Paha Maisema ***
Posted: Fri Oct 10, 2008 16:19
Kansalaissodan teloitus paikkoja nykyaikana kuvattuna ja tarinan kanssa.
Kirja onnistuu tuomaan tuon ajan ja tapahtumat paljon lähemmäksi kuin aikaisemmat, samoiten tarinoissa kerrotaan uhrien elämästä yms. joka tekee uhreista yksilöitä.
Erilainen kokemus, varsinkin näinä päivinä kun teloituksista puskee kirjaa yksi toisensa jälkeen.
En kuitenkaan ostaisi omaksi mutta lukemisen arvoinen.
Keväällä 1918 Suomessa tapettiin ihmisiä. Aluksi ihmisiä ammuttiin kylällä, myöhemmin siirryttiin vähän kauemmaksi, usein hiekkakuopan reunalle, metsän suojiin. Valokuvaaja Pekka Elomaa on etsinyt ja kuvannut näitä pahoja maisemia yli kymmenen vuoden ajan. Toimittaja Jouni K. Kemppainen on kirjoittanut näissä paikoissa surmattujen ihmisten kohtaloita tarinoiksi.