Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

Kuvassa n.6.4mm titaanipanssarilevy.
Siihen on ammuttu erittäin kovia .357:n ja .45:n latauksia
Levyyn jäi ainoastaan vaippakuparin ja lyijyn väri.
Sormella ei tuunu mitään jälkeä. Metka materiaali ja kevyt,sillä on muitakin
aika merkillisä ominaisuuksia...

Mitenkä terässydämiset luodit purevat tuohon? Minulla on 12mm titaanilevyjä joita olen jo pitkään ajatellut kokeilla panssariluodeilla mutta aina on vaan kokeilu siirtynyt.

Titaanin koneistaminen sinänsä on varsin helppoa kun käyttää terävää työkalua, alhaista leikkuunopeutta ja riittävää jäähdytystä.

HL/A wrote:Mitenkä terässydämiset luodit purevat tuohon? Minulla on 12mm titaanilevyjä joita olen jo pitkään ajatellut kokeilla panssariluodeilla mutta aina on vaan kokeilu siirtynyt.

Titaanin koneistaminen sinänsä on varsin helppoa kun käyttää terävää työkalua, alhaista leikkuunopeutta ja riittävää jäähdytystä.

Kun on tarpeeksi vauhtia niin läpihän se tuppaa menemään.
Tuo levy ei nimenomaan ole tavallista titaania, vaan panssarilevyä.
En tiedä kuinka se on tehty tai lämpökäsitelty. Joissain levyissä on värikirjoa. Tuon levyn pitäisi kestää rk:n osumat.

Kokeilin kiväärillä, jolloin levy ikäänkuin "räjähti". Aukesi vähä niinkuin kirjan sivut...

Mulla on myös 1,5mm panssarilevyä. Sitä ei taivuta käsin vaikka kuinka yrittää, vähän antaa periksi. Edes rikki ammutun levyn suikaletta ei jaksa
taivuttaa.

Titaania on monenlaista, jostain laadusta tehdään koruja, eikä ole vaikeaa.

HL/A wrote:Mitenkä terässydämiset luodit purevat tuohon? Minulla on 12mm titaanilevyjä joita olen jo pitkään ajatellut kokeilla panssariluodeilla mutta aina on vaan kokeilu siirtynyt.

Titaanin koneistaminen sinänsä on varsin helppoa kun käyttää terävää työkalua, alhaista leikkuunopeutta ja riittävää jäähdytystä.

Ja polttoleikkaaminen normaalilla polttoleikkauspillillä onnistuu paremmin kuin teräkseen. Ei se titaani ole kovinkaan kummoinen materiaali työstää, hitsaaminen on vain sen hapettumisen takia vaikeampaa kuin monen muun metallin. Itse hitsaustapahtuma sitten esim. tigillä on erittäin juohevaa ja syntyy kaunis sauma.
Metalli itsessään on saanut jotenkin tarunomaisen maineen, ei se mitään ns. jeesusainetta ole. Teräksen lujuista, mutta vähän alumiinia painavampaa. Se ilmeisesti luo illuusion että se kestää mitä vaan.

Minulla on Neuvostoliittolainen titaaniset pistolapio ja jääkaira jossakin romujen seassa, iskukoukkua en silloin -90 luvun alussa älynnyt Viipurista ostaa. Titaania oli Neuvostoliiton hajotessa asetehtailla pilvin pimein ja sitä käytettiin noinkin älyttömiin esineisiin.
Täkäläinen muovifirma tilasi sieltä Dn 150 putkea 3 mm seinämällä jonkin 1,5m pätkän johonkin kloorireaktoriin. Kun putki tuli se näytti sorvatulta, kysyttäessä selvisi että ryssällä ei ollut kuin 200 mm umpi jöötiä josta he oli kalunneet sorvissa tuon putken. Saman firman omistaja kertoi ko. tehtaalla olevan titaanihitsaus kaappi. Siis huone, johon hitsattavat titaanipalat viedään ja hitsari menee pömpeliin paineilmalaitteiden kanssa ja huoneen ilma vaihdetaan argoniksi. Suomessa sama homma tehtäisiin Tig-hitsauksena ja käyttämällä kaasukenkiä suojaamaan vain hitsaussula ja juuripuoli. Em. toimenpide pitää tehdä 99.9% argon ympäristössä, joten voi kuvitella paljonko koko kaasukehän vaihtaminen maksaa puhtaaksi argoniksi. Eikös se uponnut Kurskikin ollut titaania, ei varmaankaan sen kestävyyden, vaan keveyden takia. Tekihän suomalaisetkin sen Mir-sukellusveneen painerungon teräsvalusta, koska amerikkalaiset ei antaneet tietotaitoa titaanin valamiseen. Ja eivät uskoneet suomalaisten onnistuvan muusta materiaalista painekuorta tekemään. Ja nyt sillä on käyty jo useamman kilometrin syvyydessä.

Hitsausluokat titaanille joskus suorittaneena tiedän jotakin ko. aineesta ja sen ominaisuuksista.
Sitkeäähän se on, mutta ihmettelen tuota 1/4" panssarilevyä, varmaan ollut jotakin kovaa vasten tai sitten on lyijymurikoilla on ampuiltu. Epäilen että jos 7.62x53R:llä hivauttaa ryssäläisen rautasydämisen luodin tuohon niin päivä paistaa läpi, tai voi riittää ihan kotimainenkin 13 grammainen D166 samaan lopputulokseen.

Venäläisistä rautasydämisistä luodeista; aikoinaan ammuin 12 mm tavalliseen teräslevyyn sadalta metriltä ( tietämättömänä kun luulin että hopeakärki merkitsi panssariluotia ). Ei mennyt yksikään läpi, upposivat noin 8 mm syvyyteen ja sydämet jäivät kauniiksi sieniksi levyyn kiinni ja melkoinen pullistuma vastapuolelle. Sitten ammuin kotimaisia ennen sotaa tehtyjä nikkelivaippaisia tavallisia luoteja ja joka ikinen meni läpi.

Titaanin kuumakäsittelyssä ja hitsauksessa suurin ongelma on ilmakehän vety joka absorboituu titaaniin haurastuttaen sitä, eli kaikki pitää tehdä suojakaasussa, hiilidioksidi tai vastaava.

Olin aikanaan jonkin verran sekaantunut tuohon Mir'in sukelluskelloasiaan. Kyse ei ollut titaanin valamisesta vaan puristamisesta kuumana muotoonsa pallon puolikkaaksi. Tietotaitoa oli mutta tähän tarkoitukseen ei ollut markkinoilta saatavissa riittävän isoa aihiota - strategisesta materiaalista kun oli kyse ja isoveli USA valvoi markkinoita.

Väbä wrote:

HL/A wrote:Mitenkä terässydämiset luodit purevat tuohon? Minulla on 12mm titaanilevyjä joita olen jo pitkään ajatellut kokeilla panssariluodeilla mutta aina on vaan kokeilu siirtynyt.

Titaanin koneistaminen sinänsä on varsin helppoa kun käyttää terävää työkalua, alhaista leikkuunopeutta ja riittävää jäähdytystä.

Ja polttoleikkaaminen normaalilla polttoleikkauspillillä onnistuu paremmin kuin teräkseen. Ei se titaani ole kovinkaan kummoinen materiaali työstää, hitsaaminen on vain sen hapettumisen takia vaikeampaa kuin monen muun metallin. Itse hitsaustapahtuma sitten esim. tigillä on erittäin juohevaa ja syntyy kaunis sauma.
Metalli itsessään on saanut jotenkin tarunomaisen maineen, ei se mitään ns. jeesusainetta ole. Teräksen lujuista, mutta vähän alumiinia painavampaa. Se ilmeisesti luo illuusion että se kestää mitä vaan.

Minulla on Neuvostoliittolainen titaaniset pistolapio ja jääkaira jossakin romujen seassa, iskukoukkua en silloin -90 luvun alussa älynnyt Viipurista ostaa. Titaania oli Neuvostoliiton hajotessa asetehtailla pilvin pimein ja sitä käytettiin noinkin älyttömiin esineisiin.
Täkäläinen muovifirma tilasi sieltä Dn 150 putkea 3 mm seinämällä jonkin 1,5m pätkän johonkin kloorireaktoriin. Kun putki tuli se näytti sorvatulta, kysyttäessä selvisi että ryssällä ei ollut kuin 200 mm umpi jöötiä josta he oli kalunneet sorvissa tuon putken. Saman firman omistaja kertoi ko. tehtaalla olevan titaanihitsaus kaappi. Siis huone, johon hitsattavat titaanipalat viedään ja hitsari menee pömpeliin paineilmalaitteiden kanssa ja huoneen ilma vaihdetaan argoniksi. Suomessa sama homma tehtäisiin Tig-hitsauksena ja käyttämällä kaasukenkiä suojaamaan vain hitsaussula ja juuripuoli. Em. toimenpide pitää tehdä 99.9% argon ympäristössä, joten voi kuvitella paljonko koko kaasukehän vaihtaminen maksaa puhtaaksi argoniksi. Eikös se uponnut Kurskikin ollut titaania, ei varmaankaan sen kestävyyden, vaan keveyden takia. Tekihän suomalaisetkin sen Mir-sukellusveneen painerungon teräsvalusta, koska amerikkalaiset ei antaneet tietotaitoa titaanin valamiseen. Ja eivät uskoneet suomalaisten onnistuvan muusta materiaalista painekuorta tekemään. Ja nyt sillä on käyty jo useamman kilometrin syvyydessä.

Hitsausluokat titaanille joskus suorittaneena tiedän jotakin ko. aineesta ja sen ominaisuuksista.
Sitkeäähän se on, mutta ihmettelen tuota 1/4" panssarilevyä, varmaan ollut jotakin kovaa vasten tai sitten on lyijymurikoilla on ampuiltu. Epäilen että jos 7.62x53R:llä hivauttaa ryssäläisen rautasydämisen luodin tuohon niin päivä paistaa läpi, tai voi riittää ihan kotimainenkin 13 grammainen D166 samaan lopputulokseen.

Kyllä ne on ammuttu ihan pehmeä hiekka takana ja kokovaippaluodeilla.
D166 menee että heilahtaa läpi. Tämä on tehty pysäyttämään rk:n ja sitä pienemmät. Mutta kuten kirjoitin,reikää ei tule, vaan levy ikäänkuin räjähtää ja repaloituu vähän niinkuin kirjan sivut. Tais olla aika leimahduskin. Päältä ei näe, mutta tulee mieleen että on tehty jotenkin kerrostamalla ? Puristamalla ja lämpökäsittely ??
Sellainen ajatus jäi, että pistää hanttiin viimeiseen asti, mutta jos voima on riittävä niin sit hajoaa. Kokeilin myös ohuempaan levyyn, ihan sama juttu.
Se on tehty pysäyttämään 9.00 kutz ja pienemmät, myös veitset.

Kuten aiemmin mainitsin, titaania on erilaista, eri tarkoituksiin.( Tietenkin puhdas on puhdasta, mutta kukapa noista tietää, seosaineista ....? )

Panssarilevyä on monenlaista.. esimerkiksi pintakarkaistua ja tasa-aineista - sitten on erilaisia "cemented"-panssareita, joissa erilaiset levyt on liitetty toisiinsa kuin laminaatiksi..

HL/A wrote:Venäläisistä rautasydämisistä luodeista; aikoinaan ammuin 12 mm tavalliseen teräslevyyn sadalta metriltä ( tietämättömänä kun luulin että hopeakärki merkitsi panssariluotia ). Ei mennyt yksikään läpi, upposivat noin 8 mm syvyyteen ja sydämet jäivät kauniiksi sieniksi levyyn kiinni ja melkoinen pullistuma vastapuolelle. Sitten ammuin kotimaisia ennen sotaa tehtyjä nikkelivaippaisia tavallisia luoteja ja joka ikinen meni läpi.

Kokeita 10mm Hardoxiin, kovuus 400. Amet n. 2m.

5.56 M193, kraateri ja reilu patti takapuolella
5.56 M855, pienempi kraateri ja havaittava patti takapuolella
7.62 M80 BALL, lyijynvärinen laikku, ei muuta
7.62.54R LPS (hopeakärki/rautakeerna), lyijynvärinen laikku, ei muuta

D166 ei viitsinyt edes kokeilla edellisten jälkeen.

musse wrote:

HL/A wrote:Venäläisistä rautasydämisistä luodeista; aikoinaan ammuin 12 mm tavalliseen teräslevyyn sadalta metriltä ( tietämättömänä kun luulin että hopeakärki merkitsi panssariluotia ). Ei mennyt yksikään läpi, upposivat noin 8 mm syvyyteen ja sydämet jäivät kauniiksi sieniksi levyyn kiinni ja melkoinen pullistuma vastapuolelle. Sitten ammuin kotimaisia ennen sotaa tehtyjä nikkelivaippaisia tavallisia luoteja ja joka ikinen meni läpi.

Kokeita 10mm Hardoxiin, kovuus 400. Amet n. 2m.

5.56 M193, kraateri ja reilu patti takapuolella
5.56 M855, pienempi kraateri ja havaittava patti takapuolella
7.62 M80 BALL, lyijynvärinen laikku, ei muuta
7.62.54R LPS (hopeakärki/rautakeerna), lyijynvärinen laikku, ei muuta

D166 ei viitsinyt edes kokeilla edellisten jälkeen.

2 metriä on ihan liian lyhyt matka. Suosittelen tutustumaan ulkoballistiikkaan.

Lyhyeltä matkalta ammuttaessa saattaa myös tulla ikäviä roiskeita takaisinpäin. Olen kokenut ampuessani piekkarilla 10 metrin päästä teräslevyyn.

Canet wrote:Panssarilevyä on monenlaista.. esimerkiksi pintakarkaistua ja tasa-aineista - sitten on erilaisia "cemented"-panssareita, joissa erilaiset levyt on liitetty toisiinsa kuin laminaatiksi..

Cemented-levyt on tehty yhdestä levystä takomalla, hehkuttamalla ja karkaisemalla eikä niissä ei ole liitetty mitään toisiinsa.

http://www.eugeneleeslover.com/ARMOR-CHAPTER-XII-A.html

wanhempimestari wrote:

musse wrote:

HL/A wrote:Venäläisistä rautasydämisistä luodeista; aikoinaan ammuin 12 mm tavalliseen teräslevyyn sadalta metriltä ( tietämättömänä kun luulin että hopeakärki merkitsi panssariluotia ). Ei mennyt yksikään läpi, upposivat noin 8 mm syvyyteen ja sydämet jäivät kauniiksi sieniksi levyyn kiinni ja melkoinen pullistuma vastapuolelle. Sitten ammuin kotimaisia ennen sotaa tehtyjä nikkelivaippaisia tavallisia luoteja ja joka ikinen meni läpi.

Kokeita 10mm Hardoxiin, kovuus 400. Amet n. 2m.

5.56 M193, kraateri ja reilu patti takapuolella
5.56 M855, pienempi kraateri ja havaittava patti takapuolella
7.62 M80 BALL, lyijynvärinen laikku, ei muuta
7.62.54R LPS (hopeakärki/rautakeerna), lyijynvärinen laikku, ei muuta

D166 ei viitsinyt edes kokeilla edellisten jälkeen.

2 metriä on ihan liian lyhyt matka. Suosittelen tutustumaan ulkoballistiikkaan.

Jotensakin ulkoballistiikka on entuudestaan auttavasti tuttu, samoin länsimaissa käytettävät testausmenetelmät.
Viittaatko kommentillasi mahdollisesti MIL-STD-662F standardin kohtaan 3.14?

Itse testaamisesta tiedän vain sen mitä STANAG 2920, STANAG 2920 Edition2, Mil-Std-662Fja Mil-A-12560H kertovat.


Ja joo, matka oli lyhyt -pakottavista käytännön syistä- testilevy oli aika pieni ja iskemät piti saada tiukahkoon riviin.

musse wrote:

wanhempimestari wrote:

musse wrote:

HL/A wrote:Venäläisistä rautasydämisistä luodeista; aikoinaan ammuin 12 mm tavalliseen teräslevyyn sadalta metriltä ( tietämättömänä kun luulin että hopeakärki merkitsi panssariluotia ). Ei mennyt yksikään läpi, upposivat noin 8 mm syvyyteen ja sydämet jäivät kauniiksi sieniksi levyyn kiinni ja melkoinen pullistuma vastapuolelle. Sitten ammuin kotimaisia ennen sotaa tehtyjä nikkelivaippaisia tavallisia luoteja ja joka ikinen meni läpi.

Kokeita 10mm Hardoxiin, kovuus 400. Amet n. 2m.

5.56 M193, kraateri ja reilu patti takapuolella
5.56 M855, pienempi kraateri ja havaittava patti takapuolella
7.62 M80 BALL, lyijynvärinen laikku, ei muuta
7.62.54R LPS (hopeakärki/rautakeerna), lyijynvärinen laikku, ei muuta

D166 ei viitsinyt edes kokeilla edellisten jälkeen.

2 metriä on ihan liian lyhyt matka. Suosittelen tutustumaan ulkoballistiikkaan.

Jotensakin ulkoballistiikka on entuudestaan auttavasti tuttu, samoin länsimaissa käytettävät testausmenetelmät.
Viittaatko kommentillasi mahdollisesti MIL-STD-662F standardin kohtaan 3.14?

Itse testaamisesta tiedän vain sen mitä STANAG 2920, STANAG 2920 Edition2, Mil-Std-662Fja Mil-A-12560H kertovat.


Ja joo, matka oli lyhyt -pakottavista käytännön syistä- testilevy oli aika pieni ja iskemät piti saada tiukahkoon riviin.

En ajatellutkaan että tekisit "virallista" testiä.
Onhan nuo tulokset tietyllä tavalla vertailukelpoiset ei siinä mitään.Mielenkiintoista kaiken kaikkiaan.
Kuvittelin että haet maksimi läpäisyä.

Eikös tuo ole luotiliivien vahvikkeena käytettyä tavaraa ?Kuitukerrokset ennen tuota titaanilevyä on jo kesyttäneet luodin energian.Omakohtaisia testejä tuli tehtyä 80 luvunpuolivälissä kun oltiin YK:n hommissa.Jenkkien sirpaleliivejä ammuskeltiin hupimielessä/kokeeksi esim 9x19 parabellumilla läpi jokapuolelta. Niinkin nievo kaliberi kuin 9x17 ammuttuna vanhalla m/34 beretalla puhkaisi liivin etupuolen No ehkä nykyään on tavara parempaa.

Nitro wrote:Eikös tuo ole luotiliivien vahvikkeena käytettyä tavaraa ?Kuitukerrokset ennen tuota titaanilevyä on jo kesyttäneet luodin energian.Omakohtaisia testejä tuli tehtyä 80 luvunpuolivälissä kun oltiin YK:n hommissa.Jenkkien sirpaleliivejä ammuskeltiin hupimielessä/kokeeksi esim 9x19 parabellumilla läpi jokapuolelta. Niinkin nievo kaliberi kuin 9x17 ammuttuna vanhalla m/34 beretalla puhkaisi liivin etupuolen No ehkä nykyään on tavara parempaa.

No osittain oikein. Levyt on suomumuodossa ohuessa kevlarpusseissa yksitellen. Pussin yläreuna on rypytetty, tarkoituksena pysäytää luodin sirpaleita.Tuo levy kestää rk.n ja ohut tuon 9x17:sta.

Sirpaleliivit eivät ole luotiliivejä,meneehän niistä läpi helposti.
Joissain jenkkien liiveissä on keraaminen levy pysäyttämään rk:n luoti. Siinä on vaan sellainen juttu että levy säröilee tai halkeaa osumasta, ja seuraavalla luodilla on aikapaljon suurempi mahdollisuus läpäisyyn.
Titaanilla tätä "ongelmaa" ei ole.

En ole luotiliivi asiantuntija. Kokemukseen perustuvaa tietoa vaan...