John Waller: "Paholaisen parantaja"

Kaikki edellisiin luokkiin sopimattomat kirjat. Laita otsikoksi kirjan nimi ja tekijä sekä arvosana 1 - 5.
Post Reply
Seppo Jyrkinen
kers
kers
Posts: 141
Joined: Sun Aug 23, 2009 9:15
Location: Lappeenranta
Contact:

John Waller: "Paholaisen parantaja"

Post by Seppo Jyrkinen »

Yksi kertomus Kerstenistä. On kovasti kiistanalainen henkilö. Onko kuka lukenut tätä kirjaa koskevaa, ammattihistorioitsijan tekemää analyysiä?

Luin sitä jonkin verran mutta alkoi hyvin nopeasti vaikuttaa oikealta akenttitarinalta. On vielä kovasti kesken ja epäilyttää, että maksaako vaivaa sen enempää lukeakaan.

Alkusanoissaan kustantaja kertoo, että sodan aikana Kerstenin tietojen pohjalta kuljetettiin satoja ihmisiä Ruotsiin saksalaisilta salaa. Hannu Rautkallion "Holokaustilta pelastetut" kirjasta ei tällaista kuitenkaan löydy. Rautkallion kirjasta löytyy kyllä yritys saada 154 pakolaista Ruotsiin joulukuussa 1942, mutta sen Ruotsi tyrmäsi ja suostui ottamaan heidät vasta 1944.

Pohjanmaan kautta salakuljetettiin kyllä tuhansia ihmisiä, etenkin Baltian pakolaisia, Ruotsiin, mutta se tapahtui jatkosodan jälkeen ja punaiselta Valpolta salassa. Saksalaiset eivät olleet enää mukana kuvioissa.

Kirjassa kerrotaan s 34-35 Italian ulkoministeri Cianon kertoneen Kerstenille 1940, että Italia tekisi lännen kanssa erillisrauhan, mutta sitä ennen Mussolini, appiukko, pitäisi syrjäyttää. Siis tällaista ulkoministeri Ciano kertoi Himmlerin seurueessa kulkeneelle hierojalle!

Post Reply

Return to “Muu sotakirjallisuus”