Tulenpa nyt tässä asiassa vastaan siten, että ruotsalaiset ovat todella voineet määritellä S-vaunun käytön silloisen -50 - 60 -lukujen vaatimusten mukaisesti, jolloin sen suorituskyvyt olisivat olleet jotakuinkin riittävät jopa tst-panssarivaunun tehtäviin (jos vertauksena olisi vaikka saman aikakauden tstpsv:t, kuten esim. T-54 / T-55 -vaunut, joista tosin jälkimmäisessä oli jo sekä pysty- että vaakavakautusjärjestelmät).Sven Tuuva wrote:Kyllä ruotsalaiset suunnitelivat sen heidän "Stridsvagn"-luokituksensa mukaan, johon kai nyt sentään kuului myös vaunujen käyttö hyökkäyksissä.
Heillä oli omat luokituksensa ja tehtävänkuvansa pst-vaunuiksi suunnitelluille vaunuille.
Myöhempien vuosien - tarkoitan aikaa 60-luvun lopusta eteenpäin - vaatimuksiin S-vaunun kyvyt kuitenkin alkoivat jäädä huimastikin jalkoihin, viimeistään T-72-vanujen - joka olikin oman aikansa kovinta kärkeä - ilmestyttyä käyttöön.
Jokainen ps-koulutuksen saanut sotilas ja johtaja ymmärtää, että hyökkäyksessä - ja etenkin korostetusti sen kriittisimmässä vaiheessa, eli voimallisessa ja nopealiikkeisessä läpimurrossa ja tunkeutumisessa vihollisalueen puolustuksen syvyyteen - sellaiset vaunut, jotka eivät kykene tulittamaan pääaseellaan ollen samanaikaisesti liikkeessä, jäävät nopeasti altavastaajan asemaan. Keskeytymätön liike on yksi tstpsv-osastojen perusedellytyksiä viholliskosketuksen aikana, koska liike antaa vaunuille merkittävää lisäsuojaa vastustajan pst- ja psv-aseita vastaan, unohtamatta myöskään epäsuoran tulen vaikutusta pysäytettyä osastoa vastaan - ja vihollinen nimenomaan näiden syiden vuoksi pyrkii saamaan hyökkäävän osaston tai edes osan siitä pysähtymään tai ainakin seisahtumaan laskeakseen vastustajan suojaa ja lisätäkseen siten omien aseidensa osumatodennäköisyyttä ja vaikutusta hyökkäävään viholliseen.
Toisin sanoen: panssarivaunuosasto, joka ei kykene yhtenäisesti ja samanaikaisesti liikkumaan taistelukentän halki nopeasti ja tulittamaan samalla havaitsemiaan vihollispesäkkeitä ja -panssareita hyökkäyksen rynnäkkö- ja läpimurtovaiheessa, menettää hyvin merkittävästi vaikutustaan samoin kuin tehoaan ja mahdollisuuksiaan koko hyökkäyksen onnistumiseksi. Tämä piirre luonnollisesti korostuu aukeavoittoisessa maastossa. Tällainen osasto kykenee hyvin ottamaan tehokkaan ja vaikuttavan taistelukosketuksen viholliseen, mutta sen onnistumismahdollisuudet hyökkäyksen jatkamiseen vihollisrintaman läpi ja edelleen sen syvyyteen ovat valitettavasti kovin heikot - varsinkin jos vihollisella on hyvä pst-aseistus ja -valmius ja sillä on itsellään käytössä panssarintorjuntaan kykeneviä panssarivaunuja.
Näitä asioita ei kuitenkaan ole tarvinnut vielä -50 - 60 -lukujen vaihteessa ottaa samoissa määrin huomioon, jolloin S-vaunu on tuolloin todella ollut jopa hyvinkin tasavertaisessa asemassa tuon aikakauden tst-panssarivaunuihin verrattuna, kyeten siten suoriutumaan hyvällä menestyksellä niille asetetuista tehtävistä ja vaatimuksista.
Muistetaan siis toki edelleen se, että moni asia oli S-vaunua suunniteltaessa ja kehiteltäessä mietitty todellakin innovatiivisesti ja kekseliäästi sen käyttöä vastaavia vaatimuksia ajatellen.
...Johan taas tuli kirjoiteltua pientä novellia...!
...Kirjoittelin jo aika kattavia selityksiä noista aiheista ja tuon alan osaajana kyllä myös pidättäydyn melkoisen tiukasti niissä.