Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

Kirjoittaja Desmond Young oli Brittiupseeri Prikaatinkenraali, joka suurestikkin arvosti Rommelia. Kirjottaja oli jäännyt Rommelin vangiksi Afrikassa.
Kirja on kuitenkin rehellisen oloinen. Afrikan taisteluiden kohdalla kirjassa on monia hauskoja kohtia, jotka on tapahtuneet todellisuudessa. Aina ei ollut selviä rintamalinjoja, kun aavikkotaisteluista oli kyse. Rommel ajeli omien seassa tunnetusti aivan edessäkin. Kerran ajellessan edessä hän pysähtyi kenttäsairaalaan, johon pyyhkäisi sisälle jakamaan kunniamerkkejä. Sairaalassa oli saksalaisia ja brittiläisiä haavoittuneita, joista ällistyneen näköiset saksalaiset saivat Rommelin kädestä kunniamerkkejä. Vähän aikaa sairaalassa oltuaan Rommel seurueineen tajusi olevansa brittien kenttäsairaalassa, jonka henkilö kunta luuli Rommelia puolalaiseksi kenraaliksi ja näin he pääsivät livahtamaan sieltä ulos. Kansallistunnus oli pölyn peittämänä ja ajoneuvo oli sotasaalis vaunu, niin se vielä veti brittejä halpaan.
Kirjasta tulee esiin, ettei Rommel ollut mukana salaliitossa Hitleriä vastaan, mutta tiesi hankkeesta. Se että salaliittolaiset kaavailivat Rommelista presidenttiä, maksoi Rommelin hengen.

Julkaistu 1950 ja 302 sivua.

Kuvassa Rommel Greif vaunussa eli Sd.Kfz 250

Myös herra David Irving on kirjoittanut Aavikon Ketusta, Erwin Rommelista, dokumentaarisen elämänkertateoksen "Rommel".
Kirja suorastaan ahmaisee lukijan mukaansa, eikä jätä rauhaan ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu läpi.
Irvingin henkilökohtainen arvostus ja kunnioitus tätä legendaarista sotilasta kohtaan paistaa kirjan tekstistä, onneksi hän ei ole onnistunut kuitenkaan liiallisella ihannoinnilla tai paatoksella pilaamaan kirjan tarinoiden ja tapahtumien tunnelmia.
Lukiessa voi hyvin tarinan edetessä haistaa ja maistaa ruudin, savun, pakokaasujen ja aavikkohiekan hajut, ja asialinjalla pysyttelevä mutta silti kiinnostavaksi tiivistetty kerronta antaa kuvan kronologisista tapahtumista, jossa lukijaa päähenkilöä seuraten kuljetetaan.

***** Viisi tähteä.

Lukekaa!

David Irvingin: Rommel, on melko realistisiin faktoihin perustuva teos. Ilmankos tekijä itse lukee tiilenpäitä Itävaltalaisessa vankilassa.
Kirja muuten tukee sitä kuuluisaa väitettä, että yrityksestä tappaa Rommel 17.7.1944, olisi vastuussa ollut SS/Himmler.
Löytyykö kommentteja aiheeseen?

Komendantti wrote:Myös herra David Irving on kirjoittanut Aavikon Ketusta, Erwin Rommelista, dokumentaarisen elämänkertateoksen "Rommel".
Kirja suorastaan ahmaisee lukijan mukaansa, eikä jätä rauhaan ennen kuin viimeinenkin sivu on luettu läpi.
Irvingin henkilökohtainen arvostus ja kunnioitus tätä legendaarista sotilasta kohtaan paistaa kirjan tekstistä, onneksi hän ei ole onnistunut kuitenkaan liiallisella ihannoinnilla tai paatoksella pilaamaan kirjan tarinoiden ja tapahtumien tunnelmia.
Lukiessa voi hyvin tarinan edetessä haistaa ja maistaa ruudin, savun, pakokaasujen ja aavikkohiekan hajut, ja asialinjalla pysyttelevä mutta silti kiinnostavaksi tiivistetty kerronta antaa kuvan kronologisista tapahtumista, jossa lukijaa päähenkilöä seuraten kuljetetaan.

***** Viisi tähteä.

Lukekaa!

itselläni tämän kirjailijan ko kirja rommelista.erittäin hyvä ja mukaansatempaava.annan myös 5 pistettä.

Molemmat olen lukenut, hyviä kirjoja. Tosin kummastakaan ei käy ilmi Rommelin tappion syy afrikassa, eli suuruudenhullu valloitushalu. Rommel hyökkäili omin luvin ja unohti autuaasti alkuperäisen tehtävänsä. Vaikka huoltokuljetukset välimeren yli takkusivatkin, suurin ongelma oli saada tarvikkeet satamasta joukoille. Joka tapauksessa rommel oli monessakin mielessä kekseliäs ja etevä komentaja. Ja pysyi ihmisenä toisin kuin suurin osa natsihallinnon läpimädästä ja umpikorruptoituneesta väestä, mukaan lukien sotilasjohto.

yksvaan wrote:- - Tosin kummastakaan ei käy ilmi Rommelin tappion syy afrikassa, eli suuruudenhullu valloitushalu. Rommel hyökkäili omin luvin ja unohti autuaasti alkuperäisen tehtävänsä. Vaikka huoltokuljetukset välimeren yli takkusivatkin, suurin ongelma oli saada tarvikkeet satamasta joukoille. - -

Kyllä panssaroidun armeijakunnan komentajalla saa ja tuleekin olla jonkinlaista "suuruudenhullua valloitushalua", ja tuollainen erillinen joukko täydellisesti itsenäisellä toimintasuunnallaan joutuukin useimmiten joko enemmän tai vähemmän "soveltamaan" ylempien johtoportaiden tuhansien kilometrien päästä antamia käskyjä ja tehtäviä, joiden käytännön toteutusmahdollisuuksista ei välttämättä ole yhtäläisen selkeää ja täsmällistä kuvaa, kuin taisteluiden kärjessä henkilökohtaiseti liikkuvalla joukkojen komentajalla itsellään on.
Lisäksi totuushan on myös se, että koko Afrikakorps oli AH:lle ja OKW:lle aikamoinen riippakivi, jonka nämä jonkinlaisen pakon edessä olivat joutuneet toteuttamaan Mussolinin esittämän avunpyynnön johdosta. Todellisen onnistumisen edellytykseksi saksalaisjoukkojen määrää olisi täytynyt lisätä jopa moninkertaisesti Pohjois-Afrikassa, samoin kuin myös ajanmukaistamaan näiden kalustoa (jota sitten lopulta tehtiinkin, mutta aivan liian myöhään). Edelleenkin Brittien Egyptistä toimivien joukkojen vahvuus kohosi vähitellen todella massiivisiin mittoihin nostaen liittoutuneiden taistelukyvyn ylivoimaiseksi kaikissa aselajeissa, joka lopulta yksinkertaisesti vei Rommelilta kaikki onnistumisen mahdollisuudet käytännön tasolla - unohtamatta myöskään loppuvaiheessa mukaan liittyneitä amerikkalaisjoukkoja.
Italialaisjoukkojen varaan taas ei onnistumismahdollisuuksia voitu missään vaiheessa laskea - ei ("il Ducen" vastakkaisista ilmaisuista huolimatta) maalla, merellä eikä ilmassa.
Saksalaisten tappio Pohjois-Afrikassa oli näillä edellytyksillä lopulta aivan täysi selviö, olipa sitten DAK:n komentajana toiminut aivan kuka hyvänsä.

lopulta juuri näin, rommelin kuten koko akselivaltojen tappio oli väistämätön. Pelkkä teollisuuden tuotantolukujen vertailu kertoo sen. Yamamoto japanissa ja jotkut saksalaisetkin ymmärsivät asian. Nimenomaan yhdysvaltain liittyttyä sotaan oli kyse vain ajasta...