Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

huimasti panssarit kehittyivät toisen maailmansodan aikana.kun katsotaan vaikka tykin kaliipereja 1939 ja 1944 on ero suuri.vaikkapa 37mm:stä 75mm:siin jne.moottorien tehot kasvoivat.panssarien vahvuus lisääntyi jne.

Ehkä vieläkin parempi esimerkki sota-aikaisen kehitystyön huimasta nopeudesta löytyy ilmavoimien kaluston puolelta - kun aloitetaan siitä, millaisilla vempaimilla lähes koko suuri maailma lenteli vielä 30-luvun lopulla, ja joihin verrattuna uudet saksalaisvalmisteiset modernit koneet vaikuttivat lähes voittamattomilta - ja lopulta silti tultiin päätymään kevääseen -45 mennessä siihen tilanteeseen, että niin yhdysvaltalaiset kuin jopa punailmavoimien koneet kykenivät pitämään saksalaiskoneet kurissa. No, tietenkin yksi merkittävä syy tähän tilanteen muuttumiseen oli Liittoutuneiden suurten valtioiden valtavien massatuotanto- ja kehitysresurssien ajaminen aivan huippurajoille, jollaiseen esim. tuotannolliseen voluumiin taas saksalaisilla ei varmasti olisi kai koskaan riittäneet voimavarat - ellei Saksalla sitten olisi ollut vähimmilläänkin tuollainen puolisen vuosikymmentä aikaa rakentaa valtakuntansa teollista tuotantokykyä suurvaltatasolle... Periaatteessa tämä sama asia kai pätee pääpiirteisesti myös panssarikalustonkin suhteen, joskin siinä erot ovat silti selkeämmät: siinä missä Saksa panosti laadulliseen kehittämiseen, käyttivät Liittoutuneet omat voimavaransa lähes yksinomaan määrällisen tuotantokapasiteetin maksimointiin.

Kujanjuoksu oli alkanut, mitä suuremman torrakon tykkiin tai panssariin laittoi, sen paksumpi piti suojaava panssari rakentaa, joten vaunujen massat kasvoivat, tarvittiin suurempia ja suurempia moottoreita ja vaunujen koot kasvoivat edelleen... Nykyiset panssari ammuksethan taitavat parhaimmillaan puhkaista noin metrin paksuista hermeettistä terästä, aktiivisten panssarisuoja järjestelmien takia vaunujen painot eivät taida enää kasvaa, vaan ilmeisesti mielumminkin keventyä !

Rokka wrote:- - Nykyiset panssari ammuksethan taitavat parhaimmillaan puhkaista noin metrin paksuista hermeettistä terästä, -

Jospa ehkä tarkoitit siltikin homogeenista (RHA = Rolled Homogeneous Armour) teräspanssarointia... hermeettisellä kun tarkoitetaan suomenkieleksi käännettynä ilmatiivistä ja useimmiten myös tyhjiöksi imettyä tilaa.
Kyllä tosiaankin nykyisillä nuoliammuksilla läpäisy on parhaimmillaan tuota metrin luokkaa RHA:ia.

Rokka wrote:- - aktiivisten panssarisuoja järjestelmien takia vaunujen painot eivät taida enää kasvaa, vaan ilmeisesti mielumminkin keventyä !

Tuo taas antaa kai enemmän mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja panssaroinnin käytön suhteen, voidaan tehdä hyvinkin kevyitä, nopeita ja ketteria välineitä, tai sitten edelleenkin sellaiset 50 tonnia painavia järkäleitä, mutta joiden painosta onkin suurempi osa jotain muuta kuin pelkkää panssarointia, esimerkiksi suurikokoinen yli 140 mm psv-kanuuna, tehokkaampi moottori, tms.
Ja tietenkin "uusillakin" panssarointimateriaaleilla voidaan saada aikaan suuria painolukemia, jos käytetään vaikkapa DU-panssarointia (siis köyhdytettyä uraania l. ydinjätettä ).

Oletpa hyvin oikeassa ! homogeeninen oli se sana mikä hain hermeettinen tarkoittaa myös umpinaista, suljettua, empä vaan saanut sitä kaivettua esiin, kiitos ja anteeksi

siis noin metri homogeenistä (sanassa paha kaiku) terästä

- j o n i -

Ensimmäisen maailmansodan aikana kehittyivät ilmavoimat periaatteessa aivan lapsenkengistä. Hyökkäysvaunut olivat jossakin leonardon piirustuksissa. Laivastot olivat tuolloin kaikkein ajanmukaisimpia jo ennen Suurta Sotaa. Sodan jälkeen meni sitten jälleenrakennuksessa ym. aikaa aina 1930-luvun alkuun, ennenkuin alkoi selvempää kehitystä ilmavoimissa. (1-tasot, sisään vedettävät laskutelineet) Hyökkäysvaunujen telastot, moottorit ja tornit kehittyivät aika nopeasti ja Parolassa voikin sitä vertailua suorittaa Renault FT-17 ja Vickersin välillä. Sitten, kun Saksa kiihdytti omaa varusteluaan, innostuivat muutkin voimakkaaseen kilpailuun ja sota sitten sai höpinää tötteröön. Siinäpä onkin sitten edelleen hyvä siellä Parolassa vertailla sitä Vikua Sotkaan ja Sturmiin. Lentokoneissa se loikkaus on vielä selvempi, kun ajattelee vielä Toisen maailmansodan ensimmäisinä vuosina taistelukäytössä olleita kaksitasoja ja vertaa niitä Me-262:een, tai Blenheimiä Superfortressiin.
Suurvallat ottivat oppia ja ovatkin pitäneet siitä lähtien jatkuvaa kilpavarustelua yllä, ettei tule tuollaisia ikäviä notkahduksia.

smokeball wrote:Ensimmäisen maailmansodan aikana kehittyivät ilmavoimat periaatteessa aivan lapsenkengistä. Hyökkäysvaunut olivat jossakin leonardon piirustuksissa. Laivastot olivat tuolloin kaikkein ajanmukaisimpia jo ennen Suurta Sotaa. Sodan jälkeen meni sitten jälleenrakennuksessa ym. aikaa aina 1930-luvun alkuun, ennenkuin alkoi selvempää kehitystä ilmavoimissa. (1-tasot, sisään vedettävät laskutelineet) Hyökkäysvaunujen telastot, moottorit ja tornit kehittyivät aika nopeasti ja Parolassa voikin sitä vertailua suorittaa Renault FT-17 ja Vickersin välillä. Sitten, kun Saksa kiihdytti omaa varusteluaan, innostuivat muutkin voimakkaaseen kilpailuun ja sota sitten sai höpinää tötteröön. Siinäpä onkin sitten edelleen hyvä siellä Parolassa vertailla sitä Vikua Sotkaan ja Sturmiin. Lentokoneissa se loikkaus on vielä selvempi, kun ajattelee vielä Toisen maailmansodan ensimmäisinä vuosina taistelukäytössä olleita kaksitasoja ja vertaa niitä Me-262:een, tai Blenheimiä Superfortressiin.
Suurvallat ottivat oppia ja ovatkin pitäneet siitä lähtien jatkuvaa kilpavarustelua yllä, ettei tule tuollaisia ikäviä notkahduksia.

Hieno tiivistys.
Saksalaisilla muuten oli jo vuonna 1939 valmis suihkumoottorihävittäjä (prototyyppi) eli Heinkel He 178, mutta Luftwaffen herrat Udet ja Göring eivät olleet siitä kiinnostuneita. Konetyyppiä ei näin ollen koskaan otettu sarjavalmistukseen.
Eli joskus asioihin saattoi vaikuttaa yksinkertaisesti tuotantoon liittyvistä asioista päättävien henkilöiden avara-/ahdasmielisyys.

Vähän panssareista alkaa lipsumaan, mutta sota edisti merkittävästi myös avaruuden valloitusta. Sputnikhan ammuttiin radalle R-7 raketilla, jonka yksittäinen moottori oli neljä modattua V-2 moottoria vierekkäin. Näitä oli muistaakseni 5kpl. Siis 20 V-2 moottoria ja pallo taivaalle.

Lipsuu lipsuu, eikä vieläkän pidosta mitään tietoa..

Kummankin - jenkkien ja neukkjen avaruusohjelmat saivat reippaasti potkua saksalaisten sota-aikaisesista keksinnöistä.

Laivaston ensimmäiset "oikeat" ohjukset MtO66 - käytti samantyyppistä rakettimoottoria kuin Me 163. Ajoaineet yhtä ikäviä..