Jukka Piipponen; Sotavänrikki Kustaa Kotsalo ***

[Canet]

Ilmailukirjoja urakoiva Jukka Piipponen on kerännyt taas yhden sotilaslentäjän muistelmat kansien väliin. Pidän Piipposen tyylistä - tosin jos lukee useampia saman tkeijän kirjoja peräkkäin, alkavat kirjasta toiseen toistuvat kielikuvat jne. hiukan puuduttaa.

Kirjan päähenkilönä on Kustaa Kotsalo, "Nape" (lempinimi kolmannen etunimen "Napoleon mukaan"), oli ilmailija toisessa polvessa. Hänen isänsä Lenni Lindberg oli itsenäisen Suomen ensimmäisiä sotilaslentäjiä - kaksinumeroinen "lisenssi" - kenellä muuten oli suomalainen sotilaslentäjäkirja nro 1?

Lennokkiharrastuksen kautta Nape pääsi mukaan Ilmapuolustusliiton ohjaajakursille, mutta karsittiin ensimmäisellä yksinlennolla tapahtuneen virheen vuoksi. Talvisotaan hän osallistui vapaaehtoisena. Jatkosodan sytyttyä hän sai upseerikurssinsa parhaimmistoon lukeutuvana anoa siirtoa ilmavoimiin tähystäjäkurssille. Kolmen toverinsa kanssa hän siirtyi tammikuussa 1943 Kauhavalle.

Koulutuksen päätyttyä Nape sai komennuksen Lentolaivue 16:een Hirvakseen. Kolmannella sotalennolla hän oli tähystäjänä kersantti Sakari Peijarin ohjaamassa Fokker C X -koneessa, joka joutui ilmatorjunnan alas ampumaksi ja edessä oli pakkolasku Karjalan korpeen. Vaiheikkaan ja uuvuttavan nelipäiväisen pakomatkan päätteeksi miehet pääsivät omalle puolelle rajajääkärien luokse.

Toipumislomalla Nape päätti ottaa kohtalon omiin käsiinsä ja marssi Munkkiniemeen Ilmavoimien esikuntaan aikomuksenaan päästä ohjaajakurssille. Ilmavoimien komentajan Jarl Lundqvistin väliintulo toteutti tämän toiveen (kaiken sen jälkeen, mitä "Lunkasta" on muualla sanottu, tuntuu aika ihmeelliseltä, että hän olisi tosiaan näin tehnyt - mutta tosiasia kuitenkin on, että Kotsalo pääsi ohjaajakurssille). Kirjasa kuvataan hyvin sota-aikaista lentokoulutusta. Eri konetyyppien kautta Nape siirtyi lopulta kaksimoottorkurssille. Aselepo kuitenkin ehdittiin solmia ennen kuin hän ehti takaisin rintamalle. Lentäminen ei kuitenkaan ollut vaaratonta vaan harjoituslennolla lokakuussa 1944 Kustaa Kotsalo joutui hyppäämään laskuvarjolla tuleen syttyneestä SB-pommikoneesta. Tämä jäi hänen toiseksi viimeiseksi lennoksen - vielä yksi lento ja Nape siirtyi siviiliin.

Kustaa Kotsalo ei jatkanut isänsä rakennusliikkettä, vaan hankki näppäräkätiselle lentäjälle sopivan akateemisen koulutuksen - en viitsi tässä kertoa minkä, ettei mene kaikki jännitys.

Kirjan parasta antia on melko laajat kuvaukset sota-aikaisesta tähystäjien ja ohjaajien koulutuksesta. Erikoisuutena kirjasta voi mainita SB:n starttiproseduurin - ei ihan simppeliä..

[smokeball]

Adolf Aarnolla ei ehkä ollut lisenssiä, kun ei päässyt edes kunnolla ilmaan.


http://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Aarno

[Juha Tompuri]

kenellä muuten oli suomalainen sotilaslentäjäkirja nro 1?

Tän mukaan:

Bertel Efraim Mårtenson (5. lokakuuta 1893 Porvoo – 18. huhtikuuta 1945) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti ja Suomen armeijan ensimmäinen lentäjä (Suomen ilmailuklubin lentotodistus n:o 1).

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bertel_Efr ... %A5rtenson


Taasen:

Väinö Mikkola oli syntynyt 3.3.1890 Kouvolassa (silloisessa Valkealassa). Hän oli saanut lentokoulutuksen 7.2. - 2.8.1916 Bakussa ja suorittanut sotilasilmailututkinnon 2.8.1916 Pietarissa. Mikkolalle myönnettiin 17. syyskuuta 1918 Suomen lentomerkki n:o 1.

http://users.kymp.net/ilmakilta/alppilaatta.htm

t: Sven

[Canet]

Väinö Mikkolaa tässä tarkoitin. Oliskohan ollut "Lunkkaa" parempi ilmavoimien komentaja, jos ei olisi kuollut ennen aikaisesti? Ainakin olisi ollut lentäjä - tosin se olisi voitu katsoa jopa haitaksi, kun tiedetään, ketä ilmavoimien johdossa sitten myöhemmin oli.

[Juha Tompuri]

Todennäköisesti Mikkola, kuten aika moni muukin olisi ollut Lunkkaa parempi tuossa virassa.
Mikkola olisi sota-aikana ollut sellainen viiskymppinen, eli vielä täysin pätevä tuoltakin puolelta ajateltuna.
Lisäksi Mikkolan hävittäjälentäjätaustasta ei ainakaan olisi ollut haittaa.

t: Sven