E.B. Sledge, With the Old Breed, Presidio Press, uusintapainos 2007 (1. painos 1981). Hinta 5,87 e, Amazon.de.
Kirjan kirjoittaja, Eugene B. Sledge "Sledgehammer" (1923-2001) värväytyi vapaaehtoisena USA:n merijalkaväkeen joulukuussa 1942. Sledge sijoitettiin 1. MERIJVD:n 5. MERIJVR:n 3. MERIJVP:n K-komppanian raskaan joukkueen kranaatinheitinosastoon (kaksi 60 mm heitintä mallia M2). Sledge osallistui sotapalveluksensa aikana kahteen suurtaisteluun: Peleliu syys-marraskuussa 1944 ja Okinawa huhti-kesäkuussa 1945.
Sledge käy kirjassaan kronologisesti läpi koko sotataipaleensa värväytymisestään aina Okinawan taistelujen päätökseen. Kirjaa lukiessa tuli suorastaan hyvä mieli miesten saamsta erittäin tehokkaan tuntuisesta, monipuolisesta ja realistisesta koulutuksesta ennen rintamalle lähtöä. Kirjoittaja itsekin kiittelee suuresti saamaansa koulutusta ja pitää sitä jälkikäteen tarkastellen ensiarvoisen tärkeänä hengissä säilymisensä kannalta. Realismi ja oman joukon kannalta kielteistenkin tapahtumien kertominen kiertelemättä ovat Sledgen kerronnassa koko kirjan läpi selvästi kulkevia ohjenuoria - hän haluaa kertoa asiat niin kuin ne olivat. Hän käsittelee ennen tulikastettaan kokemaansa pelkoa ja sitä miten hän kuitenkin pystyi hallitsemaan pelkonsa jalkautuessaan ensimmäistä kertaa amfibiomiehistönkuljetusajoneuvosta Peleliun rannalla kiivaassa tykki- ja konekivääritulessa.
Itse en ollut ennen kirjan lukemista tullut kunnolla edes ajatelleeksi Tyynenmeren taisteluiden kiivautta ja valtavia tappioita. Peleliulla 1. MERIJVD menetti n. 6 500 miestä (n. 1 250 kaatunutta ja loput haavoittuneita). Kun suurin osa tappioista kohdistui kolmeen divisioonan 3 000-miehiseen JV-rykmenttiin, voitaneen sanoa, että noin puolet JV-rykmenttien miehistä joko kaatui tai haavoittui parin kuukauden taistelun aikana. Vaikka se toki tunnettu seikka onkin, japanilaisten sotilaiden fanaattisuus ja antaumisen kertakaikkinen mahdottomuus tuo vielä oman kaamean lisämausteensa taisteluihin. Sledge ei sensuroi mitään raakuuksia, sen paremmin kuin omalta kuin vihollisenkaan puolelta. Haavoittuneita ammutaan ja kultahampaita kaivetaan vihollisen suista, joskus vielä eläviltäkin.
Okinawalla maihinnousu sujui ilman vastarintaa, ja taistelut alkoivat toden teolla amerikkalaisten edetessä saaren eteläosassa olevien harjumuodostelmien tuntumaan, jonne japanilaiset puolustajat olivat pesiytyneet linnoite- ja tunneliverkoston uumeniin samoin kuin Peleliullakin. Okinawan eteläosissa käynnistyi samantyyppinen lihamylly kuin Peleliulla edellisenä vuonna, mutta monin verroin suuremmassa mittakaavassa. Sade muutti koko saaren liejuksi ja joukot majoittuivat koko rintamallaoloaikansa mutakuoppamaisissa poteroissaan. Ensimmäisen maailmansodan länsirintamaa muistuttavat luontaantyöntävät rintamaolosuhteet mätänevine ja mitä karmaisevimmilla tavoilla silpoutuneine ruumiineen on kuvattu äärimmäisen aidon tuntuisesti. Tuntuu että, rintamaelämän kauhuista ei Sledgen kuvaamia karmaisevampia saisi, vaikka keksimällä keksisi.
Amerikkalainen muonahuolto toimii kuitenkin hyvin ja suurin ongelma huollossa vaikuttaa yleensä olevan materiaalin saaminen etulinjaan mäkisen ja mutaisen maaston läpi. Ampumatarvikkeista ei myöskään ole pulaa, ainakaan amerikkalaisilla: valtaisat tykistökeskitykset kenttä- ja laivatykistöllä sekä rynnäkkökoneet jauhavat vihollisasemia miltei jatkuvasti. A-tarviketilanne sallii myös maaston pitämisen valaistuna illasta aamuun ja tarkistusammuntojen suorittamisen 60 mm heittimillä heti uuteen tuliasemaan siirryttäessä. Samoin vihollisen tykistö- ja KRH-tuli on erittäin kiivasta. Kirjoittaja kuvaa jatkuvan epäsuoran tulen alla olemisen vaikutuksia itseensä ja tovereihinsa taitavasti. Samoin hienosti on kuvattu miesten välillä vallitseva, jo koulutuksessa korostettu ja taistelussa karkaistu toverihenki: ketään ei jätetä ja haavoittuneita haetaan joskus miltei mahdottomista paikoista. Okinawalla 1. MERIJVD menetti noin. 7 700 miestä, ja kirjottajan kanssa Peleliulle maihinnousseesta K-komppanian yli 220 miehestä oli Okinawan taisteluiden loppuessa jäljellä 26.
Erikoismaininta muutenkin erinomaiselle kirjalle voidaan antaa siitä, että tekijä on tutustunut suuren määrään taisteluita käsittelevää lähdemateriaalia ja varustanut kirjan muutamalla kartalla, joten joillekin kirjoittajille tyypillistä tapahtumien ja paikkojen epämääräisyyttä ei tässä teoksessä nähdä. Toinen erittäin hieno piirre With the Old breedissä on se, että turhia Remarque-tyyppisiä runopojan mietteitä ei siinä juurikaan ole.
With the Old Breed, E. B. Sledge, *****
With the Old Breed, E. B. Sledge, *****
Last edited by LV on Tue Sep 21, 2010 22:58, edited 1 time in total.
Re: With the Old Breed, E. B. Sledge, *****
The Pacific-minisarjahan taitaa osittain perustua tähän kirjaan.
Ilmeisesti kirjasi on englanninkielinen ja tästä ei ikävä kyllä suomennettua versiota vissiin löydykään?
Ilmeisesti kirjasi on englanninkielinen ja tästä ei ikävä kyllä suomennettua versiota vissiin löydykään?
Romumuurahainen
Re: With the Old Breed, E. B. Sledge, *****
Kyllä, The Pacific perustuu suurelta osin Sledgen With the Old Breediin ja Leckien Helmet for my Pillow'hun. Molempien em. herrojen roolihahmot esiintyvät sarjassa.Olof wrote:The Pacific-minisarjahan taitaa osittain perustua tähän kirjaan.
Ilmeisesti kirjasi on englanninkielinen ja tästä ei ikävä kyllä suomennettua versiota vissiin löydykään?
Eipä taid tätä kirjaa suomeksi löytyä, mikä tietysti on monen potentiaalisen lukijan kannalta harmi.
Re: With the Old Breed, E. B. Sledge, *****
YES, helvetin hyvä kuvaus heikäläisten sotakokemuksistaan, Sääli ettei ole suomeksi. Jos olisi enemmmän täppiä, niin käännäittäisin suomeksi.
Re: With the Old Breed, E. B. Sledge, *****
Saanko aivan pienen toteaman. Jos Merijalkaväen tappiot olivat tätä luokkaam niin meidän kai tuleee olettaam että vastarinta oli kovaa.. Ei vähennnä Merijalkaväen panosta. He tahtoivat ottaa saaren.
Re: With the Old Breed, E. B. Sledge, *****
Sledgen kirjassa on mielenkiintoistatämä tiettyjen amerikkalaisten halu lähteä taistelemaan. Hän ilmoittaa kirjoittaneensa sukulaisilleen. Ehkä jonkinlaista itsetilitystä traumaattisista sotakokemuksistaan myös. Presidentti Kennedy lausui eräässä puheessaan, että amerikkalaisille on ominaista hakeutua raja-alueille (pitää päästä kuuhun tai niin kuin Custer neuvoi:Yong man go to west )