120 millimetrin kranaatinheittimellä varustettu T-26

[veeteetee]

BTW, Ilmosen valokuvissa on myös kuva 75 K/40 -kanuunasta touko-kesäkuulta 1943 ja paikkana on Niinisalo, joten ainakin yksi ase oli tuolloin Suomessa

[mosu]

Saattaa mennä pahastikin teeman ohi, mutta eikö israelilaisilla Merkava-tankissa ole kranaatinheitin, ettei pienempiä maaleja tarvitse pääaseella jysäytellä. Taasen muistinvaraista kerrontaa.

[LV]

Kuitenkin eniten minua T-26 -alustaisen PST-kanuunan tapauksessa epäilyttäisi T-26:n voimanlähde ja toisaalta taas se, että painorajoitukset luultavasti estäisivät asentamasta tykkimiehistölle muuta suojaa kuin tykin normaalin asekilven. Näin puutteellisesti panssaroidun PST-vaunun toimintaa voi vaikeuttaa suuresti jo konekivääreillä, alkeellisimmista epäsuoran tulen aseista puhumattakaan.

Luulisin, että paino ei olisi aiheuttanut ongelmia asennuksessa.
Jonkinverranhan se lisääntyi esim Romanialaisilla heidän omassa T-60 (eli lähtökotaisesti kevyemmässä) 76 K/36 Tacam T-60 modifikaatiossaan, mutten muista lukeneeni heillä olleen vaikeuksia liikkuvuuden ym suhteen.

http://deuxiemeguerremondia.forumactif. ... -t7766.htm

TACAM T-60 vaikuttaa mielenkiintoiselta konstruktiolta, mutta olen edelleen siinä käsityksessä, että T-26:n moottori oli alitehoinen ja ylikuumeni herkästi. Tästä linkistä löytyvästä jutusta ilmenee, että juuri moottoriongelmat olivat todellisuutta erilaisten T-26-modifikaatioiden kanssa.

[Juha Tompuri]

olen edelleen siinä käsityksessä, että T-26:n moottori oli alitehoinen ja ylikuumeni herkästi. Tästä linkistä löytyvästä jutusta ilmenee, että juuri moottoriongelmat olivat todellisuutta erilaisten T-26-modifikaatioiden kanssa.

Koska painonlisäystä ei (riippuen suojauksen tasosta) käytännössä olisi tullut, ei pst-version kanssa olisi kait ollut ongelmia sen enempää/vähempää kuin normiversioilla.
Tehoja olisi tietysti mielellään saanut olla enemmän, mutta pst-version teho/paino-suhde olisi muodostunut suurinpiirtein samaksi kuin Tacamilla, tai jopa hiukan paremmaksikin.

t: Juha

[JTV]

Lähtönopeus on tietysti osumatarkkuuden kannalta mielenkiintoinen tieto, mutta olennaisinta on panssarinläpäisykyky, joka 76 K 36:lla on selvästi parempi kuin "melkein" oikealla PST-tykillä mallia 75 K 97-38.

Panssariammukset läpäisevät kineettisen energian voimalla - toisin sanoen lentonopeus ja massa ovat olennaisen tärkeät tekijät. Painoero noiden kahden hyvin samankaltaisen ammuksen välillä oli n. 400 grammaa (6,08 kg vs 6,5 kg) ja loppu panssarinläpäisyvyn suoritus-erosta selittyy juuri lähtönopeudella.

Niin, siis suomalaisilla oli venäläisille 76 mm kanuunoille kotimainen 76 psa-Vj 4 ja lisäksi venäläisiä PS-kranaatteja, ainakin mallit BR-350 ja BR-350A. Näistä ammuksista ei kuitenkaan olisi ollut apua, mikäli 76 mm kanuunoille olisi tehty saksalaisten 7,62 cm Pak 36 (r)-temput, eli panoskammio olisi porattu 7,5 cm Pak 40-hylsylle sopivaksi. Tällöin ampumatarvikkeina olisi käytetty saksalaisia, 76,2-millisiä, mutta 7,5 cm Pakin hylsyyn ladattuja patruunoita, joissa laukausyhdistelmän kaikki osaelementit olivat saksalaisvalmisteisia.

Sotien aikaiseen a-tarvikehuoltoon ja sen ongelmiin jonkin verran perehtyneenä suhtaudun vahvasti epäillen kun esitetään asejärjestelmää jonka a-tarvikkeet ja niiden komponentit olisivat olleet täysin tuonnin varassa. Vuoteen 1944 mennessä tykistöammuksien hylsyjen keräys ja kierrätys oli saatu jo toimimaan kunnolla, mutta jos hylsyjä ei olisi pystytty lataamaan uudelleen omin voimin kyseisten tykkien a-tarvikkeiden saatavuus olisi pitemmän päälle jäänyt epävarmaksi.

Mielestäni ko. 76 mm kanuunat olivat vuonna 1944 maailman parasta kevyttä kenttäkanuunakalustoa. Kuitenkin eniten minua T-26 -alustaisen PST-kanuunan tapauksessa epäilyttäisi T-26:n voimanlähde ja toisaalta taas se, että painorajoitukset luultavasti estäisivät asentamasta tykkimiehistölle muuta suojaa kuin tykin normaalin asekilven. Näin puutteellisesti panssaroidun PST-vaunun toimintaa voi vaikeuttaa suuresti jo konekivääreillä, alkeellisimmista epäsuoran tulen aseista puhumattakaan.

Itse olen sitä mieltä että maailman paraskin kevyt kenttäkanuunakalusto alkoi olla jo menettänyt parhaan teränsä v. 1944 mennessä. Kevyet kenttätykit olivat helposti hevosilla liikuteltavia, mutta eivät ne olleet enää teknisesti kaluston terävintä kärkeä siinä vaiheessa. Ei tarvitse kuin vilkaista mihin kalibereihin tykistössä siirryttiin sodan jälkeen kun rahaa kalustohankintoihin alkoi lopulta löytyä. Pst-tykit olivat puolestaan sodan aikana kehittyneet niin paljon, että maailmansodan lopussa isoimmat pst-tykit olivat jo selvästi noita 76 K/36:ia isompia ja tehokkaampia.

[LV]

olen edelleen siinä käsityksessä, että T-26:n moottori oli alitehoinen ja ylikuumeni herkästi. Tästä linkistä löytyvästä jutusta ilmenee, että juuri moottoriongelmat olivat todellisuutta erilaisten T-26-modifikaatioiden kanssa.

Koska painonlisäystä ei (riippuen suojauksen tasosta) käytännössä olisi tullut, ei pst-version kanssa olisi kait ollut ongelmia sen enempää/vähempää kuin normiversioilla.
Tehoja olisi tietysti mielellään saanut olla enemmän, mutta pst-version teho/paino-suhde olisi muodostunut suurinpiirtein samaksi kuin Tacamilla, tai jopa hiukan paremmaksikin.

t: Juha

Niinpä kai sitten. Minulla oli käsitys, että T-26:n moottorissa oli vastaavantyyppisiä ongelmia myös standardimallin vaunuissa.

Lähtönopeus on tietysti osumatarkkuuden kannalta mielenkiintoinen tieto, mutta olennaisinta on panssarinläpäisykyky, joka 76 K 36:lla on selvästi parempi kuin "melkein" oikealla PST-tykillä mallia 75 K 97-38.

Panssariammukset läpäisevät kineettisen energian voimalla - toisin sanoen lentonopeus ja massa ovat olennaisen tärkeät tekijät. Painoero noiden kahden hyvin samankaltaisen ammuksen välillä oli n. 400 grammaa (6,08 kg vs 6,5 kg) ja loppu panssarinläpäisyvyn suoritus-erosta selittyy juuri lähtönopeudella.

Kaikki alkoi tästä:

Eli toisin kuin muistelin 76 K/36 oli hiukan parempi suorituskyvyltään (lähtönopeudet 75 K/97-38:lle 590 m/sek ja 76 K/36:lle 688 m/sek), mutta ero ei ollut ihan niin iso.

Lainauksessa ilmoitat, että 76 K 36 on parempi suorituskyvyltään, koska sillä on suurempi lähtönopeus. Minä taas yritin kertoa, että suorityskyky mitataan panssarinläpäisyllä, joka taas on suoraan verrannollinen lähtönopeuteen. Eli siis 76 K 36:lla on parempi suorituskyky, koska sillä on suurempi panssarinläpäisy.

Niin, siis suomalaisilla oli venäläisille 76 mm kanuunoille kotimainen 76 psa-Vj 4 ja lisäksi venäläisiä PS-kranaatteja, ainakin mallit BR-350 ja BR-350A. Näistä ammuksista ei kuitenkaan olisi ollut apua, mikäli 76 mm kanuunoille olisi tehty saksalaisten 7,62 cm Pak 36 (r)-temput, eli panoskammio olisi porattu 7,5 cm Pak 40-hylsylle sopivaksi. Tällöin ampumatarvikkeina olisi käytetty saksalaisia, 76,2-millisiä, mutta 7,5 cm Pakin hylsyyn ladattuja patruunoita, joissa laukausyhdistelmän kaikki osaelementit olivat saksalaisvalmisteisia.

Sotien aikaiseen a-tarvikehuoltoon ja sen ongelmiin jonkin verran perehtyneenä suhtaudun vahvasti epäillen kun esitetään asejärjestelmää jonka a-tarvikkeet ja niiden komponentit olisivat olleet täysin tuonnin varassa. Vuoteen 1944 mennessä tykistöammuksien hylsyjen keräys ja kierrätys oli saatu jo toimimaan kunnolla, mutta jos hylsyjä ei olisi pystytty lataamaan uudelleen omin voimin kyseisten tykkien a-tarvikkeiden saatavuus olisi pitemmän päälle jäänyt epävarmaksi.

Totta kai kaikki mahdollinen olisi tehty kotimaassa, jos se olisi ollut mahdollista. Suomihan oli mm. seuraavien sodankäyntiin mielestäni aika olennaisesti vaikuttavien hyödykkeiden osalta pitkälti tuonnin/sotasaaliin varassa: vilja, räjähdysaineet, PST-aseiden ampumatarvikkeet, tykit, panssariajoneuvot ja lentokoneet.

Siinä vaiheessa on aikamoinen sivuseikka, jos muutaman PST-tykin A-tarvikket löytyvät myös tuontitavaralistalta.

Mielestäni ko. 76 mm kanuunat olivat vuonna 1944 maailman parasta kevyttä kenttäkanuunakalustoa. Kuitenkin eniten minua T-26 -alustaisen PST-kanuunan tapauksessa epäilyttäisi T-26:n voimanlähde ja toisaalta taas se, että painorajoitukset luultavasti estäisivät asentamasta tykkimiehistölle muuta suojaa kuin tykin normaalin asekilven. Näin puutteellisesti panssaroidun PST-vaunun toimintaa voi vaikeuttaa suuresti jo konekivääreillä, alkeellisimmista epäsuoran tulen aseista puhumattakaan.

Itse olen sitä mieltä että maailman paraskin kevyt kenttäkanuunakalusto alkoi olla jo menettänyt parhaan teränsä v. 1944 mennessä. Kevyet kenttätykit olivat helposti hevosilla liikuteltavia, mutta eivät ne olleet enää teknisesti kaluston terävintä kärkeä siinä vaiheessa.

Ei kevyt kanuuna varmaan ollutkaan maailman absoluuttisesti parhainta tykkikalustoa tuolloin, mutta mistäs sitä absoluuttisesti parasta (tietysti moottorivetoista) kalustoa olisit sitten hankkinut, samalla kun viet parhaan saatavilla olevan kevyen kanuunakaluston pois?

Ei tarvitse kuin vilkaista mihin kalibereihin tykistössä siirryttiin sodan jälkeen kun rahaa kalustohankintoihin alkoi lopulta löytyä. Pst-tykit olivat puolestaan sodan aikana kehittyneet niin paljon, että maailmansodan lopussa isoimmat pst-tykit olivat jo selvästi noita 76 K/36:ia isompia ja tehokkaampia.

Ahaa, eli jos jatkosodassa vain olisi ollut rahaa, niin olisi ollut todella huippumodernia kalustoa rivissä? Kenttätykistö olisi voinut siirtyä kokonaisuudessaan 122 K 31- ja Long Tom-kalustoon (1 000 kpl), ilmavoimille P-51D Mustangit ja/tai Me 262:t (300 kpl), panssarijoukoille Panther Ausf. G:t (300 kpl) ja JS-2:t (100 kpl), PST-joukoille Jagdpanzer IV/70:t (200 kpl) ja joka miehelle Sturmgewehr 44 (400 000 kpl). Ja tietysti täysi moottorointi. Silloin ehkä ei olisi ollut niin väliä, mitä T-26:n rungoille tehdään; ne olisi voinut minun puolestani voinut käydä vaikka itse palauttamassa Kirovin tehtaille Leningradiin.

[JTV]

Siinä vaiheessa on aikamoinen sivuseikka, jos muutaman PST-tykin A-tarvikket löytyvät myös tuontitavaralistalta.

Sivuseikka tai ei, miksi suotta paisuttaa kyseistä listaa taas yhdellä uudella a-tarviketyypillä - varsinkin kun oli käynyt jo hyvän aikaa sitten selväksi ettei Saksa tule voittamaan kyseistä sotaa.

Ei kevyt kanuuna varmaan ollutkaan maailman absoluuttisesti parhainta tykkikalustoa tuolloin, mutta mistäs sitä absoluuttisesti parasta (tietysti moottorivetoista) kalustoa olisit sitten hankkinut, samalla kun viet parhaan saatavilla olevan kevyen kanuunakaluston pois?.

Ei se kevyt kanuunakalusto olisi mihinkään kadonnut - se olisi vain jatkossa ampunut pääasiassa suorasuuntauksella.

Vedettävästä tykkikalustosta modernit n. 6-tuumaiset kanuunahaupitsit olivat suorituskyvyltään aika lailla parasta mitä tykistön puolelta löytyi tuohon aikaan, mutta melkoisen raskaita. Joten kokonaisuuden kannalta silloiset modernit kevyet haupitsit (122 H/38, 105 H/33, 105 H/41 ja 105 H/37) olisivat ehkä olleet ideaalisinta kalustoa noiden korvaajiksi, mikäli 76 K/36 olisi siirretty pst-kalustoksi. Kantamaa noilla kevyillä haupitseilla oli n. 2 km vähemmän mutta kranaateilla myös tehoa selvästi enemmän ja koonsa puolesta ne olivat vielä helposti hevosvetoisinakin liikuteltavia.

Tosin jos tuollainen Marder-tyyppinen ratkaisu olisi lähdetty rakentamaan, olisi oma suosikkini tykiksi siihen kuitenkin ollut 75 K/40 - samat a-tarvikkeet olisivat käyneet sekä näihin pst-vaunuihin että vedettäviin pst-tykkeihin. Tarvittaessa olisi voitu muodostaa helposti vaikka seka-komppanoita joissa olisi ollut sekä vedettäviä 75 K/40:istä sekä niillä varustettuja pst-vaunuja. Lisäksi tykkimiehistöjen kouluttaminen olisi ollut helpompaa.

Ahaa, eli jos jatkosodassa vain olisi ollut rahaa, niin olisi ollut todella huippumodernia kalustoa rivissä? Kenttätykistö olisi voinut siirtyä kokonaisuudessaan 122 K 31- ja Long Tom-kalustoon (1 000 kpl), ilmavoimille P-51D Mustangit ja/tai Me 262:t (300 kpl), panssarijoukoille Panther Ausf. G:t (300 kpl) ja JS-2:t (100 kpl), PST-joukoille Jagdpanzer IV/70:t (200 kpl) ja joka miehelle Sturmgewehr 44 (400 000 kpl). Ja tietysti täysi moottorointi. Silloin ehkä ei olisi ollut niin väliä, mitä T-26:n rungoille tehdään; ne olisi voinut minun puolestani voinut käydä vaikka itse palauttamassa Kirovin tehtaille Leningradiin.

Tuo on puhtaaasti sinun tulkintasi - ja kun otit esille niin mielipiteesi?. Itse totesin vain että (panssarivaunujen kehityksestä johtuen) pst-tykit ohittivat sodan aikana sitä edeltävät kevyet kenttäkanuunat koossa ja suorituskyvyssä. Aseet kehittyvät ja tarvittaessa vanhojen aseiden tehtävä täytyy miettiä uusiksi, että ne kestäisivät käyttökelpoisina (esim: pienet pst-tykit jotka menivät lopuksi jv-tykeiksi ja raskaat it-tykit jotka sotien jälkeen jatkoivat palvelusta rannikkotykistön käytössä). Vedettävissä pst-tykeissä kooltaan vielä miehistön käsivoimin asemiin ja niistä pois pyöritettäväksi kätevien raja kulki käytännössä ilmeisesti jossain 57-millisten paikkeilla. Jo 75-mm ja 76-mm pst-tykit olivat melkoisen raskaita lihasvoimin liikuteltaviksi ja suurimmat (kuten saksalaisten 12.8-cm Pak 44) jo tolkuttoman raskaita. Kehityksen ollessa tälläinen ehkä olisi kannattanut tehostaa pst-kykyä v. 1943 paikkeilla siirtämällä kenttätykistöltä siihen ilmeisen sopivaa kalustoa. Jos mietitään kapasiteettia, niin BT-42:t olisi vastaavasti ehkä voinut jättää rakentamatta - se ei olisi ollut iso menetys.

Suhtaudun itsekin epäilyksellä Marder-tyyppisen ratkaisun rakentamiseen T-26 alustalle. GAZ-26 moottorilla oli todellakin tunnetusti kuumenemis-ongelmia jo tavallisissa T-26:issakin ja T-60:ssä oli taas melkoisen erilainen alusta-ratkaisu. Olisi tuo voinut toimiakin, mutta on täysin mahdollista olisi ollut sekin, että moottori olisi ylikuormittunut juuri riittävästi keittääkseen yhtenään ja/tai vaunun liikkuvuus olisi osoittautunut liian heikoksi - mahdoton sanoa kun asiaa ei koskaan testattu. Nyky-tiedoilla voi vain todeta että asiaa olisi ehkä kuitenkin kannattanut edes testata.

[smokeball]

Ja kun jossitellaan niin... Eikö GAZ-moottoria olisi voinut parannella tai korvata jollain muulla masiinalla? Pari jäähdytyspropelaattoria ja turbo, niin vot!

[Canet]

Jaa että turbo? Vaikka turbo onkin keksitty tai siis patentoitu jo 1905, niin eppäillä soppii, olisko kyseinen tekniikka ollut 40-luvulla ajoneuvomoottoreiden osalta käytettävissä? Toki ekat dieselveturit, joissa oli pakokaasuahdin elikkä tämä turbo, valmistuivat jo 1920-luvulla, mutta..

[JTV]

Omakin arveluni on myös että GAZ-26:sta tuskin olisi silloisella suomalaisella tietämyksellä ja välineistöllä saatu paljon lisää tehoa irti. Itänaapuri oli 30-luvulla yrittänyt kehittää kyseistä moottoria tehokkaammaksi, mutta saavutettu tehon lisäys oli mitätön (90 hv -> 92 - 93 hv).

Vickers:in kautta kyseiselle vaunulle sukua olleisiin versioihin oli laitettu paria muutakin moottoria 30-luvulla:
- Belgialaisille testeihin toimitettu Vickers 6-tonnisen proto oli varustettu 120 hv Rolls-Royce Phantom II bensiini-moottorilla. Kyseisiä vaunuja tehtiin kuitenkin vain tuo yksi.
- Puolalaiset varustivat omat 7TP vaununsa 110 hv Saurer VBLDd diesel-moottorilla. Vaunuja tehtiin kaikkiaan 132 kpl. Samalla tosin kuvien perusteella suunniteltiin käytännössä vaunun taka-osa uusiksi.
Ymmärrettävistä syistä noita moottoreja ei tietenkään olisi ollut tarjolla v. 1943 paikkeilla.

[Juha Tompuri]

Tosin jos tuollainen Marder-tyyppinen ratkaisu olisi lähdetty rakentamaan, olisi oma suosikkini tykiksi siihen kuitenkin ollut 75 K/40 - samat a-tarvikkeet olisivat käyneet sekä näihin pst-vaunuihin että vedettäviin pst-tykkeihin. Tarvittaessa olisi voitu muodostaa helposti vaikka seka-komppanoita joissa olisi ollut sekä vedettäviä 75 K/40:istä sekä niillä varustettuja pst-vaunuja. Lisäksi tykkimiehistöjen kouluttaminen olisi ollut helpompaa.

Ilman muuta 75 K/40 olisi ollut paras ase, eri asia olisiko suunnittelussa ( viimeistään 1943, jotta laajempi käyttö 1944 olisi ollut mahdollista) käytetty ulkomailta hankittavaa asetta vai "kotimaista".

Suhtaudun itsekin epäilyksellä Marder-tyyppisen ratkaisun rakentamiseen T-26 alustalle. GAZ-26 moottorilla oli todellakin tunnetusti kuumenemis-ongelmia jo tavallisissa T-26:issakin ja T-60:ssä oli taas melkoisen erilainen alusta-ratkaisu. Olisi tuo voinut toimiakin, mutta on täysin mahdollista olisi ollut sekin, että moottori olisi ylikuormittunut juuri riittävästi keittääkseen yhtenään ja/tai vaunun liikkuvuus olisi osoittautunut liian heikoksi - mahdoton sanoa kun asiaa ei koskaan testattu. Nyky-tiedoilla voi vain todeta että asiaa olisi ehkä kuitenkin kannattanut edes testata.

Kun painoa ei olisi tullut lisää, ei ongelmiakaan.
Yhdenkään Vikun/T-26:n moottorin en tiedä keittäneen kertaakaan.
Teho/paino-suhde olisi ollut n. sama tai jopa hieman parempi kuin Tacamissa.

Omakin arveluni on myös että GAZ-26:sta tuskin olisi silloisella suomalaisella tietämyksellä ja välineistöllä saatu paljon lisää tehoa irti. Itänaapuri oli 30-luvulla yrittänyt kehittää kyseistä moottoria tehokkaammaksi, mutta saavutettu tehon lisäys oli mitätön (90 hv -> 92 - 93 hv).

Toisissa lähteissä mainitaan viimeisten kehitelmien tehojen olleen 97hv.
Tuskin siitä olisi saanut puristettua paljoa enempää, ja tuskin olisi kannattanutkaan.

Vickers:in kautta kyseiselle vaunulle sukua olleisiin versioihin oli laitettu paria muutakin moottoria 30-luvulla:
- Belgialaisille testeihin toimitettu Vickers 6-tonnisen proto oli varustettu 120 hv Rolls-Royce Phantom II bensiini-moottorilla. Kyseisiä vaunuja tehtiin kuitenkin vain tuo yksi.
- Puolalaiset varustivat omat 7TP vaununsa 110 hv Saurer VBLDd diesel-moottorilla. Vaunuja tehtiin kaikkiaan 132 kpl. Samalla tosin kuvien perusteella suunniteltiin käytännössä vaunun taka-osa uusiksi.
Ymmärrettävistä syistä noita moottoreja ei tietenkään olisi ollut tarjolla v. 1943 paikkeilla.

Noh... oliko Saurer (itävaltalainen)saksalainen yhtiö?
Toisaalta jos olisi lähdetty perusteelisemman modifioinnin tielle, olisi Ruotsi voinut tulla myös kyseeseen moottoritoimittajana.
Esim Landsverk Anti II:n Scaniat olisivat voineet olla eräs vaihtoehto.

t: Juha

[smokeball]

Niinpä. Tuo puolalainen versio oli aika paljon vikkelämpi liikkeissäänkin ja dieseli toi paloturvallisuutta. Mutta tämähän on sitä spekulaatiota.
http://www.pienoismallit.net/galleria/malli_7625/

[Seppo Jyrkinen]

Syksyllä 1941 esiintyneet Sotkat ja Klimit tekivät selväksi, että T-26 oli tullut tiensä päähän panssarivaununa. Nimenomaan kun puhutaan panssareiden käytöstä panssarintorjunnassa. Vaunujen määrä oli suomalaisittain katsottuna kuitenkin varsin suuri ja niille haluttiin jotain järkevää käyttöä. Siitä johtunevat krh kokeilut ja muut vastaavat. Haettiin vaunuille jatkoaikaa.

Ongelmat olivat samat kuin mitä Myrsky-hävittäjän kehityksessä kohdattiin: Suomen teollinen osaaminen oli vaatimatonta. Panssareiden kehittämisestä ei maassa ollut kokemusta eikä muutoinkaan ollut mahdollista pysyä mukana aseteknologian hengästyttävän kiivaassa kilpajuoksussa. BT-vaunuista tehtiin rynnäkkötykki, joka sotakäytössä ei ollut niitä kaikkein parhaimpia. Se taisi olla kehittäjiensä ensimmäinen suunnitelma ja tässä mielessä jopa onnistunut.

Suomella oli huutava pula tykinvetäjistä. Osa tykistöä joutui vaihtamaan asemaa heittomarsseina: ensin osa ja sitten vetäjät lähtivät hakemaan toista osaa. Jossain vaiheessa T-26:sta suunniteltiin tykinvetäjiä kenttätykistölle ja se olisi voinut olla ihan kohtuullista hyötykäyttöä. Samoin 75 mm pst vetäjinä.

Sotien aikaiseen a-tarvikehuoltoon ja sen ongelmiin jonkin verran perehtyneenä suhtaudun vahvasti epäillen kun esitetään asejärjestelmää jonka a-tarvikkeet ja niiden komponentit olisivat olleet täysin tuonnin varassa. Vuoteen 1944 mennessä tykistöammuksien hylsyjen keräys ja kierrätys oli saatu jo toimimaan kunnolla, mutta jos hylsyjä ei olisi pystytty lataamaan uudelleen omin voimin kyseisten tykkien a-tarvikkeiden saatavuus olisi pitemmän päälle jäänyt epävarmaksi.

Tuosta olen samaa mieltä. Saksan tarkoituksena oli käyttää pikkumaita samoin kuin siirtomaavallat omia siirtomaitaan. Laivalastillinen raaka-aineita Saksaan kourallisella lasihelmiä. Tosin Suomen kohdalla tämä ei onnistunut, vaan Suomi jäi velkaa Saksalle.

[Juha Tompuri]

Ongelmat olivat samat kuin mitä Myrsky-hävittäjän kehityksessä kohdattiin: Suomen teollinen osaaminen oli vaatimatonta. Panssareiden kehittämisestä ei maassa ollut kokemusta eikä muutoinkaan ollut mahdollista pysyä mukana aseteknologian hengästyttävän kiivaassa kilpajuoksussa.

Hävittäjalentokoneen valmistaminen alusta loppuun ihan omin nokkineen ja pasaarivaunun modifioiminen on kaksi ihan eri juttua.
T-26 modifikaatiossa ei olisi tarvittu lähinnä kuin hitsipilli, pari kourallista pultteja/niittejä ja hiukan tarvemetallia.

BT-vaunuista tehtiin rynnäkkötykki, joka sotakäytössä ei ollut niitä kaikkein parhaimpia. Se taisi olla kehittäjiensä ensimmäinen suunnitelma ja tässä mielessä jopa onnistunut.

BT-42 oli, kuten Myrskykin, hukkaan heitettyjen resurssien malliesimerkki.

Suomella oli huutava pula tykinvetäjistä. Osa tykistöä joutui vaihtamaan asemaa heittomarsseina: ensin osa ja sitten vetäjät lähtivät hakemaan toista osaa. Jossain vaiheessa T-26:sta suunniteltiin tykinvetäjiä kenttätykistölle ja se olisi voinut olla ihan kohtuullista hyötykäyttöä. Samoin 75 mm pst vetäjinä.

Pst-vaunu olisi ollut tehokkampi kuin pst-tykki vetovaunuineen.

Sotien aikaiseen a-tarvikehuoltoon ja sen ongelmiin jonkin verran perehtyneenä suhtaudun vahvasti epäillen kun esitetään asejärjestelmää jonka a-tarvikkeet ja niiden komponentit olisivat olleet täysin tuonnin varassa.

Tuosta olen samaa mieltä.

Eikös ne BT-42:n pst-ammukset olleet täysin tuonnin varassa?

Saksan tarkoituksena oli käyttää pikkumaita samoin kuin siirtomaavallat omia siirtomaitaan. Laivalastillinen raaka-aineita Saksaan kourallisella lasihelmiä. Tosin Suomen kohdalla tämä ei onnistunut, vaan Suomi jäi velkaa Saksalle.

...joka sitten kyllä (pienen vilungin avulla osittain) makseltiin pois... Neuvostolaan.


t: Juha

[JTV]

Eikös ne BT-42:n pst-ammukset olleet täysin tuonnin varassa?

Selkeästi suurin osa kyseisen haupitsin a-tarvikkeet (5 sirpalekranaatti-mallia, fosforikranaatti ja savukranaatti) olivat ilmeisesti brittien valmistamia. Jotain omaa tuotantoakin taisi kuitenkin olla - 114 tkr 32/41-35 sirpalekranaatti ja ontelokranaatti oli suomalainen joka varustettu saksalaisella taistelukärjellä.