Lähinnä draamasta on kyse tässä vuoden 1949 elokuvassa.
Gregory Peckin esittämä kenraali Savage tulee laittamaan huonossa jamassa olevaan pommituslaivueeseen asiat kuntoon. Savage vapauttaa miesten pitämän edeltäjänsä tehtävistään ja aloittaa kurin koventamisella. Kapina on melkein valmis.
Muutamat taistelukohtaukset on napattu kätevästi sota-aikaisista tk-filmeistä. Huvittavana detaljina huomasin, että FW-190 siipiaseistusta kuvasi P-47:n neljä .50 Browningia.
Kaikki näyttelijät eivät selvästikään olleet vielä tuolloin tottuneet näyttelemään kameran edessä, kun kohtaukset vietiin läpi kovalla huudolla, että takarivikin kuulee.
Elokuva pyörii lähes koko ajan Gregory Peckin ympärillä, niin hänhän oli tuon ajan suurin tähti ja elokuva on tehty hänen ympärilleen jättäen muut roolit hieman varjoon.
Katsomisen arvoinen, mutta ei tehnyt minuun kummoistakaan vaikutusta. Ihmettelen kun jotkut kehuvat parhaaksi sotaelokuvaksi, ehkä uusintakatselu voisi olla paikallaan. Aika ajaa ohi monistakin, joskus jopa parhaista sotaelokuvistakin. Autenttiset ilmataistelu kuvat antoivat pari tähteä lisää, muuten tyypillinen ihmissuhdesekametelisoppa.
