Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

M28-76 projektini eteni yllättävään suuntaan, paksua piippua tai aihiota etsiessä löytyikin aito suojeluskuntaleimoilla oleva diopterikivääri ilman kiikari-istukkaa v.1937. Etelä-hämeen SK-piiristä lähtöisin, sarjanumero 48xxx.


Kaikkia perkuleen tarroja viitsivätkin liimata tukin kylkeen








Joskus käy tuuri

Edit: Jos jollain on ylimääräinen m39 puhdistuspuikko sekä takatähtäimen lehden alle tuleva jousi, olisin vailla kyseisiä osia.

Eipä taida vaan tukki olla SKy...

Kuten toisaalla tässä foorumissa lupailin, sovitin raudat myös m39 tukkiin jotta sillä voi osallistua perinnekiväärikisoihin.
Tässä kuitenkin vielä diopterit paikoillaan:



Ja perinnemoodissa:


Massapetauksen joutuu tekemään, sen verran on tuokin tukki kieroon kuivunut ettei raudat asetu sinne hyvin. Kehysruuvit kun vetää kireälle, laukaisuvastus kevenee alle kiloon ja lukon liike muuttuu jotenkin nihkeämmäksi. Ilmeisesti kehys taipuu keskeltä tjsp.

Sovittelin kesäloman alun kunniaksi uuden 28-76 tukin paikoilleen, huomenna pitäisi käydä radalla kokeilemassa 12g Scenarin tarjoamaa osuntaa.

Juu, se oli tuossa 1960-luvulla oikein huipussaan tuo tarrojen liimaileminen kiväärin tukkeihin. Itsekin silloin vähän yli kymmen vuotiaana pojankoltiaisena katselin silmät kiiluen, kuinka se "oli hienoo", kun isoilla pojilla oli kiväärin tai haulikon tukissa Sakon tarraa, Metsästäjien Keskusjärjestön tarraa, Lapuan tarraa, Tikan tarraa, Valmetin tarraa ym. ym..

Se oli sen ajan "muoti-ilmiö", missä näin jälkeenpäin ajatellen ei tehty muuta kuin paljasta pahaa. Meinaan siinä mielessä, että nykyään näkee monia erittäin hienosti tuolta ajalta säilyneitä aseita, mutta kun niistä on otettu ne tarrat pois, niin tukin lapa on sitten täynnä niitä vaaleampana säilyneitä läikkiä.

Saahan ne jäljet toki käsistään taitava "timpraaja" otettua poiskin, mutta kyllä se vähän harmittaa ruveta jotain 60-luvulla kiiltäväksi lakattua Sakon tukkia hiomaan ja lakkaamaan sitten uudelleen samanlaiseksi, jos nyt yhtä laadukkaan näköistä lakkausta edes pystyy tekemään.

Onhan niitä sitten taas sellaisiakin aseen käyttäjiä, joille ase on todellakin pelkkä työkalu, ja tuollaiset asiat on vailla merkitystä. Hyviä esimerkkejä tästä oli vaikka kuinka paljon toukokuun puolessa välissä 2008 olleessa Riihimäen asehuutokaupassa. Sellaisia 5-20 euron hintahaarukkaan mahtuvia haulikoita myytiin siellä melkomoinen läjä.

Eipä onneksi tullut koskaan sotketuksi tukkeja aseista. Kerran olen kunnostanut vanhan unkarilaisen Monte Carlon puuosat, kun olivat lakkaukset melkein olemattomissa ja vain paskakerros suojana. mielenkiintoinen projekti, joka paljasti aivan älyttömän hienoloimuisen pähkinäpuun ja läträttyäni puitten pintaan pellavaöljyä, aseen rahalliseen arvoon tuli perään nolla lisää.
60-luvun sakolainen lakkaus on sellaista laatua, ettei siihen tavalliset taidot ja aineet taida riittääkään.