotoimet olisivat yksinkertaisia ja nopeita hoitaa rutiinisti ihan pataljoona- ja jopa komppaniatasolla.

Ja mitä niihin tyttöbaareihin tulee, niin onhan operaatioissa eroja. Kaikki varmaan myönnämme että Afghanistan oli ajoittaiselta riskitasoltaan eri luokan missio kun muut aikaisemmat ja samanaikaiset operaatiot, joita voimme varmasti rehellisesti kutsua pääsääntöisesti "matalan riskitason tehtäviksi". Rauhalliset sotilasoperaatiot ja vakiintuneet olosuhteet luovat aina sotilasturismia ympärilleen. Ja näin on aina ollut, dokumentaatiota löytyy asiasta aina Rooman valtakunnan aikoihin saakka. Sotilaat, nuoret ja viriilit miehet sekä säännöllinen palkanmaksu houkuttelevat kriisialueilla aina kaikenlaisia ansaitsemishaluisia jobbareita ja yrittäjiä puoleensa kun hunaja kärpäsiä ja tarjonta on sen mukaista. Viinaa, huoria, huumeita, mustanpörssin kauppaa ja niin edelleen. Ja kaikella kunnioituksella Libanonin fasseja kohtaan, enpä ole kyseisestä Unto Nurmisen missiosta hirveästi kuullut mediasta. Ei yhteenottoja, ei tienvarsipommeja, ei väijytyksiä, ei tuliylläkköjä, ei epäsuoran tulen iskuja ainakaan samaan tahtiin kuten ennen. Lienee toiminta vakiintunut tuttuihin ruutiineihin. Duty pyörii listan mukaan ja samalla tavalla varmaan supailukin, kuten muissakin aikaisemmissa ja vastaavissa missioissa. Korjatkaa toki jos olen väärässä ja valaiskaa minua asiasta.

Sanottakoon lopuksi, että ei sitä tarvitse hävetä tai tuntea huonoa omatuntoa, kun omassa missiossa nikkeli ei lennäkään ilmassa tai että meno ei ole kuten vaarivainaalla Terenttilän aukeilla. Ei se taistelijasta tai rauhanturvaajasta huonompaa sotilasta tee toiseen verrattuna. Jokainen missio on erilainen ja vaatii erilaista osaamista. Jokaisessa on omat haasteensa. Harvinaista sotilaallista briljeeraamista ja hattiwattihommia tärkeämpää on se, kuinka rutiinihommat ja perusduty hoidetaan. Siinä on se ammattitaidon mittari.

Semmonen villi ajatus tuli mieleen, et pääseeköhän suomi tällä keppihevosella vihdoin CIP standardista eroon? A tarvike kun pääsääntösesti on SAAMIn mukasta tuola maailmalla

wee wrote:Sopiiko vastata nimimerkki Berliozin puolesta?

Minä ainakin ymmärrän mitä hän ajaa takaa.

Logistisista ongelmista ja hengenvaarallisista tilanteista tulee lähinnä mieleen edesmennyt Afghanistanin operaatio, jonka riskitaso on varmasti ollut ajoittain korkeampi kuin minkään muun suomalaisen rauhanturvaoperaation. Tämänkaltaisessa (Nato johtoisessa ja Nato huoltoisessa) operaatiossa on pelkkää plussaa, että mahdollisimman monella osallistujamaalla on käytössään yhteneväinen ampumatarvike ladattuna parhaimmillaan samaan speksiin, ja samaan lippaaseen, jolloin tiukassa paikassa tukeutuminen naapurin huoltoon on huomattavasti helpompaa. Samalla tämä mahdollistaa muuna rauhallisempana aikana mahdollisuuden logistiikkatoimintojen yhdistämiseen patruunahuollon osalta.

Mitä käytettyyn aseeseen tulee, on puffattu RK95 varmasti kovin raskas ja epäergonominen kantaa ja käyttää suurelle osalle taistelijoista. Tosin tuskin mikään ase on vastaavassa kuosissa ominaisuuksiltaan erinomainen, mutta enemmänkin tässä käydään pohdintaa siitä, että mikä olisi vähiten epäergonominen käyttää ja kantaa kaikilla lisähärpäkkeillä varustettuna. Toisin sanoen, valinta tehdään ruton ja koleran välillä.

Itse menisin asiassa niin pitkälle, että jos suosituksia kysyttäisiin niin miksi en suosittelisi Tanskalaistenkin käyttämää Kanadalaisten Diemaco C8 sarjan vehkeitä tai suoraan M4A1 karbiinia. Pieni, kevyt, lyhyt, ergonominen. Kiinnikkepisteitä löytyy rutkasti enemmän kun RK95:stä ja vedon pituuttakin pystyy naurettavan helposti säätämään erimittaisille taistelijoille ja erilaiselle varustukselle sopivaksi teleperän ansiosta. Lisäksi AR15 pohjainen asejärjestelmä rauhanturvatehtävissä tarjoaisi asehuollollista helpotusta varaosa- ja korjaamistoiminnan kannalta. Jos reissussa oltaisiin läntisen "suuren ja mahtavan" kanssa, ei synergiaetuja löytyisi pelkästään patruunahuollosta, vaan myös varaosahuollosta. Lisäksi modulaarisen AR15 pohjaisen kaluston korjaustoiminta on modulaarisesta rakenteestaan johtuen huomattavasti yksinkertaisempaa kun AK/RK kaluston. Piipunvaihtoa myöden huoltotoimet olisivat yksinkertaisia ja nopeita hoitaa rutiinisti ihan pataljoona- ja jopa komppaniatasolla.

Ja mitä niihin tyttöbaareihin tulee, niin onhan operaatioissa eroja. Kaikki varmaan myönnämme että Afghanistan oli ajoittaiselta riskitasoltaan eri luokan missio kun muut aikaisemmat ja samanaikaiset operaatiot, joita voimme varmasti rehellisesti kutsua pääsääntöisesti "matalan riskitason tehtäviksi". Rauhalliset sotilasoperaatiot ja vakiintuneet olosuhteet luovat aina sotilasturismia ympärilleen. Ja näin on aina ollut, dokumentaatiota löytyy asiasta aina Rooman valtakunnan aikoihin saakka. Sotilaat, nuoret ja viriilit miehet sekä säännöllinen palkanmaksu houkuttelevat kriisialueilla aina kaikenlaisia ansaitsemishaluisia jobbareita ja yrittäjiä puoleensa kun hunaja kärpäsiä ja tarjonta on sen mukaista. Viinaa, huoria, huumeita, mustanpörssin kauppaa ja niin edelleen. Ja kaikella kunnioituksella Libanonin fasseja kohtaan, enpä ole kyseisestä Unto Nurmisen missiosta hirveästi kuullut mediasta. Ei yhteenottoja, ei tienvarsipommeja, ei väijytyksiä, ei tuliylläkköjä, ei epäsuoran tulen iskuja ainakaan samaan tahtiin kuten ennen. Lienee toiminta vakiintunut tuttuihin ruutiineihin. Duty pyörii listan mukaan ja samalla tavalla varmaan supailukin, kuten muissakin aikaisemmissa ja vastaavissa missioissa. Korjatkaa toki jos olen väärässä ja valaiskaa minua asiasta.

Sanottakoon lopuksi, että ei sitä tarvitse hävetä tai tuntea huonoa omatuntoa, kun omassa missiossa nikkeli ei lennäkään ilmassa tai että meno ei ole kuten vaarivainaalla Terenttilän aukeilla. Ei se taistelijasta tai rauhanturvaajasta huonompaa sotilasta tee toiseen verrattuna. Jokainen missio on erilainen ja vaatii erilaista osaamista. Jokaisessa on omat haasteensa. Harvinaista sotilaallista briljeeraamista ja hattiwattihommia tärkeämpää on se, kuinka rutiinihommat ja perusduty hoidetaan. Siinä on se ammattitaidon mittari.

Wee, eihän tässä ollut tarkoitus verrata missioita?! Faktoissa pysyminen riittää.