Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

Varsinaisia. Pari lyhyttä osaa oli leikattava uusiksi selkänahasta, kun nahka oli alun perin kaulan alta ja lihapuolelta sen verran karvaista ja vetelää, että olisi luultavasti venynyt käytössä. Kakkososaan ei toki tule ammuttaessa mitään rasitusta, mutta siitä huolimatta.

Jep, nahka kannattaa aina muutenkin leikata vuodan pituussuunnassa, tässä suunnassa se venyy vähemmän kuin poikittain leikattu.

Kohta kipiää tekkee, kun veli saa noin hienoa jälkeä aikaseksi.

igorrock wrote:Jep, nahka kannattaa aina muutenkin leikata vuodan pituussuunnassa, tässä suunnassa se venyy vähemmän kuin poikittain leikattu.

Sama havainto täälläkin. Oli vaan niin houkuttelevaa pistää vuota kaulan kohdalta poikki ja ruveta leikkujälkeä pitkin ottamaan hihnan lyhempiä osia. Pienellä vaivalla tuon saa järjestymään pitkittäinkin.

Vanhoissa hihnoissa nahkavalinnan seuraukset tulevat selvästi esille. Jämäkät nahat ovat lähes mitoissaan, kun taas lerput ovat vedossa kaventuneet silminnähtävästi.

Nahkatehtaalla tehtiin muinoin niin että hyvänlaatuinen vuota leikattiin reunoistaan siistiksi, sen jälkeen reunasta alettiin leikata parin sentin levyistä remmiä ja jatkettiin useampi kierros. Lopputuloksena oli usean metrin pituinen hihna, hihna kasteltiin ja pingotettiin suoraksi ja jätettiin kuivumaan. Sen jälkeen oli suoraa hihnaa.

Napialan nahkatehtaalla leikattiin minulle tällä tapaa noin 3 metrisiä hihnoja muinoin.

Tuo kiertämällä-leikkaaminen on oikeastaan ainoa mahdollinen tapa jos halutaan yli kahden metrin mittaisia remmejä.

Tuossa muutaman kuvan albumi uusista valmisteista.

http://aijaa.com/a/7Zgidk

Ja vielä ihan viimeisen päälle!
Vasta kun näkee ne kasattuina tajuaa työmäärän.

Kiitosta, peruskoulun päättötodistuksessa tekninen työ oli seitsikko, eikä suotta.

Taas pari rautalankaprotoa, holkitettuina. Saapa vaan nähdä, mitä tinalla päällystämisestä tulee.

igorrock wrote:Taitaa kuva valehdella mutta näyttävät aika kellertäviltä omiin vanhoihin verrattuna.....

Laitoin pari osaa kaverille JYU:lle laadunvarmistukseen SEMillä ja EDX-detektorilla mitattaviksi. Cu-Zn-Ni-suhteet vastasivat melkolailla täydelleen alkuperäisosia, eikä muita metalleja (Al, Fe) löytynyt sen enempää kuin vanhasta tavarasta. Abloy on asiallinen raaka-aine autenttisen seoksen tekoon, kun siihen lisää sinkkiä ja vähän nikkeliä.

Ihan hyvin onnistui Hema-kirjevaa'alla punnituksi lejeeringiksi.

Tuli muuten mieleen, että tuskin uudetkaan abloy-avain aihiot kovin paljoa kustantaa, jos saisi suoraan jostain ostettua?

Eikös noista lukkoliikkeistä löytyisi joutilasta avaimenvalmistuksen lastua. Vai onko materiaali nykyisin samaa.

Hommasin joskus aikoinaan lukkoliikkestä Abloy-purua, mutta se on niin kurjaa höttiä, että upokkaaseen kertyi kipene pohjalle, kun tuota sulatti. Vanhoja Abloy-avaimia löytyy tästä maasta kohtuudella ja monesti postikulujen hinnalla. Uudet aihiot maksavat useamman euron kappale, jos ei ole suhteita.

Mitenkähän tämäntapaisen pikkusoljen poikkipuola oikein kiinnitettiin, pistehitsaamallako? Soljen kehikossa on puolan kohdalla puolipyöreät varaukset ja puolan päät näyttävät takapinnoiltaan puristuneen ja/tai sulaneen hieman. Soljen julkisivulla eli etupinnalla taas ei näy merkkejä puristuksesta tai sulamisesta. Jakautuukohan kuumuus/puristus kehikossa suuremmalle alalle.