Sotalaivojen huippunopeudet ovat aina erittäin kiinnostava aihe. Eri lähteet luettelevat lukuisia ”maailman nopeimpia laivoja”.
Pelkkä huippunopeus ei välttämättä kerro kovin paljoa, pitäisi myös tietää uppouma ja koneteho jolla kyseinen nopeus on saavutettu.
Kun uppouma ilmoitetaan, se ei aina ole yksiselitteinen asia. Eri laivastoissa käytettiin hieman erilaisia määritelmiä. Japanilaiset käyttivät alla olevia nimityksiä, ne perustuivat osittain brittiläiseen tapaan ilmoittaa uppouma.
Varmaan muitakin määritelmiä löytyy kun hakemaan ryhdytään.
Standardiuppouma:
Washingtonin laivastosopimuksessa käytetty määritelmä. Standardiuppouma voitiin ilmoittaa joko
englantilaisina long tonneina (=1016 kg) tai metrisinä tonneina. Laivan uppouma valmiina merelle lähtöä varten varustettuna täydellä varastolla tarvikkeita ja ammuksia, mutta ilman poltto- ja voiteluainetta sekä reservivettä kattiloihin. Standardiuppoumaa käytettiin vain määrittelemään laivan uppoumaa suhteessa laivastosopimuksen vaatimuksiin. Raskaiden risteilijöiden standardiuppouma oli rajoitettu 10.000 tonniin ja taistelulaivojen 35.000 tonniin.
Normaaliuppouma:
Käytettiin noin 20-luvun puoliväliin saakka. On sama kuin Royal Navyn käyttämä. Täsmällistä uppoumaa kussakin tapauksessa vaikea määritellä koska normaaliuppoumaan kuului valmius merelle mutta ¼ polttoainetta, 2/3 ammuksia, 1/3 – 2/3 varstoista ja voiteluaineesta, mutta ei kattiloiden reservivettä. Washingtonin laivastosopimuksen mukaisen raskaan risteilijän 10.000 tonnin standardiuppoumaa vastaava normaaliuppouma oli 11.500-11.800 tonnia (karkeasti).
2/3 koeajouppouma:
20-luvun puolivälissä siirryttiin käyttämään tätä määritelmää, ilmoitettiin metrisinä tonneina. Tässäkin laiva valmiina merelle, mutta kuten nimikin sanoo 2/3 poltto- ja voiteluainetta, kattiloiden reservivettä ja muita varastoja, uusi systeemi tarkensi koeajouppoumaa.
Täysuppouma:
Nimensä mukaan kaikki varastot täytenä.
Kevyt- ja ballastoitu kevytuppouma määriteltiin vakavuustarkastelua varten.
Monet laivat Japanissa ja muuallakin ajettiin kevyellä uppoumalla, joten laivat eivät tositilanteessa välttämättä kyenneet ilmoitettuun nopeuteen.
Sotalaivojen uppoumat
Re: Sotalaivojen uppoumat
Ja sitten on vielä tarkoituksella pienemmäksi ilmoitetut uppoumat, kuten vaikkapa pienenä esimerkkinä Suomen Saukko sukellusvene, joka oli tarkoitettu alunperin Laatokalle. Venäjä/Neuvostoliiton kanssa tehdyn sopimuksen mukaan Laatokalla ei saanut Suomella olla yli 100t sota-aluksia. Niinpä Saukon virallinen uppouma oli 99t, mutta todellinen jotain 114t - 120t pinnalla ja sukelluksissa rapiat 10t enemmän.
Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa, yks suuri on Suomen valta.
Ylituubamestari
Ylituubamestari
-
Mavortius
Re: Sotalaivojen uppoumat
Tuo edellinen uppoumajuttu oli jonkinmoinen johdanto tähän.
Japanilaiset Myoko-luokan raskaat risteilijät
Luokkaan kuuluivat seuraavat laivat:
Myoko, Nachi, Ashigara ja Haguro
20-luvun alkupuolella japanilaiset alkoivat suunnitella uutta sarjaa raskaita risteilijöitä Washingtonin laivastosopimuksen mukaisesti. Laivojen suunnittelua johti aluksi laivaston pääsuunnittelija Yuzuru Hiraga, Hänet komennettiin kuitenkin projektin kestäessä ulkomaille ja työtä jatkoi hänen varamiehensä.
Tavoitteena oli rakentaa raskas risteilijä ja jonka standardiuppouma oli 10.000 ja 2/3 koeajouppouma 11.850 tonnia, tällä uppoumalla koeajonopeudeksi määriteltiin 35,5 solmua 132.000 hevosvoimalla, ja toimintasäteeksi 13,5 solmun nopeudella 10.000 merimailia. Aseistuksena 10x203 ja 4x120mm:n tykkiä.
Japanilaisten torpedoase oli korkeaa luokkaa, mutta Hiraga ei halunnut varustaa Myokoja torpedoilla koska ainoa sopiva sijoitus niille oli turpiinihuoneen yläpuolella, välikannella koska pääkannella torpedolaukaisulaitteet olivat liian korkealla ja ammuttaessa torpedot olisivat sukeltaneet liian syvälle ja niiden suuntaus olisi ollut epätarkka.
Kuitenkin lopulta, ensimmäisten laivojen ollessa miltei valmiina päätettiin asentaa kummallekin puolelle kuusi torpedoputkea uusille 61 cm:n torpedoille. Tämä tila oli alunperin varattu miehistön asuintilaksi.
Uusi asuintila rakennettiin yläkannelle kansirakennuksen ja keulimmaisen korsteenin ympärille.
Painokin alkoi nousta. Torpedovarustus painoi noin 250 ja kansirakennus noin 500 tonnia. Lisäksi muualtakin kertyi lisäpainoa, laivojen valmistuessa sitä oli melkein 1.500 tonnia. Selitystä tälle ei ole säilynyt, mutta se on suunnittelusta johtuvaa koska kaikki neljä laivaa ovat ylipainoisia vaikka ne rakennettiin eri telakoilla.
Valmistuessaan laivojen standardiuppouma oli siis noin 11.500 tonnia ja sitä vastaava 2/3 koeajouppouma noin13.200 tonnia. Kuitenkin koeajot suoritettiin kaikilla laivoilla noin 12.300 tonnin uppoumalla, siis alipainoisina todelliseen uppoumaan verrattuna. Ilmeisesti haluttiin nähdä oliko nopeus alkuperäisen suunnitelman mukainen.
Seuraavat nopeudet saavutettiin:
Myoko 35,225 solmua
Nachi 35,531 ”
Ashigara 35,134 ”
Haguro 35,789 ”
Tässä ei siis seurattu toteutuneita arvoja vaan haluttiin saavuttaa sopimuksen mukainen nopeus vaikka alipainoisena.
Nämä laivat valmistuivat 20-luvun viimeisinä vuosina ja niitä modifioitiin kaksi kertaa ennen sotaa.
Modifioinneissa lisättiin laitteita ja painoa.
Maaliskuussa 1941 Myoko koeajettiin 14.980 tonnin uppoumalla. 33,3 solmun nopeutta odotettiin, mutta koeajossa saavutettiin hämmästyttävä 33,88 solmun nopeus.
Myokojen suunnittelu oli nopeuden osalta hyvin onnistunut.
Lisäpainolla oli kuitenkin muita haittavaikutuksia. Polttoaineen määrää jouduttiin vähentämään noin 10%:lla. Lisäksi todettiin että 13,5 solmun risteilynopeus oli liian alhainen sotatilanteessa, ja nopeus nostettiinkin 18 solmuun. Nyt kuitenkin toimintasäde laski alle 5000 merimailin. Melko vaatimaton taisteltaessa Tyynenmeren ulapoilla, varsinkin kun aina silloin tällöin nopeutta jouduttiin nostamaan lentohyökkäysten, sukellusvenevaaran tai muun syyn takia.
Luokan tyyppilaiva Myokon koeajoista on säilynyt mielenkiintoisia tietoja.
Vuonna 1929 suoritetussa koeajossa saatiin seuraavia polttoainekulutuksia. Koeajouppouma vaihteli hieman mutta se oli keskimäärin 12.300 tonnia. Kaikki neljä potkuria oli kytketty päälle. Todettiin että maksimiteho oli 133.000 akselihevosvoimaa.
Alla olevassa taulukossa on teho/nopeus/ kulutus, km/tonni
Teho Nopeus Matka jonka Myoko kulki tonnilla öljyä
54.000hv 29,7 solmua 2 km
84.200 ” 32,7 ” 1,46 km
110.500 ” 34,3 ” 1,2 ”
133.000 ”(100% teho) 35,2 ” 1,0 ”
Kuten näkyy kulutus 30 solmun nopeudella on vain puolet 35 solmun nopeudesta.
Päällikön olikin syytä tarkoin harkita milloin ajetaan yli 30solmun nopeudella.
Japanilaiset Myoko-luokan raskaat risteilijät
Luokkaan kuuluivat seuraavat laivat:
Myoko, Nachi, Ashigara ja Haguro
20-luvun alkupuolella japanilaiset alkoivat suunnitella uutta sarjaa raskaita risteilijöitä Washingtonin laivastosopimuksen mukaisesti. Laivojen suunnittelua johti aluksi laivaston pääsuunnittelija Yuzuru Hiraga, Hänet komennettiin kuitenkin projektin kestäessä ulkomaille ja työtä jatkoi hänen varamiehensä.
Tavoitteena oli rakentaa raskas risteilijä ja jonka standardiuppouma oli 10.000 ja 2/3 koeajouppouma 11.850 tonnia, tällä uppoumalla koeajonopeudeksi määriteltiin 35,5 solmua 132.000 hevosvoimalla, ja toimintasäteeksi 13,5 solmun nopeudella 10.000 merimailia. Aseistuksena 10x203 ja 4x120mm:n tykkiä.
Japanilaisten torpedoase oli korkeaa luokkaa, mutta Hiraga ei halunnut varustaa Myokoja torpedoilla koska ainoa sopiva sijoitus niille oli turpiinihuoneen yläpuolella, välikannella koska pääkannella torpedolaukaisulaitteet olivat liian korkealla ja ammuttaessa torpedot olisivat sukeltaneet liian syvälle ja niiden suuntaus olisi ollut epätarkka.
Kuitenkin lopulta, ensimmäisten laivojen ollessa miltei valmiina päätettiin asentaa kummallekin puolelle kuusi torpedoputkea uusille 61 cm:n torpedoille. Tämä tila oli alunperin varattu miehistön asuintilaksi.
Uusi asuintila rakennettiin yläkannelle kansirakennuksen ja keulimmaisen korsteenin ympärille.
Painokin alkoi nousta. Torpedovarustus painoi noin 250 ja kansirakennus noin 500 tonnia. Lisäksi muualtakin kertyi lisäpainoa, laivojen valmistuessa sitä oli melkein 1.500 tonnia. Selitystä tälle ei ole säilynyt, mutta se on suunnittelusta johtuvaa koska kaikki neljä laivaa ovat ylipainoisia vaikka ne rakennettiin eri telakoilla.
Valmistuessaan laivojen standardiuppouma oli siis noin 11.500 tonnia ja sitä vastaava 2/3 koeajouppouma noin13.200 tonnia. Kuitenkin koeajot suoritettiin kaikilla laivoilla noin 12.300 tonnin uppoumalla, siis alipainoisina todelliseen uppoumaan verrattuna. Ilmeisesti haluttiin nähdä oliko nopeus alkuperäisen suunnitelman mukainen.
Seuraavat nopeudet saavutettiin:
Myoko 35,225 solmua
Nachi 35,531 ”
Ashigara 35,134 ”
Haguro 35,789 ”
Tässä ei siis seurattu toteutuneita arvoja vaan haluttiin saavuttaa sopimuksen mukainen nopeus vaikka alipainoisena.
Nämä laivat valmistuivat 20-luvun viimeisinä vuosina ja niitä modifioitiin kaksi kertaa ennen sotaa.
Modifioinneissa lisättiin laitteita ja painoa.
Maaliskuussa 1941 Myoko koeajettiin 14.980 tonnin uppoumalla. 33,3 solmun nopeutta odotettiin, mutta koeajossa saavutettiin hämmästyttävä 33,88 solmun nopeus.
Myokojen suunnittelu oli nopeuden osalta hyvin onnistunut.
Lisäpainolla oli kuitenkin muita haittavaikutuksia. Polttoaineen määrää jouduttiin vähentämään noin 10%:lla. Lisäksi todettiin että 13,5 solmun risteilynopeus oli liian alhainen sotatilanteessa, ja nopeus nostettiinkin 18 solmuun. Nyt kuitenkin toimintasäde laski alle 5000 merimailin. Melko vaatimaton taisteltaessa Tyynenmeren ulapoilla, varsinkin kun aina silloin tällöin nopeutta jouduttiin nostamaan lentohyökkäysten, sukellusvenevaaran tai muun syyn takia.
Luokan tyyppilaiva Myokon koeajoista on säilynyt mielenkiintoisia tietoja.
Vuonna 1929 suoritetussa koeajossa saatiin seuraavia polttoainekulutuksia. Koeajouppouma vaihteli hieman mutta se oli keskimäärin 12.300 tonnia. Kaikki neljä potkuria oli kytketty päälle. Todettiin että maksimiteho oli 133.000 akselihevosvoimaa.
Alla olevassa taulukossa on teho/nopeus/ kulutus, km/tonni
Teho Nopeus Matka jonka Myoko kulki tonnilla öljyä
54.000hv 29,7 solmua 2 km
84.200 ” 32,7 ” 1,46 km
110.500 ” 34,3 ” 1,2 ”
133.000 ”(100% teho) 35,2 ” 1,0 ”
Kuten näkyy kulutus 30 solmun nopeudella on vain puolet 35 solmun nopeudesta.
Päällikön olikin syytä tarkoin harkita milloin ajetaan yli 30solmun nopeudella.
Re: Sotalaivojen uppoumat
Viimeiset solmut ovat aina kalleimpia.. seka alusta rakennettaessa, että sitten ajettaessa. Vaikka tuskin ne kipparit nopeutta/kulutusta mietti niinkään kustannusten kannalta, vaan ehkä enemmänkin kulutuksen vaikutusta toimintasäteeseen ennen seuraavaa bunkrausta.
Laivastorajoitussopimusten kiertoyritykset loivat eritavalla heikkoja aluksia sopimusvaltioiden laivastoihin - niist sitten sodan sytyttyä aiheutui turhia tappioita.
Mahdollisimman kevyeen rakenteeseen pyrkiminen johti japanilaisilla Mogami-luokkaan, jonka aluksia oli vahvistettava, jotta ne kestivät normaalikäytön rasitukset. Tämän kuten myös italialaisen Condottieri-luokan (tai oikeastaan luokkien, sillä alustyyppiä muunneltiin) huippukevyiksi rakennetut risteilijät pystyivät huimiin nopeuksiin, mutta taistelunkesto oli heikkoa.
Toinen käytetty tapa oli varustaa alus "rauhan ajan aseistuksella", joka oli kevyempi tai täytti muuten sopimuksen kaliberirajoituspykälät - tätä käytettiin niin Japanissa kuin Saksassakin. Kaikkia suunniteltuja "sota-ajan" muutoksia ei kuitenkaan koskaan tehty.
Kolmas - ja taatusti halvin - oli yksinkertaisesti kertoa "muunnettua totuutta" aluksen todellisista mitoista juuri uppoaman kohdalla.
Hyvä kun nuo uppoama-asiat tuli tuossa selvennettyä. Kovin usein törmää pelkkään "uppoama"-tietoon, josta ei tiedä, mikä mittaustapa on kyseessä. Siksi eri lähteissä näyttää joskus ensinäkemältä olla ristiriitaisia tietoja. Hyvässä lähteessä on tietysti kerrottu, mistä uppoamasta on kysymys.
Kauppa-alusten uppoama on sitten asia erikseen..
Laivastorajoitussopimusten kiertoyritykset loivat eritavalla heikkoja aluksia sopimusvaltioiden laivastoihin - niist sitten sodan sytyttyä aiheutui turhia tappioita.
Mahdollisimman kevyeen rakenteeseen pyrkiminen johti japanilaisilla Mogami-luokkaan, jonka aluksia oli vahvistettava, jotta ne kestivät normaalikäytön rasitukset. Tämän kuten myös italialaisen Condottieri-luokan (tai oikeastaan luokkien, sillä alustyyppiä muunneltiin) huippukevyiksi rakennetut risteilijät pystyivät huimiin nopeuksiin, mutta taistelunkesto oli heikkoa.
Toinen käytetty tapa oli varustaa alus "rauhan ajan aseistuksella", joka oli kevyempi tai täytti muuten sopimuksen kaliberirajoituspykälät - tätä käytettiin niin Japanissa kuin Saksassakin. Kaikkia suunniteltuja "sota-ajan" muutoksia ei kuitenkaan koskaan tehty.
Kolmas - ja taatusti halvin - oli yksinkertaisesti kertoa "muunnettua totuutta" aluksen todellisista mitoista juuri uppoaman kohdalla.
Hyvä kun nuo uppoama-asiat tuli tuossa selvennettyä. Kovin usein törmää pelkkään "uppoama"-tietoon, josta ei tiedä, mikä mittaustapa on kyseessä. Siksi eri lähteissä näyttää joskus ensinäkemältä olla ristiriitaisia tietoja. Hyvässä lähteessä on tietysti kerrottu, mistä uppoamasta on kysymys.
Kauppa-alusten uppoama on sitten asia erikseen..
Re: Sotalaivojen uppoumat
Laivastosopimusten kierrosta syntyivät myös saksalaiset Deutschland luokan alukset.
Viro, Aunus, Karjalan kaunis maa, yks suuri on Suomen valta.
Ylituubamestari
Ylituubamestari
Re: Sotalaivojen uppoumat
kyllä oli teräs tuohon aikaan halpaa,muistan lukeneeni eri valtioiden hävittäneen vanhetunutta tonnistoaan upottamalla jotta saatiin terässä olevat alukset raja-arvojen sisälle.
no parempi niin ompahan edes jotain jäljellä. surkean moni alus on suorittanut viimeisen purjehduksensa "naulatehtaan" laituriin
no parempi niin ompahan edes jotain jäljellä. surkean moni alus on suorittanut viimeisen purjehduksensa "naulatehtaan" laituriin
-
Mavortius
Re: Sotalaivojen uppoumat
Condottieri luokka
Kuten Canet totesi italialaiset Condottieri-luokan laivat olivat paperilla erittäin nopeita. Tässäkin törmätään kysymykseen millä uppoumalla ja millä koneteholla.
Tässä on puhetta mainitun luokan ”da Barbiano”-tyypistä.
Condottierit suunniteltiin vastineeksi ranskalaisille 2000-tonnin hävittäjille jotka oli aseistettu 130-138 millin tykeillä. Tarkoitus oli luoda ylivoimainen vastustaja ranskalaisille. Nopeus ja tulivoima oli tärkeää, panssarointi sen sijaan ei.
”Da Barbianoja” oli neljä: Alberico de Barbiano, Alberto di Giussano, Bartolomeo Galleoni ja Giovanni delle Bande Nere. Ne valmistuivat vuosina 1931ja 32.
Tekninen erittely oli seuraava:
Standardiuppouma 5.100t
Normaaliuppouma 6.570t
Täysuppouma n.8.000t
Koneteho 95.000hv, kaksi turpiinia kytkettynä kahteen potkuriin, 6 kattilaa.
Nopeus yli 36 solmua
Toimintasäde 18 solmun nopeudella 3.800 merimailia ja 36 solmulla 970 merimailia. Polttoainetta oli n 1.300t.
Aseistus: 8x152mm tykkiä, 6x100mm, 8x20mm, 8x13,2mm konekivääriä, 4x533mm torpedoputkea
Panssarointi oli hyvin kevyt, komentotorni 40mm, muuten 24mm ja alle.
Koeajoissa saavutettiin erinomaisia tuloksia. Taas kysymys, millä uppoumalla ja koneteholla?
Koeajouppouma vaihteli eri laivoilla 5.560-5.810 tonnin välillä. Konetehot 101.200-123.500 hv.
Kun katsotaan yllä olevaa standardiuppoumaa herää kysymys, miten laivat voitiin ajaa näin pienellä uppoumalla? Syy on yksinkertainen, ne eivät olleet läheskään valmiita. Niistä puuttui aseistusta, tulenjohtovarustus jne. Näin saatiin polttoainetta mukaan ja uppouma pidettyä pienenä.
Turpiineja ajettiin huomattavalla ylikuormalla, katsottiin todella loppuun asti paljonko niistä saadaan puristettua tehoa. Ennätyksen teki Alberico da Barbiano jonka koneet tuottivat 123.500 hv ja 42 solmun nopeuden.
Vaaditut nopeudet oli ylitetty. Mutta laivojen ollessa palveluksessa huomattiin että rungon lujuus ei ollut ihan riittävä, tärinät vaivasivat, runkoja jouduttiin vahvistamaan, erilaisia modifikaatioita tehtiin.
Kun ne joutuivat sotaan vuonna 41 niiden operatiivinen nopeus noin 95.000 hv:n teholla oli 32 solmua. 42 solmua elää kuitenkin yhä.
Kuten Canet totesi italialaiset Condottieri-luokan laivat olivat paperilla erittäin nopeita. Tässäkin törmätään kysymykseen millä uppoumalla ja millä koneteholla.
Tässä on puhetta mainitun luokan ”da Barbiano”-tyypistä.
Condottierit suunniteltiin vastineeksi ranskalaisille 2000-tonnin hävittäjille jotka oli aseistettu 130-138 millin tykeillä. Tarkoitus oli luoda ylivoimainen vastustaja ranskalaisille. Nopeus ja tulivoima oli tärkeää, panssarointi sen sijaan ei.
”Da Barbianoja” oli neljä: Alberico de Barbiano, Alberto di Giussano, Bartolomeo Galleoni ja Giovanni delle Bande Nere. Ne valmistuivat vuosina 1931ja 32.
Tekninen erittely oli seuraava:
Standardiuppouma 5.100t
Normaaliuppouma 6.570t
Täysuppouma n.8.000t
Koneteho 95.000hv, kaksi turpiinia kytkettynä kahteen potkuriin, 6 kattilaa.
Nopeus yli 36 solmua
Toimintasäde 18 solmun nopeudella 3.800 merimailia ja 36 solmulla 970 merimailia. Polttoainetta oli n 1.300t.
Aseistus: 8x152mm tykkiä, 6x100mm, 8x20mm, 8x13,2mm konekivääriä, 4x533mm torpedoputkea
Panssarointi oli hyvin kevyt, komentotorni 40mm, muuten 24mm ja alle.
Koeajoissa saavutettiin erinomaisia tuloksia. Taas kysymys, millä uppoumalla ja koneteholla?
Koeajouppouma vaihteli eri laivoilla 5.560-5.810 tonnin välillä. Konetehot 101.200-123.500 hv.
Kun katsotaan yllä olevaa standardiuppoumaa herää kysymys, miten laivat voitiin ajaa näin pienellä uppoumalla? Syy on yksinkertainen, ne eivät olleet läheskään valmiita. Niistä puuttui aseistusta, tulenjohtovarustus jne. Näin saatiin polttoainetta mukaan ja uppouma pidettyä pienenä.
Turpiineja ajettiin huomattavalla ylikuormalla, katsottiin todella loppuun asti paljonko niistä saadaan puristettua tehoa. Ennätyksen teki Alberico da Barbiano jonka koneet tuottivat 123.500 hv ja 42 solmun nopeuden.
Vaaditut nopeudet oli ylitetty. Mutta laivojen ollessa palveluksessa huomattiin että rungon lujuus ei ollut ihan riittävä, tärinät vaivasivat, runkoja jouduttiin vahvistamaan, erilaisia modifikaatioita tehtiin.
Kun ne joutuivat sotaan vuonna 41 niiden operatiivinen nopeus noin 95.000 hv:n teholla oli 32 solmua. 42 solmua elää kuitenkin yhä.
Re: Sotalaivojen uppoumat
Telakalle oli muistaakseni luvattu joku lisäbonus niistä Condottiereistä, että jos nopeus nousi yli normin, niin lisähintaa.. Siinähän sitten pelattiin noilla lasteilla ja varusteilla. Ei ole sattuma, että Condottierit ovat mukana Prestonin kirjassa maailman huonommista sotalaivoista.. (http://www.pkymasehist.fi/phpBB2/viewto ... f=32&t=963)
-
Mavortius
Re: Sotalaivojen uppoumat
Condottieri
Italian valtio todella maksoi bonusta mikäli sovittu nopeus ylitettiin, syynä oli kauppapolitiikka.
Italialaiset toivoivat että tämä herättäisi kiinnostusta ulkomailla ja johtaisi kauppoihin. Venäläiset Kirovit olivat seurausta Italialais-venäläisestä yhteistyöstä.
Palataksemme vielä da Barbianon huippunopeuteen, kirjassa ”Gli incrociatori italiani” jonka julkaisija on ”Ufficio Storico della Marina Italiana”, elikkä laivaston historiaosasto tai jotain sen kaltaista sanoo seuraavaa:
Nopeudeksi ilmoitetaan 36-37 solmua, edelleen aika optimistinen arvio.
Koeajo jonka aikana tuo kuuluisa 42 solmun huippunopeus saavutettiin meni seuraavasti.
Koeajo kesti 8 tuntia, tuona aikana saavutettu keskinopeus oli 39,618 solmua, turpiinin keskiteho 112.760 hv ja potkurin kierrosluku 315 rpm. Huippunopeus, 42,05 solmua saavutettiin 123.479 hv:lla potkurin kierrosten ollessa 332 rpm, tätä nopeutta voitiin ylläpitää 32 minuuttia.
Suunnitteluarvot olivat 95.000 hv ja potkurin kierrokset 300 rpm, laivaa ajettiin siis melkoisella yliteholla.
Prestonin listaamat maailman huonoimmat sotalaivat. En ole lukenut kirjaa, mutta pitäisi ehkä.
Jos näitä 5.000 tonnin Condottiereja, (lisäksi tähän tyyppiin kuuluivat edellä mainittujen neljän lisäksi Luigi Cadorna ja Armando Diaz) verrataan kevyihin risteilijöihin, pitää muistaa että alunperin ne suunniteltiin italialaisen luokittelun mukaan luokkaan ”esploratore” elikkä vapaasti käännettynä tiedustelija ja vasta vähän ennen valmistumista ne luokitettiin kevyiksi risteilijöiksi.
Alkujaanhan nämä laivat suunniteltiin vastineeksi ranskan laivaston suurille hävittäjille Jaguar, Lyon ja Aigle.
On siis makuasia pitääkö näitä voimakkaina hävittäjinä tai heikkoina risteilijöinä.
Italian valtio todella maksoi bonusta mikäli sovittu nopeus ylitettiin, syynä oli kauppapolitiikka.
Italialaiset toivoivat että tämä herättäisi kiinnostusta ulkomailla ja johtaisi kauppoihin. Venäläiset Kirovit olivat seurausta Italialais-venäläisestä yhteistyöstä.
Palataksemme vielä da Barbianon huippunopeuteen, kirjassa ”Gli incrociatori italiani” jonka julkaisija on ”Ufficio Storico della Marina Italiana”, elikkä laivaston historiaosasto tai jotain sen kaltaista sanoo seuraavaa:
Nopeudeksi ilmoitetaan 36-37 solmua, edelleen aika optimistinen arvio.
Koeajo jonka aikana tuo kuuluisa 42 solmun huippunopeus saavutettiin meni seuraavasti.
Koeajo kesti 8 tuntia, tuona aikana saavutettu keskinopeus oli 39,618 solmua, turpiinin keskiteho 112.760 hv ja potkurin kierrosluku 315 rpm. Huippunopeus, 42,05 solmua saavutettiin 123.479 hv:lla potkurin kierrosten ollessa 332 rpm, tätä nopeutta voitiin ylläpitää 32 minuuttia.
Suunnitteluarvot olivat 95.000 hv ja potkurin kierrokset 300 rpm, laivaa ajettiin siis melkoisella yliteholla.
Prestonin listaamat maailman huonoimmat sotalaivat. En ole lukenut kirjaa, mutta pitäisi ehkä.
Jos näitä 5.000 tonnin Condottiereja, (lisäksi tähän tyyppiin kuuluivat edellä mainittujen neljän lisäksi Luigi Cadorna ja Armando Diaz) verrataan kevyihin risteilijöihin, pitää muistaa että alunperin ne suunniteltiin italialaisen luokittelun mukaan luokkaan ”esploratore” elikkä vapaasti käännettynä tiedustelija ja vasta vähän ennen valmistumista ne luokitettiin kevyiksi risteilijöiksi.
Alkujaanhan nämä laivat suunniteltiin vastineeksi ranskan laivaston suurille hävittäjille Jaguar, Lyon ja Aigle.
On siis makuasia pitääkö näitä voimakkaina hävittäjinä tai heikkoina risteilijöinä.