Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

Hoodista mainitaan usein suunnitteluvirheenä ammusvaraston huono panssarointi ja sijoitus, josta johtuen Bismarckin täyslaita räjäytti sen palasiksi. Mikä oli Bismarckin huonous - sekö, että Swordfishin orpo torpeedo jumitti peräsimet?

Ei välttämättä ollut Bismarckin täyslaita mikä osui Hoodiin. Ja ratkaisevahan oli se yksi ainoa kranaatti mikä räjähti Hoodin ajopanosvarastossa. On myös esitetty kunniaa tästä Prinz Eugenille.



Kuvassa Bismarck

näinpä ja kranaatti oli peräisin ns. secondary armament eli 152mm putkesta. onnekas osuma.

taifun wrote:näinpä ja kranaatti oli peräisin ns. secondary armament eli 152mm putkesta. onnekas osuma.

Tarkoitatko Prinz Eugenin 105-millisiä vai Bismarckin 150-millisiä?

aivan,ei ulkomuistista pitäisi mennä kirjoittelemaan.lienee tuo upotus bismarckin tilillä

Niin, tilillä, mutta oliko upottaja Bismarck. Siitä oli jotain keskustelua hiljattain, että olisi jotain aihetodisteita, että upottaja oli mahdollisesti Prinz Eugen. No mene ja tiedä, niin ja onko sillä väliä?

Toki tieto siitä, kumman aluksen tuli oikeastaan Hoodin upotti, olisi paitsi sotahistoriallisesti, myös teknisesti mielenkiintoinen. Hiukan kyllä epäilyttää, mihin tietoon uskoisi. Viime aikoina on ilmeisesti ollut "johdossa" se kanta, että Bismarck olisi ampunut ratkaisevan osuman.

Michael Tamelanderin ja Niklas Zetterlingin Bismarck-kirjassa on uudempaa tietoa asiasta, on käännetty myös suomeksi.

Mutta mikä sen Bismarckin teki huonoksi? Ainakin aseistus oli vahva. Tuo peräsinten jumittuminen olisi voinut toki sattua mille tahansa alukselle.

Englantilainen painos, niin saksalainen ja kenties yksi kuuluisimmista ja hienoimmista sota-aluksista pitää ruotia huonoksi.

Bismarckin teki huonoksi se, ettei sitä voinut ohjailla pelkillä potkureilla.

sarvipää wrote:Bismarckin teki huonoksi se, ettei sitä voinut ohjailla pelkillä potkureilla.

Jos peräsimet on jumissa, niin yli kaksisatametristä laivaa ei voi ohjailla potkureilla (pois lukien tietysti nykyaikaiset kääntyvät potkurikoneistot, jotka toíasiassa korvaavatkin peräsimet.). Aivan sama, jos moittisi Bismarckia siitä, ettei se kyennyt lentämään.

Kyllä "Bismark" ja Tirpitz taisivat tehtävänsä hoitaa, kun home fleet pysyi vuoteen 1944-asti ihan kiltisti nahoissaan. RAF-teki myönsä osansa saada alus "Tirpitz" pois pelistä, joten otti se osansa mahdollisesti kaupunkeihin pudonneista pommeista.

Bismarckin merkittävin ongelma (siis tämän Prestonin mukaan) oli rakenteen vanhanaikaisuus. Kun saksalaisilla oli tullut pakollinen tauko taistelulaivojen suunnittelussa (rauhansopimus kielsi) ja toisaalta kun laivastoa alettiin rakentaa Hitlerin valtaantulon jälkeen, olikin sitten jo kiire. Niimpä malliksi otettiin viimeisin ensimmäisen maailmansodan aikainen taistelulaivaluokka "Baden". Suurin ongelma vanhassa konstruktiossa oli matalalle sijoitettu panssarikansi, joka jätti monet tärkeät järjestelmät (sähkö, viesti, telematiikka) vaille kunnon suojausta.

Myös ratkaisu käyttää erillistä ilmatorjuntatykistöä (105 mm) ja keskikaliberista pintamaalitykistöä (150 mm) poikkesi monista aikalaisista, joissa oli molempiin tehtäviin pystyvä yleistykistö pääaseistuksen tukena. Saksalainen ratkaisu lisäsi turhaan painoa ja vei tilaa - ei se kyllä ainutlaatuinen virhe ollut.

Preston ei ota kantaa Bismarckin ohjattavuuteen, mutta pitää perän rakennetta heikkona. Ehkä neljä potkuria kolmen tilalla olisi antanut edes hiukan paremman ohjeilukyvyn ilman peräsimiä.

Toki kirjasta voi arvata kirjoittajan kansallisuuden, mutta on siinä mukana brittien omia aluksia - tässä lista kirjassa käsitellyistä aluksista:
- USAn sisällissodan monitorit
- HMS Captain (täystakiloitu panssaritornialus)
- Panssaroidut puskurialukset HMS Polyphemus ja USS Katahdin
- Panssariristeilijä Rurik
- "dynamiittiristeilijä" USS Vesuvius
- Powerful-luokan risteilijät
- Borodino-luokan pansaarilaivat
- Hävittäjä HMS Swift
- Viribus Unitis-luokan dreadnoughtit
- Normandie-luokan dreadnoughtit
- AA-luokan sukellusveneet
- Suojakantiset hävittäjät (USA)
- K-luokan sukellusveneet
- HMS Courageous, Glorius ja Furious kevyet taisteluristeilijät
- Nopea taistelulaiva HMS Hood
- Omaha-luokan tiedusteluristeilijät (USA)
- Gotland - lentooneristeilijä (Ruotsi)
- Duquesne-luokan raskaat risteilijät (Ranska)
- Deutschland-luokan panssarilaivat
- Condottieri-luokan kevyet risteilijät (Italia)
- Lentotukialus Ryujo (Japani)
- Mogami-luokan risteilijät
- Yamato-luokan supertaistelulaivat
- Bismarck-luokka
- Implacaple-luokan lentotukialukset
- Vetyperoksidikäyttöiet sukellusveneet
- Alpha-luokan hyökkäyssukellusveneet
- Tyyppi 21 suto fregatit
- La Combattante-luokan taisteluveneet

Vetyperoksidi sukellusveneet olivat aivan prototyyppejä, joten niitä on vaikea tutkailla täydellä kritiikillä.

Tuo ruotsalaisten Gotland oli mielenkiintoinen kokeilu parantaa saattueitten suojausta aikana, jolloin hävittäjälentokoneiden toimintaetäisyys oli pieni. Paatilla oli Hawker Hartin kellukemuunnos Osprey. Koneet lähetettiin katapultilla taivaalle ja poimittiin vinssillä takaisin kannelle. Kannelle nostoa yritettiin parantaa mm eräänlaisella laahusmatolla, jonka päälle kone ajoi laskeuduttuaan ja vinssin kiinnittäminen oli näin (teoriassa) helpompaa. Käytännössä koneet lähtivät laivalta ja laskeutuivat sitten rannikolle. Alus todettiin aikansa eläneeksi melkein heti ja myöhemmin se muokattiinkin uuteen uskoon. (Voisi pitää helikopteritukialuksen esi-isänä jossain mielessä... toki oli muissa maissa kokeiluja Cierva autogiron käytöstä.)
Löytyy aika hyvin tekstiä ruotsalaisesta wikipediasta.

Nuorena teininä luin ahkerasti toinen maailman sota kirja sarjaa ja minulle jäi silloin jo tunne, että saksalaiset upottivat itse aluksensa.
Myöhemmin näin James Cameronijn tekemän dokkarin ja oletukseni vahvistui. Olenko väärässä vai oikeassa??