Kurskin taistelu

Laita otsikoksi kirjan nimi ja tekijä sekä arvosana 1 - 5.
Post Reply
mosu
sotvm1
sotvm1
Posts: 680
Joined: Tue May 30, 2006 19:46

Kurskin taistelu

Post by mosu »

Ruotsalaisten tutkijoiden Anders Franksonin ja Niklas Zetterlingin kirjoittama helppolukuisempi kirja Kurskin taistelun tapahtumista ja muutenkin asioista, henkilöistä ja tapahtumista. Kurskin taistelu on ikään kuin kulminaatiokohta, ja kirjailijat ovat kuvailleet itärintaman tapahtumia ennen ja jälkeen tuon taistelun. Frankson ja Eetterlingn ovat aiemmin kirjoittaneet enempi erittelevän kirjan Kurskin taistelusta (Kursk: A Statistical Analysis, en ole lukenut). Rintamasotilaana oloa on otettu esille. Joitakin kielivirheitä ja omia kannanottoja, esim. s. 110 ’Yhdysvaltalaiset Sherman panssarivaunut olivat yhtä hyviä kuin neuvostoliittolaiset T-34:t…’. Muutakin tällaista. Asiaa tuntevaa voi vähän nyppiä, koska tietää, että osaavat tämän alan. Taitanee muun ohessa osoittaa, että tutkijat ovat sorvaamalla sorvanneet jokamiehenkirjaa. Plussaa, että saa suomen kielellä. Tekijät ovat aikoinaan tutustuneet Saksan Freiburgissa arkistoihin. Mielestäni ihan mukavaa luettavaa, ja sain kirjastosta.

User avatar
Komendantti
komendantti
komendantti
Posts: 2682
Joined: Wed Oct 17, 2007 10:19
Location: Etelä-Suomen Sotilaslääni
Contact:

Post by Komendantti »

Kurskin tapahtumista kiinnostuneita kiinnostanee lukaista nämäkin rivit (elleivät jo ole ne lukaisseetkin):
http://www.pkymasehist.fi/phpBB2/viewtopic.php?t=2708
"Sotataidon huippu ei ole sadan voiton saavuttaminen sadassa taistelussa, vaan vihollisen kukistaminen ilman taistelua."
"Tunne itsesi ja tunne vihollinen, niin sadassakaan taistelussa et ole vaarassa."
– Sun Tzu

mosu
sotvm1
sotvm1
Posts: 680
Joined: Tue May 30, 2006 19:46

Post by mosu »

Joo, siihen samaan suppuun mäkin sen tarkoitin ja tunnistin kirjailijat tuon kohdan viittauksen perusteella. Siinä olisi mielenkiintoinen keskustelun kohde. Esimerkiksi eri osapuolten arkistoja ei ole aiemmin käytetty jollai tasapuolisesti hyväksi. Johtaa kysymykseen historian totuudellisuudesta.

Post Reply

Return to “Muut - maasota”