Suomalaisen pienoisheittimen ammuksista
Suomalaisen pienoisheittimen ammuksista
Internetistä löytyy kyllä kuvia siitä kotimaisesta pienoisheittimestä jota kokeiltiin aikoinaan Suomessa huonolla menestyksellä taisi joku jalkaväen tarkastajakin kuolla sen loppuvaiheessa räjähdykseen. Mutta millaisia olivat sen ammukset ? Kuvia ei tunnu netistä löytyvän. Kaliberi oli kait 47mm eli pienempi kuin venäläisen nakun, ja kuulemani mukaan ammuksen kuori oli reilusti ohkaisempi kuin naapurin murkulan,myös erillaisia pyrstöjäkin oli kait kokeiltavana ja varmaan myös sytyttimiä. Liekö noista säilynyt tietoja kun ei niitä ainakaan netistä löydä.
Re: Suomalaisen pienoisheittimen ammuksista
Munakäkr.m/32 pisara ja soikio rungot ovat juurikin kys. keksinnön a-tarvikkeeksi tarkoitettuja varustettuina pyrstöllä ja krh-sytyttimellä. täällä kuva kys. ammuksista:
http://www.jaegerplatoon.net/MORTARS3.htm
http://www.jaegerplatoon.net/MORTARS3.htm
"Aseeton kansa on kelvoton!" J.V. Snellman
Re: Suomalaisen pienoisheittimen ammuksista
Nuo kuvat löysinkin ja ne ovatkin kait ainoat netistä löytyvät, ja ei noin pienistä kuvista ammuksista juurikaan mitään erota. Heittimet kyllä näkee. Noita käsikranaatiksi muutettujen kuvia kyllä löytyy, mutta heittimen ammuksista ei.
Re: Suomalaisen pienoisheittimen ammuksista
Kirjasta "Tampellasta Patriaan - 70 vuotta suomalaista aseteollisuutta" kopioiden - itsepähän olen kirjoittanut 
:
"Varsin pian krh-tuotannon alettua Tampellassa alettiin kehittää myös jalkaväen käyttöön tarkoitettua pientä ja kevyttä, helposti hyökkäyksessäkin mukana kannettavaa pienoiskranaatinheitintä. Brandtin esikuvan mukaisesti ensimmäiset pienoisheittimet olivat kaliiperiltaan 60 mm:siä, 60 Krh/34, mutta Puolustuslaitos halusi pienempikaliiperisen ja siten kevyemmän aseen.
Vastaukseksi näihin vaatimuksiin Tampella kehitti pääosin insinööri Leo Jyväkorven ajatusten pohjalta 47 mm:n pienoisheittimen5. 13.03.1935 päivätty piirustus As.3c.1 "47m/m kranaatinheittäjä, kokoonpano, malli 35" esittää aseen perusrakenteen: lyhyen tuliputken perään on kiinnitetty lapiomainen vastalevy ja putkea tukee kaksijalkainen iskunvaimentajalla varustettu tuki. Peräkappaleen sivussa on laukaisuvipu.
Heittimen ampumamatkan säätö tehdään putken päällä olevan sen pienemmän putken, matkansäätölaitteen, perässä olevalla luistilla, jota taaksepäin siirrettäessä yhä useampi tuliputkesta säätölaitteen putkeen johtavista porauksista avautuu ja ammuttaessa osa ruutikaasuista vuotaa tätä kautta ulos kantaman siten lyhentyessä.
Tähtäimeksi aseeseen oli ajateltu vakiomallista Tampella-suuntainta, jolle oli istukka poikkipalkin vasemmassa päässä.
Heittimen kokoontaitettavia jalkoja Tampella piti niin arvokkaana keksintönä, että niille haettiin 28.03.1935 patenttia Hans Otto Donnerin nimiin. Patentti ei kuitenkaan tahtonut mennä läpi ja viimein 05.11.1937 hakemus raukesi5. Yhdysvalloissa Donnerin patentti sen sijaan meni läpi (US 2,148,808).
Kesäkuussa 1936 aseesta oli tehty uusi parannettu versio "35b" (piir. As.3c.53 / 03.06.1935). Edellisestä mallista 35b erosi lähinnä yksinkertaisemman peräkappaleensa puolesta: iskurimekanismi oli korvattu kiinteällä iskurinpiikillä, joka peräkappaleen oikealla sivulla olevalla vivulla voitiin varmistaa s.o. vetää sisään.
Jo vuonna 1935 aseessa kokeiltiin hammaspyörämekanismilla ylös-alas siirrettävää iskupohjaa: pohjaa nostettaessa lataustilavuus kasvoi, kaasunpaine laukaushetkellä laski ja kantama lyheni. Säätöluisti voitiin näinollen jättää pois, mutta sen putki kuitenkin oli vielä jäljellä, lähinnä liekinsammuttajana suuliekkiä pienentämässä.
Asetta kaupattiin myös ulkomaille, mitä varten tehtiin ranskankielinen esitekin1. Esitteestä käy selvästi ilmi, että lähnnä kyse oli kevyestä rynnäkkö- ja kiusantekoaseesta, jolla pystyttiin ampumaan 20...40 kappaletta 650 g:n teräskranaatteja minuutissa 750 m:n maksietäisyydelle. Vuonna 1937 myytiin neljä kappaletta 47 mm:n heittimiä ja 200 kranaattia Liettuaan, joka tuolloin oli itsenäinen valtio.
Mielenkiintoinen sattumus pienoisheittimen kehittelyssä oli teknikko Vesa Metsolan, insinööri Leo Jyväkorven ja DI Hans Otto Donnerin voimin Myllysaaren rannassa keskellä Tamperetta toimeenpanema koeammunta. Donnerin vaatimuksesta ammunta suoritettiin ei itse Näsijärvelle, vaan Naistenlahteen kohti Lapinniemen tehdasta. Syynä tähän oli, että itse järvellä tuuli vahvasti, mutta lahti oli rasvatyyni ja osuman olisi pitänyt näkyä selvästi. Laukaus ammuttiin, mutta osumaa ei näkynyt ja pahaa aavistellen herrat poistuivat heittimineen. Muutamaa vuotta myöhemmin arvoitus selvisi, kun Lapinniemen tehtaan katto alkoi vuotaa ja syyksi paljastui peltikaton läpi kattohirteen tunkeutunut "sokea" s.o. ei-räjähtävä 47 mm:n kranaatti!
47 mm:n pienoisheittimen ammuksena oli munakäsikranaatti, johon heitinkäyttöä varten ruuvattiin pohjaan erillinen terässiipipyrstö. Ongelmana ammuksessa oli sopivan, niin käsikranaatti- kuin heitinkäyttöönkin sopivan sytyttimen löytäminen. Sytytinkokeiluja tehtiin Ammus Oy:n, Kone ja Silta Oy:n sekä Oy Sytyttimen kanssa.
Asetta kokeiltiin armeijan edustajien läsnäollessa Harakan saaressa Helsingin edustalla 24. tammikuuta vuonna 1938, jolloin kranaatti räjähti heti putkensuun edessä. Jalkaväen tarkastaja kenraalimajuri A.S. Heikinheimo kuoli räjähdyksessä saamiinsa sirpalevammoihin ja neljä muuta henkilöä haavoittui, näistä vakavimmin majuri Ahonen ja ampujana toiminut Tampellan insinööri Leo Jyväkorpi. Lievemmin haavoittuivat eversti Svanström ja luutnantti Koppinen. Kenraali Nenonen säilyi sattuman kaupalla vahingoittumattomana poistuttuaan paikalta hetkeä aikaisemmin.
Lääkärien mukaan Jyväkorpi yksinkertaisesti "päätti olla kuolematta" ja kovakuntoisena miehenä myös toteutti päätöksensä, tosin keho sirpaleitten loppuiäksi kirjomana ja muutamia sormia köyhempänä. Räjähdyksen syynä oli kokeiltavana ollut uusi sytytintyyppi, joka petti.
Kaikesta huolimatta Puolustusministeriö tilasi vuonna 1939 kuusi kappaletta 47 mm:n pienoisheittimiä yhteishintaan 81,000.-. Aseissa oli siirrettävä iskupohja ja säätöluistin putken sijasta suuliekkiä vaimentamaan oli varsinaisen tuliputken suun ympärille asennettu kaulusputki, johon osa ruutikaasuista johdettiin tuliputkeen tehtyjen porausten kautta. Olemassa on valokuva, jossa teknikko Vesa Metsola poseeraa seitsemän heittimen kanssa ja yksi kuvatunalainen (sarjan ylimääräinen?) heitin luovutettiin vuonna 2000 Patria Vammas Oy:stä Sotamuseolle.
Aseen konstruktiota pidettiin tuolloin jo valmiiksi kehiteltynä: uusi liekinsammuttaja oli halvempi ja tehokkaampi, oli kehitetty uudet suuntaimet niin suoraan kuin epäsuoraankin suuntaamiseen, vastalevy ja tassut oli saatu kehitettyä sellaisiksi, että ne pitivät aseen ammuttaessa stabiilina ja myös panosjärjestelmä sekä pyrstöt oli kehitety valmiiksi. Ainoa ongelmakohta oli sytytinongelma, jota ei vieläkään oltu saatu tyydyttävästi ratkaistua.
Mainintoja myöhemmästä 50 kpl:n valmistussarjasta ei ole pystytty vahvistamaan, eikä em. kuudestakaan aseesta löydy merkintöjä puolustusvoimien nimikeluetteloista. 4 kpl heittimiä myytiin Liettuaan vuonna 19384. Vielä vuoden 1939 suunniteltiin erityistä 47 mm:n juoksuhautaheitintä, jossa heitin olisi asennettu periskoopin kera yhden tukijalan ja sivukaaren muodostamaan kehikkoon.
Tampellan pienoisheittimen kohtalon sinetöi Talvisota: tehtaalla oli kädet täynnä työtä tärkeämpienkin aseitten kanssa ja toisaalta venäläisiä 50 mm:n pienoisheittimiä 50 Krh/39 (ja Jatkosodassa myös mallia 50 Krh/40) saatiin suuria määriä sotasaaliiksi, jolloin 47 mm:n kotimaisen heittimen hankkiminen tuli tarpeettomaksi."
Tuo jeagerpalaatonin kuva aukeaa klikkaamalla niin suureksi, että "siitä erottaa karvatkin"
47 mm:n ammuksista minulla on skannattuna joukko Tampellan piirustuksia, joita en edes yritä liittää tähän, niin
vaikeaksi se on palstalla tehty. Piirustuksia, valokuvia ja jäljelle jääneitä kappaleita on tiedossani ainakin (muistinvaraisesti) puolen tusinaa erilaista.
:"Varsin pian krh-tuotannon alettua Tampellassa alettiin kehittää myös jalkaväen käyttöön tarkoitettua pientä ja kevyttä, helposti hyökkäyksessäkin mukana kannettavaa pienoiskranaatinheitintä. Brandtin esikuvan mukaisesti ensimmäiset pienoisheittimet olivat kaliiperiltaan 60 mm:siä, 60 Krh/34, mutta Puolustuslaitos halusi pienempikaliiperisen ja siten kevyemmän aseen.
Vastaukseksi näihin vaatimuksiin Tampella kehitti pääosin insinööri Leo Jyväkorven ajatusten pohjalta 47 mm:n pienoisheittimen5. 13.03.1935 päivätty piirustus As.3c.1 "47m/m kranaatinheittäjä, kokoonpano, malli 35" esittää aseen perusrakenteen: lyhyen tuliputken perään on kiinnitetty lapiomainen vastalevy ja putkea tukee kaksijalkainen iskunvaimentajalla varustettu tuki. Peräkappaleen sivussa on laukaisuvipu.
Heittimen ampumamatkan säätö tehdään putken päällä olevan sen pienemmän putken, matkansäätölaitteen, perässä olevalla luistilla, jota taaksepäin siirrettäessä yhä useampi tuliputkesta säätölaitteen putkeen johtavista porauksista avautuu ja ammuttaessa osa ruutikaasuista vuotaa tätä kautta ulos kantaman siten lyhentyessä.
Tähtäimeksi aseeseen oli ajateltu vakiomallista Tampella-suuntainta, jolle oli istukka poikkipalkin vasemmassa päässä.
Heittimen kokoontaitettavia jalkoja Tampella piti niin arvokkaana keksintönä, että niille haettiin 28.03.1935 patenttia Hans Otto Donnerin nimiin. Patentti ei kuitenkaan tahtonut mennä läpi ja viimein 05.11.1937 hakemus raukesi5. Yhdysvalloissa Donnerin patentti sen sijaan meni läpi (US 2,148,808).
Kesäkuussa 1936 aseesta oli tehty uusi parannettu versio "35b" (piir. As.3c.53 / 03.06.1935). Edellisestä mallista 35b erosi lähinnä yksinkertaisemman peräkappaleensa puolesta: iskurimekanismi oli korvattu kiinteällä iskurinpiikillä, joka peräkappaleen oikealla sivulla olevalla vivulla voitiin varmistaa s.o. vetää sisään.
Jo vuonna 1935 aseessa kokeiltiin hammaspyörämekanismilla ylös-alas siirrettävää iskupohjaa: pohjaa nostettaessa lataustilavuus kasvoi, kaasunpaine laukaushetkellä laski ja kantama lyheni. Säätöluisti voitiin näinollen jättää pois, mutta sen putki kuitenkin oli vielä jäljellä, lähinnä liekinsammuttajana suuliekkiä pienentämässä.
Asetta kaupattiin myös ulkomaille, mitä varten tehtiin ranskankielinen esitekin1. Esitteestä käy selvästi ilmi, että lähnnä kyse oli kevyestä rynnäkkö- ja kiusantekoaseesta, jolla pystyttiin ampumaan 20...40 kappaletta 650 g:n teräskranaatteja minuutissa 750 m:n maksietäisyydelle. Vuonna 1937 myytiin neljä kappaletta 47 mm:n heittimiä ja 200 kranaattia Liettuaan, joka tuolloin oli itsenäinen valtio.
Mielenkiintoinen sattumus pienoisheittimen kehittelyssä oli teknikko Vesa Metsolan, insinööri Leo Jyväkorven ja DI Hans Otto Donnerin voimin Myllysaaren rannassa keskellä Tamperetta toimeenpanema koeammunta. Donnerin vaatimuksesta ammunta suoritettiin ei itse Näsijärvelle, vaan Naistenlahteen kohti Lapinniemen tehdasta. Syynä tähän oli, että itse järvellä tuuli vahvasti, mutta lahti oli rasvatyyni ja osuman olisi pitänyt näkyä selvästi. Laukaus ammuttiin, mutta osumaa ei näkynyt ja pahaa aavistellen herrat poistuivat heittimineen. Muutamaa vuotta myöhemmin arvoitus selvisi, kun Lapinniemen tehtaan katto alkoi vuotaa ja syyksi paljastui peltikaton läpi kattohirteen tunkeutunut "sokea" s.o. ei-räjähtävä 47 mm:n kranaatti!
47 mm:n pienoisheittimen ammuksena oli munakäsikranaatti, johon heitinkäyttöä varten ruuvattiin pohjaan erillinen terässiipipyrstö. Ongelmana ammuksessa oli sopivan, niin käsikranaatti- kuin heitinkäyttöönkin sopivan sytyttimen löytäminen. Sytytinkokeiluja tehtiin Ammus Oy:n, Kone ja Silta Oy:n sekä Oy Sytyttimen kanssa.
Asetta kokeiltiin armeijan edustajien läsnäollessa Harakan saaressa Helsingin edustalla 24. tammikuuta vuonna 1938, jolloin kranaatti räjähti heti putkensuun edessä. Jalkaväen tarkastaja kenraalimajuri A.S. Heikinheimo kuoli räjähdyksessä saamiinsa sirpalevammoihin ja neljä muuta henkilöä haavoittui, näistä vakavimmin majuri Ahonen ja ampujana toiminut Tampellan insinööri Leo Jyväkorpi. Lievemmin haavoittuivat eversti Svanström ja luutnantti Koppinen. Kenraali Nenonen säilyi sattuman kaupalla vahingoittumattomana poistuttuaan paikalta hetkeä aikaisemmin.
Lääkärien mukaan Jyväkorpi yksinkertaisesti "päätti olla kuolematta" ja kovakuntoisena miehenä myös toteutti päätöksensä, tosin keho sirpaleitten loppuiäksi kirjomana ja muutamia sormia köyhempänä. Räjähdyksen syynä oli kokeiltavana ollut uusi sytytintyyppi, joka petti.
Kaikesta huolimatta Puolustusministeriö tilasi vuonna 1939 kuusi kappaletta 47 mm:n pienoisheittimiä yhteishintaan 81,000.-. Aseissa oli siirrettävä iskupohja ja säätöluistin putken sijasta suuliekkiä vaimentamaan oli varsinaisen tuliputken suun ympärille asennettu kaulusputki, johon osa ruutikaasuista johdettiin tuliputkeen tehtyjen porausten kautta. Olemassa on valokuva, jossa teknikko Vesa Metsola poseeraa seitsemän heittimen kanssa ja yksi kuvatunalainen (sarjan ylimääräinen?) heitin luovutettiin vuonna 2000 Patria Vammas Oy:stä Sotamuseolle.
Aseen konstruktiota pidettiin tuolloin jo valmiiksi kehiteltynä: uusi liekinsammuttaja oli halvempi ja tehokkaampi, oli kehitetty uudet suuntaimet niin suoraan kuin epäsuoraankin suuntaamiseen, vastalevy ja tassut oli saatu kehitettyä sellaisiksi, että ne pitivät aseen ammuttaessa stabiilina ja myös panosjärjestelmä sekä pyrstöt oli kehitety valmiiksi. Ainoa ongelmakohta oli sytytinongelma, jota ei vieläkään oltu saatu tyydyttävästi ratkaistua.
Mainintoja myöhemmästä 50 kpl:n valmistussarjasta ei ole pystytty vahvistamaan, eikä em. kuudestakaan aseesta löydy merkintöjä puolustusvoimien nimikeluetteloista. 4 kpl heittimiä myytiin Liettuaan vuonna 19384. Vielä vuoden 1939 suunniteltiin erityistä 47 mm:n juoksuhautaheitintä, jossa heitin olisi asennettu periskoopin kera yhden tukijalan ja sivukaaren muodostamaan kehikkoon.
Tampellan pienoisheittimen kohtalon sinetöi Talvisota: tehtaalla oli kädet täynnä työtä tärkeämpienkin aseitten kanssa ja toisaalta venäläisiä 50 mm:n pienoisheittimiä 50 Krh/39 (ja Jatkosodassa myös mallia 50 Krh/40) saatiin suuria määriä sotasaaliiksi, jolloin 47 mm:n kotimaisen heittimen hankkiminen tuli tarpeettomaksi."
Tuo jeagerpalaatonin kuva aukeaa klikkaamalla niin suureksi, että "siitä erottaa karvatkin"
47 mm:n ammuksista minulla on skannattuna joukko Tampellan piirustuksia, joita en edes yritä liittää tähän, niin
vaikeaksi se on palstalla tehty. Piirustuksia, valokuvia ja jäljelle jääneitä kappaleita on tiedossani ainakin (muistinvaraisesti) puolen tusinaa erilaista.
Re: Suomalaisen pienoisheittimen ammuksista
Saamani tiedon mukaan erillaisia ammusversioita on ollut liki kymmenkunta erillaista, siis lähinnä pyrstön ja sytyttimien osalta ? Näiden kuvat on lähinnä se mitä haen. "siivekkeitä" oli ilmeisesti ainakin osasssa ammuksista ollut enemmän kuin perinteisessä "nakussa" (8 kpl ? , nakussahan niitä oli 4-6 kpl ) ja ne olivat myös huomattavasti ohuemmasta pellistä valmistettuja. Myös pyrstöjä joissa ruudin paloreikien (mikä lie oikea termi) määrä/sijoitus ilmeisemmin vaihtelee on ymmärtääkseni ollut useampi.
Re: Suomalaisen pienoisheittimen ammuksista
Pistä yv:llä s-postiosoite, niin kuvia alkaa tulla.
Re: Suomalaisen pienoisheittimen ammuksista
Yv laitettu, ja yksi kysymys vielä. Käytettiinkö noita kotimaisia 47mm heittimiä koskaan rintamakäytössä ? Määrä oli kuitenkin niin vähäinen.
Re: Suomalaisen pienoisheittimen ammuksista
Ainakin m/41 heittimiä jonka ammus on täysin erilainen käytettiin. Venäläiset kaivajat ovat Kannakselta löytäneet niiden ammuksia. Muiden heittimien kokeilu loppui jo ennen Talvisotaa joten niitä tuskin käytettiin.
Tutkimattomat ovat ihmismielen tiet ja ymmärrys usein niin heikko.
Re: Suomalaisen pienoisheittimen ammuksista
Yv vastaus lähetetty.