Saksalainen ilmatorjunta

[HL/A]

Osuipa käteeni mielenkiintoinen tilasto Manfred Griehl'in kirjasta "Das Grosse Buch der Flak". Sodan aikana saksassa laskettiin YHTÄ IT'n alasampumaa viholliskonetta kohti käytetyn A-tarvikkeita seuraavasti:
-88 Flak 36 16.000 kpl
-88 Flak 41 8.500 kpl
-10,5 Flak 39 6.000 kpl
-12,8 Flak 40 3.000 kpl
Suuri A-tarvikkeiden kulutus johtunee siitä etteivät Saksalaiset ymmärtääkseni ampuneet johdettua sulkutulta kuten Suomessa, vaan kukin patteri ( 4- 8 tykkiä ) ampui itsenäisesti patterin päällikön valitsemaa pistemaalia seuraten.

Kun huomioidaan että 8,8 Flak 18-36 putken elinikä oli 2.500 laukausta ymmärtää hyvin että kehitettiin 8,8 Flak 18-37 jossa vaihdettava 3-osainen sisäputki. Samoin suuntauksen yhä suurempikaliberisiin tykkeihin jotka selvästi tehokkaampia sekä It-rakettien kehittämiseen.

Löytyisiköhän jostain tilastoa Suomessa käytetystä A-tarvikemäärästä, esim. Helsingin pommituksissa?

[Canet]

Tilastoja (oliko yleisiä vai kotimaisia, en nyt muista) on kirjassa "Itsenäisen Suomen iltatorjuntatykit". Aake Pesosen kirjassa Helsingin ilmatorjunnasta taisi olla tietoja ammuskulutuksesta.

Olin kyllä siinä käsityksessä, että saksalaiset olisivat käyttäneet alueellista it-johtoa, jossa mm. maalit jaettiin ampuville yksiköille. Tutkatulenjohtoa - seuranta-ammuntaa käytettiin Saksassa - sieltähän suomalaisten kalustokin oli näiltä osin peräisin.

[HL/A]

Minulla on kohtuullisen hyvää alkuperäiskäsikirjallisuutta 8,8 Flakin käytöstä ja niissä puhutaan jokseenkin yksinomaan patterin itsenäisestä toiminnasta. Joka patteriin kuului oma maalinseuranta- ja keskuslaskinlaitteisto sekä tulenjohto. Esim. kaikki puhelinjärjestelmistä kerrottu on vain patterin sisäistä liikennettä joten yhteistoimintaan olisi tarvittu erillistä viestikalustoa ja -väkeä? Mahdollisesti silloin kun oli tutkakalustoa käytettävissä käytettiin alueellistakin tulenjohtoa? Toki en ole alan asiantuntija.

[jaska]

Jotenkin muistaisin lukeneeni ,että suomalaiset kehittivät sulkuammunnan saksalaisten oppien pohjalta.Ennen Pesosen ja kumppanien kehittämää sulkujärjestelmäähän Suomessa kait ammuttiin vain seuranta-ammuntaa.

[LV]

Osuipa käteeni mielenkiintoinen tilasto Manfred Griehl'in kirjasta "Das Grosse Buch der Flak". Sodan aikana saksassa laskettiin YHTÄ IT'n alasampumaa viholliskonetta kohti käytetyn A-tarvikkeita seuraavasti:
-88 Flak 36 16.000 kpl
-88 Flak 41 8.500 kpl
-10,5 Flak 39 6.000 kpl
-12,8 Flak 40 3.000 kpl

Raskaiden tykkien ammuskulutus ei välttämättä ollut 16 000 laukausta per alasammuttu kone. Rumpf esittää teoksessa Bombing of Germany luvun 3 343. Lisäksi Saksan ilmatorjunta vaurioitti valtavan määrän pommikoneita. Esimerkiksi USA:n Eighth Air Forcen pommikoneita vaurioitui IT-tulessa 54 539 kertaa välillä 12./1942 - 4./1945, mikä tarkoittaa, että joka viides sotalennolle lähtenyt kone vaurioitui. Mutta luonnollisesti vain pieni osa vaurioituneista koneista vaurioitui vakavasti. USA:n 1st Air Divisionin koneet saivat välillä 5./1944 - 3./1945 vaurioita 15 042 kertaa, joista vakavia oli 4 115. Pelkkiä pudotustilastoja ei siis voi pitää kokonaistehokkuuden arvioinnin pohjana.

Pudotusten lisäksi IT-tuli pakotti vihollisen nostamaan pommituskorkeutta, joka tuon aikaisilla pommitusvälineillä johti osumatarkkuuden heikentymiseen. USA:n ilmavoimien tutkimusten mukaan 39,7 % osumapisteen ja maalipisteen välillä vallitsevasta poikkeamasta (radial bombing error) johtui ilmatorjunnasta. Lisäksi 21,7 % tästä poikkeamasta johtui torjuntatulen takia nostetusta pommituskorkeudesta, joka saattoi olla jopa yli 8 000 m.

Suuri A-tarvikkeiden kulutus johtunee siitä etteivät Saksalaiset ymmärtääkseni ampuneet johdettua sulkutulta kuten Suomessa, vaan kukin patteri ( 4- 8 tykkiä ) ampui itsenäisesti patterin päällikön valitsemaa pistemaalia seuraten.

Sulkutuli päin vastoin johti ammuskulutuksen kasvuun ja pudotusten määrän laskuun. Saksalla ei myöskään varsinkaan sodan alkuvaiheessa ollut laskimia läheskään jokaiselle patterille. Ilman laskimia toimivat patterit oli varustettu pääasiassa sotasaaliskalustolla ja turvautuivat sulkuammuntaan. Sulkuammunnalla voidaan onnistua vaikeuttamaan koneiden lähestymistä ja pommitustarkkuutta, mutta kovin ihmeellisiin pudotuslukemiin sillä ei voida päästä. Maailmansodassa tavoitteena oli vihollisen pommituskyvyn riistäminen aiheuttamalla sen pommituskalustolle musertavat tappiot.

Saksan pääkalusto (88 mm tykit mallia 18, 36, 37 ja 41, 105 mm Flak 38 ja 128 mm Flak 40) toimi kuitenkin etäisyysmittarien ja keskuslaskimien avulla. Sodan loppupuolella ensilinjan kaluston tuliyksiköksi vakiintui suurpatteri (Grossbatterie), jossa oli kolmen nelitykkisen patterin tykkikalusto, eli 12 tykkiä. Suurpatterit olivat myös liittoutuneiden silmissä selvästi tavallisia pattereita tehokkaampia.

Mikäli näkyvyys oli huono joko pimeyden tai sään takia, käytettiin etäisyysmittarin sijasta tutkaa. Etäisyysmittaria käytettiin kuitenkin aina, mikäli se oli olosuhteiden puolesta mahdollista, sillä se säilyi sodan loppuun asti tehokkaampana ampumamenetelmänä.

Suosittelen aiheeseen liittyen Edward B. Westermannin teosta: Flak – German Anti-Aircraft Defenses, 1914–1945. Kirja on hyvin kirjoitettu ja lähdeviitteillä varustettu, Kansasin yliopiston professorin ja reservin everstin tutkimus aiheesta, joka antaa laajan käsityksen Saksan ilmapuolustusjärjestelyistä. Teoksen lähdeluettelo on 13 sivun pituinen, sisältäen sekä saksan, että englanninkielisiä asiakirjoja, tutkimuksia ja muita teoksia.

http://www.kansaspress.ku.edu/wesfla.html