Lainaus It-upseeri lehdestä!
Ilmatorjuntamiehet tekivät tulosta
Suurhyökkäyksen kriittisinä päivinä 9.- 10.6.1944 It.R 12:n yksiköt ampuivat Valkeasaaren lohkolla alas varmuudella 34 viholliskonetta, joista 18 oli maataistelukoneita (Il-2), 15 pommikoneita (Pe-2, DB-3f) ja 1 hävittäjä (AC). [Neuvostoarkistojen mukaan pommituksiin osallistui myös uusia Tu-2 –koneita, joka oli hyvin Pe-2:n näköinen. Niitä ammuttiin myös alas. -ALi-] 9.- 30.6. välisenä aikana It.R 12 ampui alas 123 ja vaurioitti 83 viholliskonetta. Ilmatorjuntakonekiväärit osoittautuivat tehottomiksi panssaroitujen maataistelukoneiden tuhoamisessa, 20 mm tykeilläkin se tuotti vaikeuksia, mutta 40-millisen teho riitti kyllä. Ilmatorjuntakonekiväärimiehet kunnostautuivat kuitenkin maataistelukoneen taka-ampujan ”teloittamisessa” ylösvetovaiheessa – helppo maali.
Ilmatorjuntamiehet kävivät kaksintaisteluja kokonaisia Il-2-laivueita vastaan samaan aikaan, kun kaikki muut soturit olivat tiukasti suojassa. Ihme onkin, ettei miehistötappioita tullut paljon enemmänkin. Tykkipoteroiden kaivaminen säästi suuremmilta menetyksiltä – hiki säästi verta.
Maailman parhaat ohiampujat
Kirjan nimi on huumorilla valittu, ohiampujan titteli on valitettavan tuttu meille sodan jälkeisillekin ilmatorjuntamiehille. Tosiasiahan kuitenkin on, että Suomen ilmatorjuntajoukkojen ampumatarvikekulutuksen teholuku (ls/tuhottu kone) oli maailmansodan pienin. Tämä siitä huolimatta, että mukana ovat raskaan ilmatorjunnan sulkuammunnatkin ja kevyen ilmatorjunnan häirintäammunnat, joilla ei ole ollut tarkoituskaan osua mihinkään. Todettakoon, että erään arvion mukaan toisessa maailmansodassa kulutettiin 50 000 käsiaseen patruunaa per osuttu vihollinen. Ketkähän ne oikein olivatkaan varsinaisia ohiampujia?
