Hacksaw Ridge

Keskustelua sotakuvista.
Post Reply
John Moses
kaartsotvm3
kaartsotvm3
Posts: 569
Joined: Mon Feb 13, 2006 9:04

Hacksaw Ridge

Post by John Moses »

Mel Gibson on palannut ohjaajana mieliaiheensa ( eli roiskuvan veren, sisäelinten ja irtonaisten raajojen) pariin uudessa elokuvassaan, joka on tainnut saada melkoisen keon palkintoja ainaskin Australiassa. Lääkintämiehenä palvelleen umpiuskovaisen Desmond Dossin tarina on toki kertomisen arvoinen, joten siitä pisteet...eikä elokuva itsessään mitenkään umpisurkea ole, kyllä tuon läpi katsoi ihan kärsimättä. Ainakin itseäni alkoi kuitenkin ottaa pannuun muutama juttu: ensinnäkin jenkkien kuvaaminen yltiöisänmaallisten lasien läpi katsottuna ja alleviivaavan julistukselliseen tapaan vielä. Vastustajaa ei pahemmin kunnioitettu (mikä toki lienee pitänyt tuolloin paikkansa), vaan elokuvan japanilaiset ovat lähinnä avaruusolioihin tai 1950-luvun länkkäreiden intiaaneihin verrattavia epäihmisiä, tarkemmin sanottuna likipitäen hirviöitä. Näitten tapa rynnätä esiin tunneleistaan itsemurhahyökkäyksiin on siis iljettävä ja epäurheilijamainen, sen sijaan reilut jenkkipojat käristävät mokomia saatanan kätyreitä (tätä nimitystä elokuvassa käytettiin) liekinheittimillä, eikä siinä ole mitään vikaa...mutta noinhan se taisi todellakin mennä. Samaten silmiin pistivät muutamat epäloogiset typeryydet taistelukohtauksissa, mutta ei niistä sen enempää, jokainen varmaan huomaa hölmöyksiä itsekin, jos elokuvan katsoo.
Elokuvan parasta antia toisaalta ovat nimenomaan nuo lähitaistelukohtaukset. Gibson on aina ollut hyvä ohjaamaan rajuja sotanäkymiä, joissa realismi vedetään jopa överiksi veren ja ihmisriekaleiden suhteen. Taistelu rajuus ja epätoivo välittyvät kyllä katsojalle hyvin, samoin kuoleman sattumanvaraisuus, kun alkupuolen keskeisiä henkilöitä niitetään armotta jo taistelun ensiminuuteilla.
Positiivista on myös se, että elokuva seuraa tositapahtumia varsin uskollisesti (myös harjanteen taistelun osalta), muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta: elokuva antaa käsityksen, että Doss olisi joutunut Okinawalle suoraan koulutuksesta, mikä ei pidä paikkaansa, sillä heppu oli osallistunut jo Saipanin ja Guamin taisteluihin, eli oli jo kokenut sotilas keväällä -45.
Muutamat muutkin tapahtumat on esitetty elokuvassa eri järjestyksessä kuin ne todellisuudessa menivät, mutta tämähän on normaalia dramaturgista vapautta. Pika-arviona elokuvalle voisi antaa 2,5 tai 3 tähteä viidestä, ja nämä nimenomaan tuon loppupuolen taistelujakson ansiosta.
Image

Post Reply

Return to “Elokuvat”