PANZERABWEHRKANONE 38

Jo varhain kävi selväksi, että panssarit tulevat paremmin suojatuiksi, joten tykkienkin oli tultava mukaan kehityksen kulkuun. Espanjan sisällissodan kokemuksista tiedettiin 37 mm:n pikkupakki, "Panssarinkolkutin", heikoksi läpäisyltään, kuin myös pidemmillä etäisyyksiltä ammuttaessa läpäisy ei tyydyttänyt saksalaisia. Kehitystyö alkoi jo vuonna 1938, kun Saksan armeijan aseosasto HwaA (Heereswaffenamt) teki sopimuksen Rheinmetal-Borsig AG:n kanssa kehittää suurempikaliiberinen tykki, mutta mahdollisimman kevyenä. Kaksi vuotta myöhemmin, huhtikuussa 1940, ensimmäinen tykki valmistui. Tykin kaliiberiksi tuli 50 mm ja putkikaliiberiksi 60. Uutta tykissä oli suujarru, joka pienensi rekyyliä ja tämä mahdollisti tykin keventämisen. Ase oli varustettu kahdella päällekkäisellä 4 mm paksulla asekilvellä, joiden välissä oli 25 mm ilmatila, Espanjan kokemuksien pohjalta sekin. Tykin liikuttelua helpottamaan oli lavettiin varustettu kiinnitettäväksi kolmas pyörä (kuvat). Tykin pyörät olivat umpikumia.

Rintamajoukoille uusi ase kuitenkin ennätti vasta vuoden 1940 lopulla, jolloin niillä ensin varustettiin panssarijääkäriyksiköitä. Operaatio Barbarossan alkuun mennessä oli armeija ottanut vastaan 1 064 kpl 50 mm Pak38 -kanuunaa. Tykki osoittautui heti kesäkuun 22. päivänä 1941 hyväksi keveitä venäläisiä panssareita vastaan, mutta järkytys tuli tykkimiehille, jotka saivat vastaan kesäkuun viimeisenä päivänä T-34 -panssarivaunun. Heistä tuntui, että tykistä oli teho hävinnyt ja että tarvitaan vielä järeämpää tykkiä, mutta sen he saivat vasta vuodenvaihteessa 1941/42 75 mm Pak40:n muodossa. Pak38 kehitettiin myös Stielgranat m42, mikä ei saanut kuitenkaan suurta suosiota lyhyen kantamansa takia. Stielgranat m42 kiinnitettiin putken päähän ja ammuttiin omalla ajopanoksellaan kohden maalia, aivan kuin 37 mm:n pienemmällä tykillä. Stielgranat m42 sisälsi 2,33 kg trotyylin ja hexogeenin sekoitusta.

Tykkiä valmistettiin 9 500 kappaletta vuoteen 1943 mennessä, jolloin valmistus lopetettiin. Tykinputken elinikä oli 4 000 - 5 000 laukausta.

Teknistä tietoa Panzerabwehrkanone 38:sta:

• Kaliiberi: 50 mm
• Putken pituus: 2975 mm (L/60)
• Tulinopeus: 12-14 laukausta/min.
• Kantama: max. 9400 m
• Korkeussuuntausala: -8°- + 27°
• Sivusuuntaus: 60° - 65°
• Korkeus/leveys/pituus: 1050 mm/1850 mm/4750 mm
• Tuliasemapaino: 930 kg - 986 kg
• Tähtäin: ZF 3 x 8

Kranaattien valmistusmäärät

Kranaattien ominaisuudet

Panssarikranaatti

Hylsy on 420 mm pitkä, kannasta leveys 78,4 mm ja hylsynsuun halkaisija on 52 mm. Normaaleissa ammuksissa oli kahden sekunnin valojuova.

Panssariammusmalli ns. Lankarulla, "Apds" (Armor Piercing Discarding Sabot), oli eräs tunnettu kehitelmä saada läpäisyä lisää. Siinä ns. lankarulla muodostaa osumakohtaan eräänlaisen tuen, jolloin kranaatin sydämenä oleva kova ydin porautuu läpi panssarin. Ilman tätä puikkomainen ydin vain kimpoaisi panssarin pinnasta. Ts. ensimmäinen alikaliiberiammus, puhutaan kineettisestä (liike-) energiasta (½ mv²), jossa raskaasta kappaleesta vain osa jatkaa matkaa. Ydinluodin halkaisija on 23 - 30 mm. Ammus kiitää maaliinsa jopa 1 800 m/s. Luodin ympärillä oleva ns. lankarulla toimii ammuksen ollessa putkessa ikään kuin mäntänä antaen lisää nopeutta. Läpäisyä tällä saatiin 180 mm, mikä oli aivan riittävä.

Suomalaisille joukoille saksalaiset eivät toimittaneet lankarulla-ammuksia ollenkaan, mutta Lapista on löydetty kyseisiä ammuksia, joten saksalaisille pohjoisen joukoille niitä oli jaettu. Saksalaiset pitivät sitä salaisuutena ja kai onnistuivatkin siinä jossain määrin, koska venäläiset kopioivat sen vasta sodan loppupuolella. Mainintana, että 37 mm Pikkupakin lankarulla-ammus meni T-34:sta läpi takaa ja sivulta aivan hyvin.

Nykyisin alikaliiberiammuksilla saadaan esim. Leopardin ammuksella 18 metriä teräsbetonia läpäistyä, mutta tämä vain kuriosioteettina.

Käyttö Suomessa

Operatiivinen johto päämajassa esitti alkuvuodesta 1942 uusien panssarintorjuntavälineiden hankintaa Suomeen. Asiasta neuvoteltiin ja Saksan puolustusvoimien yliesikunta OKW (Oberkommando der Wehrmacht) järjesti näytösammunnat Äänislinnassa. Lopulta Saksasta hankittiin 27 kappaletta Pak38 -tykkejä. Ensimmäiset 12 tykkiä saapuivat maahamme juhannuksena 1942 ja loput 15 tykkiä juuri ennen joulua 1942. Suomessa tykki sai nimeksi 50 PstK/38. Tykkejä tuli Panssaridivisioonan, Ratsuväkiprikaatin, 1. ja 5. Divisioonan käyttöön, kuusi kappaletta kuhunkin. Loput tulivat koulutuskäyttöön.

Siiranmäessä Pak38 oli taittamassa Puna-armeijan panssarikärkeä onnistuen siinä hyvin.

Sodan jälkeen varastoissa oli enää 15 kappaletta Pak38 -mallin tykkejä, eli menetykset olivat kesällä 1944 hyvin raskaat. Tykit olivat varastoissamme vuoteen 1986 asti, jolloin ne hylättiin hyödyttöminä. Tämän jälkeen osa luovutettiin museoille ja loput myytiin keräilijöille.

Lähteitä:

JP Laine, kertomuksia
Erkki Käkelä: Marskin panssarintuhoojat