Keskustelua asehistoriasta ja militariasta

Isäukkoni 40 vuotta moitteettomasti palvellut 8,2*53R hirvikivääri kieltäytyi eräänä tämän syksyn jahtiaamuna ottamasta patruunaa pesäänsä. Syyksi paljastui patruunoiden kaulan liian suuri halkaisija n. 8,90mm. Sama Sakon laatikko on kuulemma kulkenut jahdeissa vuosikausia, ja aina ennen ovat patruunat sopineet. Osa patruunoista oli tummunut käytössä, osa oli kiiltäviä käyttämättömyyttään. Mutta mitta oli sama...
Aseseppä tarkisti aseen, eikä patruunapesästä löytynyt nokea, ruostetta tms. "tiukentajaa". Sensijaan hänellä myynnissä olevien Sakon patruunoiden kaulan halkaisija oli n. 8,80mm. Näillä ase toimi jälleen moitteettomasti.
Nyt vaan hämmästellään, että mikä ihme on "turvottanut" patruunat... . Mitään edes vähän järkevää selitystä moiseen ei olla keksitty.
Onko kellään mitään kokemuksia tai tietoa, mikä voisi tässä olla takana. Itse en ole kuuna päivänä moisesta edes kuullutkaan. Ja kaikenikäistä patruunaa on kyllä pesiin tullut työnnettyä vuosien varrella.
Ohessa vielä kuva, jossa 2 patruunaa ja laatikko. Kauloissa näkyy hankaumia patruunapesästä, kun niitä on pesään soviteltu. Verrokkina uuden laatikon patruuna.

Lienee nalli alkanut hitaasti palaa...ja paine kasvaa...

Oletko kokeillut irrottaa luotia? Josko kosteus tai aika tehnyt tehtävänsä ja kuulan pintaan alkanut muodostua oksidoitumista jolloin halkaisija kasvaa....

Ellei osa kuulista ole sitten jo uutena ollut viallisia...

Hylsy on osunut muutaman kerran liikaa patruunapesän kartioon ja lyttääntynyt sen vuoksi?

Ei noissa ole mitään merkkejä lyttääntymisestä...paremminkin sanoisin, että hylsymateriaali on pullistunut ulospäin luodin niippauskäänteen takareunasta - yleinen vitsaus itseladatuissa revolverinpaukuissa, kun tulee tehtyä liian tiukka niippaus: messinki nousee ylöspäin käänteen takareunasta eikä paukku mene rullaan. Tehdaslatauksessa melko ennenkuulumatonta, vaikka kyllähän nuo selvästi tehdaspaukkuja on...Voisiko olla kyse jonkinlaisesta messingin "väsymisestä" vuosien myötä, eli materiaali pyrkisi palautumaan "normaalimuotoonsa" niippauksen kohdalta ja pullistuu siksi ulospäin?? (Tätä arvelin jo silloin puhelindiagnoosina...)

Minulla on Sakon 13 grammaisia 1 1/2 rasiaa (15 kpl) ja ne menevät patruunapesään joten ikä ei ole tehnyt niille temppujaan.Pitäisi kai kokeilla vieläkö ovat normaaleissa mitoissaan kun siitä on vuosia kun koeammuin 5 kpl.

Onkohan Korpisoturi mitannut vanhojen ja uusien patruunoiden kaulan vahvuuksia onko niisä suuria eroja,muistelen kuullen samanlaisesta asiasta aijemminkin,asia on mielenkiintoinen.

Sain tänään isäpapalta luvan purkaa pari paukkua, joten palaan asiaan, kun saan sisukset näkyville...

Oli kaulan turpoamisen syy mikä tahansa niin en yrittäisi enää ampua näitä patruunoita. Jos ne heittää sovinnolla jorpakkoon niin tappio ja vahinko on paljon pienempi kuin toisessa vaihtoehdossa.
Olen kerran pilannut KP'n piipun ampumalla vanhoja "halpoja" patruunoita ja se riitti minulle

Vaikka isäukkoni(kin) on nuuka mies, niin ei aio enää näitä patruunoita hirvijahtiin viedä. Onhan se vähän noloa passissa takoa lukkotappia puunkylkeen, että saa lukon kiinni . Puhumattakaan nopean paikkolaukauksen ampumisesta... .
Nyt on patruuna purettu, ja tässä mittoja siitä. Luodin halkaisija: 8,22mm. Kaulan paksuus (työntömitalla) 0.35-0.39mm. Ja verrokkina hylsyvarastoista kaivetun ammutun 8,2*53R hylsyn kaulan 0.24-0.31mm. Tietysti hylsyn kaula oikenee niippauksestaan suoremmaksi ammuttaessa, kuin patruunanpurkuvasaralla purettaessa, mutta..... Puretun patruunan hylsyn kaulan sisäpinnalla näkyy jotain omituista. Nimittäin selkeästi havaittavissa määrin luodin vaippamateriaalia on tarttunut sinne kiinni. Myös luodissa on normaalista purkuluodista poiketen tummia laikkuja. Myös luodin umpinainen perässä on läpikuultavan ohut mattaharmaa kerros, aivan kuin ruudin päällysteestä. Myös hylsy on saman harmaa sisäpuolelta. Kuitenkin tuttu N-ruudin tuoksu on tallella... Eli ilmeisesti jotain kemiallista reaktiota on menossa. Olisiko kenties ruuti muuttumassa joksikin muuksi... Kyllä kuitenkin näillä sai taatto alkusyksystä vielä hirvenkin kuoliaaksi ihan ampumalla, joten joulet on vielä tallessa.

Korpisoturi wrote:Vaikka isäukkoni(kin) on nuuka mies, niin ei aio enää näitä patruunoita hirvijahtiin viedä. Onhan se vähän noloa passissa takoa lukkotappia puunkylkeen, että saa lukon kiinni . Puhumattakaan nopean paikkolaukauksen ampumisesta... .
Nyt on patruuna purettu, ja tässä mittoja siitä. Luodin halkaisija: 8,22mm. Kaulan paksuus (työntömitalla) 0.35-0.39mm. Ja verrokkina hylsyvarastoista kaivetun ammutun 8,2*53R hylsyn kaulan 0.24-0.31mm. Tietysti hylsyn kaula oikenee niippauksestaan suoremmaksi ammuttaessa, kuin patruunanpurkuvasaralla purettaessa, mutta..... Puretun patruunan hylsyn kaulan sisäpinnalla näkyy jotain omituista. Nimittäin selkeästi havaittavissa määrin luodin vaippamateriaalia on tarttunut sinne kiinni. Myös luodissa on normaalista purkuluodista poiketen tummia laikkuja. Myös luodin umpinainen perässä on läpikuultavan ohut mattaharmaa kerros, aivan kuin ruudin päällysteestä. Myös hylsy on saman harmaa sisäpuolelta. Kuitenkin tuttu N-ruudin tuoksu on tallella... Eli ilmeisesti jotain kemiallista reaktiota on menossa. Olisiko kenties ruuti muuttumassa joksikin muuksi... Kyllä kuitenkin näillä sai taatto alkusyksystä vielä hirvenkin kuoliaaksi ihan ampumalla, joten joulet on vielä tallessa.

Mystinen asia todella.

Tässä vielä puretun patruunan luoti ja hylsynsuu. Ja on se 8,2*53R, jotenkin vaan makrolla kuvattuna on noi mittasuhteet omituisen näköiset...

Oudoimman näköistä minusta tuossa on tuo ihan selvästi luodista hylsyyn tarttunut materiaali, en muista tuommoista koskaan nähneeni vaikka jokunen paukku on tullut purettua...hylsynsyy näyttää tuossa kuvassakin ihan silminnähden ainevahvuudeltaan liian paksulta. Tuo "härmäkerros" luodin perässä ei ole mitään outoa, sitä näkee ihan yleisesti jo melko uusissakin (alle 10 vuotta sitten ladatuissa) patruunoissa, joissa luodin perä tavoittaa kiinni ruutilataukseen - ilmeisesti vaippa-aine reagoi jotenkin kemiallisesti johonkin ruudin ainesosaan. Nyt heitänkin kaksi eri teoriaa tuosta pesääm sopimattomuudesta:
1) Hylsyerä on ollut epäkurantti, eli kaulassa on ollut liikaa paksuutta jo tehtaalta lähtiessä, ja pieni hapettuminen on ollut viimeinen niitti sille, ettei paukut enää mahdu pyssyyn.

2) Luodin reagoiminen kemiallisesti ruutiin on ollut jostain syystä (esim. pieni ero luodin pintamateriaalin koostumuksessa) niin voimakasta, että luoti on "kasvanut" pinnastaan hitusen, samalla pullistaen hylsynsuuta (ja tarttuen niin tiukasti kiinni, että purkaminen aiheutti vaippamateriaalin tarttumista hylsyn sisäpintaan).

En lähde arvailemaan kumpi teoria olisi oikeellisempi (tai molemmat voi olla vääriä), mutta muutakaan en nyt keksi...

Onkohan patruunoita säilytetty navetassa tai ammoniakkipitoisessa ympäristössä kuten siivouskemikaalien Andy yms läheisyydessä.

"Tyypillisiä esimerkkejä jännityskorroosiosta ovat messingin varastorepeäminen ja teräksen lipeähauraus. Messinkien varastorepeämistä tapahtuu valmistuksen (kylmämuokkaus, syväveto) aikana rakenteeseen syntyneiden sisäisten jännitysten, ammoniakin ja muiden typpeä sisältävien aineiden korroosion vaikutuksesta. Ilmiöön vaadittava ammoniakin määrä on äärimmäisen vähäinen ja se tiivistyy varastoinnin aikana ilman vesihöyryn mukana messingin pinnalle"

Omakin ajatuskulkuni asiassa kulkee lähinnä tuota John Moseksen kakkosteoriaa. Kuvasta ei selvästi käy se ilmi, mutta luodin peräosassa näkyy selviä tummia laikkuja, jotka liittyvät varmaan luodista hylsyyn loikanneeseen vaippamateriaaliin. Varmaan jonkinlainen kemiallinen reaktio on ollut käynnissä... Mitään silmin havaittavia kraatereita ei kuitenkaan luodissa ole, joten hylsyn kaulaan vaippamateriaalin on täytynyt siirtyä (sähkö)kemiallisesti ?
Patruunoita on säilytetty normaalisti huoneenlämmössä, paitsi tietysti syksyisin jahtirepussa hyytävän kylmistä hehkuvan kuumiin olosuhteisiin . Eli kosteuden kondensoitumista on tapahtunut varmaan paljon. Mutta sitä varmaan joutuvat kokemaan kymmenien tuhansien muidenkin patruunat joka syksy...

Messingissä tapahtuu ns. sinkkikato eli metallista sinkkiatomit atomi atomilta poistuvat jättäen metallin huokoiseksi, sienimäiseksi. Sitä ei tietenkään silmällä havaitse mutta lopputuloksena on hauras metalli. Ammoniakki on ehdottomasti pidettävä hylsyistä loitolla. Ja vaikuttaahan se luoteihinkin. Olisikohan se reppu altistunut ammoniakille jossain vaiheessa. Ammoniakkia on , yllätys, yllätys,esim nykyisissä AIV liuoksissa joissa on plussa merkintä (+). Niissä jotka syövyttävät koneita huomattavasti vähemmän kuin plussattomat. (TAK85:n nimi on kyseisten liuosten patentissa joten tämä on sisäpiirintietoa.)

Vastaava tinakato ilmiö tapahtuu myöskin tinaesineissä. Käsittääksenio ihan ilman ammoniakin vaikutuista, itsestään. Hyvin vanhoja tinaesineitä ei taida olla olemassakaan. Yli satavuotiaita sentään