Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

Jälleen kyselen suomalaisia aseita keräävän saksalaisen ystäväni puolesta. Hän on saanut käsiinsä Valmet Leijona -haulikon, ilmeisesti mallia 16/2, siis kaliiperi 16/70 kahdella liipaisimella. Aseessa ihmetyttää sen erikoinen piippujärjestys.

Yleensähän päällekkäispiippuisessa haulikossa alapiippu on hajottavampi, ja se laukaistaan etummaisesta liipaisimesta. Ajatuksena on että metsästystilanteessa tavataan ampua ensin lähelle, ja mahdollinen toinen laukaus kauemmas pakenevaan eläimeen. Etuliipaisinta käytetään ensin siksi, että sormi "putoaa" luontevasti etuliipaisimelta taaemmalle. Ensin ammuttava piippu on laitettu alimmaiseksi, koska alapiipun rekyyli heilauttaa asetta vähemmän.

Leijonassakin etuliipaisin laukaisee alapiipun, mutta supistukset ovat "väärin päin"; alapiippu on suppeampi. Sama asia mainitaan aseen alkuperäisessä käyttöohjeessa (kuva Hyytisen kirjassa "Valmet-haulikot" sivulla 19) sekä aseen englanninkielisessä esitteessä (kuva Arma Fennica suomalaiset aseet, sivu 72).

Kysymys kuuluu, mikä ihme logiikka tässä on takana? Miksi suppeampi piippu on järjestetty ensin ammuttavaksi? Vaikea kuvitella että suomalaisessa metsästyksessä jotenkin tyypillisesti ammuttaisiin ensin kauas. Onko muita samalla logiikalla toimivia aseita? Tunnetusti Leijona on pitkälti kopio ranskalaisesta Damon Petrik -haulikosta, jonka ilmavoimien aseteknikko Ole Melart toi sodan aikana saksasta - olisiko piippujärjestys peräisin siitä? Vain olisiko päällekkäispiippuiset olleet täällä 40-luvun lopulla niin outoja kapistuksia, ettei oikein tiedetty mihin järjestykseen piiput, liipaisimet ja supistukset kannattaa laittaa...

Epäilen että oudolla piippujärjestyksellä voisi olla jotain tekemistä sen kanssa että noihin aikoihin keskimääräinen suomalainen metsästäjä ei ollut mikään varsinainen lentoonampuja vaan metsälinnut pyrittiin ampumaan joko maahan taikka puun oksalle. Ja vesilinnut veteen. Tällöin hajoittavammalle kuviolle ei ollut niin suurta tarvetta.

Taikka sitten asiaa ajateltiin aseen ergonomian kautta eli pistooliperää lähempänä olevasta liipasimesta painettiin ensin ja sitten, jos tarve oli, siitä kauempana olevasta "hankalammasta". Voi myös olla että ajateltiin yhden laukauksen yleensä riittävän ja sen toisen olevan vain ikäänkuin varalla, valtaosa metsästäjistä kun oli tottunut ampumaan yksipiippuisilla haulikoilla...