Elävää kuvaa vuodelta 1953(?) etenkin Taisto 6:sta (tosin moottoritykkiveneenä) sekä kannelta, että kannen alta.
Uutuutena minulle siinä on torpedoammunta miinalaiva Ruotsinsalmelta(?) Ajassa 23:15 eteenpäin.
t: Juha
"Älyä kyll' ei Dufvalla lie liiaksi ollutkaan,
pää huono oli, arveltiin"
Juha, näin saman! Kyllä siinä Ruotsinsalmelta torpedo ammuttiin...Sinänsä helppoa asentaa sivuheitin laivaluokan alukseen. Ei miinalaivan 15 solmun nopeudella mitään aikaansaada...Luulen, että tuossa on ollut tarkoitus testata joko heitintä tai torpedoa?
Eihän rauhansopimuksessa Suomelta torpedoa kielletty, moottoritorpedoveneet vain. Sinänsä mielenkiintoinen ase tuo torpedo: Koko viime sodan 1939-1944 aikana 36 alusta, joissa oli jossain vaiheessa torpedonlaukaisumahdollisuus/torpedoheitin/torpedoputki ammuttiin kaikkiaan 86 torpedoa kohti vihollista. Kahdeksan näistä oli susia eli Italiasta 1940 ostetut 45 cm torpedot, kaksi ammuttiin jäätyneinä (VMV-veneet marraskuussa 1941) eli kaikkiaan 76 torpedoa toimivana kohti vihollisalusta. Osumatarkkuus oli noin 20 prosenttia. Kun ajattelee torpedon hinnan tuohon aikaan eli samalla rahalla sai hävittäjälentokoneen ei koko aselaji ollut kovinkaan järkevä satsattuihin markkoihin nähden. Kun lukee Sotakorkeakoulun diplomitöitä sodan jälkeen ja niistä katsoo esitetyn tulevaisuuden laivasto-ohjelman kohdan, huomaa, että edes torpedoveneissä palvelleet upseerit mm. Killinen eivät esittäneet yhtään torpedovenettä tulevaisuuden laivastolle, eivät edes siinä tapauksessa, että mikään rauhansopimus ei olisi koskenut Suomea.
Tuossa Navigatorin jutussa väitetään (taas) virheellisesti, että torpedot olisi kielletty Suomelta Pariisin rauhansopimuksessa. Esim. 1960-luvulla Neuvostoliitosta ostetuissa saattajissa (Hämeenmaa ja Uusimaa) oli kolmiputkinen torpedoheitin - 53 cm "oikeita" torpedoita.
Suomen sota-ajan torpedojen joukossa oli venäläisiä, italialaisia, brittiläisiä ja neuvostoliittolaisia torpedoja:
T/12 vanha venäläinen 450 mm torpedo
T/30 pieni italialainen 533 mm torpedo (vain 4 kpl erä)
T/33 brittiläinen 533 mm torpedo, suunnnilleen sama kuin T/30, vaikka eri valmistaja (20 kpl)
T/35 533 mm
T/38 533 mm Saksasta hankittuja n-liittolaisia sotasaalistorpedoja - pitempiä kuin aikaisemmat, voitiin käyttää aluksi vain Vesikolla, "isojen veneiden" (Vetehinen, Vesihiisi, Iku-Turso) torpedoputkia pidennettiin niin, että T/38-mallia voitiin käyttää purjehduskaudella 1944.
T/40 450 mm italialaisia
Näistä tietoa: http://kotisivut.fonet.fi/~aromaa/Navyg ... eapons.htm
Rauhanajan harjoituksissa torpedoja voitiin käyttää useita kertoja. Räjähtävän taistelukärjen tilalla oli harjoituskärki, joka nosti pysähtyneen torpedon kellumaan pystysuorassa asennossa - siitä vaan koukku kiinni kärjessä olevaan nostosilmukkaan ja varikolle huoltoon.
Ns. suurvalloilla - ainakin Saksalla, Iso-Britannialla ja USA:lla oli toisen maailmansodan aikana melkoisia ongelmia uusien magneettiherätesytytintorpedojensa kanssa - teoriassa sytytin ja torpedo toimivat hienosti, käytännössä aluksi hyvin huonosti.
Pl Vammaskosken tehtaalla oli osallisuutta kotimaiseen torpedohankkeeseen, mutta aikaa on kulunut sen verran kauan, että laitoin kyselyä vanhemmille vammaisille
Tarinan mukaan homma kaatui siihen, että torpedo kyllä lähti, mutta kävi vain kääntymässä ja palasi
ruotsinsalmi wrote:Juha, näin saman! Kyllä siinä Ruotsinsalmelta torpedo ammuttiin...Sinänsä helppoa asentaa sivuheitin laivaluokan alukseen. Ei miinalaivan 15 solmun nopeudella mitään aikaansaada...Luulen, että tuossa on ollut tarkoitus testata joko heitintä tai torpedoa?
Oliko se kuitenkin torpedoputki, josta se torpedo sujahti?
Tarkoitusta en osaa kuin arvailla... olisiko voinut olla torpedomiesten koulutus - Taistoja varten?
Koko viime sodan 1939-1944 aikana 36 alusta, joissa oli jossain vaiheessa torpedonlaukaisumahdollisuus/torpedoheitin/torpedoputki ammuttiin kaikkiaan 86 torpedoa kohti vihollista. Kahdeksan näistä oli susia eli Italiasta 1940 ostetut 45 cm torpedot, kaksi ammuttiin jäätyneinä (VMV-veneet marraskuussa 1941) eli kaikkiaan 76 torpedoa toimivana kohti vihollisalusta. Osumatarkkuus oli noin 20 prosenttia.
Kiitti. Enpä ole tullut tuota(kaan) asiaa tuolta kantilta ajateltua.
NL:lta saatiin sota-aikana itse sotasaaliiksi ainakin yksi torpedo. Vai oliko niitä useampia?
t: Juha
"Älyä kyll' ei Dufvalla lie liiaksi ollutkaan,
pää huono oli, arveltiin"
Terve Juha
Näin elokuvasta vain pienen pätkän, jossa torpedo lähti Ruotsinsalmelta. En nähnyt laukaisulaitetta.
Kyllä useampikin torpedo saatiin sotasaaliiksi mutta yksikään ei ollut käyttökelpoinen? Yleensä olivat ruosteessa, hapettuneita tai puutteellisia. Lähdettä tietoon en nyt löytänyt.
Tiedot torpedoista otin täältä: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=66267488
Sotasaaliiksi saatiin kolme n-liittolaista moottoritorpedovenettä - luultavasti niiden mukana tuli myös jokunen torpedo. Suurin sotasaaliserä oli saksalaisilta ostettu n. 60 kpl 533 mm "m/38"-torpedoita.
No niin, äärimmäisen pikkutarkasti järjestetystä sotatieteellisestä kirjastostani (kirjat levällään ympäri kämppää) löytyi tuo Kristian Lehtosen "Tyrskyjä, terästä, tekniikkaa", jossa on parikin lukua suomalaisista torpedohankkeista.
Ensimmäinen yritys oli jo ennen sotia, tavoitteena kotimainen lisenssivalmiustus - ei tullut mitään... Joko lisenssiä ei saatu tai se olisi ollut liian kallis, lopuksi vielä kotimaisen yhteistyökumppanin puute kaatoi hankkeen. Valtion torpedotehdastakin kaavailtiin, mutta eihän siihen ollut varaa...
Jatkosodan aikana aloitettiin uusi hanke, joka jatkui sotien jälkeenkin, tosin jossakin mielessä tämä oli ensimmäiseen hankkeeseen pohjautuva höyrytorbedohanke - ei tullut mitään... Sotakin loppui, moottoritorpedoveneistä tuli moottoritykkiveneitä ja lopulta koko höyrytorpedonkin katsottiin kuuluvan historiaan. Toki moottoritykkiveneisiin oli olemassa varastossa "vaihtoaseistus" - tämä kiertoilmaisu tarkoitti tietysti torpedovarustusta.
Toistaiseksi viimeinen hanke oli jo 1960-luvun alussa käynnistynyt kotimaiseen sähkötorpedoon tähtäävä hanke - projektiksi sitä ei oikein voinut kutsua, kun ei ollut rahaa, eikä oikein henkilöstöäkään. Nipistämällä ylläpito- ja perushankintarahoista ja oto-miehityksellä kuitenkin päästiin eteenpäin. Sähkötorpedoprototyypin rungoksi otettiin sota-aikana ostettu italialainen 45 cm T/40. Alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan T/40 oli ollut melko täydellinen pettymys, mutta rungossa ei sinällään ollut mitään vikaa - vaan sisuksissa...
Suomalaisen sähkötorpedon tie oli kivinen. Maassa oli mallina muutamia saksalaisia G7e-sähkötorpedoita - täysin mallin mukaan ei kuitenkaan edetty, vaan innovoitiin Airam-yhtiön avulla kromihappoparisto, joka oli säilytyksessä kuivana, mutta johon käyttöönotettaessa patopaineella torpedon etupään kautta työntyvä vesi puristi kumista 40 litran rikkihapposäiliötä, jolloin vesi ja happo sekoittuivat akkuosastossa olevaan kromioksidijauheeseen ja seos muuttui elektrolyytiksi, akun "herääminen" käynnisti moottorin. Jotta torpedosta saataisiin heti lähdössä täysi teho irti, piti happo pitää sähkölämmittimellä n. 40 asteisena.
Myös torpedon käämitön unipolaarimoottori oli kotimainen innovaatio - rakenteeltaan yksinkertainen, mutta kokoonpanossa melko työläs laite, jonka pyörimisnopeus oli 10.000 r/m ja teho n. 75 kW. Nopeustietoja ei lähteessä kerrota - ETS?
Aluksi torpedolla oli vakavuusongelmia - se kallisteli, jolloin syvyysperäsin saattoi ottaa sivuperäsimen roolin ja päinvastoin. Ehkä tuo "takaisin paluu"-tarina liittyy tähän - kun kallellaan olevan torpedon syvyysperäsin sai painetoimiselta syvyyttimeltä käskyä nousta ylemmäs, se kaartoi oikealle, kun suoraa kurssia pitävä sivuperäsin ei tietenkään osannut muuttaa syvyyttä.
Koska torpedo kulki yli 10 km matkan, pidettiin sen ohjailtavuutta välttämättömänä. Tämä toteuttiin yksilankaohjauksena (merivesi toisena johtimena), lanka purkautui torpedon pyrstöstä. Lankaa pitkin voitiin antaa ohjaushyrrälle pulsseja, jotka muuttivat suuntaa 6 astetta/pulssi. Juuri tämä lankaohjaus tai sen arvaamattomuus kaatoi hankkeen - ylimääräisiä pulsseja tuntui tulevan tyhjästä - myöhemmin selvisi, että niitä aiheutti tavallinen sähköverkko.
Torpedoa varten kehitettiin myös laukaisuputki, jolla tehtiin jopa merikokeita - oliko Nuoli-veneeseen asennettu putki rauhansopimuksen ehtojen vastainen - mene ja tiedä, mutta näin kuitenkin tehtiin. Tyyppimerkinnän T72/45S saanut sähkötorpedo painoi käyttökunnossa n. 900 kg, josta taistelukärjen osuus 200 kg.
Taistelukärjellä suoritetuista kokeiluista ei ole tietoa. Harjoituskärkiammuntoihinkin liittyi riittävästi "vauhtia ja vaarallisia tilanteita", esim. torpedo otti paluukurssin, mutta onneksi ennen "kotipesää" kääntyi vielä uudelleen, toisella kerralla torpedo kiisi hallitsemattomasti kohti Hangon satamaa ja siellä olevia laivoja - taas sattuma puuttui peliin ja laite otti vaarattoman kurssin.
Lopulta merivoimien komentajan antaman määräajan täyttyminen ilman, että saatiin valmiiksi toimivaa torpedoa, päätti hankkeen.
ruotsinsalmi wrote:Kyllä useampikin torpedo saatiin sotasaaliiksi mutta yksikään ei ollut käyttökelpoinen? Yleensä olivat ruosteessa, hapettuneita tai puutteellisia. Lähdettä tietoon en nyt löytänyt.
Kansa Taisteli 9/1973 wrote: Muistan tilanteen aivan selvästi, sillä kun tuli poislähdön aika, niin vilkaisin ruokasalin ikkunasta,
josta näki laajalti Liinahamarin satamaan, ja huomasin keskellä lahtea sukellusveneen keulan ja osan torniakin nousevan veden pinnalle. Hetkisen katselin outoa näkyä, mutta pian veneen henkilöstö sai aluksensa jälleen hallintaansa, koska vene painui jälleen sukelluksiin.
Minua suututti aluksi, kun saksalainen tykistö ei avannut heti tulta, rnutta ilmeisesti nämäkin olivat siksi yllättyneitä vihollisen oudosta tulosuunnasta etteivät pystyneet toimimaan välittömästi. Tulen avaus tapahtui vasta sitten, kun vene oli uudelleen veden allaia tykkitulen tavoittamattomissa. Sukellusveneen pulpahtaminen pintaan lienee johtunut siitä, että se ampui molemmat keulatorpedonsa, jolloin äkillinen painon vähentyminen nosti keventyneen veneen keulan pintaan.
Oheiseen piirrokseen on piirretty veneen kulkusuunta satamassa ja sen ampumat torpedot. Toinen - jälkimmäinen- torpedo osui rantakallioon ja pirstoutui sinne, toinen taasen kulki ammuslastissa olleen hl. "Mimona":n keulan editse puulaiturin alle ja pysähtyi sinne pystypaalujen väliin. Matkaa laiturin toisella puolella olleeseen Merenkulkuhallituksen tarkasrusalus "Suursaareen" oli enää vain pari metriä. "Suursaari" oli rakennettu v. 1927 ja oli 219 brt:n vetoinen alus, joka siirrettiin Petsamoon Talvisodassa meneteryn "Jäämeri"-aluksen tilalle.
Venäläinen sukellusvene oli vaarantanut itsensä tulemalla syvälle vihollisen tukikohtaan, jossa se paremmalla onnella olisi torpedoillaan voinut saada suumakin tuhoa aikaan. Ilmeisesti sen päällikön rohkeus oli huomattavasti taitoa ja veneen henkilöstön koulutustasoa suurempi. Nyt veneellä oli vielä sikäli onnea, että se ehti poistua vapaasti kenenkään hairrrsemäträ. Saksalaisten R-raivaajien miehistö oli maissa saunassa ja ennen kuin osasto saatiin valmiiksi takaa-ajoon, niin sukellusvene oli jo ehtinyt pois vaara-alueelta. Raivaajat kävivät kylläkin pudottelemassa syvyyspommejaan, mutta suureen Jäämereen niitä mahtui eikä sukellusvenettä tavoitettu.
Kun matkailumajalta Iähdettyäni ehdin toimistooni saapui sinne myös "Suursaaren" päällikkö ltn Husgafvel, joka hätääntyneenä kerroi laituriin takertuneesta torpedosta ja että sen koneet vielä kävivät ja potkurit pyörivät. Annoin hänelle kaskyn heti poistua laiturista, koska ei ollut tietoa romahtaisiko torpedo pohjaan ja mahdollisesti vielä räjähtäisikin, kun sen polttoaine loppuisi ja potkurit pysähtyisivät. Ilmoitin samalla saksalaiselle satamakomendantille uhkaavasta vaarasta, jolloin hänkin puolestaan tyhjensi laiturin omista laivoistaan.
Aivan sattumalta seuraavana päivänä sain kuulla, että Liinahamarista oli lähdössä pois sukeltaja apulaisineen ia laitteineen. Otin häneen yhteyden ja suostuttelin hänet - silloisissa oloissa huomattavaa palkkiota vastaan - avustamaan torpedon nostossa. Sukeltajan tehtävä rajoittuisi siihen, että hän kiinnittäisi hinausköyden torpedon pyrstöön. Tehtävä oli kuitenkin aikaa viepä, koska oli noudatettava mitä suurinra varovaisuutta, silä eihän kellään ollut etukäteen tietoa kuinka "hilkulla" torpedon räjäyttäjien iskurikoneistot olivat kaiken kolhimisen jälkeen. Syyskuun 28. päivänä ryhdyttiin töihin aamusta pitäen. Ilmapumppu tuotiin laiturille, sukeltaja pukeutui varusteisiinsa ja apulaiset alkoivat pumpata ilmaa. Ensin sukeltaja kävi ottamassa selvää torpedon tilasta, koska torpedoa ei enää voitu laiturilta nähdä. Käytyään alhaalla sukeltaja ilmoittikin, että köyden kiinnittäminen torpedon pyrstöön olisi mahdollista, mutta miksikään helpoksi tehtäväksi se ei osoittautunut työskenneltäessä kömpelössä sukeltajanpuvussa. Kiinnitykseen kului aikaa monta tuntia, kun työt oli kahdesti keskeytettävä ilmahälytyksen takia. Onneksi pommitukset eivät sillä kertaa kohdistuneet Liinahamariin, vaan sieltä 12 km etelämmäksi Parkkinan kylään. Vihollinen tuhosi kylän lähellä olevan Petsamonjoen yli johtaneen sillan, jolloin myös joki näillä kohdin muutti uomaansa tuntuvasti. Köyden kiinnittäminen torpedoon onnistui lopulta. Köysi oli 300 metriä pitkä ja sen toinen pää oli yhdysaluksena ja raivaajana käytetyssä kalastusvene "Sigge":ssä, joka hinasi torpedon laiturista jonkun matkan päässä oievan tasaisen rannan läheisyyteen. Suomalainen JR 14 oli antanut peräti komppanian verran miehiä torpedon kiskomiseksi kuivalle maalle. Tällaisella miesvoimalla kaikki kävikin käden käänteessä, mutta vaarallisin osa työstä oli viielä suorittamatta. Iskurikoneistot oli tehtävä vaarartomiksi ja molemmat räjäyttäjät oli poistettava.
Satamakomendantin alaisena oli meriosasto, joka miehitti mm. Jäämeren äärellä olevat vartioasemat, ia jonka tarmokkaana paällikkönä toimi aliluutnantti Aimo A. Björklof. Hän oli Merisotakoulun kasvatteja ja käynyt sen reserviupseeriosaston laivastolinjan syksyllä 1940. Kysyttäessä vapaaehtoisia ilmoittautui hän välittömästi ja ryhtyi kylmäverisesti irroittamaan torpedon kärjessä olevia iskurikoneistoja räjäyttäjineen. Muita paikalla olleita ei tarvinnut kahdesti käskeä, vaan kaikki kaikkosivat ainakin vaararajaksi ilmoitetun 300 metrin päähän. Tarpeellisia erikoisavaimia ei paikalla ollut, mutta purkaminen onnistui siitä huolimatta, koska torpedon iskurikoneistot, nallit ja räjäyttäjät olivat täysin kunnossa eivätkä aiheuttaneet yllätyksiä. Mainittakoon, että veneen ampuma toinenkaan torpedo ei räjähtänyt, vaikkakin se pirstoutui rantakallioon. Ehjä torpedo oli lähes seitsemän metriä pitka ja halkaisijaltaan 53 cm, joka sellaisenaan lähetettiin sotasaalisnäyttelyyn Helsinkiin. Matka järjestyi mukavasti JR 14:n kuljetusautolla Rovaniemelle ja sieltä junakyydillä edelleen. Tämä sukellusvenehyökkäys jäikin sitten ainoaksi. Kuulin saksalaisten myöhemmin asettaneen sukellusveneverkon vuonon suulle suoiaamaan satamaa uusilta yllätyksiltä. Itse sain siirron Petsamosta pois seuraavana keväänä, mutta verkko oli kuulemma pitävä aina sodan Ioppuun asti.
Pitää lukea tuo Wihtolin työ - kiitos Juha! Wihtol oli monessa merivoimien tekniikkajutussa mukana. Esim. saattajien 100 mm tykkien putken ja kilven välisen aukon kangassuojusta sanottiin Erikin (Wihtol) housuiksi.
Muistini mukaan noita "Petsamon torpedoja" (suomalainen tyyppimerkintä T/38) myytiin kohtuullisen suuri erä (60 kpl?) takaisin N-liittoon sodan jälkeen. Tämäkin tieto tuosta aiemmin mainitsemastani Lehtosen merivoimen tekniikkahistoriasta. Kirja on koostettu aikajanaperiaatteella, joten esim. torpedojuttua löytyy monesta eri kohdasta - hiukan hankalaa, mutta sisällysluettelo kyllä auttaa...
Vai että Erikin housut...
Kiitti.
Yhdessä Suomen Sotahistoriallisessa aikakauskirjassa samainen E. Wihtol kirjoitti Suomen sopineen 72 torpedon (62 533mm T/38 ja 10 kpl 450mm T/36) myynnistä NL:lle.
70kpl toimitettiin. https://forum.axishistory.com/viewtopic ... it#p965011
t: Juha
"Älyä kyll' ei Dufvalla lie liiaksi ollutkaan,
pää huono oli, arveltiin"
No niin, sai tuo lyhyellä maininnalla Lehtosen kirjassa sivuutettu torpedokauppa hiukan "lihaa luitten ympärille" - ilmeisesti naapurilla oli jonkinlaista torpedopulaa tai haluttiin helpottaa Suomen satamista toimivien neuvostosukellusveneiden huoltoa. Kun tiedetään, että "Wilhelm Gustloffin" upottanut S-13 kävi Turussa ennen kyseistä "sotatoimea", niin sitähän alkaa miettiä, että oliko veneellä suomalaisilta saatuja torpedoja...
Selasin (näköjään) uudelleen tuon Wihtolin sotakorkean tehtävän - olinhan minä sen jo aiemmin lukenut, vaan en muistanut. Tuo torpedojen käyttötilasto on tosiaan mielenkiintoinen - eniten käytettiin ja eniten myös saatiin osumia T/12:lla - venäläisellä torpedolla m/1912 (49 laukaistua torpedoa, joista 12 osumaa).
Neukkujen kiinnostuksen (ja oston) kohteena olleita T/36 ja T/38 torpedoja käytettiin molempia vain 3 kpl taistelutoimissa. 45 cm T/36:lla osumia tuli 2, 53 cm T/38 vain huteja.
Torpedojen "hävikkilistalla" suurin syy oli ilmapommitukset (13 kpl). Tuli kyllä mieleen, miten jonkin aluksen päällikkö teki selvitystä "mereen pudonneesta" torpedosta (3 kpl) - ei siinä päänsilityksiä ollut tiedossa...
Lehtosen kirjassa on kuva varmaankin aikoinaan salaisesta listasta, jossa on moottoritykkiveneille aiottu "vaihtoaseistus" eli torpedoputket/heittimet. Joihinkin veneisiin ajateltiin toiselle puolelle 53 ja toiselle puolelle 45 cm torpedoja. Tuskin tuollaisen "seka-aseistuksen" käyttö olisi ainakaan helpottanut veneen päällikön toimintaa tosipaikassa.
