Tämän alueen hylkypaikoista

Tietoja ja keskustelua museoista, muistomerkeistä ja muista sotahistoriallisista tutustumiskohteista.

Moderator: Juha Tompuri

Post Reply
Tumi

Tämän alueen hylkypaikoista

Post by Tumi »

Muutaman vuoden lueskelun jälkeen ajattelin rekisteröityä, kun tuntui että jotain asiaakin on olevinaan.

En ole aseharrastaja ja sotahistoriakin kiinnostaa eniten tuttujen seutujen osalta. Salpalinjaan olen tutustunut hieman Etelä- Savon osalta ja isoin mielenkiinto on herännyt kaakonkulman hylkypaikkoihin ja niitä olen bongannut jonkun vajaa 20 kpl parin kesän aikana. Lopussa pari kuvaa paikoista jotka ovat varmaan useimmille tuttuja, kuviin liittyy Lapinjärven TB-7, Jaalan SB-2bisit sekä parin viikon takaa löytönä Imatralta Ju 87 D-5.
Ns. romun kerääminen ei minua oikeastaan kiinnosta, kotiin kannettu silppu on vain silppua ja sillä on oma merkityksensä vain omalla paikallaan, siellä minne on aikoinaan tantereeseen tömähtänyt. Tietysti isommat ja oikeasti merkittävät palaset ovat säilömisen ja museoinnin arvoisia ja samoin jos paikka meinaa muuten tuhoutua. Metallinpaljastinta en ole vielä hankkinut, mutta nyt on esim. Valkealasta tiedossa muutama paikka joissa ei ole enää mitään maan päällä näkyvää merkkiä, näissä saisi muutamalla piippauksella varmistettua että kyseessä todella on oikea paikka.

Ajattelin saisiko tästä jopa pysyvämmän ketjun jonne voisi laittaa juttua ja kuvaa alueen hylkypaikoista? Jos siltä tuntuu niin voi laittaa vaikka YV:tä jos ei jostain syystä halua tähän laittaa näkyville.

Toisena kysymyksenä, onko tällä alueella hylkyryhmää niinkuin Lappeenrannan pojilla on, sinne olen vähän herätellyt yhteyttä mutta yhteistyötä tekisi mielellään myös täkäläisten kanssa?!

Image

Image

Image

Image

JNuori
rkers
rkers
Posts: 118
Joined: Sat Feb 11, 2006 11:13
Location: Valkeala

Re: Tämän alueen hylkypaikoista

Post by JNuori »

Jos tulet Uttiin joku viikonloppu voin näyttää lähistöltä toistakymmentä paikkaa. Lapissa ja Norjassa olen kiertänyt noin 30 hylkyä.

Tumi

Re: Tämän alueen hylkypaikoista

Post by Tumi »

JNuori wrote:Jos tulet Uttiin joku viikonloppu voin näyttää lähistöltä toistakymmentä paikkaa. Lapissa ja Norjassa olen kiertänyt noin 30 hylkyä.
YV:tä laitettu JNuorille.
Utin suunnalta tiedän Kirjosen Curtissin, 06.07.1944 yhteentörmäyksessä pudonneen toisen Kuhlmeyn Stukan sekä harjoituslennolla pudonneen suomalaisen Fiatin putoamispaikat, kaksi viimeistä olen käynyt eikä mitään merkkiä putoamisesta ollut enää havaittavissa. Nuo ainakin kiinnostaisi käydä piipparilla.

Tumi

Re: Tämän alueen hylkypaikoista

Post by Tumi »

Laitan tähän aikaisemmin aloittamaani ketjuun muutaman kuvan loppukesän ja syksyn suunnistuksista ja kaiveluista. Nämä kuvat ovat Kemijärveltä ja Valkealasta.

Image

Image

Image

Image

Image

Image

Harrastus jatkuu taas ensi kesänä.

Post Reply

Return to “Museot, muistomerkit jne.”