Reino Naavasalo toimi Jatkosodan alusta kenttäsairaalassa Kiestingin suunnalla, jossa he olivat tekemisissä SS-Nordin kanssa. Hänen muistiinpanojensa pohjalta kuvailemat tapahtumat ovat mielenkiintoista luettavaa. Saksalaiset haavoittuneet hakeutuivat mielummin Suomalaiseen kenttäsairaalaan saamaan hoitoa säästääkseen jäseniään. Saksalaiset lääkärit olivat kuolion pelossa aika hanakoita amputoimaan ja ehkä he pääsivät näin helpommalla, niin Suomalainen lääkäri puolestaan yritti kaikkensa, jotta jalka tai käsi säästyisi. Nordin komentaja SS-Gruppenführer Demmelhuber myönsi Naavasalolle ja kumppaneille toisenluokan rautaristit Saksalaisten sotilaiden eteen tehdystä työstä.
Asemasodan aikana oli järjestetty viihdytysilta upseereille, josta Naavasalo kertoo, kuinka tunnettu oopperalaulajatar ja nuori tanssijatar tulevat heille esiintymään. Illan vanhetessa juomia nautitaan runsaasti ja viereisessä tykkiasemassa humalainen tanssijatar pääsee ampumaan haupitsilla. Naavasalo saa tutustua tansijattareen sitten yön kuluessa lähemmin, niin joskus sodassakin joillekkin suodaan pieniä iloja!
Jatkosodan lopulla Naavasalo toimii Ilomantsin mottitaisteluissa, jossa hän saa vankien joukosta itselleen apurikseen humalaisen sotavangin, joka oli armeijan apteekkari. Kirjassa Naavasalo ihmettelee, että oli puna-armeijalla sotilasapteekit edessä.
Kirjassa on mukavasti valokuvia täydentämässä sujuvaa kerrontaa, joita Naavasalo napsi pitkin sotapolkujaan.
JATKOSODAN LÄÄKINTÄUPSEERI ****
- Sturmmann
- mars
- Posts: 2229
- Joined: Sat Feb 11, 2006 18:07
- Location: Kymijokilinja on viimeinen lukkomme!
- Contact:
JATKOSODAN LÄÄKINTÄUPSEERI ****
Ei oikeaan, ei vasempaan, vaan eteen eestä Suomenmaan.