Kwai-joen silta ***
- Komendantti
- komendantti
- Posts: 2682
- Joined: Wed Oct 17, 2007 10:19
- Location: Etelä-Suomen Sotilaslääni
- Contact:
Kwai-joen silta ***
Kwai-joen silta - The bridge on the river Kwai, 1957
Yksi sotaelokuvien legendoista, joka kertoo japanilaisten vankileiristä Burman viidakossa, jossa britti- ja amerikkalaisvangit saivat tehtäväkseen rakentaa suuren sillan Kwai-joen yli.
Uskoisin kaikken tämän(kin) elokuvan nähneen.
Tarina on aivan mielenkiintoinen ja valmistumisensa aikaan nähden kohtuullisen hyvin toteutettu, vaikka elokuvan pohjana käytetyn todellisen Kwai-joen (Mae Klong -joki) sillan tarina olikin melkoisen erilainen - siltoja rakennettiin kaksi ja ne ehtivät olla pitkään käytössä, ennen kuin liittoutuneiden lentokoneet onnistuivat pommittamaan ne poikki. Toinen näistä silloista kunnostettiin ja on edelleen käytössä. Näin valisti minua mm. tuolla paikan päällä käynyt vanha ystäväni...
Ehkä tämän elokuvan parasta antia olivatkin pääasiassa vankileirikuvaukset, jotka kertomien mukaan olivat todellisuudessa vieläkin paljon kauheammat kuin mitä elokuvassa annettin katsojan ymmärtää. Niin, ja tietenkin myös elokuvan ikimuistoinen musiikki...!
Kwai-joen silta saa kolme tähteä minulta. ***
Tässä vielä lyhyet videot oikealta "Kwai-joen" sillalta:
http://www.youtube.com/watch?v=TS_r7xPJu2s
http://www.youtube.com/watch?v=WAbs-mYl ... re=related

"Sotataidon huippu ei ole sadan voiton saavuttaminen sadassa taistelussa, vaan vihollisen kukistaminen ilman taistelua."
"Tunne itsesi ja tunne vihollinen, niin sadassakaan taistelussa et ole vaarassa."
– Sun Tzu
"Tunne itsesi ja tunne vihollinen, niin sadassakaan taistelussa et ole vaarassa."
– Sun Tzu
Re: Kwai-joen silta ***
Olikos yhtenä pääosan esittäjänä Sir John Gielgud? Loistava elokuva noin 'vanhaa muistia'. Musiikki tuli heti jo otsikosta mieleen ja pani viheltelemään. Taisi olla tuo musiikki myös Arto Paasilinnan Onnelline mies filmatisoinnissa.
Re: Kwai-joen silta ***
Muistan joskus nähneeni kyseisestä elokuvasta englantilaisten sotilaiden ja upseerien haastattelun, jossa pidettiin tuollainen elokuvassa oleva "kiltti ja kilpailuhenkinen yhteistyö" japanilaisten ja englantilaisten sotavankien välillä täysin mahdottomana.
Haastattelussa tavallinen sotamies kertoi, että jos tuollaisessa tilanteessa joku englantilainen upseeri olisi oikeasti ruvennut elokuvan kaltaiseen "kilpailuhenkiseen yhteistyöhön" japanilaisten kanssa sillan rakentamisessa, niin hänet olisi vaan kylmän rauhallisesti puukotettu hengiltä jonain yönä.
Tuollainen sujuva yhteistyö vihollisen kanssa voidaan laskea jo lähes maanpetturuuteen rinnastettavaan tekoon.
Haastattelussa tavallinen sotamies kertoi, että jos tuollaisessa tilanteessa joku englantilainen upseeri olisi oikeasti ruvennut elokuvan kaltaiseen "kilpailuhenkiseen yhteistyöhön" japanilaisten kanssa sillan rakentamisessa, niin hänet olisi vaan kylmän rauhallisesti puukotettu hengiltä jonain yönä.
Tuollainen sujuva yhteistyö vihollisen kanssa voidaan laskea jo lähes maanpetturuuteen rinnastettavaan tekoon.
- Komendantti
- komendantti
- Posts: 2682
- Joined: Wed Oct 17, 2007 10:19
- Location: Etelä-Suomen Sotilaslääni
- Contact:
Re: Kwai-joen silta ***
Riippuu kyllä hiukan tilanteesta ja yhteistyön laadusta... Esimerkiksi sotavankeudessa olevan upseeriston eräänlaisena velvollisuutena on yhä pyrkiä pitämään huolta siitä, että sotavankien asema pysyisi inhimillisenä ja siedettävänä - niillä vähillä keinoilla, mitä vankeudessa olevilla upseereilla ylipäätään enää on, eli korkeintaan "ylimääräisten" kärjistymisten laannuttaminen vankien keskuudessa, yhteishengen ylläpitäminen... Käytännössä kuitenkin kaikki tämä olisi kokonaisuuteen nähden pientä ja usein aika mahdotontakin - pääsääntöhän mm. on se, että miehistö ja upseeristo pidetään toisistaan eristettyinä sotavankeudessa. Lisäksi kaikenlainen "orjatyön" teettäminen sotavankeudessa olevilla on ainakin virallisesti kiellettyä, vaikka japanilaiset nimenomaan sellaista saamillaan sotavangeillaan teettivätkin - työhön kykenemättömät vangit olivat heidän silmissään syvästi häpeällisen asemansa lisäksi turhempia kuin orjat, joten suurtakaan armoa ei näitä kohtaan juurikaan tunnettu, eikä vaikkapa lääkintähuoltoon panostettu juuri sen enempää, mitä vankeina mahdollisesti ollut lääkintähenkilöstö itse kykeni sairastuneille vankitovereilleen järjestämään.Haudankaivaja wrote:Tuollainen sujuva yhteistyö vihollisen kanssa voidaan laskea jo lähes maanpetturuuteen rinnastettavaan tekoon.
Tällaisen surkean tilanteen edessä en itse paljoakaan syyllistäisi sellaista upseeria, joka ryhtyisi "määrätyn tasoiseen" yhteistyöhön, mikäli se tuottaisi edes jonkinlaista helpotusta sotavankeina oleville...
Tosin tuollaisen sotavankeuden itse omakohtaisesti kokeneet osannevat kertoa asioiden käytännön puolen kaikista parhaiten.
"Sotataidon huippu ei ole sadan voiton saavuttaminen sadassa taistelussa, vaan vihollisen kukistaminen ilman taistelua."
"Tunne itsesi ja tunne vihollinen, niin sadassakaan taistelussa et ole vaarassa."
– Sun Tzu
"Tunne itsesi ja tunne vihollinen, niin sadassakaan taistelussa et ole vaarassa."
– Sun Tzu
Re: Kwai-joen silta ***
Ihan katsottava elokuva.Japanilaisethan pitivät sotavangiksi joutumista äärimmäisen häpeällisenä ja heille nämä olivat jo kuolleita joten mitä tuhlata sääliä kuolleisiin.Melkoisia kulttuurieroja jotka aiheuttivat paljon turhaa kärsimystä.
Re: Kwai-joen silta ***
Oli hyvä pätkä. Miten vanha sananlasku menikään? "Mikä viheltäen tulee...."
Kuten kunnioitettu vaari-vainaja sanoi..... "Kaikki mikä nousee itärajan takaa -auringon lisäksi- Otetaan vastaan tasajyvällä "
Nra of Finland
Nra of Finland
- Komendantti
- komendantti
- Posts: 2682
- Joined: Wed Oct 17, 2007 10:19
- Location: Etelä-Suomen Sotilaslääni
- Contact:
Re: Kwai-joen silta ***
Nimenomaan näin. Japanilaiselle sotavangit olivat korkeintaan vapaasti käytettävä työvoimavara, ja työhön kykenemättömät vangit eivät olleet juuri minkään arvoisia. Ihmisarvon määritteethän olivat - ja osittain edelleenkin ovat - hyvin erilaiset, kuin meillä "kristityillä länsimaalaisilla".jaska wrote:Ihan katsottava elokuva.Japanilaisethan pitivät sotavangiksi joutumista äärimmäisen häpeällisenä ja heille nämä olivat jo kuolleita joten mitä tuhlata sääliä kuolleisiin.Melkoisia kulttuurieroja jotka aiheuttivat paljon turhaa kärsimystä.
Ja kuten edempänä totesin:
Komendantti wrote:- - työhön kykenemättömät vangit olivat heidän silmissään syvästi häpeällisen asemansa lisäksi turhempia kuin orjat, joten suurtakaan armoa ei näitä kohtaan juurikaan tunnettu - -
"Sotataidon huippu ei ole sadan voiton saavuttaminen sadassa taistelussa, vaan vihollisen kukistaminen ilman taistelua."
"Tunne itsesi ja tunne vihollinen, niin sadassakaan taistelussa et ole vaarassa."
– Sun Tzu
"Tunne itsesi ja tunne vihollinen, niin sadassakaan taistelussa et ole vaarassa."
– Sun Tzu
Re: Kwai-joen silta ***
Japanilaisten sotavankeuteen liittyvä romaani: Kuningasrotta, kirjoittanut Shogunin tekijä James Clavell. Eihän romaani tietenkään yllä dokumenttien tasolle (yleensä), mutta aivan luettava tarina.
- Komendantti
- komendantti
- Posts: 2682
- Joined: Wed Oct 17, 2007 10:19
- Location: Etelä-Suomen Sotilaslääni
- Contact:
Re: Kwai-joen silta ***
Onpahan herra Clavellilla ollut ainakin syvää omakohtaista kokemusta aiheesta, hän kun oli itse japanilaisten sotavankina Jaavalla.smokeball wrote:Japanilaisten sotavankeuteen liittyvä romaani: Kuningasrotta, kirjoittanut Shogunin tekijä James Clavell. Eihän romaani tietenkään yllä dokumenttien tasolle (yleensä), mutta aivan luettava tarina.
Löytyypä tuokin teos hyllystäni...
"Sotataidon huippu ei ole sadan voiton saavuttaminen sadassa taistelussa, vaan vihollisen kukistaminen ilman taistelua."
"Tunne itsesi ja tunne vihollinen, niin sadassakaan taistelussa et ole vaarassa."
– Sun Tzu
"Tunne itsesi ja tunne vihollinen, niin sadassakaan taistelussa et ole vaarassa."
– Sun Tzu
Re: Kwai-joen silta ***
Hämärästi muistelin Clavellin olleen sotavankina, mutta en ollut varma, joten jätin mainitsematta. Siispä kitja kannattaa lukea ihan sillä silmällä.Komendantti wrote:Onpahan herra Clavellilla ollut ainakin syvää omakohtaista kokemusta aiheesta, hän kun oli itse japanilaisten sotavankina Jaavalla.smokeball wrote:Japanilaisten sotavankeuteen liittyvä romaani: Kuningasrotta, kirjoittanut Shogunin tekijä James Clavell. Eihän romaani tietenkään yllä dokumenttien tasolle (yleensä), mutta aivan luettava tarina.
Löytyypä tuokin teos hyllystäni...
Re: Kwai-joen silta ***
On sellainen elokuva kuin 'Great Raid' ehkä jo Suomessa (tehty jotain 2005). Kertoo Bataan kuolemanmarssista ja japanilaisten hirmuteoista sen aikana Filipiineillä. Kai jotain 15000 anerikkalaista menehtyi matssin aikana, jos muistan oikein. Leffan näin netin kautta.
-
- jääk
- Posts: 307
- Joined: Sun Aug 10, 2008 9:24
- Location: lahti.
Re: Kwai-joen silta ***
hyvä leffa:hyvät näyttelijät,tarina ja teema ****
Re: Kwai-joen silta ***
Mennään jo ehkä hieman aiheen sivussa,mutta muistelisin lukeneeni Etteivät japanilaisen odottaneet saavansa niin suuria vankimääriä käsiinsä ja osittain siksi järjestelyt olivat vielä epäinhimillisempiä kuin ehkä muuten.