Venäläinen Kolmen Linjan Kivääri

[Mangrove]

Kansalliskirjasto. Mikrokortti X.

Sotilaskirjasia N:o 4.
Kaikkien maiden köyhälistö, liittykää yhteen!

Venäläinen Kolmen Linjan Kivääri (Malli N:o 91) sekä Ampumisohjeita.
Hinta 25 kop.
Kustantaja: Suomalaisen Kommunistisen Puolueen Sotilasjärjestö. Pietari 1918.

Toveri!

Porvarillisen yhteiskunnan perustukset horjuvat. Itse rakennus on jo monista kohdin luhistunut. Jäljellä olevat osat vapisevat. Mistä se johtuu? Kansain työtätekeväin luokkain vallankumouksen hirmumyrsky puhaltaa niin rajusti. Porvaristo yrittää pelasta rosvopalatsiaan ja sen perustuksia säilyttää. Paloa koettavat sammuttaa. Onnistuuko se?

Se riippuu työtätekevästä joukoista. Köyhälistöltä kysytään: Porvarien valta vaiko työväen valta? Kapitalismi vaiko sosialismi? Ken porvariston valtaan vieläkin tyytyy, se antaa porvarien rauhassa sammuttaa vallankumouksen palon. Ken kapitalismin hirmuvaltaan vielä suostuu, se antaa porvarien murskata vallankumouksellisen sosialismin punaiset taistelujoukot. Mutta sitähän ei työtätekevä luokka tahdo eikä siedä?

Mitä sitten tehtävä? Aseistuttava, opittava aseita käyttämään ja käytettävä niitä vallankumouksen pyöveleitä ja sosialismin kaatajia vastaan. Mikä nyt työläisen tärkein velvollisuus?

Olla hyvä kiväärin, käsigranaatin ja kuularuiskun käyttäjä. Se on jokaisen velvollisuus. Opi siihen, - ainakin kiväärin käyttäjäksi, sillä sinua tarvitaan nyt tai ainakin pian. Mailman punaisen armeijan riveissä on tilaa ja sinne kutsutaan miehiä, vallankumouksellisia taistelijoita.

Venäläinen kolmenlinjan kivääri.

Sotilaan velvollisuus ja kunnia asia on osata hyvin käyttää kivääriään sekä tuntea ja hoitaa sitä erittäin huolellisesti.

Nimitys »kolmenlinjan kivääri» johtuu siitä, että siinä piipun läpimitta on kolme linjaa (1 linja = 2,54 mm). Se on makasiinikivääri. Kussakin kehyksessä on 5 patruunaa, joista ladattaessa 4 menee makasiiniin ja 1 piippuun. Pääosat ovat: piippu, tähtäyslaite, lukko, tukki ja kädensuojus. Kuhunkin kivääriin kuuluu pistin.

Piippu on päältä tehty tummaksi; sen etupäätä sanotaan piipun suuksi ja takaosaa peräpuoleksi. Peräpuolessa oleva laajennus, johon patruuna tulee, on patruunapesä. Patruunapesä päättyy luodin sijaan. Piipun sisäseiniin on uurrettu 3 kierteen tavoin kulkevaa rihlaa. Rihlojen välillä olevia kohoutumia nimitetään kedoiksi. Ne antavat piipun läpi kulkevalle kuulalle kiertävän liikkeen. Kahden vastakkaisen kedon väli on piipun läpimitta.

Tähtyäslaitteen osat ovat jyvä ja nostotähtäin. Nostotähtäimessä eroitetaan: tähtäinalusta, jossa on portaita 400, 600, 800, 1000 ja 1200 arssinaa varten, sekä tähtäimen kehys, jonka päällä on ura mainituille matkoille tähtäämistä varten. Tähtäinvieteri pitää kehystä pystyssä 1200 arssinaa pitemmille matkoille ammuttaessa. Kehyksen sisäpuolella ovat numerot 13-28 ja uusimmissa kivääreissä aina 32 saakka. Nämä numerot ilmoittavat satoja arssinoita (1 arss. = 0,711 m.). Kehyksessä on edestakaisin siirrettävä hahlo, jonka uralla varustettu yläreuna on ammuttaessa asetettava kutakin matkaa vastaavan numeron alareunassa olevan viivan tasalle. Vanhoissa kivääreissä on tähtäimen kehys suora, uusissa käyrä. Vanhat kiväärit ovat aijotut pyöreä- ja uudet teräväkärkisiä kuulia varten. Jyvä on poikittain kulkevalla kiskolla kiinnitetty alustaansa. Jalustassa olevan pienen uran täytyy olla jyvän etupäässä olevan uran kohdalla, muuten ei jyvä ole paikallansa.

Lukko vie patruunan pesään, sulkee sen ja sytyttää patruunan sekä laukauksen jälkeen vetää tyhjän hylsyn ulos ja heittää sen pois. Lukon osat ovat: kammio, ulosvetäjällä varustettu lukonpää, yhdistysliista, iskuri joustimineen, sekä varmistin. Yhdistysliista yhdistystää lukonpään varmistajaan. Yhdistysliistassa on renkaan muotoinen yhdistyskappale sekä nasta lukonpäässä olevaa syvennystä varten. Liistan haarukanmuotoiseen takapäähän sopii varmistajan alla oleva virityskiekko. Liistan alareunassa on uurre, joka tekee mahdolliseksi lukon kulun liipamisen kannan yli. Lukonpää tulee sytytysneulan ja liistan yhdistysrenkaan putken päälle. Lukonpäässä oleva pieni nasta tulee kammiossa olevaan uraan ja pakoittaa lukonpään kiertymään kammion mukana.

Lukon virittämistä varten on varmistajassa kolmionmuotoinen kohoke ja kammiossa vastaavaa syvennys.

Suoraan kammion alla on makasiini. Sen pohjan voi avata ja irroittaa. Pohjaan on kiinnitetty syöttäjä vietereineen. Makasiinin vasemmassa yläreunassa on patruunanpidätin, joka kynnenmuotoisella reunallaan estää patruunia tulemasta ylös, ennenkuin edellinen patruuna on lentänyt ulos.

Patruunanpidättimen ylemmässä osassa on pieni haka, joka toimii hylsyn ulosheittäjänä.

Ampuminen.
Yleisiä ampumisperusteita.

Ladatun kiväärin lauetessa lyö sytytysneulan kärki vieterin vaikutuksesta patruunan päässä olevaan sytyttimeen, jolloin sytyttimessä oleva räjähdysaine heti syttyy: sytytysreikien läpi saa itse patruunassa oleva ruuti kipinän. Ruudin palaessa syntyvät kaasut pyrkivät leviämään kovalla paineella joka suuntaan ja työntävät edestään kuulan ulos, antaen sille suuren alkunopeuden. Koska kuulan läpimitta on hiukan suurempi kuin piipun lyhyempi halkaisija, leikkaavat kedot neljä uraan kuulaan ja saattavat sen piipun läpi kulkiessaan pyörimään rihlojen mukaan akselinsa ympäri. Tämä pyörimisliike pakoittaa kuulan, piipun suun jätettyään, kulkemaan aina kärki edellä. Painovoima ja ilman vastustus taas puolestaan pakoittavat kuulan, samoin kuin ilmaan heitetyn kiven, muodostamaan käyrän radan ja vihdoin putoamaan maahan. Ellei maan vetovoimaa eikä ilman vastustusta ollenkaan olisi, olisi kuulan lentorata piipun akselinsa suuntaan kulkeva suora viiva.

Saavuttaakseen jonkun määrätyn pisteen täytyy siis piipun akselin tähdätä tarkoitetun pisteen yläpuolelle ja aina sitä ylemmäksi, mitä kauempana saavutettava maali on. Kulloinkin vaadittavan korkeuden löytämiseksi on laitettu n. s. nostotähtäin.

Maalissa olevaa pistettä, mihinkä pitää tähdätä, sanotaan tähtäyspisteeksi. Tähtäimen uran keskustasta jyvän kärjen yli tähtäyspisteeseen ajateltu suora viiva on tähtäyslinja. Pistettä, mihin tähtäyslinja juuri aseen lauetessa oli kohdistettuna sanotaan laukaisupisteeksi. Sattumispiste on se piste, missä kuula kohtaa maalin. Kuulan rata ja tähtäyslinja leikkaavat toisensa ensi kertaa väähn matkaa piipun suusta. Toisen kerran leikkaavat ne toisensa niin monen pituusyksikön päässä piipun suusta, kuin mitä kulloinkin käytetyn tähtäimen numero näyttää. Kuulan radan ja tähtäyslinjan välistä kohtisuoraa etäisyyttä sanotaan lentokorkeudeksi. Ammuttaessa tähtäimen ollesssa 600 on lentokorkeus n. 44, tähtäimen ollesssa 800 n. 96 ja 1000 n. 183 cm.

Matka, jonka päässä kuulan rata ja tähtäyslinja toisensa toistamiseen leikkaavat, on tähtäinlaukausmatka ja vastaava laukaus tähtäinlaukaus.

Ammuttaessa maaliin, johon matka on lyhyempi kuin tähtäinlaukausmatka, on tähdättävä vastaavan lentokorkeuden verran sen pisteen alapuolelle, mihin tahdotaan osata. Liian matalaa tähtäintä ei milloinkaan ole käytettävä eikä siis niinollen myöskään tähdättävä maalin yläpuolelle; vaan on tähtäintä tarpeen vaatiessa nostettava ja sen mukaan tähdättävä jälleen alapuolelle.

Tähdättäessä asetetaan kivääri sellaiseen asentoon, että tähtäyslinja on tähtäyspisteeseen kohdistettu. Tähtäimen hahlon tulee olla vaakasuorassa ja jyvän tasaisen, s. o. jyvän kärki juuri hahlon yläreunan tasalla, aivan uran keskellä.

Tavallisimmat tähtäysvirheet ovat:
1) Hieno ja karkea jyvä. Edellinen aiheuttaa liian alas, jälkimmäinen liian ylös sattuvan laukauksen.
2) Kiväärin kallistuminen tähdättäessä. Luoti poikkeaa silloin kallistumissuuntaan ja samalla alenee vähän.
3) Sivujyvä. Jos jyvä ei ole aivan uran keskellä, poikkeaa luoti siihen suuntaan, millä puolella jyväkin on urassa.

Sään vaikutus ampumistulokseen.

Auringonpaiste. Kun aurinko valaisee jyvää, näyttää jyvän loistava puoli suuremmalta kuin se todellisuudessa on ja aiheuttaa tähtäysvirheen. Piipun suu kääntyy silloin vähän poispäin auringosta, ja luoti poikkeaa tietenkin samaan suuntaan. Auringon paistaessa sivulta on siis tähdättävä aina hiukan sille sivulle josta valo tulee. Auringon paistaessa edestä tai takaa on tähdättävä hiukan ylemmäksi kuin tavallisesti.

Hämärä ja sumuinen sää estävät jyvän kärjen kokonaan näkemästä, niin että ampuja tietämättään ottaa karkean jyvän. Hämärässä on tähdättävä huomattavasti alas.

Ilman lämpö ja kosteus. Kylmä ja kostea ilma vähnetää enemmän kuin kuiva ja lämmin luodin nopeutta. Kuula menee silloin alas.

Tuuli. Sivutuulessa menee luoti jonkunverran tuulen mukaan, saattaen 1000 metrin matkalla sattua vieläpä 10 m. sivulle. Mitä kovempi tuuli ja mitä pitempi matka, sitä enemmän luoti poikkeaa oikeasta suunnastaan. Koska luoti pyörii vasemmalta oikealle, saa vasemmalta tuleva tuuli suuremman poikkeuksen kuin oikealta tuleva. Vastatuuleen menee luoti tavallista alemmas, myötätuuleen ylemmäksi.

Kuulan läpäisyvoima.

Suojaksi yksityistä kiväärin kuulaa vastaan tarvitaan:

viljalyhteitä 5 m.
polettua lunta 2 m.
turpeita 110 cm.
kuusi- tai mäntypuuta 90 cm.
ladottuja nurmiturpeita 80 cm.
tammipuuta 70 cm.
maata, savea, santaa 50 cm.
santaa säkeissä 40 cm.
tiiliä 25 cm.
pieniä kiviä 15 cm.
valurautaa 12 mm.

Etäisyyden arviominen.

Tehoisan tulenvaikutuksen saavuttamiseksi on oikean tähtäimen valitseminen sekä tätä varten taas viholliseen olevan matkan tarkka arvioiminen välttämätöntä. Muutamissa tapauksissa voi kylläkin mahdollisesti tulla kysymykseen karttojen tai erikoisten etäisyysmittarien käyttäminen, mutta useimmiten on kuitenkin turvauduttava paljaaseen silmämääräiseen arviointiin.

On selvää, että tämä vaatii ahkeraa harjoitusta. Monet seikat, kuten esim. maalin näkyväisyys, maan laatu, valo, sää j. n. e. voivat aiheuttaa etenkin vasta-alkavalle tuntuvia vaikeuksia sekä tämän mukaan myös tuntuvia virheitä.

Useimmiten arvioidaan matka liian lyhyeksi:
1) jos maali on erikoisen selvästi näkyvissä, siis voimakkaalla auringonpaisteella, kirkkaalla ilmalla (kuten ukkosilman jälkeen sekä valoisina, kylminä talvipäivinä), auringon paistaessa selän puolelle sekä maalin taustan ollesssa vaalea;
2) tasaisella maalla, suurilla veden tai lumen peittämillä aloilla, pitkillä niityillä j. n. e.;
3) epätasaisella maalla, erittäinkin jos muutamat osat eivät ollenkaan ole näkyvissä;
4) todellisessa tappelussa, silloin kun kiihtymyksen vuoksi luulee vihollisen olevan lähempänä kuin mitä tämä itse asiassa on.

Sensijaan arvioidaan matka liian pitkäksi:
1) jos maali on epäselsästi tai vain osaksi näkyvissä, siis esim. väräjävällä ilmalla (suurella kuumuudella), auringon paistaessa edestäpäin, synkällä, sumuisella ilmalla, hämärässä, metsässä, taustan ollesssa tumman sekä vain osittan näkyvissä olevaa vihollista vastaan;
2) polvilla tai pitkällään maassa oltaessa. (Öisin näyttävät valot, leiritulet j.n.e. olevan kauempana, kuin ne itse asiassa ovat. Korkeammat esineet näyttävät tavallisesti olevan lähempänä kuin matalammat, samoin vaaleat esineet lähempänä kuin tummat.)

Ensin on selvästi painettava mieleen 200, 300 ja 400 metrin matkat. Suuremmalla etäisyydellä on parasta jakaa koko matka kahteen osaan sekä arvioida nämä erikseen.

Usein on myös hyvä arvostella, mitenkä suuri etäisyys korkeintaan voi olla sekä miten paljoa se vähintään on, ja sitten ottaa keskiarvo.

Usein voidaan tappelussa myöskin antaa yhden tai useamman ryhmän ensin ampua muutamia yhteislaukauksia johonkin määrättyyn pisteeseen sekä tällöin kuulien lyömisestä maahan päättää tarvittava tähtäin.