Paran numerot (kuvat lisätty ja N on n)
Sen verran tiesi "ameriikan poika" kertoa sarjanumeron perusteella, että ase on valmistettu siviilikäyttöön 1926 loppupuolella. Piti asetta orginaalina ja totesi, että suurin osa finski aseista on saanut mm. Tikkakosken piipun. Ase on ollutkin käsittääkseni siviilikäytössä koko elinkaarensa ajan, koska siinä ei ole minkään laitoksen leimoja.
Kotelon valmistaja on Rauman Nahkatehdas.
RAUMAN NAHKATEHDAS
Raumalla oli parkittu nahkoja käsityönä, mutta 1874 perus-
tettiin nahkatehdas. Sen toimintaa jatkoi opin käynyt nah-
kuri Söderlund. Söderlundin aikana 1880-luvun lopulta läh-
tien nahkatehdas oli kaupungin suurin työnantaja ja se oli toiseksi suurin nahan käsittelijä Suomessa. Männistön asuin-
alue rakennettiin erityisesti Nahkatehtaan työväestön asun-noiksi ja se on edelleen olemassa.
Tehdas valmisti nahkojen lisäksi valjaita, remmejä, salkkuja ja matkalaukkuja.
Nahkatehtaan asuin ja konttorirakennus
Rauman nahkatehtaan ongelmaksi muodostui ennen pitkää nahkatehtaan jätevedet, jotka pilasivat kaupungin ilmaa erityisesti kesällä, tehdashan sijaitsi keskellä kaupunkia Raumanjoen varressa. 1910-luvulla tehdas ajautui konkurssiin, mutta sai uudet omistajat. Tehdas lopetti toimintansa lopullisesti 1960-luvulla. Nyt sen paikalla on kauppakeskus Suvituuli.
Hyväkuntoinen ase, onnittelen.