Saman niminen tv-sarja tuotettiin Englaninssa -70 ja -80 lukujen vaiheessa, mutta tämä kirja ei ole elokuvakäsikirjoituksesta romaaniksi muunnettu juttu, vaan dokumenttia tositapahtumista, joihin tuo tv-sarjakin perustui. Jos tv-sarja (13 n. 50 min jaksoa) kiinnostaa, se löytyy YouTubesta. Kirjan lukeminen avaa tv-sarjaa huomattavasti - siinä ei niin paljon ehditä selittää yksityiskohtia ja tekniikkaa..
Britannia lähti toiseen maailmansotaan monessa mielessä huonosti varustautuneena - yksi tällainen osa-alue oli räjähtämättömien pommien (ja merimiinojen) vaarattomaksi tekeminen. Koulutettuja tekijöitä oli surkean vähän ja tuoretta, ajankohtaista tietoa vieläkin niukemmin. Puolustushaarojen välillä ei käytännössä kulkenut mitään asiaan liittyvää tietoa ja RAF (kuninkaalliset ilmavoimat) pimitti maavoimien pioneereilta omienkin pommien purkuohjeet vielä pitkään. Työtä ei helpottanut myöskään epäselvyys siitä, mille hallinnonalalle pommien vaarattomaksi tekeminen kuuluisi - vaikka tehtävää hoitivat käytännössä pioneereihin luettavat sotilasyksiköt, pidettiin toimintaa enemmän väestönsuojeluun kuuluvana - ei siis kuulunut sotaministeriön alaisuuteen vaan huoltoministeriölle (Ministery of Supply).
Briteille tuli ikävänä yllätyksenä saksalaisten kehittyneet sähköiset sytyttimet - itse he käyttivät lähinnä mekaanisia ja joissain tarkoituksessa kemiallisia sytyttimiä. Sähkösytyttimien kehittely oli Saksassa alkanut jo 1920-luvulla ja tulokset näkyivät toisen maailmansodan pommeissa. Ideana näissä sähkösytyttimissä oli tehdä pommien käsittelystä lentotukikohdassa ja vielä itse lennollakin kohteeseen turvallista - sytytin virittyi mallista riippuen esim. vasta kuuden sekunnin kuluttua IRROTTUAAN koneesta. Tämä tietysti tarkoitti myös sitä, että liian matalalta pudotettu pommi ei räjähtänyt, mutta sytytin saattoi virittyä maassa olleessaan ja räjähtää myöhemmin käsiteltäessä..
Pakko loi innovaatioita - aika monta kertaa oppirahat maksettiin kuolleina pomminpurkajina, joista ei jäänyt paljonkaan arkkuun laitettavaa.. Yksi ensimmäisistä apuvälineistä oli Crabtree-purkaja (discharger - nimi valmistajan toiminimen mukaan), jolla purettiin sytyttimen sähkövaraus oikosulkemalla sytyttimen päällä näkyvissä olevat nastat - tämä toimi hyvin sodan alun malli 15 iskusytyttimissä. Myöhemmt sytyttimet räjähtivät heti, jos niiden sytyttimen nastat meni oikosulkemaan..
Oma tarinansa ovat aikasytyttimet, joilla varustettuja pommeja pudotettiin estämään toimintaa kohdealueella - tehtaat seisoivat ja liikenne oli pysähdyksissä, kun pelättiin pommin räjähtävän.. Aluksi ei voitu muuta kuin odottaa - pian tiedettiin 17-tyyppisen sytyttimen maksimiviive ja pommeja ei yritetty purkaa ennen ajan täyttymistä. Tämä ei ollut tyydyttävä menettely ja pian opittiin aikasytytinkin tekemään vaarattomaksi. Riskitöntä se ei ollut, sillä pommi oli usein kaivettava esille syvältä maanalta tai raunioista - aina kaivuutyö ei ehtinyt valmiiksi ennen räjähdystä..
Jotta pomminpurkajien työ olisi ollut mahdollisimman hankalaa, alkoivat saksalaiset käyttää kahta sytytintä - aikasytyttimen (tyyppi 17) lisäksi pommiin kiinnitettiin myös tyypin 50 tärinäherkkä sytytin, joka räjäytti varomattomasti käsitellyn/liikutellun pommin. Aikasytyttimien alle alkoi ilmaantua lisätytytin (Zus), joka laukesi, jos aikasytyttimen veti ulos.. Y-tyyppi oli oikeastaan lisäominaisuus, jolla ansoitettiin eri tyyppisiä sytyttimiä.
Tässä "hankalan asiakkaan" naama - tyypin 50 Y-sytytin eli tärinäherkkä ansoitettu sähkösytytin - näkymä sama kuin purkajalla, eli tämä näkyi pommin kyljessä (jos pommi oli sopivassa asennossa..). Saksalaisella täsmällisyydellä tuo tyyppitieto kuitenkin löytyy sytyttimestä.
Erilaiseen maanperään pudonneet räjähtämättömät pommit saattoivat upota hyvin syvälle ja/tai kulkea pitkiä matkoja maan alla - pommia ei ollut helppo löytää ja kaivannon sortumisen riskikin oli suuri. Toisiaan pommi räjähti maan alla niin, ettei siitä näkynyt juurikaan mitään pinnalle - alhaalla oli kuitenkin iso onkalo täynnä häkää tms. myrkyllistä kaasua odottamassa varomatonta kaivajaa/kulkijaa..
SD-2 perhospommeja pudotettiin niitäkin melkoisia määriä Englantiin - näitten käsittely oli erityisen hankalaa ja vaarallista.
Pomminpurkajien palkitseminen ja median mukana olo on sekin oma kertomuksensa. Kaikkea ei voinut kertoa, ettei vihollinen saanut tietoja miten parantaa aseitaan, mutta yleisen mielialan kohottamiseksi oli pommien purkamisesta pakko uutisoida. Churchillin aloitteesta perustettiin Victorian ristiin rinnastettu Yrjön risti (George Cross - nimetty kuninkaan mukaan), jota sitten jaettiin sopivaksi katsotuille pommin purkajille - useamman kerran postuumisti..
Yhteenvetona voisi todeta, että mielenkiintoinen kirja - paljon teknistä tietoa, kertomuksia erikoisista henkilöistä (mm. parhaan perinteen mukainen omalaatuin brittiaatelinenkin Suffolin jaarli http://en.wikipedia.org/wiki/Charles_Ho ... of_Suffolk toimi näissä tehtävissä..), alaan liittyvän tutkimukset, hallintokiemuroiden ja julkisuuden problematiikkaa jne. Aiheesta on kirjoitettu monta kirjaa (jopa tällä samalla nimellä), mutta jos aihe kiinnostaa ja lontoonkieli sujuu, niin tälläkin voisi aloittaa!
