Vähä suttuinen skannaus Olavi Anttilan kirjasta Suomi Suursodassa:
t: Sven
Taistelukaasut Talvi- ja Jatkosodassa.
-
Juha Tompuri
- jvmaj
- Posts: 1834
- Joined: Mon May 01, 2006 22:28
- Location: Koljonvirta
-
Ned Flanders
- kenr
- Posts: 1849
- Joined: Fri Jun 09, 2006 19:33
- Location: leftorium
- Contact:
Re: Taistelukaasut Talvi- ja Jatkosodassa.
joukkotuhoaseiden käyttö talvi- ja jatkosodassa
”Jo sodan ensi päivistä alkaen saapui ilmoituksia siitä, että venäläiset olisivat käyttäneet taistelukaasuja. Useimmiten kuitenkin tiedot olivat siksi epämääräisiä, että niiden perusteella ei voi tehdä päätelmiä.” Päämajan kaasusuojelukomentajan, eversti Uolevi Poppiuksen talvisodan jälkeen tekemästä raportista lainatut lauseet avaavat näkymän sotiemme vähemmän tunnettuun historiaan: joukkotuhoaseiden muodostamiin uhkakuviin ja niihin varautumiseen. Kemialliseen sodankäyntiin varautuminen käsitti ilmaisun, analysoinnin sekä suojautumisen osa-alueet kaikilla toimintatasoilla rintamajoukoista selustaan.
Artikkelin perustana olevan tutkimustyön tavoitteena oli selvittää joukkotuhoaseiden käyttöä talvisodassa ja ilmaisukyvyn kehittymistä sodasta saatujen kokemusten pohjalta. Tutkimustulokset olivat osin yllättävät, sillä rintaman kummallakin puolella pelättiin, odotettiin ja useita kertoja raportointiinkin vastustajan kaasu- tai biologisen aseen käytöstä.
Kaasuaseen käyttöepäilyt talvisodassa
Talvisodan alla rintaman kummallakin puolella epäiltiin vastapuolen turvautuvan taistelukaasujen käyttöön. Suomalaisten sotasaaliiksi saaman vihollisen 8. armeijan kaasusuojelupäällikön ohjeessa neuvostojoukkoja kehotettiin valmistautumaan suomalaisten kaasuaseen käyttöön puna-armeijan hyökkäyksen viivyttämisessä. Erityisesti pelättiin "useiden peräkkäisten saastutettujen pioneeriesteiden" käyttämistä.
Talvisodan alkupäivistä lähtien pelko kaasuaseen käytöstä oli korostetusti esillä myös julkisuudessa. Joulukuun 1939 lehdissä julkaistiin omatekoisten kaasunaamarien valmistusohjeita ja raportoitiin näyttävästi venäläisten kaasunkäytöstä rintamalla.
Talvisodan alkaessa pelko vihollisen kaasunkäytöstä oli konkreettinen ja perusteltu. Helsingin Sanomat uutisoi 4.12.1939 otsikolla ”Myrkkykaasun käytön valmisteluako?” näyttävästi Moskovan radion väitteistä, joiden mukaan suomalaiset olisivat käyttäneet klooripikriiniä Karjalan kannaksen rintamalla. Venäläisten väitteen mukaan suomalaisten myrkkykaasun käyttö olisi alkanut jo sodan ensimmäisenä päivänä. Syytös oli niin vakava, että Suomen hallitus otti asiaan kantaa, kiisti kaikki syytökset perättöminä ja esitti puolueettoman tutkimuskomission tutustumista suomalaisten sodankäyntitapoihin. Hallituksen tiedonannon mukaan ”Suomen armeija ei ole käyttänyt eikä aikonutkaan käyttää myrkkykaasuja sodankäyntivälineenä”.
Suomen armeija raportoi talvisodan aikana yhteensä 13 kaasuaseen käyttöön liittyvää havaintoa. Raportoituja havaintoja oli tutkittu ja pidetty melko luotettavina, sillä ilmoituksia kaasunkäytöstä saatiin joukoilta huomattavasti runsaammin, yksistään joulukuun aikana tilastoitiin 22 ilmoitusta epäillystä kaasunkäytöstä.
Suomalaiset pyrkivät vahvistamaan havainnot venäläisten kaasuaseen käytöstä, muun muassa käyttämällä ulkomaisia lehtimiehiä tutustumassa kaasusairaisiin sotilaisiin sotasairaalassa. Helmikuussa 1940 valtionjohto osoitti ulkomaille nootin, jossa luetteloitiin vihollisen "epäinhimillisen sodankäynnin" tapoja ja yhtenä tapauksena esillä oli myös 6.12.1939 tapahtunut epäilty kaasuaseen käyttö Lupikossa. Yksitoista kaasusta haavoittunutta sotilasta vaatinut kaasuhyökkäys toteutettiin tykistöammuksilla. Päämajan tilannetiedotuksessa tapausta kutsuttiin ensimmäiseksi vihollisen kaasunkäyttötapaukseksi.
Venäläisten raportoimat kaasuaseen käyttöepäilyt
Suomalaisten sotasaaliina haltuun saamat asiakirjat, tiedustelun sieppaama viestiliikenne sekä ulkomainen talvisotaa käsittelevä tutkimuskirjallisuus sisältävät viitteitä neuvostoliittolaisesta kaasusodankäynnin uhkakuvasta, siihen varautumisesta sekä raportoiduista, epäillyistä kaasunkäyttötapauksista talvisodassa. Arkistoissa on säilynyt myös tietoja venäläisten raportoimista epäilyistä biologisen sodankäynnin tapauksista, lähinnä joulukuulta 1939.
Suomalaisilla oli hallussaan neuvostoliittolaisen 150. Divisioonan kaasusuojeluerikoismääräys joulukuun alusta, missä annettiin hyökkääville joukoille ohjeita kaasunkäyttötilanteisiin. Ohjeet ovat yksityiskohtaiset ja käsittelevät vain tilanteita, joissa suomalainen osapuoli olisi käyttänyt taistelukaasuja vihollisen etenemisen hidastamiseksi. ”Ne portaat, jotka ylittävät ensimmäisinä Taipaleenjoen, on varustettava täydellä määrällä suojasukkia ja nämä on riisuttava vasta, kun niiden suojaustehoaika on kulunut loppuun.”
Laatokan rannikolla suomalaisten puolustuksesta ja myöhemmin myös vastahyökkäyksestä vastasi kenraali W. Hägglundin komentama IV Armeijakunta. Sen joulukuun lopulla käynnistyneeseen vastahyökkäykseen liittyvät tältä rintamalta kerätyt tiedustelutiedot, jotka kertovat venäläisten epäilleen suomalaisia kaasuaseen käytöstä osana hyökkäystaistelua.
”2.1. klo 3.15 56. AK:n Kem.os. päällikölle. JR 208:n rintamalla käyttivät suomalaiset fosgeenia heikossa koostumuksessa. Tappioita ei ole. Käytimme kaasuntorjuntaamme. 18. D:n Kem.os. pääll.”. Tiedustelun sieppaama vihollisen viestiliikenne kertoo vastahyökkäyksen kohteeksi joutuneen venäläisrykmentin ahdingossa tekemistä havainnoista.
Tilanne kehittyi vihollisen puolella yhä kriittisemmäksi seuraavan vuorokauden aikana ja 3.1. klo 4.03 otettiin yhteyttä 18. Divisioonasta 56. Armeijakuntaan. Radiotiedustelun sieppaaman sanoman mukaan 18. Divisioona ilmoitti suomalaisten olevan lyöty. Sanomassa vahvistettiin havainnot suomalaisten kaasuaseen käytöstä ja tuotiin esille divisioonan kestämätön taistelutilanne: ”Suomalaiset ovat aktiivisia ja käyttävät kaasua. Myrkytystapauksia ei ole. Komppaniat vähälukuisia ja loppuun uupuneita. Muonaa, ammuksia ja polttoainetta ei ole.”
Vielä talvisodan loppuvaiheissa nousi neuvostoliittolaisten taholta esiin väite suomalaisten kaasunkäytöstä Kuhmon rintamalla. Venäläisten 9. Armeija pyrki vapauttamaan mottiin jääneen 54. Divisioonan ja näiden helmikuun lopulle ajoittuvien taistelujen yhteydessä NKVD:n edustaja raportoi Stavkalle suomalaisten käyttäneen kemiallista asetta erityisesti 5. NKVD rykmenttiä vastaan. Raportointiin liittyi pyyntö saada käyttää kemiallista asetta vastavuoroisesti. Ylempi johto kielsi kemiallisen aseen käytön toistuvista vaatimuksista huolimatta.
Edellä kuvattujen tapausten valossa venäläisten kaasunkäyttöepäilyt olivat yhteydessä tukalaksi koettuun taistelutilanteeseen, mihin liittyi vastustajan tykistön käyttö asemiinsa linnoittautunutta puolustajaa vastaan. Ei liene vaikea päätellä, että epäilyt, joita ei voitu vahvistaa, kumpusivat samantyyppisistä havainnoista rintaman kummallakin puolella. Sotaa edeltänyt kaasuaseen käyttöön liittyvä valistus, uhkakuvat ja varautuminen nostivat epäilyjä esiin rintaman molemmin puolin.
Biologisen aseen käyttöepäilyt
Suomalaisten epäilyt biologisen aseen käytöstä Karjalan kannaksella eivät päässeet julkisuuteen, vaikka tutkimusten mukaan "Mitä taudin maahantuloon tulee, niin taudin esiintyminen ja kulku osoitti alusta alkaen, ettei kyseessä voinut olla luonnollista tietä maahan päässyt tartunta, vaan oli tautia keinotekoisesti istuttamalla levitetty”. Maatalousministeriö antoi julkisuuteen tiedon ”toistaiseksi tuntemattomalla tavalla” maahamme levinneestä suu- ja sorkkatautiepidemiasta joulukuun 19. päivä 1939. Artikkelin sisältämät ministeriön ohjeet karjan käsittelystä ja varotoimista olivat yksityiskohtaiset. Mittavat tutkimukset vaatinut saastuttamisepäily aiheutti vielä pikku-uutisen tammikuun 8. päivän lehteen, jossa kerrottiin Uudenmaan lääninhallituksen kieltäneen eläinmarkkinoiden järjestämisen taudin leviämisen ehkäisemiseksi.
Uhkaavan epidemian torjumisesta ei puuttunut dramatiikkaa. Eräs karjan evakuointia koordinoinut virkamies kertoi raportissa värikkäästi uhanneesta suurkatastrofista: ”Kyseessä oli 4000 lehmän jako Hämeen ja Lounaissuomen karjarikkaille seuduille… ja syntymässä suuri kansallinen onnettomuus.” Viranomaisten nopean toiminnan ansiosta purkausasemille sähkötettiin juniin lastatun karjan purkauskielto ja estettiin epidemian hallitsematon leviäminen.
Myös viitteitä hyökkääjän kokemasta biologisen sodankäynnin uhasta on säilynyt. Venäläiset epäilivät suomalaisten ”tuntemattomalla aineella myrkyttäneen Uuksunjoen oikeanpuoleisen rannan alueella olevat kaivot”, tieto on päivätty 26.12.1939. Samoin venäläiset joukot raportoivat epäilyjä myrkyllisten savurasioiden käytöstä Petroskoin ja Karjalan suunnalla 23.12.1939. Kyseiset tiedot ovat radiotiedustelun sieppaamia ja Päämajan eri toimistoille välittämiä.
Laboratorioverkko ja kenttälaboratoriot talvisodassa
Talvisodan aikainen maanpuolustusta palveleva laboratoriotoiminta on jaettavissa kahteen osaan: lääkintäpuolen hallinnoimaan bakteriologiseen ja kaasusuojelualan hallinnoimaan kenttälaboratoriotoimintaan. Talvisodan aikana toimi viisi bakteriologista laboratoriota: keskuslaboratorio Vaasassa ja laboratoriot 1 - 4. Bakteriologiset laboratoriot olivat puolustusministeriön lääkintäosaston alaisia ja käsky niiden perustamisista annettiin 6.11.1939. Keväällä 1940 laboratoriot palautettiin pääosin takaisin rauhan ajan kokoonpanoihin.
Suomalaisten valmistautuminen sotaan ja sodankäynnin ilmiöihin osoittautui olosuhteisiin nähden hyväksi, sillä jo talvisodan aikana rakennettiin maahan kattava laboratorioverkko niin kaasusuojelun kuin kenttähygienian tarpeisiin. Laboratorioverkkoa täydensi armeijakuntien yhteydessä toimineet kenttälaboratoriot, jotka osoittivat tarpeellisuutensa analysoimalla niille toimitetut näytteet ja tuottamalla joukoille ja sodanjohdolle tutkittua tietoa taistelukentällä käytetyistä aseista.
Ryhmä Talvelan esikunnan kevyt kenttälaboratorio raportoi helmikuussa 1940 analysoineensa Tolvajärveltä otettuja pikriinihappo-näytteitä. Raportin mukaan oli ilmeistä, että räjähdys- ja savukaasut aiheuttivat joukoissa hämmennystä ja sekaantuivat mielikuvissa taistelukaasuihin. IV Armeijakunnan kenttälaboratorion tutkimuksissa helmikuussa 1940 kaasuruiskuksi epäilty väline osoittautui vihollisen tankin välineistöön kuuluneeksi sammutuslaitteeksi.
Tyypillisiä kaasunkäytön virheilmoituksia olivat muun muassa hävittäjäkoneen varapolttoainesäiliöiden aiheuttamat ilmoitukset ja fosforiammusten jäämät. Tutkipa II AKE:n kenttälaboratorio tammikuussa 1940 ”vihollisen lentokoneen lennettyä ohi löydettyä ainetta. Näytteessä marjojen y.m. sulamisjätteitä, joten näyte todennäköisesti ulostusta”.
Kaasunkäyttöepäilyt olivat joulukuussa jatkuva rasite kaasusuojeluorganisaatiolle ja laboratorioille. Ote tilanneraportista 21.12.1939 kertoo joukkojen ilmoitusten varmuudesta: ”Eilen Konkkalan Linnanmäelle pudotetuissa pommeissa on todettu sinappikaasua”. Näitä epäiltyjä tapauksia tutkittaessa yhä useammin asiakirjoihin oli lisätty heittomerkit kehystämään kaasunäyte -sanaa. Havaintojen varmistamiseksi suoritettu näytteenotto oli riskialtista toimintaa ja tehtävät usein aivan etulinjassa. Maaliskuussa 1940 haavoittui IV Armeijakunnan kenttälaboratorion johtaja, reservin luutnantti Eerola, hakiessaan näytettä myrkytetyiksi epäillyistä lentolehtisistä Saarijärven Oravanojalla.
Kenttälaboratorioissa kehitettiin sodan aikana myös näytteenoton menetelmiä. Tästä on esimerkkinä joulukuussa 1939 tehty raportti III Armeijakunnan esikunnan kenttälaboratoriossa suoritetuista tutkimuksista. Niissä oli todettu, että ”T-kaasunäytteitä voi ottaa siten, että petroliin kostutettua flanellikangasta (esim. jalkarättiä) heilautetaan saastutetussa ilmassa ja sitten heti suljetaan ilmatiiviiseen astiaan, joka lähetetään kenttälaboratorioon”. Menetelmän toimivuus oli testattu kenttäolosuhteissa klooripikriinillä.
Yhteenveto talvisodan kaasusodankäynnistä ja johtopäätökset
Päämajan Kss.komentajan eversti Uolevi Poppiuksen yhteenveto kaasuaseen käytöstä talvisodassa on tosiasioihin pitäytyvä ja maltillinen. "Sodassa saapui useita tietoja, joiden mukaan venäläiset olisivat käyttäneet taistelukaasuja. Kaikki tapaukset ovat olleet hajanaisia ja kaasumäärät sangen pieniä. Taistelukaasujen käyttö on voitu todeta vain niiden aiheuttamien sairausoireiden perusteella, koska tärkeimmistä kaasutuksista ei saatu näytettä, jossa laboratoriotutkimus olisi kemiallisesti voinut todeta kaasun laadun. Näyttää siltä kuin venäläiset olisivat käyttäneet pieniä määriä taistelukaasuja vain vahingossa tai vastoin määräyksiä."
Päämajan käytössä olleiden tiedustelutietojen mukaan ”vihollinen oli Suomen sodassa käskenyt saattaa taistelukaasut ”taisteluvalmiiksi”, mutta kieltänyt niiden käytön siksi, kunnes annettaisiin erityinen määräys”.
Neuvostoliiton pidättäytyminen suurisuuntaisesta kaasusodankäynnistä talvisodassa mietitytti Päämajan sodanjohtoa. Tehdyn arvion mukaan kaasunkäytöstä pidättäytymiseen oli neljä pääasiallista syytä:
1) normaalia ankarampi pakkastalvi, ”jolloin olosuhteet olivat vähemmän edulliset laajoihin kaasutuksiin”
2) poliittiset syyt, ”koska kaasunkäyttö olisi huonontanut Venäjän suhteita muihin valtioihin”
3) ”koska venäläiset ennen kevättä saavuttivat menestystä käyttämättä kaasuja”
4) ”koska Suomen armeija oli valmistautunut kaasusuojeluun, minkä venäläiset varmasti tiesivät”.
Kysymyksenalaiseksi jäi, olisivatko venäläiset käyttäneet taistelukaasuja, jos sota olisi jatkunut kesään asti ja ”jos puna-armeija ei muuten olisi saavuttanut menestystä”. Päämajan analyysin mukaan se olisi ollut ”sekä mahdollista että päämäärän saavuttamiseksi ehkä tarpeellistakin”.
Huhtikuun lopulla 1940 Päämajan kaasusuojelukomentaja julkaisi kaasusuojelualan kehittämissuunnitelman, jossa oli huomioitu talvisodan kokemukset. Osa kehittämiskohteista liittyi kaasusuojeluvälineiden teknisiin parannuksiin mutta toimintatapojen linjauksia edustivat liikkuvan puhdistuskaluston ja kenttälaboratorioiden kehittäminen. Asiakirjan mukaan ilmaisuvälineitä oli kehitettävä, keskeisenä kaasunäytteidenottolaatikko, joka oli ”uusittava pääasiallisesti kaasumaisten näytteiden ottoa varten”. Päämajan linjaus poikkesi Kemiallisen Koelaitoksen suosituksesta, jonka mukaan prioriteettina tuli olla maa- ja nestemäisten näytteidenottokyky sekä vesinäytteet. Linjaristiriita hidasti näytteenottolaatikon kokoonpanon lopullista vahvistamista ja valmistuksen aloittamista.
Kenttälaboratorioiden osalta kehittämissuunnitelmassa todettiin, että ”kullekin armeijakunnalle kuuluu kenttälaboratorio ja rannikkolohkoille kevyt kenttälaboratorio”. Jokaiselle kenttälaboratoriolle oli ehdottomasti varattava omat autot, joko laboratorioauto tai kuorma-auto lavavälineistöllä sekä henkilövaunu näytteiden ottamista ja kiireellistä tutkimustoimintaa varten. Näytteenottotoiminnan liikkuvuus oli kehittämisen selkeä painopiste.
Hyökkäyssodankäynnin haasteet
Päämajan aktiivisuus kenttälaboratorioiden valmiiksi saattamisessa ja liikkuvien laboratorioryhmien perustaminen kertoo jatkosodan alkuvaiheisiin liittyvästä kiireestä ja välillisesti talvisodan jälkeen tehtyjen kehittämissuunnitelmien osittaisesta toteutumattomuudesta. Hyökkäyssodankäynnin haasteet aiheuttivat uudelleen arviointitarvetta laboratorioiden tehtävänkuvien, välineistön, ilmaisukyvyn ja liikkuvuuden suhteen.
Liikekannallepannun armeijan käytössä oli kolme kiinteisiin tiloihin sijoitettua bakteriologista laboratoriota. Näytteenottotoiminnan haasteena olivat etäisyydet joukoista ja näytteiden toimittamisen käytännön vaikeudet. Päämajan ratkaisuksi valikoitui laboratorioajoneuvot, ja yhteistyössä lääkintäosaston kanssa luotiin ”liikkuva laboratorioryhmä”. Niitä perustettiin kolmen bakteriologisen laboratorion yhteyteen. Liikkuvan laboratorioryhmän vahvuus oli 7 henkilöä: lääkintäkapteeni osastolääkärinä, kemisti, laboratorionhoitajatar sekä kaksi apumiestä ja kaksi autonkuljettajaa.
Liikkuvien laboratorioryhmien perustaminen merkitsi yhteistyön tiivistymistä kaasusuojeluun erikoistuneiden kenttälaboratorioiden ja kenttähygieenisiin kysymyksiin erikoistuneiden bakteriologisten laboratorioiden kesken. Tilanne vaati Päämajalta pikaista ohjeistamista ja heinäkuussa 1941 kaasusuojelumateriaalitoimistolle osoitetussa kirjelmässä todetaan työnjaosta: ”joutuvat kss.alan tutkimuselimet toimimaan rinnan bakt.laboratorioiden kanssa jossain määrin uusissakin tutkimustehtävissä. Joka tapauksessa on kenttälaboratorioiden täydelliseen kuntoon saattaminen käynyt esitetyn näkökohdan vuoksi entisestään kiireellisemmäksi. Kuntouttamista on kaikin tavoin kiirehdittävä.”
Kenttälaboratorioiden kuntoon saattamiseksi oli kiireellisesti hankittava lisävälineistöä, mikä tarkoitti erilaisten myrkkyjen ja myrkytystapausten tutkimisen mahdollistavaa välineistöä. Päämajan kirjelmän mukaan aluksi oli hankittava seitsemän sarjaa kyseistä välineistöä, joka soveltuisi muun muassa ruuan, veden, rehun, huoneistojen sekä kasvillisuuden analysointiin. Vielä marraskuussa 1941 Päämaja keräsi kenttälaboratorioilta lausuntoja tarvittavasta välineistöstä ja liikkuvuuden kehittämisestä. Kiinnostuksen kohteena oli ”rynnäkköpakkauksen” (laboratorion henkilökunnan tiedustelumatkoilla mukanaan kuljettama tutkimusvälineistö) tarve, yhteistoiminta bakteriologisten laboratorioiden kanssa sekä mahdollinen tarve keskittää tehtäviä jommallekummalle.
Bakteriologisten laboratorioiden, armeijakuntien kenttälaboratorioiden ja liikkuvien laboratorioryhmien lisäksi kaasusuojelulaboratoriot perustettiin kesäkuun lopulla ilmasuojeluorganisaation alaisten ”is.laboratorioiden” yhteyteen seuraaville paikkakunnille: Helsinki, Turku, Tampere, Pori, Vaasa, Oulu ja Jyväskylä. Näiden kaasusuojelullinen tehtävä oli näytteiden alustava tutkiminen. Töitä laboratorioilla riitti sodan alkuvaiheessa, sillä etenevät joukot suhtautuivat epäluuloisesti vallatulla alueella esiintyneisiin epätavanomaisuuksiin.
Armeijakuntien kaasusuojelukomppaniat saivat ohjeet vesitutkimuksien tekemisestä lokakuussa 1941. Taustalla oli havainto, että neljän kaivon vesi oli myrkytetty vallatulla alueella. Kahdessa tapauksessa oli käytetty sublimaattia ja kahdessa arsenikkia.
Lopuksi
Talvisodan kokemusten perusteella tehdyt kehittämislinjaukset eivät sellaisenaan siirtyneet käytäntöön, eikä kaasu- tai biologisen aseen ilmaisukykyä kehitetty systemaattisesti. Kehittämistyössä keskeisessä roolissa ollut Kemiallinen Koelaitos työskenteli välirauhan aikana aiemmin vallinneen tutkimussuunnan mukaisesti, tehden kaasusuojeluteollisuutta ja räjähdysaineiden kehitystyötä palvelleita tutkimustöitä. Myöskään suoritetut tutkimusvälineistön hankinnat tai henkilökunnan rekrytointi eivät kerro painopisteen suuntautumisesta ilmaisukyvyn puutteiden korjaamiseen tai sen kehittämiseen.
Arkistolähteiden kattavuus tuki tutkimusaiheen yksityiskohtaista tarkastelua. Kaasusuojelualalla tehdyn kehitystyön etenemistä oli mahdollista tarkastella yksittäisen hankkeen ja lähes päivän tarkkuudella. Kokonaiskuvan saamiseksi oli tarkoituksenmukaista tutkia jatkosodan alkuvaihetta, joka paljasti merkittäviä puutteita kaasusuojeluorganisaation valmiudessa ja välineistössä. Etenkin ilmaisukyvyn puutteet olivat yllättäviä: kaasusuojelu-upseerin tutkimuslaatikoita puuttui sadoittain, tutkimuslaatikot eivät olleet valmiita ja ilmaisuvälineistö oli merkittävältä osalta toimimatonta. Samoin kehittämiskohteena ollut kenttälaboratoriohanke ei ollut edennyt suunnitellusti. Vielä syksyllä 1941 keskeisiä kenttälaboratorioiden suorituskyvyn osa-alueita oli kehittämistyön kohteena ja toiminta-ajatusta sekä yhteistoimintasuhteita jouduttiin muuttamaan sodan ensimmäisten kuukausien aikana. Kaasusuojelualaa tutkimalla voisi päätyä toteamukseen, ettei hyökkäyssotaan ja sen ilmiöihin oltu varauduttu.
Suoria yhtymäkohtia nykyajan puolustusvoimiin ja niiden kehittämiseen on syytä välttää, mutta joukkotuhoaseiden ilmaisun haasteet ovat periaatteiltaan pysyneet samoina. Puolustusvoimien kenttälaboratoriohanke, jonka ympärille on rakennettu kansainväliset standardit täyttävä suojeluosasto, joutuu varautumaan kansainvälisissä tehtävissä hyvin samankaltaisiin epäsymmetrisen sodankäynnin tilanteisiin kuin valloitussotaa käynyt armeijamme. Liikkuvuus, näytteenoton ajallinen viiveettömyys, joukkojen tarpeita palveleva monipuolinen analysointikyky ja kansainvälinen verifiointikyky ovat edelleen ajankohtaisia haasteita.
Lähteet: Artikkelin pohjana on esiupseerikurssilla tehty tutkimustyö. Tutkimuksen keskeisen lähdeaineiston muodostivat Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteen (entinen Sota-arkisto) Puolustusministeriön, Päämajan ja Puolustusvoimien Pääesikunnan kaasusuojelutoimistojen, Kemiallisen Koelaitoksen sekä eläinlääkintäosaston arkistoainekset ja talvisodan aikaiset Helsingin Sanomat. Suojelualan historiaan voi tutustua pysyvässä näyttelyssä Miehikkälän Pioneerimuseossa.
Kirjoittaja: kapteeni, FM Mikko Elo palvelee Maavoimien Esikunnassa
”Jo sodan ensi päivistä alkaen saapui ilmoituksia siitä, että venäläiset olisivat käyttäneet taistelukaasuja. Useimmiten kuitenkin tiedot olivat siksi epämääräisiä, että niiden perusteella ei voi tehdä päätelmiä.” Päämajan kaasusuojelukomentajan, eversti Uolevi Poppiuksen talvisodan jälkeen tekemästä raportista lainatut lauseet avaavat näkymän sotiemme vähemmän tunnettuun historiaan: joukkotuhoaseiden muodostamiin uhkakuviin ja niihin varautumiseen. Kemialliseen sodankäyntiin varautuminen käsitti ilmaisun, analysoinnin sekä suojautumisen osa-alueet kaikilla toimintatasoilla rintamajoukoista selustaan.
Artikkelin perustana olevan tutkimustyön tavoitteena oli selvittää joukkotuhoaseiden käyttöä talvisodassa ja ilmaisukyvyn kehittymistä sodasta saatujen kokemusten pohjalta. Tutkimustulokset olivat osin yllättävät, sillä rintaman kummallakin puolella pelättiin, odotettiin ja useita kertoja raportointiinkin vastustajan kaasu- tai biologisen aseen käytöstä.
Kaasuaseen käyttöepäilyt talvisodassa
Talvisodan alla rintaman kummallakin puolella epäiltiin vastapuolen turvautuvan taistelukaasujen käyttöön. Suomalaisten sotasaaliiksi saaman vihollisen 8. armeijan kaasusuojelupäällikön ohjeessa neuvostojoukkoja kehotettiin valmistautumaan suomalaisten kaasuaseen käyttöön puna-armeijan hyökkäyksen viivyttämisessä. Erityisesti pelättiin "useiden peräkkäisten saastutettujen pioneeriesteiden" käyttämistä.
Talvisodan alkupäivistä lähtien pelko kaasuaseen käytöstä oli korostetusti esillä myös julkisuudessa. Joulukuun 1939 lehdissä julkaistiin omatekoisten kaasunaamarien valmistusohjeita ja raportoitiin näyttävästi venäläisten kaasunkäytöstä rintamalla.
Talvisodan alkaessa pelko vihollisen kaasunkäytöstä oli konkreettinen ja perusteltu. Helsingin Sanomat uutisoi 4.12.1939 otsikolla ”Myrkkykaasun käytön valmisteluako?” näyttävästi Moskovan radion väitteistä, joiden mukaan suomalaiset olisivat käyttäneet klooripikriiniä Karjalan kannaksen rintamalla. Venäläisten väitteen mukaan suomalaisten myrkkykaasun käyttö olisi alkanut jo sodan ensimmäisenä päivänä. Syytös oli niin vakava, että Suomen hallitus otti asiaan kantaa, kiisti kaikki syytökset perättöminä ja esitti puolueettoman tutkimuskomission tutustumista suomalaisten sodankäyntitapoihin. Hallituksen tiedonannon mukaan ”Suomen armeija ei ole käyttänyt eikä aikonutkaan käyttää myrkkykaasuja sodankäyntivälineenä”.
Suomen armeija raportoi talvisodan aikana yhteensä 13 kaasuaseen käyttöön liittyvää havaintoa. Raportoituja havaintoja oli tutkittu ja pidetty melko luotettavina, sillä ilmoituksia kaasunkäytöstä saatiin joukoilta huomattavasti runsaammin, yksistään joulukuun aikana tilastoitiin 22 ilmoitusta epäillystä kaasunkäytöstä.
Suomalaiset pyrkivät vahvistamaan havainnot venäläisten kaasuaseen käytöstä, muun muassa käyttämällä ulkomaisia lehtimiehiä tutustumassa kaasusairaisiin sotilaisiin sotasairaalassa. Helmikuussa 1940 valtionjohto osoitti ulkomaille nootin, jossa luetteloitiin vihollisen "epäinhimillisen sodankäynnin" tapoja ja yhtenä tapauksena esillä oli myös 6.12.1939 tapahtunut epäilty kaasuaseen käyttö Lupikossa. Yksitoista kaasusta haavoittunutta sotilasta vaatinut kaasuhyökkäys toteutettiin tykistöammuksilla. Päämajan tilannetiedotuksessa tapausta kutsuttiin ensimmäiseksi vihollisen kaasunkäyttötapaukseksi.
Venäläisten raportoimat kaasuaseen käyttöepäilyt
Suomalaisten sotasaaliina haltuun saamat asiakirjat, tiedustelun sieppaama viestiliikenne sekä ulkomainen talvisotaa käsittelevä tutkimuskirjallisuus sisältävät viitteitä neuvostoliittolaisesta kaasusodankäynnin uhkakuvasta, siihen varautumisesta sekä raportoiduista, epäillyistä kaasunkäyttötapauksista talvisodassa. Arkistoissa on säilynyt myös tietoja venäläisten raportoimista epäilyistä biologisen sodankäynnin tapauksista, lähinnä joulukuulta 1939.
Suomalaisilla oli hallussaan neuvostoliittolaisen 150. Divisioonan kaasusuojeluerikoismääräys joulukuun alusta, missä annettiin hyökkääville joukoille ohjeita kaasunkäyttötilanteisiin. Ohjeet ovat yksityiskohtaiset ja käsittelevät vain tilanteita, joissa suomalainen osapuoli olisi käyttänyt taistelukaasuja vihollisen etenemisen hidastamiseksi. ”Ne portaat, jotka ylittävät ensimmäisinä Taipaleenjoen, on varustettava täydellä määrällä suojasukkia ja nämä on riisuttava vasta, kun niiden suojaustehoaika on kulunut loppuun.”
Laatokan rannikolla suomalaisten puolustuksesta ja myöhemmin myös vastahyökkäyksestä vastasi kenraali W. Hägglundin komentama IV Armeijakunta. Sen joulukuun lopulla käynnistyneeseen vastahyökkäykseen liittyvät tältä rintamalta kerätyt tiedustelutiedot, jotka kertovat venäläisten epäilleen suomalaisia kaasuaseen käytöstä osana hyökkäystaistelua.
”2.1. klo 3.15 56. AK:n Kem.os. päällikölle. JR 208:n rintamalla käyttivät suomalaiset fosgeenia heikossa koostumuksessa. Tappioita ei ole. Käytimme kaasuntorjuntaamme. 18. D:n Kem.os. pääll.”. Tiedustelun sieppaama vihollisen viestiliikenne kertoo vastahyökkäyksen kohteeksi joutuneen venäläisrykmentin ahdingossa tekemistä havainnoista.
Tilanne kehittyi vihollisen puolella yhä kriittisemmäksi seuraavan vuorokauden aikana ja 3.1. klo 4.03 otettiin yhteyttä 18. Divisioonasta 56. Armeijakuntaan. Radiotiedustelun sieppaaman sanoman mukaan 18. Divisioona ilmoitti suomalaisten olevan lyöty. Sanomassa vahvistettiin havainnot suomalaisten kaasuaseen käytöstä ja tuotiin esille divisioonan kestämätön taistelutilanne: ”Suomalaiset ovat aktiivisia ja käyttävät kaasua. Myrkytystapauksia ei ole. Komppaniat vähälukuisia ja loppuun uupuneita. Muonaa, ammuksia ja polttoainetta ei ole.”
Vielä talvisodan loppuvaiheissa nousi neuvostoliittolaisten taholta esiin väite suomalaisten kaasunkäytöstä Kuhmon rintamalla. Venäläisten 9. Armeija pyrki vapauttamaan mottiin jääneen 54. Divisioonan ja näiden helmikuun lopulle ajoittuvien taistelujen yhteydessä NKVD:n edustaja raportoi Stavkalle suomalaisten käyttäneen kemiallista asetta erityisesti 5. NKVD rykmenttiä vastaan. Raportointiin liittyi pyyntö saada käyttää kemiallista asetta vastavuoroisesti. Ylempi johto kielsi kemiallisen aseen käytön toistuvista vaatimuksista huolimatta.
Edellä kuvattujen tapausten valossa venäläisten kaasunkäyttöepäilyt olivat yhteydessä tukalaksi koettuun taistelutilanteeseen, mihin liittyi vastustajan tykistön käyttö asemiinsa linnoittautunutta puolustajaa vastaan. Ei liene vaikea päätellä, että epäilyt, joita ei voitu vahvistaa, kumpusivat samantyyppisistä havainnoista rintaman kummallakin puolella. Sotaa edeltänyt kaasuaseen käyttöön liittyvä valistus, uhkakuvat ja varautuminen nostivat epäilyjä esiin rintaman molemmin puolin.
Biologisen aseen käyttöepäilyt
Suomalaisten epäilyt biologisen aseen käytöstä Karjalan kannaksella eivät päässeet julkisuuteen, vaikka tutkimusten mukaan "Mitä taudin maahantuloon tulee, niin taudin esiintyminen ja kulku osoitti alusta alkaen, ettei kyseessä voinut olla luonnollista tietä maahan päässyt tartunta, vaan oli tautia keinotekoisesti istuttamalla levitetty”. Maatalousministeriö antoi julkisuuteen tiedon ”toistaiseksi tuntemattomalla tavalla” maahamme levinneestä suu- ja sorkkatautiepidemiasta joulukuun 19. päivä 1939. Artikkelin sisältämät ministeriön ohjeet karjan käsittelystä ja varotoimista olivat yksityiskohtaiset. Mittavat tutkimukset vaatinut saastuttamisepäily aiheutti vielä pikku-uutisen tammikuun 8. päivän lehteen, jossa kerrottiin Uudenmaan lääninhallituksen kieltäneen eläinmarkkinoiden järjestämisen taudin leviämisen ehkäisemiseksi.
Uhkaavan epidemian torjumisesta ei puuttunut dramatiikkaa. Eräs karjan evakuointia koordinoinut virkamies kertoi raportissa värikkäästi uhanneesta suurkatastrofista: ”Kyseessä oli 4000 lehmän jako Hämeen ja Lounaissuomen karjarikkaille seuduille… ja syntymässä suuri kansallinen onnettomuus.” Viranomaisten nopean toiminnan ansiosta purkausasemille sähkötettiin juniin lastatun karjan purkauskielto ja estettiin epidemian hallitsematon leviäminen.
Myös viitteitä hyökkääjän kokemasta biologisen sodankäynnin uhasta on säilynyt. Venäläiset epäilivät suomalaisten ”tuntemattomalla aineella myrkyttäneen Uuksunjoen oikeanpuoleisen rannan alueella olevat kaivot”, tieto on päivätty 26.12.1939. Samoin venäläiset joukot raportoivat epäilyjä myrkyllisten savurasioiden käytöstä Petroskoin ja Karjalan suunnalla 23.12.1939. Kyseiset tiedot ovat radiotiedustelun sieppaamia ja Päämajan eri toimistoille välittämiä.
Laboratorioverkko ja kenttälaboratoriot talvisodassa
Talvisodan aikainen maanpuolustusta palveleva laboratoriotoiminta on jaettavissa kahteen osaan: lääkintäpuolen hallinnoimaan bakteriologiseen ja kaasusuojelualan hallinnoimaan kenttälaboratoriotoimintaan. Talvisodan aikana toimi viisi bakteriologista laboratoriota: keskuslaboratorio Vaasassa ja laboratoriot 1 - 4. Bakteriologiset laboratoriot olivat puolustusministeriön lääkintäosaston alaisia ja käsky niiden perustamisista annettiin 6.11.1939. Keväällä 1940 laboratoriot palautettiin pääosin takaisin rauhan ajan kokoonpanoihin.
Suomalaisten valmistautuminen sotaan ja sodankäynnin ilmiöihin osoittautui olosuhteisiin nähden hyväksi, sillä jo talvisodan aikana rakennettiin maahan kattava laboratorioverkko niin kaasusuojelun kuin kenttähygienian tarpeisiin. Laboratorioverkkoa täydensi armeijakuntien yhteydessä toimineet kenttälaboratoriot, jotka osoittivat tarpeellisuutensa analysoimalla niille toimitetut näytteet ja tuottamalla joukoille ja sodanjohdolle tutkittua tietoa taistelukentällä käytetyistä aseista.
Ryhmä Talvelan esikunnan kevyt kenttälaboratorio raportoi helmikuussa 1940 analysoineensa Tolvajärveltä otettuja pikriinihappo-näytteitä. Raportin mukaan oli ilmeistä, että räjähdys- ja savukaasut aiheuttivat joukoissa hämmennystä ja sekaantuivat mielikuvissa taistelukaasuihin. IV Armeijakunnan kenttälaboratorion tutkimuksissa helmikuussa 1940 kaasuruiskuksi epäilty väline osoittautui vihollisen tankin välineistöön kuuluneeksi sammutuslaitteeksi.
Tyypillisiä kaasunkäytön virheilmoituksia olivat muun muassa hävittäjäkoneen varapolttoainesäiliöiden aiheuttamat ilmoitukset ja fosforiammusten jäämät. Tutkipa II AKE:n kenttälaboratorio tammikuussa 1940 ”vihollisen lentokoneen lennettyä ohi löydettyä ainetta. Näytteessä marjojen y.m. sulamisjätteitä, joten näyte todennäköisesti ulostusta”.
Kaasunkäyttöepäilyt olivat joulukuussa jatkuva rasite kaasusuojeluorganisaatiolle ja laboratorioille. Ote tilanneraportista 21.12.1939 kertoo joukkojen ilmoitusten varmuudesta: ”Eilen Konkkalan Linnanmäelle pudotetuissa pommeissa on todettu sinappikaasua”. Näitä epäiltyjä tapauksia tutkittaessa yhä useammin asiakirjoihin oli lisätty heittomerkit kehystämään kaasunäyte -sanaa. Havaintojen varmistamiseksi suoritettu näytteenotto oli riskialtista toimintaa ja tehtävät usein aivan etulinjassa. Maaliskuussa 1940 haavoittui IV Armeijakunnan kenttälaboratorion johtaja, reservin luutnantti Eerola, hakiessaan näytettä myrkytetyiksi epäillyistä lentolehtisistä Saarijärven Oravanojalla.
Kenttälaboratorioissa kehitettiin sodan aikana myös näytteenoton menetelmiä. Tästä on esimerkkinä joulukuussa 1939 tehty raportti III Armeijakunnan esikunnan kenttälaboratoriossa suoritetuista tutkimuksista. Niissä oli todettu, että ”T-kaasunäytteitä voi ottaa siten, että petroliin kostutettua flanellikangasta (esim. jalkarättiä) heilautetaan saastutetussa ilmassa ja sitten heti suljetaan ilmatiiviiseen astiaan, joka lähetetään kenttälaboratorioon”. Menetelmän toimivuus oli testattu kenttäolosuhteissa klooripikriinillä.
Yhteenveto talvisodan kaasusodankäynnistä ja johtopäätökset
Päämajan Kss.komentajan eversti Uolevi Poppiuksen yhteenveto kaasuaseen käytöstä talvisodassa on tosiasioihin pitäytyvä ja maltillinen. "Sodassa saapui useita tietoja, joiden mukaan venäläiset olisivat käyttäneet taistelukaasuja. Kaikki tapaukset ovat olleet hajanaisia ja kaasumäärät sangen pieniä. Taistelukaasujen käyttö on voitu todeta vain niiden aiheuttamien sairausoireiden perusteella, koska tärkeimmistä kaasutuksista ei saatu näytettä, jossa laboratoriotutkimus olisi kemiallisesti voinut todeta kaasun laadun. Näyttää siltä kuin venäläiset olisivat käyttäneet pieniä määriä taistelukaasuja vain vahingossa tai vastoin määräyksiä."
Päämajan käytössä olleiden tiedustelutietojen mukaan ”vihollinen oli Suomen sodassa käskenyt saattaa taistelukaasut ”taisteluvalmiiksi”, mutta kieltänyt niiden käytön siksi, kunnes annettaisiin erityinen määräys”.
Neuvostoliiton pidättäytyminen suurisuuntaisesta kaasusodankäynnistä talvisodassa mietitytti Päämajan sodanjohtoa. Tehdyn arvion mukaan kaasunkäytöstä pidättäytymiseen oli neljä pääasiallista syytä:
1) normaalia ankarampi pakkastalvi, ”jolloin olosuhteet olivat vähemmän edulliset laajoihin kaasutuksiin”
2) poliittiset syyt, ”koska kaasunkäyttö olisi huonontanut Venäjän suhteita muihin valtioihin”
3) ”koska venäläiset ennen kevättä saavuttivat menestystä käyttämättä kaasuja”
4) ”koska Suomen armeija oli valmistautunut kaasusuojeluun, minkä venäläiset varmasti tiesivät”.
Kysymyksenalaiseksi jäi, olisivatko venäläiset käyttäneet taistelukaasuja, jos sota olisi jatkunut kesään asti ja ”jos puna-armeija ei muuten olisi saavuttanut menestystä”. Päämajan analyysin mukaan se olisi ollut ”sekä mahdollista että päämäärän saavuttamiseksi ehkä tarpeellistakin”.
Huhtikuun lopulla 1940 Päämajan kaasusuojelukomentaja julkaisi kaasusuojelualan kehittämissuunnitelman, jossa oli huomioitu talvisodan kokemukset. Osa kehittämiskohteista liittyi kaasusuojeluvälineiden teknisiin parannuksiin mutta toimintatapojen linjauksia edustivat liikkuvan puhdistuskaluston ja kenttälaboratorioiden kehittäminen. Asiakirjan mukaan ilmaisuvälineitä oli kehitettävä, keskeisenä kaasunäytteidenottolaatikko, joka oli ”uusittava pääasiallisesti kaasumaisten näytteiden ottoa varten”. Päämajan linjaus poikkesi Kemiallisen Koelaitoksen suosituksesta, jonka mukaan prioriteettina tuli olla maa- ja nestemäisten näytteidenottokyky sekä vesinäytteet. Linjaristiriita hidasti näytteenottolaatikon kokoonpanon lopullista vahvistamista ja valmistuksen aloittamista.
Kenttälaboratorioiden osalta kehittämissuunnitelmassa todettiin, että ”kullekin armeijakunnalle kuuluu kenttälaboratorio ja rannikkolohkoille kevyt kenttälaboratorio”. Jokaiselle kenttälaboratoriolle oli ehdottomasti varattava omat autot, joko laboratorioauto tai kuorma-auto lavavälineistöllä sekä henkilövaunu näytteiden ottamista ja kiireellistä tutkimustoimintaa varten. Näytteenottotoiminnan liikkuvuus oli kehittämisen selkeä painopiste.
Hyökkäyssodankäynnin haasteet
Päämajan aktiivisuus kenttälaboratorioiden valmiiksi saattamisessa ja liikkuvien laboratorioryhmien perustaminen kertoo jatkosodan alkuvaiheisiin liittyvästä kiireestä ja välillisesti talvisodan jälkeen tehtyjen kehittämissuunnitelmien osittaisesta toteutumattomuudesta. Hyökkäyssodankäynnin haasteet aiheuttivat uudelleen arviointitarvetta laboratorioiden tehtävänkuvien, välineistön, ilmaisukyvyn ja liikkuvuuden suhteen.
Liikekannallepannun armeijan käytössä oli kolme kiinteisiin tiloihin sijoitettua bakteriologista laboratoriota. Näytteenottotoiminnan haasteena olivat etäisyydet joukoista ja näytteiden toimittamisen käytännön vaikeudet. Päämajan ratkaisuksi valikoitui laboratorioajoneuvot, ja yhteistyössä lääkintäosaston kanssa luotiin ”liikkuva laboratorioryhmä”. Niitä perustettiin kolmen bakteriologisen laboratorion yhteyteen. Liikkuvan laboratorioryhmän vahvuus oli 7 henkilöä: lääkintäkapteeni osastolääkärinä, kemisti, laboratorionhoitajatar sekä kaksi apumiestä ja kaksi autonkuljettajaa.
Liikkuvien laboratorioryhmien perustaminen merkitsi yhteistyön tiivistymistä kaasusuojeluun erikoistuneiden kenttälaboratorioiden ja kenttähygieenisiin kysymyksiin erikoistuneiden bakteriologisten laboratorioiden kesken. Tilanne vaati Päämajalta pikaista ohjeistamista ja heinäkuussa 1941 kaasusuojelumateriaalitoimistolle osoitetussa kirjelmässä todetaan työnjaosta: ”joutuvat kss.alan tutkimuselimet toimimaan rinnan bakt.laboratorioiden kanssa jossain määrin uusissakin tutkimustehtävissä. Joka tapauksessa on kenttälaboratorioiden täydelliseen kuntoon saattaminen käynyt esitetyn näkökohdan vuoksi entisestään kiireellisemmäksi. Kuntouttamista on kaikin tavoin kiirehdittävä.”
Kenttälaboratorioiden kuntoon saattamiseksi oli kiireellisesti hankittava lisävälineistöä, mikä tarkoitti erilaisten myrkkyjen ja myrkytystapausten tutkimisen mahdollistavaa välineistöä. Päämajan kirjelmän mukaan aluksi oli hankittava seitsemän sarjaa kyseistä välineistöä, joka soveltuisi muun muassa ruuan, veden, rehun, huoneistojen sekä kasvillisuuden analysointiin. Vielä marraskuussa 1941 Päämaja keräsi kenttälaboratorioilta lausuntoja tarvittavasta välineistöstä ja liikkuvuuden kehittämisestä. Kiinnostuksen kohteena oli ”rynnäkköpakkauksen” (laboratorion henkilökunnan tiedustelumatkoilla mukanaan kuljettama tutkimusvälineistö) tarve, yhteistoiminta bakteriologisten laboratorioiden kanssa sekä mahdollinen tarve keskittää tehtäviä jommallekummalle.
Bakteriologisten laboratorioiden, armeijakuntien kenttälaboratorioiden ja liikkuvien laboratorioryhmien lisäksi kaasusuojelulaboratoriot perustettiin kesäkuun lopulla ilmasuojeluorganisaation alaisten ”is.laboratorioiden” yhteyteen seuraaville paikkakunnille: Helsinki, Turku, Tampere, Pori, Vaasa, Oulu ja Jyväskylä. Näiden kaasusuojelullinen tehtävä oli näytteiden alustava tutkiminen. Töitä laboratorioilla riitti sodan alkuvaiheessa, sillä etenevät joukot suhtautuivat epäluuloisesti vallatulla alueella esiintyneisiin epätavanomaisuuksiin.
Armeijakuntien kaasusuojelukomppaniat saivat ohjeet vesitutkimuksien tekemisestä lokakuussa 1941. Taustalla oli havainto, että neljän kaivon vesi oli myrkytetty vallatulla alueella. Kahdessa tapauksessa oli käytetty sublimaattia ja kahdessa arsenikkia.
Lopuksi
Talvisodan kokemusten perusteella tehdyt kehittämislinjaukset eivät sellaisenaan siirtyneet käytäntöön, eikä kaasu- tai biologisen aseen ilmaisukykyä kehitetty systemaattisesti. Kehittämistyössä keskeisessä roolissa ollut Kemiallinen Koelaitos työskenteli välirauhan aikana aiemmin vallinneen tutkimussuunnan mukaisesti, tehden kaasusuojeluteollisuutta ja räjähdysaineiden kehitystyötä palvelleita tutkimustöitä. Myöskään suoritetut tutkimusvälineistön hankinnat tai henkilökunnan rekrytointi eivät kerro painopisteen suuntautumisesta ilmaisukyvyn puutteiden korjaamiseen tai sen kehittämiseen.
Arkistolähteiden kattavuus tuki tutkimusaiheen yksityiskohtaista tarkastelua. Kaasusuojelualalla tehdyn kehitystyön etenemistä oli mahdollista tarkastella yksittäisen hankkeen ja lähes päivän tarkkuudella. Kokonaiskuvan saamiseksi oli tarkoituksenmukaista tutkia jatkosodan alkuvaihetta, joka paljasti merkittäviä puutteita kaasusuojeluorganisaation valmiudessa ja välineistössä. Etenkin ilmaisukyvyn puutteet olivat yllättäviä: kaasusuojelu-upseerin tutkimuslaatikoita puuttui sadoittain, tutkimuslaatikot eivät olleet valmiita ja ilmaisuvälineistö oli merkittävältä osalta toimimatonta. Samoin kehittämiskohteena ollut kenttälaboratoriohanke ei ollut edennyt suunnitellusti. Vielä syksyllä 1941 keskeisiä kenttälaboratorioiden suorituskyvyn osa-alueita oli kehittämistyön kohteena ja toiminta-ajatusta sekä yhteistoimintasuhteita jouduttiin muuttamaan sodan ensimmäisten kuukausien aikana. Kaasusuojelualaa tutkimalla voisi päätyä toteamukseen, ettei hyökkäyssotaan ja sen ilmiöihin oltu varauduttu.
Suoria yhtymäkohtia nykyajan puolustusvoimiin ja niiden kehittämiseen on syytä välttää, mutta joukkotuhoaseiden ilmaisun haasteet ovat periaatteiltaan pysyneet samoina. Puolustusvoimien kenttälaboratoriohanke, jonka ympärille on rakennettu kansainväliset standardit täyttävä suojeluosasto, joutuu varautumaan kansainvälisissä tehtävissä hyvin samankaltaisiin epäsymmetrisen sodankäynnin tilanteisiin kuin valloitussotaa käynyt armeijamme. Liikkuvuus, näytteenoton ajallinen viiveettömyys, joukkojen tarpeita palveleva monipuolinen analysointikyky ja kansainvälinen verifiointikyky ovat edelleen ajankohtaisia haasteita.
Lähteet: Artikkelin pohjana on esiupseerikurssilla tehty tutkimustyö. Tutkimuksen keskeisen lähdeaineiston muodostivat Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteen (entinen Sota-arkisto) Puolustusministeriön, Päämajan ja Puolustusvoimien Pääesikunnan kaasusuojelutoimistojen, Kemiallisen Koelaitoksen sekä eläinlääkintäosaston arkistoainekset ja talvisodan aikaiset Helsingin Sanomat. Suojelualan historiaan voi tutustua pysyvässä näyttelyssä Miehikkälän Pioneerimuseossa.
Kirjoittaja: kapteeni, FM Mikko Elo palvelee Maavoimien Esikunnassa
Rensseli-setä
Re: Taistelukaasut Talvi- ja Jatkosodassa.
Tuossa tutkimuksessa oli maininta suu- ja sorkkataudin tahallisesta levittämisestä. Joskus oli radiossa juttua Talvisodan aikaisesta karjan evakuoinnista ja siinä kerrottiin sorkkien veristämisestä ja kuolaamisesta. Asiantuntijan mukaan syynä oli todennäköisesti pakkaslumen rikki hiertämät sorkat ja samaisen pakkasen aiheuttamat hengityelinten tulehdukset. Näytteitä taudista ei kaiketi sitten otettu, vaan pääteltiin tauti pahimmaksi suoraan oireiden perusteella.
Lapinsodan karjan evakuointi tapahtui paremmissa olosuhteissa joten myös kantturoitten jalat kestivät paremmin.
Lapinsodan karjan evakuointi tapahtui paremmissa olosuhteissa joten myös kantturoitten jalat kestivät paremmin.
Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa, yks suuri on Suomen valta.
Ylituubamestari
Ylituubamestari
-
CampTaipale
- vääp
- Posts: 255
- Joined: Tue Feb 03, 2009 18:33
Re:
Oon kans muutaman kerran pohtinut, miksi Aatu ei loppu vaiheessa käyttänyt taistelukaasuja. Veikkaan että omat karvaat kokemukset taistelukaasuista oli suurena tekijänä, niin kuin joku jo sanoikin. Vähintään yhtä suurena ihmeenä pidän sitä, ettei Jenkit käyttänyt kaasuja tyynellä merellä.Wittmann wrote:Aatuhan uskoi voittoon vaikka sotkat huristeli Berliinissä. Tosin se oli loppuvaiheessa sanonut ton saksan kansan tuhon, jossei kykene voittoon.
Itsekin ihmettelen sitä, Mksei Aatu käyttänyt kaasua?????
-
Ned Flanders
- kenr
- Posts: 1849
- Joined: Fri Jun 09, 2006 19:33
- Location: leftorium
- Contact:
Re: Re:
Lähes mutuna muistelen että britteillä oli jonkinlainen fetissi käyttää kaasua Japania vastaan. Heillähän oli tuoretta kokemusta Intiasta 1930 paikkeilta kun testailivat siellä kaasuja kurittomia heimoja vastaan ja muutenkin. http://21centuryindia.blogspot.com/2007 ... uinea.htmlCampTaipale wrote:Oon kans muutaman kerran pohtinut, miksi Aatu ei loppu vaiheessa käyttänyt taistelukaasuja. Veikkaan että omat karvaat kokemukset taistelukaasuista oli suurena tekijänä, niin kuin joku jo sanoikin. Vähintään yhtä suurena ihmeenä pidän sitä, ettei Jenkit käyttänyt kaasuja tyynellä merellä.Wittmann wrote:Aatuhan uskoi voittoon vaikka sotkat huristeli Berliinissä. Tosin se oli loppuvaiheessa sanonut ton saksan kansan tuhon, jossei kykene voittoon.
Itsekin ihmettelen sitä, Mksei Aatu käyttänyt kaasua?????
Niin ja kurdeja jo 1920 http://www.worldfuturefund.org/wffmaste ... ontrol.htm
Jolly good.
Suomalaisilla näyttäisi olevan kotimainen naamari + suodatin noissa zycklon-B kuvissa, mitenkähän on loppuunsa suojannut.
Sakuilla oli ihan oma suodatin tuota ainetta varten.
Tuosta linkistä muutama irvokas mainos + muuta: http://www.holocaust-history.org/auschw ... 0016.shtml
Rensseli-setä
Re: Taistelukaasut Talvi- ja Jatkosodassa.
Beevor kirjassaan Berliini 1945 spekuloi Hitlerin kieltäneen kaasuaseen käytön koska Hitlerille oli jäänyt traumoja sinappikaasun vaikutuksista I maailmansodassa. Samassa kirjassa on mainintoja Saksan itärintaman joukoille jaetuista isoista laatikoista/pakkauksista joissa tekstit " Nut Mit Fuhrerbefell zu Öffnen" - eli vain Hitlerin henkkoht käskyllä avattaviksi. Ko laatikot kerätty pois ja lähetetty turvaan ennen romahdusta. Epäili sisällön olevan kaasusäiliöitä. Neuvostoliittolaisista lähteistä löytyy muutama myös mainintoja saksalaisten kaasuaseen käytöstä tai epäilyistä sellaisista. Saksalaisillahan oli hyvin suuret kemiallisten ja biologisten aseiden varastot...
Jenkit aikoivat käyttää kemiallisia aseita Japanin pääsaarille tehtävissä maihinnousuissa, mutta Japanin antautuminen sotki "kokeilut". Amerikkalaisilla oli suuret kaasuvarastot mm. Australiassa valmiina...
Jenkit aikoivat käyttää kemiallisia aseita Japanin pääsaarille tehtävissä maihinnousuissa, mutta Japanin antautuminen sotki "kokeilut". Amerikkalaisilla oli suuret kaasuvarastot mm. Australiassa valmiina...
Silendo Libertatem Servo
Re: Taistelukaasut Talvi- ja Jatkosodassa.
Sen verran suu- ja sorkkataudista, että Ylen A-studion vanhan ajankohtaisohjelmassa olleen jutun mukaan, Norjasta löytyi 1990-luvun lopulla vanhaa poliisiasemaa siirrettäessä varastosta ampulleja, jotka oli takavarikoitu saksalaiselta agentilta v. 1916. Tämä keisallisen armeijan tiedustelun asiamies oli ollut matkalla Pohjois-Suomeen. Ampullit testattiin ja todettiin niiden sisältävän edelleenkin toimintakykyisiä suu- ja sorkkatautibakteereja. Saksalaisten suunnitelma oli ollut ko. taudin levittäminen pohjois-Suomrn ja Kuolan niemimaan hevosiin ja eläimiin ja näinollen haitata Venäjän sotatarvikekuljetuksia mm. Muurmanskin alueella...
Silendo Libertatem Servo
-
Juha Tompuri
- jvmaj
- Posts: 1834
- Joined: Mon May 01, 2006 22:28
- Location: Koljonvirta
Re: Taistelukaasut Talvi- ja Jatkosodassa.
Oikeastaan paria pykälää tujumpaa tavaraa:Suomäki wrote:Sen verran suu- ja sorkkataudista, että Ylen A-studion vanhan ajankohtaisohjelmassa olleen jutun mukaan, Norjasta löytyi 1990-luvun lopulla vanhaa poliisiasemaa siirrettäessä varastosta ampulleja, jotka oli takavarikoitu saksalaiselta agentilta v. 1916. Tämä keisallisen armeijan tiedustelun asiamies oli ollut matkalla Pohjois-Suomeen. Ampullit testattiin ja todettiin niiden sisältävän edelleenkin toimintakykyisiä suu- ja sorkkatautibakteereja. Saksalaisten suunnitelma oli ollut ko. taudin levittäminen pohjois-Suomrn ja Kuolan niemimaan hevosiin ja eläimiin ja näinollen haitata Venäjän sotatarvikekuljetuksia mm. Muurmanskin alueella...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Otto_Karl_von_Rosen
t: Juha
"Älyä kyll' ei Dufvalla lie liiaksi ollutkaan,
pää huono oli, arveltiin"
pää huono oli, arveltiin"
Re: Taistelukaasut Talvi- ja Jatkosodassa.
Jep, niinpäs olikin. Dementia alkaa vaivata, sekoitin taudit 
Pernarutto olisikin ollut aika ikävä, varsinkin jos se olisi päässyt saastuttamaan vaikkapa maaperän. Säilyy maassa jopa satoja vuosia...
Pernarutto olisikin ollut aika ikävä, varsinkin jos se olisi päässyt saastuttamaan vaikkapa maaperän. Säilyy maassa jopa satoja vuosia...
Silendo Libertatem Servo