Kouvolan Sotamuistomerkit

[Juha Tompuri]

Sotilaallinen muistomerkki voi olla iso monumentti tai vain vaatimaton laatta kivessä tai seinässä. Eero Mattilan mielestä jokainen on tärkeä, sillä jokaisen muistomerkin takana on tarina tai oikeastaan monta tarinaa.

— On tapahtunut jotain merkittävää, jonka vuoksi muistomerkki on pystytetty. Toisekseen itse muistomerkin aikaansaamiseksi on nähty paljon vaivaa. Molemmat tapahtumat ovat kertomisen arvoisia. Ne tekevät historian eläväksi.

Mattilan mielestä ehkä mielenkiintoisin syntyhistoria on Tuohikotin koulun vieressä sijaitsevalla Tuohikotin taistelun 1918 muistomerkillä. Sen on pystyttänyt Pohjois-Valkealan suojeluskunta syyskuussa 1924. Kurun harmaata graniittia oleva muistomerkki painaa yli kuusi tonnia. Se tuotiin junalla Tampereen Graniitti Oy:stä Selänpäähän, josta se oli aikomus viedä hevosilla Tuohikottiin. Vetäjiksi hommattiin 18 hevosta, mutta nämä eivät saaneet järkälettä liikkeelle ja rattaatkin taisivat hajota. Niinpä satakunta tuohikottilaista veti kiven perille miesvoimin!

Toinen muistomerkki samasta taistelusta on Punaisten hauta kylän urheilukentän pohjoispuolella. Tämän muistomerkin pystyttivät Kuusankosken ja/tai Voikkaan työväenyhdistykset. Kyseisessä taistelussa valkoisten riveistä poistui 98 taistelijaa, joista kaatui 31. Punaisten puolelta kaatui 33 miestä.

Kouvolan alueen vanhin sotilaallinen muistomerkki on Verlassa sijaitseva Turun rauhasta 1743 muistuttava Rajakivi. Tuolloin Ruotsin ja Venäjän raja siirtyi Hattujen sodan päätteeksi Kymijokeen. Luonnonkiveen on kaiverrettu teksti Ruotsi —  Venäjä 1743—1809.

Kustaan sodan ajasta 1788—90 on 22 muistomerkkiä eri puolilla Kouvolaa, muun muassa Värälässä, jossa solmittiin Kustaan sodan rauha. Valkealan kirkonkylältä noin 1,8 kilometriä Multamäkeen päin on tien länsipuolella Kuninkaan kivi. Siltä kiveltä Kustaa III seurasi huhtikuun 30. päivänä 1790 taistelua, joka sillä kertaa päättyi Ruotsin joukkojen voittoon.

Vapaussodan, kuten Mattila vuoden 1918 sotaa nimittää, muistomerkkejä on Kouvolassa paljon, molempien osapuolten muistoksi. Seurakunnille annettiin 1940-luvun lopulla ohjeistus, jossa kehotettiin pystyttämään muistomerkkejä myös punaisten uhrien kunnioittamiseksi.

Suurin osa muistomerkeistä liittyy vuosien 1939—1944 sotiin. Mattilan mukaan upeimmat kokonaisuudet löytyvät entisten maalaiskuntien hautausmailta Sippolasta, Elimäeltä ja Valkealasta. Samaan sarjaan hän laittaa myös Kuusankosken vanhalla hautausmaalla olevan punaisten muistomerkin.

Hankalinta tietojen keräämisessä ja muistomerkkien luetteloinnissa on Mattilan mielestä ollut rajaaminen. Lopulta hän jätti kaikki yhteen henkilöön liittyvät muistomerkit pois. Pro Patria -nimitauluista hän otti mukaan vain ne, joihin on koottu isomman ryhmän nimiä, esimerkiksi ei yksittäisten koulujen Pro patria -tauluja.

Työ on ollut valtava. Mattila on etsinyt kaikki 165 muistomerkkiä ja myös kuvannut ne itse. Kirjassa on 256 sivua. Työ on kestänyt seitsemän vuotta. Hän aloitti aineiston koonnin vuonna 2010 toimiessaan vielä Kouvolan kaupungin sivistystoimen toimialajohtajana. Työ jatkui eläkkeelle jäämisen jälkeen osana sotaveteraanien perinnetyötä.

Mattila toteaa, että teokseen ei ole mahtunut kaikkea tietoa, mikä aineistoa kootessa löytyi. Joistakin muistomerkeistä ei ole lähdeaineistoa lainkaan, mutta toisista paljon. Kirjan lopussa luetellaan kaikkiaan 44 kirjallista lähdettä, joista tietoja on haarukoitu.

Kouvolan sotamuistomerkit -kirjan avoin julkistamistilaisuus on maanantaina 24.4. kello 11 Kouvola-talon Honka-salissa.

http://www.kouvolansanomat.fi/Online/20 ... 22164088/4

[JR33]

Harmiteltava tuo PRO PATRIA-taulujen rajanveto, nuo taulut on mitä suurimmassa vaarassa joutua unholaan muutenkin.
No kirjan kirjoittajalla on vuosien kokemus linjanvedosta: tärkeät kylät- rupukylät.

[Juha Tompuri]

Joo - ehdottomasti nuo PRO PATRIA-taulut olisivat pitäneet olla mukana.
Itse tiedän Korvenkylän koulun ja entisen Anjalan Maatalousoppilaitoksen taulut.
Lisäksi kirjassa on pieniä puutteita ja muutamia kohteita jota en pitäisi niin sotamuistomerkkeinä.
Mutta... kuten usein - toisen tekemää valmista työtä on helppo arvostella/korjailla.
Plussaa siitä että asiaan on tartuttu ja koottu yksiin kansiin.
Iso osa muistomerkeistä/taustoista oli itselleni tuntemattomia.