Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Kertomuksia ja kuvauksia aseiden kunnostamisesta, entisöinnistä tai muuten vaan modaamisesta.
User avatar
CH
kenrmaj
kenrmaj
Posts: 1673
Joined: Sun Jul 08, 2007 17:09
Location: Keski-Suomi

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by CH »

Joo, entisessä takatähtäintangossa oli sellainen vaiva, että pystyyn nostettaessa se lähti luonnostaan jänkäämään takapäätä vasemmalle (vino etupää?). Kun tangon laski alas korvakkeiden väliin, se meni paikoilleen kaihertaen. Sivuheitto ei kuitenkaan johtunut tästä, sillä nykyisellä, aivan moitteettomasti toimivalla tangolla kasan paikka on sama.

Tänään tutkittiin rautoja Peuralan pajalla ja saatiin vähän rajattua ongelmaa. Seppä mittasi jyvän ja hahlon epäkeskeisyyden piipun ulkopinnan sorvaukseen nähden ja sain omin silmin todeta, että ne ovat tarkalleen paikoillaan. Ainoaksi selitykseksi jäänee, että piippureikä kulkee ulkopinnasta poikkeavalla tavalla.

Korjaan myös aikaisemman virheellisen käsitykseni siitä, että piipun peräpään "paksunnosholkki" ulottuisi takatähtäimen rungon alle. Asia ei ole näin, vaan holkki on ainoastaan rungon takana ja syy sen olemassaololle on pelkästään kosmeettinen.
NELJÄNTENÄTOISTA VIIDENTOISTA JÄLKEEN KOHDALLA JOHON JOENSUUN KAUPUNKI NÄKYY ODOTTAA ST CH KOKEESSA ENEMPIÄ OHJEITA ELLEI PIKAISTA PERUUTUSTA STOP

User avatar
igorrock
kenr, vr4
kenr, vr4
Posts: 2487
Joined: Thu Sep 04, 2008 21:52
Location: Helsinki
Contact:

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by igorrock »

Ainoaksi selitykseksi jäänee, että piippureikä kulkee ulkopinnasta poikkeavalla tavalla.
Tuo on helppo saada aikaiseksi jos ulkopintaa sorvattaessa piippu ei ole sorvissa oikein kiinni. Tämä vaihtoehto tuntuu kyllä varsin oudolta kun tiedetään että piipun tekijä hankkii ao. touhulla jatkuvasti leipäänsä.... :miettii:
"Aina on yritettävä
metsästää ja kalastaa
riiustaa ja pillustaa
kyllä jokin onnistaa.
Mut jos ei mikään onnista,
on miehellä huono tuuri"

User avatar
CH
kenrmaj
kenrmaj
Posts: 1673
Joined: Sun Jul 08, 2007 17:09
Location: Keski-Suomi

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by CH »

Samaa ihmeteltiin pajallakin, kun seppä totesi, ettei se ole oikein edes mahdollista. Jos vika olisi patruunapesän päässä, heiton olisi pitänyt tulla ilmi viimeistään pesää kalvettaessa. Olisiko piippu sitten vain vetäytynyt ulkopinnan sorvauksen yhteydessä vääräksi? Piipunsuu näyttää keskeiseltä, patruuna menee pesään vaivatta ja lukko aukeaa laukauksen jälkeen helpommin kuin omassa kilpa-m/28-30:ssä. :miettii:
NELJÄNTENÄTOISTA VIIDENTOISTA JÄLKEEN KOHDALLA JOHON JOENSUUN KAUPUNKI NÄKYY ODOTTAA ST CH KOKEESSA ENEMPIÄ OHJEITA ELLEI PIKAISTA PERUUTUSTA STOP

User avatar
igorrock
kenr, vr4
kenr, vr4
Posts: 2487
Joined: Thu Sep 04, 2008 21:52
Location: Helsinki
Contact:

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by igorrock »

Olisiko piippu sitten vain vetäytynyt ulkopinnan sorvauksen yhteydessä vääräksi?
Voisin kuvitella että noinkin pitkä sorvaus tarvitsee kunnollisen välilaakeri-tuennan.... :miettii:

Jollei muu auta niin sinun täytyy tehdä tuosta "hirvensurmastasi" tarkka-ampujan versio ts. asetella päälle PEM -kiikari..... ;)
"Aina on yritettävä
metsästää ja kalastaa
riiustaa ja pillustaa
kyllä jokin onnistaa.
Mut jos ei mikään onnista,
on miehellä huono tuuri"

User avatar
CH
kenrmaj
kenrmaj
Posts: 1673
Joined: Sun Jul 08, 2007 17:09
Location: Keski-Suomi

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by CH »

Totta, kiikarikivääreissä linjausongelmat ovat niitä pienimpiä. Nykyvehkeissä asiaa ei edes tiedosta, kun ristikko pysyy keskellä, vaikka korjausta olisi otettu kymmeniä senttejä.

Jollei mitään älynväläystä synny, tutkimusten seuraava vaihe lienee kangen ruumiinavaus.
NELJÄNTENÄTOISTA VIIDENTOISTA JÄLKEEN KOHDALLA JOHON JOENSUUN KAUPUNKI NÄKYY ODOTTAA ST CH KOKEESSA ENEMPIÄ OHJEITA ELLEI PIKAISTA PERUUTUSTA STOP

User avatar
CH
kenrmaj
kenrmaj
Posts: 1673
Joined: Sun Jul 08, 2007 17:09
Location: Keski-Suomi

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by CH »

Nonniin, piippu vaihtui sitten uuteen. Apua vaihdosta ei tosin ollut, Peurala kertoi, että sivupoikkeama on edelleen samansuuruinen. Tähtäinten lukitusruuvien koloja ei ole vielä porattu, mutta tuskin tässä sihtilaitteita lähdetään vääntelemään.

Mitä helavattua sitä nyt? Fylliä piippukouruun ja lievää piipun jänkäystä oikealle? :miettii:

Olikohan se Löppönen kun aikoinaan sanoi, että aseasioissa asiakas on yleensä väärässä. :oops: :(
NELJÄNTENÄTOISTA VIIDENTOISTA JÄLKEEN KOHDALLA JOHON JOENSUUN KAUPUNKI NÄKYY ODOTTAA ST CH KOKEESSA ENEMPIÄ OHJEITA ELLEI PIKAISTA PERUUTUSTA STOP

User avatar
CH
kenrmaj
kenrmaj
Posts: 1673
Joined: Sun Jul 08, 2007 17:09
Location: Keski-Suomi

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by CH »

Nonniin jälleen, pääsin kokeilemaan asetta itsekin. Vaikka kuulilla on edelleen luontainen taipumus mennä vasemmalle, on käynti rauhoittunut jo huomattavasti ja jyvän säätövara riittää. Ruuvit ovat tällä hetkellä kaksi pisteväliä ääriasennosta takaisinpäin ja näyttäisi siltä, että vieläkin voisi ottaa ehkä toisen mokoman. Matka 75 m. Hämärtyvä ilta vaikeutti 405 gr Woodyn ampumista huomattavasti.

Eroa piipuilla ei ole muuta kuin että rihlannousu muutettiin 14 tuumasta 16 tuumaan. Taika on mahdollisesti ainakin osin värähtelytaajuudessa. Tukin piippukourua avarrettiin hieman, mutta kovin hankalaa on sanoa, millä muutoksella on todella vaikutusta. Täyspitkiä tämän kaliiperin Pystykorvia on harvassa, eikä kokemusperäistä tietoa asiassa taida olla kenelläkään. Edes Mäkisen Erkki ei pystynyt neuvomaan. Senpä vuoksi soviteltiin piipunvaihdon kulut Peuralan kanssa. Ei ole mielestäni reilua vierittää syytä piipuntekijän niskoille.

Kampe oli eilen joka tapauksessa puskapassissa ja kulkee jatkossakin. :-D

Image

Image

Image

Image
NELJÄNTENÄTOISTA VIIDENTOISTA JÄLKEEN KOHDALLA JOHON JOENSUUN KAUPUNKI NÄKYY ODOTTAA ST CH KOKEESSA ENEMPIÄ OHJEITA ELLEI PIKAISTA PERUUTUSTA STOP

User avatar
greendevil
sotvm1
sotvm1
Posts: 677
Joined: Sun Jul 22, 2007 6:21
Location: TST-kenttä

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by greendevil »

Hienoa, että asia meni parempaan suuntaan.

Yksi asia mikä tuli muualla esille (voisi selittää)

Jos luoti ei lähde täsmälleen yhdenaikaisesti kaikista rihloista piipusta tulon hetkellä niin tulee poikkeamaa.

-> suuosan muotoilu

User avatar
CH
kenrmaj
kenrmaj
Posts: 1673
Joined: Sun Jul 08, 2007 17:09
Location: Keski-Suomi

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by CH »

Varmasti keturalleen tehty kruunu vaikuttaisi osuntaan. Joskin olisi melko huonoa tuuria, jos kaksi eri piippua sattuisivat kiinni kierrettäessä jäämään sellaiseen asentoon, että kruunu ohjaisi samaan suuntaan. Näistä piipuista en ko. tyyppistä vikaa ainakaan silmämääräisesti pysty näkemään. Viimeistely on hyvä.

Sellaisen irtonaisen havainnon tein, että nyt kun sihtaa pistoolitaulua ensin kohdalleen säädettyjen tähtäinten läpi ja sitten piipun läpi, huomaa, että 75 metristä piippu osoittaa taululla 20-30 cm oikealle. Toisin sanoen kuulalla on piippulinjaan nähden kova taipumus ohjautua vasemmalle. Kohdistamattomalla aseella, ts. jyvä säätövaransa keskellä, sekä tähtäimet ja piippu osoittavat sivusuunnassa samaan. Tässä suhteessa asiat ovat siten kunnossa.

Vanhalla piipulla näin ei ollut vaan jyvä keskellä jyväjalkaa piippulinja näytti vasemmalle. Olisiko siis niin, että orkkispiipulla pääsi kertautumaan kaksi asiaa, eli kuulan taipumus poikeata piippulinjasta vasemmalle sekä se, että piippulinja oli tähtäimiin nähden vasemmalla. Myös rihlannousulla sekä silloisella suht tiukalla, joskin ei puristavalla, etutukin sovituksella saattoi olla vaikutusta. Kukapa tietää.

Otin sivusäätöä vielä kaksi pisteväliä taaksepäin (nyt on neljä pisteväliä eli 0,4 mm reservissä) eli jyvän poikkeama peruspiirrosta on 0,8 mm. Osumat pysyvät yhä mukavasti tähtäyspisteessä ja käynti on täysin riittävä. Ammuin huvikseni Chronyn läpi ja täytyy todeta, että pitkä piippu antaa mukavasti lisää lähtönopeutta. Lämpötila tuliasemassa +8 astetta ja patruunat oli jäähdytetty ko. lämpötilaan. Kuulina Woodleighin 405 gr FN ja 350 gr RN, joiden takana 3,2 g ja 3,35 g N130-ruutia. Nalleina CCI200, hylsyinä Leen FCD-niipatut Winchesterit. Chrony viiden metrin päässä piipun suusta, pistoolitaulu 75 metrin päässä ja tähtäyspiste tasajyvällä mustan alle. Tulokset seuraavanlaiset.

Woodleigh 405 gr FN

1. 602,3 m/s
2. 603,5 m/s
3. 599,1 m/s

Woodleigh 350 gr RN

1. 643,2 m/s
2. 637,3 m/s
3. 641,5 m/s

Image

Image
NELJÄNTENÄTOISTA VIIDENTOISTA JÄLKEEN KOHDALLA JOHON JOENSUUN KAUPUNKI NÄKYY ODOTTAA ST CH KOKEESSA ENEMPIÄ OHJEITA ELLEI PIKAISTA PERUUTUSTA STOP

User avatar
igorrock
kenr, vr4
kenr, vr4
Posts: 2487
Joined: Thu Sep 04, 2008 21:52
Location: Helsinki
Contact:

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by igorrock »

Jos vain mahdollista niin kokeile ampua noilla raudoilla jonkin metsästysmallisen tukin kanssa. Sillä keinolla selviäisi onko tukin mallilla jotain merkitystä tässä asiassa.... :miettii:

Samoin voisit kokeilla vielä nopeammilla/hitaammilla latauksilla niin tulisi ilmi sekin on nopeuden muutoksilla minkälaista vaikutusta osumapisteen siirtymiseen.
"Aina on yritettävä
metsästää ja kalastaa
riiustaa ja pillustaa
kyllä jokin onnistaa.
Mut jos ei mikään onnista,
on miehellä huono tuuri"

User avatar
CH
kenrmaj
kenrmaj
Posts: 1673
Joined: Sun Jul 08, 2007 17:09
Location: Keski-Suomi

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by CH »

Totta, näitä asioita on tarkoitus selvitellä jatkossa. Koska jahti on vasta alkanut, pidättäydyn tukin vaihdoista vielä tällä hetkellä. Vähiten piippuvärähtelyjä häiritsevä tukki minulla olisi kiv/27-66:n pähkinätukki, joka on tarkoitettu vakio-Mosinin liipaisinlaitteelle (=riittävästi puuta tukemaan lukonkehyksen häntää). Sen pitäisi käydä rautoihin sellaisenaan, jos käyttää vakiomallista syöttökoteloa. Valitettavasti tukki on vasenkätinen, mutta kyllä tuolla ampumaan pystyy. Lavan sivuvääryys vain arveluttaa, m/39:n tukissa lapa on suora, standardikiväärissä se menee kätisyyden mukaan. Mäkisen Erkki oli kuulemma muistellut, että erään kiväärin sivupoikkeama oli aikoinaan rauhoittunut vasta, kun lapa tehtiin vääräksi. Ts. saatiin ase piippuaikana retkahtamaan haluttuun suuntaan. :miettii:
NELJÄNTENÄTOISTA VIIDENTOISTA JÄLKEEN KOHDALLA JOHON JOENSUUN KAUPUNKI NÄKYY ODOTTAA ST CH KOKEESSA ENEMPIÄ OHJEITA ELLEI PIKAISTA PERUUTUSTA STOP

esa g
stm
stm
Posts: 8
Joined: Thu Mar 13, 2008 13:10
Location: Hml

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by esa g »

Moi.Jatkuuko tarina.Mulla on vähän samaa vikaa 7,62 Peuralan piipussa.(M:39.)

User avatar
CH
kenrmaj
kenrmaj
Posts: 1673
Joined: Sun Jul 08, 2007 17:09
Location: Keski-Suomi

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by CH »

Terve, terve. En ole ampunut aseella jahtikauden jälkeen, mutta pitäisi taas ruveta testailemaan latauksia. Sivupoikkeama on uudella piipulla sen verran pieni, että tähtäinten säätövara riittää helposti.

Tarina kallistuu luultavasti siihen suuntaan, onnistuuko vastaava temppu kaliiperissa .50-110.
NELJÄNTENÄTOISTA VIIDENTOISTA JÄLKEEN KOHDALLA JOHON JOENSUUN KAUPUNKI NÄKYY ODOTTAA ST CH KOKEESSA ENEMPIÄ OHJEITA ELLEI PIKAISTA PERUUTUSTA STOP

User avatar
CH
kenrmaj
kenrmaj
Posts: 1673
Joined: Sun Jul 08, 2007 17:09
Location: Keski-Suomi

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by CH »

Paljonkohan patruunapesän paksun kartion edessä on oltava ainevahvuutta, että rakenne säilyy turvallisena? M/28-30-tyyppinen takatähtäin mahdollistaa 24 mm paksun piipun käytön. .510" kaliiperin patruunapesän läpimitta lienee luokkaa 13,7 mm, jolloi seinämävahvuutta kartion eteen jäisi 5,15 mm.

EDIT: Pitkä hylsy, mutta jäähän se sittenkin paksun kartion sisään. Takatähtäimen alla kulkee siis 13 mm reikä. Seinämävahvuus 5,5 mm.

Starlinen .50-110-hylsyn kestosta ei ole hajua, mutta verrannolla laskien 255 MPa:n pesäpaine antaisi saman lukkorasituksen kuin .45-70 300 MPa:lla. Höysniemen Tikka M17:ssa käyttämässä "kevyehköksi" luonnehditussa latauksessa Woodleighin 440-graininen BPE-luoti haukkaa nopeutta 620 m/s, kun takana on 5,3 grammaa N133:sta. Muuan pellepeloton-latauksen taas kerrotaan sinkoavan 450 grainin Barnesin vauhtiin 670 m/s, jolloin suuenergia on järkyttävä 6545 J. :shock:
NELJÄNTENÄTOISTA VIIDENTOISTA JÄLKEEN KOHDALLA JOHON JOENSUUN KAUPUNKI NÄKYY ODOTTAA ST CH KOKEESSA ENEMPIÄ OHJEITA ELLEI PIKAISTA PERUUTUSTA STOP

User avatar
CH
kenrmaj
kenrmaj
Posts: 1673
Joined: Sun Jul 08, 2007 17:09
Location: Keski-Suomi

Re: Ukko-Pekka matkalla nelivitoseksi

Post by CH »

Viiskymppisen tekoa. Jyväjalan teko jäi tällä kertaa ammattilaiselle, muista möhläyksistä saa syyttää kirjoittajaa. Takatähäimen rungon etumainen kuristusholkki poistettiin kuten nelivitosessa ja kädensuojuksen tukirauta on hitsattu piilopuolelta kiinni runkoon. Päältäpäin muutostyötä ei pysty näkemään.

Image

Image

Image

Image

Image

Lukonkehyksen kohdalla työ oli melkoista kokeilua. Patruuna on etupäästä sen verran pullea, että se kiilautui helposti kiinni syöttöramppiin. Nyt ramppi vaikuttaisi jo riittävän avaralta. Nousukulma on tosin korkeahko ja voi olla, että luoti tulee tökkäämään patruunapesän yläreunaan. Asiaa voinee korjata madaltamalla ramppia tai lyhentämällä syötönsäätäjän huuleketta, jolloin hylsyn kanta vapautuisi aiemmin.

Image

Image

Image
NELJÄNTENÄTOISTA VIIDENTOISTA JÄLKEEN KOHDALLA JOHON JOENSUUN KAUPUNKI NÄKYY ODOTTAA ST CH KOKEESSA ENEMPIÄ OHJEITA ELLEI PIKAISTA PERUUTUSTA STOP

Post Reply

Return to “Aseiden rakentaminen ja kunnostaminen”