| Pohjois-Kymenlaakson asehistoriallinen yhdistys ry. |
Yksi toisen maailmansodan kehittyneimmistä aseista, FG42, suunniteltiin saksalaisen laskuvarjojääkärin käyttöön, toisin
sanoen maahanlaskuhyökkäykseen. Alunperin nämä Luftwaffen eliittijoukot olivat varustettu samoilla aseilla kuin muutkin maataistelujoukot,
mutta varhaiset taistelukokemukset osoittivat, että tarkoituksenmukaisempaa aseistusta olisi saatava käyttöön. Valtakunnan
ilmailuministeriö (RLM - Reichsluftfahrtministerium) alkoi kehittää erityisasetta joka korvaisi näin kiväärin Kar98k, konepistoolin
sekä kevyen konekiväärin. Edellytyksenä suunnittelulle oli palveluspatruunan 7.9x57 käyttö ja että saataisiin
kiväärin kokoiseen aseeseen kevyen konekiväärin tulivoima sekä sarja/kertatuli mahdollisuus.
Koska Heeres Waffenamt (armeijan asetarkastusvirasto) oli tuohon aikaan päätekijä Saksan asesuunnittelussa, Luftwaffe etsikin sieltä apua tuotteen kehitykseen yhdessä maavoimien kanssa. Armeija ei ollut kiinnostunut asiasta ,joten RLM vei suunnitelmansa ja toiveensa suoraan aseteollisuudelle. Asevalmistajista Gustloff, Mauser, Grossfuss, Haenel, Rheinmetall-Borsig ja Krieghoff valittiin tähän tarkoitukseen ja niiden kaikkien väitetään osallistuneen FG42:n suunnitteluun joiltain osin. Harvoista jäljelle jääneistä epävirallisista asiakirjoista mainitaan Mauserin tarjonneen aseeksi modifioitua lentokonekonekivääriä MG81, uuden kehittämisen sijaan. Rheinmetall ja Krieghoff olivat ainoat valmistajat, jotka esittivät prototyypin, joka vastasi RLM:n vaatimuksia.
Testien perusteella, jotka tehtiin ilmavoimien asekehitysosastolla Tarnewitzissä vuoden 1942 puolivälissä, valittiin Rheinmetallin valmistama ase tuotantoon ja se hyväksyttiin Luftwaffessa nimellä Fallschirmjägergewehr 42 eli laskuvarjojääkärikivääri malli 42 (FG42). Suunnittelutyö oli taitavan asesuunnittelijan Louis Stange´n (1888-1971) käsialaa, joka toimi vuodesta 1907 vuoteen 1945 käsiasesuunnitteluosaston johtajana Rheinmetallin tehtaalla Sömmerdassa. Kaasutoimisuus ja pyörähtävä lukko, toimintaperiaate, joka on samankaltainen kuin tunnetussa Lewis-konekiväärissä, oli tässä aseessa huomattavasti parannetussa muodossa. Mekanismi oli suunniteltu ampumaan sarjatulen avoimella lukolla ja kertatulen lukon ollessa kiinni, joka kertatulta ammuttaessa paransi paljon tarkkuutta. Sarjatulella lukko jäi auki sarjojen välissä ja päästi näin aseen jäähtymään paremmin. Aseen perän ollessa lähes piippulinjan tasalla helpotti se olalta ampumista sarjatulella, vähentäen aseen taipumusta nousta rekyylistä.
Rheinmetallin aseet oli valmistettu parhaasta takoteräksestä koneistamalla, materiaalista jonka saanti oli hyvinkin kyseenalaista Saksassa tuohon aikaan. Luftwaffen tilatessa 3000 aseen sarjan kenttätesteihin taisteluoloissa, se antoi myöntymyksensä käyttää korvaavia materiaaleja valmistuksessa. Rheinmetall ilmoitti ettei ollut kykenevä toimittamaan noin suurta tuotantosarjaa muiden kiireiden painaessa päälle, joten valmistus annettiin Krieghoffin tehtaalle. Tästä määrästä tehdas ei pystynyt toimittamaan kuin vähän alle 2000 asetta, kun raaka-ainepula iski ja tuotanto loppui. Ensimmäisessä mallissa oli paksusta pellistä prässätty peräosa myöh. puuta ja bakeliittia. Kuten jo mainittu, lukkorunko oli koneistettu takoteräksestä, lipasaukko vasemmalla ja hylsynpoistoaukko oikealla. Sivulla oleva lipas salli kaasumännän sijoituksen piipun alapuolelle sekä palautusjousen ulottua aseen perään asti jossa sijaitsi eräänlainen iskunvaimennin. Pistoolikahva oli muotoonpuristettua peltiä, sisältäen liipaisin- ja tulenvaihdin/varmistinkoneiston. Kädensuojus oli puuta, sen yläpinnassa olivat tuuletusreiät, alaosastaan se oli karhennettu poikittaisurituksella sekä siinä oli oikealla ja alapuolella korkea harjanne, estämässä ampujan kättä jäämästä viritysvivun liikkeen tielle. Etujalka oli kiinnitetty heti kädensuojuksen eteen ja taitettavissa piipun alle kuljetusasentoon. Noin 50,2 cm pitkä piippu oli kierteellä kiinni rungossa ja varmistettu sokkatapilla. Piipun päässä oli liekinsammutin/suujarru, jonka paikalle voitiin kiertää kiväärikranaatin ampumalaite. Etutähtäimen rungon alaosassa oli saranoitu, piipun alle taitettava puikkopistin Etujyvä sekä takatähtäin olivat molemmat alastaitettavia. Takatähtäimessä oli etäisyyssäätö 1 200 metriin pyörivällä rummulla ja sen juureen oli koneistettu lohenpyrstöurat kiikaritähtäimen jalustalle (ZFG42). Lippaina olivat 10 ja 20 patruunan tankolippaat.
Alunperin prototyyppiaseet oli valmistettu koneistamalla ,joka oli kallista ja aikaavievää. Krieghoffin alkaessa valmistaa asetta päätettiin nopeuttaa ja helpottaa tuotantoa sekä parantaa ampumaominaisuuksia mm. seuraavin muutoksin:
Vaikka pellistä puristetuilla osilla haettiin nopeutta tuotantoon, se ei aivan onnistunut odotusten mukaisesti. Kuitenkin koneistusta tarvittiin ja alunperin painoa
säästävät osat täytyi korvata vahvemmilla kestävyyden vuoksi. Lyhyen piipun, voimakkaan patruunan ja kevyen aseen
aikaansaamaa kovaa rekyyliä ei pystytty poistamaan muutoksista huolimatta. Tulinopeuskin laski 900 laukauksesta minuutissa n. 600 laukaukseen, johtuen
painavammasta lukosta. Viimeisin tunnettu malliversio painoikin n. kilon enemmän kuin alkuperäismalli.
FG42 olikin lukuisten muutosten ja testien kohde sekä Luftwaffella että armeijalla. HWa oli sitä meiltä että FG 42 ei tule koskaan korvaamaan kevyttä konekivääriä, koska sama tulivoima saavutetaan MP43:lla 400 metriin saakka. HWa oli kokeillut 7,9x33 Kurtz patruunalle pesitettyä FG42:sta hyvin tuloksin ja yritti käännyttää Luftwaffen hyväksymään tämän uuden kaliiberin käyttöön, mutta se ei käynyt ilmavoimille. Louis Stange mainitsee eräässä haastattelussa, että aseesta tehtiin myös vyösyöttöinen koemalli, mutta hän ei ollut nähnyt sitä koskaan..
Valmistusmäärät FG42:n kohdalla ovat erittäin epäselvät. Vuonna 1943 valmistui Krieghoffin ja Rheinmetallin toimesta, kaikki kokeilukappaleet mukaan lukien, hieman alle 2 000 asetta. Saksan asettuessa puolustuskannalle 1944 joukkojen siirtojen lomassa laskuvarjojääkärit toimivat aivan kuin muutkin maataisteluvoimat, jolloin ei nähty tarvetta valmistaa erikoisasetta erikoisjoukoille, joissa ei ollut mitään erikoista (heh). Kuitenkin saman vuoden aikana valmistui tai koottiin FG42:ia jo tehdyistä osista noin 1 000 kappaletta, pääasiassa koe- ja kehitysmielessä. Selvittämättömistä syistä Luftwaffe määräsi aseen massatuotantoon vuoden 1944 loppupuolella. Kolmannen valtakunnan sotaponnisteluista ja jatkuvista pommituksista huolimatta Krieghoffin tehdas valmisti vuonna 1945 lähes 5000 kappaletta FG42:sta, kunnes tuotanto tunnetuista syistä päättyi.
Lähteissä mainitaan neljä eri valmistajaa : Rheinmetall-Borsig, Krieghoff, L. O. Dietrich ja I. C. Wagner, joista viimeiseksi mainittu teki vain
osakokonaisuuksia muttei itse asetta? Epäviralliset arviot liikkuvat 4 000-12 000 aseen valmistusmäärissä, mutta museoissa ja
yksityiskokoelmissa olevien aseiden sarjanumeroiden perusteella voidaan arvioida todelliseksi luvuksi noin 7 000 kpl. Näistä oli noin 2 000 kappaletta
ns. ensimmäistä mallia ja loput ns. mallia kaksi.
Suurimman menestyksensä FG42 luultavasti sai laskuvarjojääkäreiden vapauttaessa Italian diktaattori Mussolinin Gran Sasson vuoristohotellista 12.9.1943, tämän ollessa siellä vankina. Koko laskuvarjojääkärijoukko oli nimittäin aseistettu FG42:illa. Operaation aikana ei kylläkään ammuttu ainoatakaan laukausta!
Lukitusjärjestelmän erinomaisuudesta kertoo sekin, että amerikkalaiset ottivat sen käyttöön kaksikymmentä vuotta myöhemmin omassa M-60 konekiväärissään. Luultavasti toisen maailmansodan uudenaikaisin ase, joka oli tarkoitettu laskuvarjojääkärien maahanlaskuhyökkäyksiin, ilmestyi sotanäyttämölle ironisesti Saksan viimeisiin puolustustaisteluihin länsirintamalla.
Kaliiperi: 7,92x57
Pituus: 940 mm
Paino: 4,5 kg
Tulinopeus: 750 ls/min sarjalla
Lipas: 20 patr.
| <<Enigma | Pst-kiväärit>> |