Libanon *
Posted: Thu Nov 25, 2010 14:32
Tuli ostettua otsikon mukainen elokuva Anttilasta. Hinta ei ollut paha, mutta elokuva ei tarjonnut vastinetta alennetullekaan hinnalle.
DVD:n kanteen kirjoitettu "ehkä 2000-luvun paras sotaelokuva" lupaa paljon mutta osoittaa vain sen, ettei kannata uskoa kaikkea mitä lukee.
Tarinassa ollaan Libanonin sodassa 1982. Majurin arvoinen upseeri johtaa 12 jalkaväkimiehen ja yhden raskaan taistelupanssarivaunun osastoa, joka liikkuu vihollisalueella yksinään. Osasto ajautuu harhaan ja joutuu keskelle vihamielistä aluetta. Elokuvassa seurataan osaston selviämistä taistelupanssarivaunun neljän hengen miehistön näkökulmasta.
Elokuvan ohjaaja on tekstin mukaan itse palvellut panssarimiehenä, ja hyödyntää näitä kokemuksiaan elokuvassa. Valitettavasti se ei näy elokuvassa ainakaan realismin muodossa. Jos nyt hyväksytäänkin sen kummemmin ihmettelemättä, että 12 jalkaväkimiehen tiedusteluryhmälle (jollaisesta ilmeisesti on kyse) alistetaan yksittäinen raskas taistelupanssarivaunu, jonka kanssa ryhmä lähtee etenemään vihollisalueelle, joutuu elokuvan tapahtumia hämmästelemään yksi toisensa jälkeen. Ensinnäkin ampujalla näyttää olevan käytössään optinen tähtäin suurennoksilla <1 - lähes ääretön tai ainakin hyvin suuri, joka myös kääntyy 360 astetta sekä pysty- että vaakasuunnassa ja oikeastaan kaikissa muissakin suunnissa. Kattaa siis joka paikan. Kohtuullisen suuri osa elokuvasta nähdäänkin tämän optiikan läpi. Ainoastaan ampuja ja ajaja näyttävät ylipäätään katselevan vaunusta ulos, johtaja seisoo jossain ampujan takana ja huutelee tälle komentoja näkemättä itse mitään (mitään nakkipipoja ei ole kenelläkään vaan kaikki keskustelevat noin vain). Vaunussa ramppaa väkeä kuin Ikeassa ja kaikki kulkevat torniluukusta miten huvittaa sen kummepia koputtelematta (vaunumiehistö kuulee kyllä että tulossa ollaan - kuin peltikatolla käveltäisiin...). Tilaa tornissa on kuin puolijoukkueteltassa ja sinne tuodaankin mm. vangiksi otettu vaunua hetki aiemmin RPG:llä ampunut syyrialainen, joka on tornissa koko loppumatkan. Häntä käydään siellä katsomassakin ja falangistit vähän kiusaamassakin. Muutenkin tornissa pidetään aikamoisia torikokouksia. Osastoa johtava majurikin käy aina antamassa komentonsa tornissa henkilökohtaisesti. Vaunun käsketään ampua varoituslaukaukset lähestyville autoille, vaikka jalkaväkimiehet ovat aivan vieressä omine aseineen. Niinpä erästä kanalastissa olevaa avolavapeugeottia ammutaankin vaunukanuunalla n. 30 metrin päästä. Kuski haavoittuu pahasti ja vaunun vieressä seisoskelevat jalkaväkimiehet lopettavat hänen kärsimyksensä ampumalla, minkä vaunun ampuja tietysti näkee tähtäimestään. Paljon muutakin yhtä hämmästyttävää elokuvassa tapahtuu.
Elokuvan toteutus on niin tökerö ja teknisesti epärealistinen, että sen luulisi olevan tahallista. Mitään muutakaan ei elokuvasta kuitenkaan tahdo irrota. Elokuvan teksteissä luvattu kuvaus sodan järkyttävästä vaikutuksesta ihmisiin eli vaunumiehistöön jää myös melko tökeröksi. Miehistö kiukuttelee vaununjohtajalle heti ensimmäisestä vartiovuorojen jakamisesta alkaen (vartiovuorossa oleva pysyy valveilla muun miehistön nukkuessa eli köllötellessä makuullaan tornin lattialla). Ampuja hajoaa henkisesti heti kun hänen pitäisi ampua ensimmäiset varoituslaukaukset ja pysyy yhtä rikkinäisenä läpi koko elokuvan. Lataaja on kitisijä, ajaja itkeä vollottaa ja sanoo että vaunu on rikki eikä sillä voi ajaa, syyrialainen sotavanki haluaa kuselle ja sitä rataa. Johtaja ei saa mitään otetta miehistöön koko aikana. Ei siis toimi tälläkään tasolla tämä elokuva.
Harmi sinänsä, sillä olisi mielenkiintoista nähdä hyviä elokuvia Israelin konflikteista ja israelilaisten sotilaiden kokemuksista. Ei ole juuri tullut sellaisia vastaan.
Yksi tähti tälle "ehkä 2000-luvun parhaalle sotaelokuvalle" siis.
DVD:n kanteen kirjoitettu "ehkä 2000-luvun paras sotaelokuva" lupaa paljon mutta osoittaa vain sen, ettei kannata uskoa kaikkea mitä lukee.
Tarinassa ollaan Libanonin sodassa 1982. Majurin arvoinen upseeri johtaa 12 jalkaväkimiehen ja yhden raskaan taistelupanssarivaunun osastoa, joka liikkuu vihollisalueella yksinään. Osasto ajautuu harhaan ja joutuu keskelle vihamielistä aluetta. Elokuvassa seurataan osaston selviämistä taistelupanssarivaunun neljän hengen miehistön näkökulmasta.
Elokuvan ohjaaja on tekstin mukaan itse palvellut panssarimiehenä, ja hyödyntää näitä kokemuksiaan elokuvassa. Valitettavasti se ei näy elokuvassa ainakaan realismin muodossa. Jos nyt hyväksytäänkin sen kummemmin ihmettelemättä, että 12 jalkaväkimiehen tiedusteluryhmälle (jollaisesta ilmeisesti on kyse) alistetaan yksittäinen raskas taistelupanssarivaunu, jonka kanssa ryhmä lähtee etenemään vihollisalueelle, joutuu elokuvan tapahtumia hämmästelemään yksi toisensa jälkeen. Ensinnäkin ampujalla näyttää olevan käytössään optinen tähtäin suurennoksilla <1 - lähes ääretön tai ainakin hyvin suuri, joka myös kääntyy 360 astetta sekä pysty- että vaakasuunnassa ja oikeastaan kaikissa muissakin suunnissa. Kattaa siis joka paikan. Kohtuullisen suuri osa elokuvasta nähdäänkin tämän optiikan läpi. Ainoastaan ampuja ja ajaja näyttävät ylipäätään katselevan vaunusta ulos, johtaja seisoo jossain ampujan takana ja huutelee tälle komentoja näkemättä itse mitään (mitään nakkipipoja ei ole kenelläkään vaan kaikki keskustelevat noin vain). Vaunussa ramppaa väkeä kuin Ikeassa ja kaikki kulkevat torniluukusta miten huvittaa sen kummepia koputtelematta (vaunumiehistö kuulee kyllä että tulossa ollaan - kuin peltikatolla käveltäisiin...). Tilaa tornissa on kuin puolijoukkueteltassa ja sinne tuodaankin mm. vangiksi otettu vaunua hetki aiemmin RPG:llä ampunut syyrialainen, joka on tornissa koko loppumatkan. Häntä käydään siellä katsomassakin ja falangistit vähän kiusaamassakin. Muutenkin tornissa pidetään aikamoisia torikokouksia. Osastoa johtava majurikin käy aina antamassa komentonsa tornissa henkilökohtaisesti. Vaunun käsketään ampua varoituslaukaukset lähestyville autoille, vaikka jalkaväkimiehet ovat aivan vieressä omine aseineen. Niinpä erästä kanalastissa olevaa avolavapeugeottia ammutaankin vaunukanuunalla n. 30 metrin päästä. Kuski haavoittuu pahasti ja vaunun vieressä seisoskelevat jalkaväkimiehet lopettavat hänen kärsimyksensä ampumalla, minkä vaunun ampuja tietysti näkee tähtäimestään. Paljon muutakin yhtä hämmästyttävää elokuvassa tapahtuu.
Elokuvan toteutus on niin tökerö ja teknisesti epärealistinen, että sen luulisi olevan tahallista. Mitään muutakaan ei elokuvasta kuitenkaan tahdo irrota. Elokuvan teksteissä luvattu kuvaus sodan järkyttävästä vaikutuksesta ihmisiin eli vaunumiehistöön jää myös melko tökeröksi. Miehistö kiukuttelee vaununjohtajalle heti ensimmäisestä vartiovuorojen jakamisesta alkaen (vartiovuorossa oleva pysyy valveilla muun miehistön nukkuessa eli köllötellessä makuullaan tornin lattialla). Ampuja hajoaa henkisesti heti kun hänen pitäisi ampua ensimmäiset varoituslaukaukset ja pysyy yhtä rikkinäisenä läpi koko elokuvan. Lataaja on kitisijä, ajaja itkeä vollottaa ja sanoo että vaunu on rikki eikä sillä voi ajaa, syyrialainen sotavanki haluaa kuselle ja sitä rataa. Johtaja ei saa mitään otetta miehistöön koko aikana. Ei siis toimi tälläkään tasolla tämä elokuva.
Harmi sinänsä, sillä olisi mielenkiintoista nähdä hyviä elokuvia Israelin konflikteista ja israelilaisten sotilaiden kokemuksista. Ei ole juuri tullut sellaisia vastaan.
Yksi tähti tälle "ehkä 2000-luvun parhaalle sotaelokuvalle" siis.
