Olemmeko me suomalaiset romun kerääjiä?

[HL/A]

Oman kokemukseni mukaan eniten kerätään sotilasaseita ja luonnollisesti niistäkin sellaisia joita on käytetty täällä ja joita saa hankittua täältä. Harvemmalla keräilijällä on tietoa ja taitoa hankkia aseita ulkomailta. Kauppiaan kautta tilattuna yksittäiset keräilyaseet tulevat sitten taas jo hintoihinsa.
Varsin usein aloitteleva keräilijä innostuu kokeneemman keräilijän esimerkistä ja alkaa kerätä suunnilleen samanlaista, tietoakin kun on silloin helpommin saatavilla.

Ennen uutta aselakia 1998 monet kokoelmista olivat varsin sekalaisia ja aseita oli laidasta laitaan. Aselain mukana tuoma keräilijähyväksyntä ja siihen vaadittu keräilysuunnitelma pakotti useimmat keräilijät rajaamaan keräilyalueensa. Tällöin käsittääkseni varsin usein mentiin helpointa tietä eli otettiin suunnitelmaksi Suomessa käytetyt sotilasaseet, keräilysuunnitelman rungonkin kun sai kopioitua suoraan kaverilta. Tuohon aikaan Armeijalta sai vielä keräilymateriaaliakin helposti ja edullisesti.

Tunnen maailmalla useita keräilijöitä jotka keräävät vain maalöytöjä taistelukentiltä. Näistäkin saa ajatuksen kanssa laadittua näyttäviä ja ennenkaikkea historiallisesti arvokkaita kokoelmia. Meillähän löytötavaralaki kieltää tällaisen toiminnan mutta joissakin maissa säädökset ovat erilaisia.

[Ned Flanders]

Yleisesti ottaen hyvä kirjoitus ja ajattelun aihetta (etenkin) uusille ja aloittaville. Varsinkin alkuun polte haalia kaikki ja kaikkea on suuri.
Oma kaari uralla voisi olla seuraava.
-Alkuun kaikki mikä vielä paukahtaa ja [SA] leima suurta plussaa. Kunhan nyt hyllyt täyttyy..
-Myöhemmin harkintaa, valintaa ja suunnitelmallisuutta. Hankinnat vähenevät huimasti, laatu paranee.
-Nykyään ostan mitä sattuu. Mikä tuntuu hyvälle ja kiinnostavalle. Joskus minttiä, joskus täyttä pa***a.. Mutta viihdyn harrastuksen parissa, rentoudun ja kiksejä saan ajottain tosiaan enemmän lyttyyn poljetusta kenttäpullosta kuin numerotarkasta lahti pistoolista.

En tiedä saako tästä nyt mitään tolkkua mutta harrastus on harrastus ja sen pitäisi antaa vastapainoa työlle ja erittää "endorfiinia" ja pitää sykkeen alhaalla.

Tälläistä aivopierua tällä kertaa..

[Nitro]

Hyvä kommentti HL/A:ta. Suomi on takapajula näissä asioissa.Esim Löydät jotakin sotahistoriallisesti kiinnostavaa,vaikka sanotaan nyt esim Lapista,niin paikalle pitää kutsua heti läjä viranomaisia jotka kiikuttavat esineet tuhottavaksi saman tien.Eli paras pitää suunsa kiinnni
mites muut menettelee.

[jylhä]

Pidämmekö parempikuntoisten kokoelmaesineiden hankkimisen edelleen "herrojen" touhuna?

Stana on Herra! Ihmisiä kaikki keräilijät on, pois luokka-ajattelu! Itselleni sotilasaseet oli selkeä valinta siksi, että sota yms. historia kiinnostaa, toisin kuin metsästys tai muu urheilu. Olen ampunut kaikilla aseillani, pois lukien ne joissa on kielto. Osa on ollut tullessaan ampumattomia, mutta eipä ole enää. Jos aseen arvo puolittuu ampumalla, niin mitäs sitten? Minä ainakin kerään vain omistamisen ilosta, en yhtään ajattele miltä se muiden silmissä näyttää tai mitä joku itseään herrana pitävä siitä ajattelee, tai saako perikunta siitä markanhaulia. Todennäköistä on että kaikki taotaan lopulta auroiksi, siinä ei ole väliä paljonko aseilla on ammuttu.
Jos haetaan sijoitusmielessä arvokkaita aseita, niin sillon pitää kerätä sotilasaseita vähemmän valmistettuja metsästys yms. kapineita. Tottahan monella sotilasaseellakin on arvoa, mutta ei varmaan merkityksellistä arvon nousua.
OT: Suunnittelin tänään erään vaijerikaivinkoneen raahamista tontille, sen kuljetus maksaa enemmän kuin kone itsessään, se on helvetin ruma ja haiseekin vielä, eikä edes toimi, mutta jos se tuottaa itselleni hilpeitä hetkiä loppuelämäksi, niin se on loistava sijoituskohde. Sopii viisaiden oudoksua.