Pohjois-Kymenlaakson Asehistoriallinen Yhdistys ry.

KEVÄTRETKI ILMATORJUNTA- JA ILMAILUMUSEOON


Günther Rall saavutti sodassa 275 ilmavoittoa, joka oli kolmanneksi suurin määrä kautta aikain. Elossa olevista ässistä hän on numero yksi. Rall lopetti sodan majurina ja jäi eläkkeelle Bundesluftwaffen komentajana Naton kenraaliluutnanttina. Retkemme tarkoitus oli tavata Günther Rall Vantaan Ilmailumuseolla, mutta aamun luppoajan saatoimme käyttää Ilmatorjuntamuseolla Tuusulan Hyrylässä.

Günther Rall

Lauantaina 20.5. läksimme pikkubussillisella yhdistyksemme jäseniä mukanamme kohden Ilmatorjuntamuseota Hyrylään. Museolla tutustuimme tykkeihin, joita hämmästyksekseni oli yllättävän vähän. Museon henkilökunta kertoi tavaraa olevan huollossa, ja uuttakin tavaraa on vasta asetteluvaiheessa. Pihalla kiertäessämme hämmästyin lisää opastekylttien puutetta, mikä aiheutti arvailua tyyliin: "hmm, onkohan tämä nyt joku Bofors?" Opaskirjasesta nyt vähän oli apua, etenkin kun törmäsin seuraavaan valonheittimeen, joka opaskirjasen mukaan oli Strömbergin valmistama 210 cm:n hakuvalonheitin m/41. Jalustalta löytyi venäläinen 76 mm Putilov m1914, joka kulkeutui punaisten puolelta Suomen armeijalle ja oli palveluskäytössä aina Talvisotaan asti.

Strömbergin hakuvalonheitin m/41

Strömbergin hakuvalonheitin m/41

Bofors m/29

Bofors m/29

Ulkona kauimpana oli vanhempaa isoa ilmatorjuntaohjusta ja siitä vähän lähempää löytyi betonialustalta uudempaa neuvostovalmisteista tutka-ajoneuvoa Zilin alustalla. Toivottavasti kaikki tavara saisi aikanaan katon päällensä, jotta nuo vanhat kanuunat säilyisivät vielä pitkään jälkipolville.

20 ItK/30

20 ItK/30

Näyttelyhallissa oli jonkinlainen kattaus ilmatorjunnan välineistöstä viime sotien ajalta, mutta jonkinlainen amatöörimäisyys mielestäni oli tässä näyttelyssä esillä. Ovella otti lasikaapissa kävijät vastaan kengätön siviiliturkkiin puettu lotta, joka yritti mallintaa ilmavalvojaa. Katonrajassa oli isoja tauluja eri sanomalehtien etusivuista Talvisodan ajalta, joissa oli tietoa Talvisodan pommituksista yms. Monta Huvudstadsbladetin etusivuakin oli sinne värkätty ruotsinkielisiä turisteja miellyttämään.

Seuraavana törmättiin tolpannokassa olevaan Lahti L/39-44 ilmatorjuntamuunnosmalliin. Eteenpäin kulkiessa tuli lasikaappi, joissa oli sitten perus jv-aseistusta. Aseita silmäillessä alkoi miettimään mitä niillä halutaan kertoa, kun kaapissa on kahdeksan asetta vanhasta m/91 kivääristä rynnäkkökivääriin, mutta Sten ja Terni samassa lasikaapissa aiheutti hymähtelyä. Aseista ei sen enempää ollut mitään kerrottu, joten tuli vähän olo, että kunhan vaan jotain pyssyjä laitetaan, niin kävijät ovat tyytyväisiä. Sitten oli lasikaappi täynnä ilmatorjuntatykin ammuksia ja sytyttimiä, mutta taaskaan ei mitään tietoa mistään. Tämmöinen näytteilleasettelu on minusta jo välinpitämättömyyttä, jollei kyseessä ole keskeneräisyys, mutta kuitenkin. Seuraavana vieressä näkyi olevan lavetilla Strömbergin valmistama kuulosuunnin, jolla paikannettiin viholliskoneita ennen tutkaa äänen suunnan perusteella. Kuulosuuntimet poistettiin käytöstä 1950-luvun alussa. Tämän takana oli vielä Itävaltalainen m/39 Goerz kuulosuunnin.

m/39 Goerz kuulosuunnin

M/39 Goerz kuulosuunnin

Peräkulmassa oli 88 mm:n RMB lavetillinen it-kanuuna eli 88 ItK/37, jonka vieressä vasemmalla oli ammuksen aikautuslaite. Aikautuskoneisto sai arvot keskuslaskimelta, joka huomioi maalin nopeuden, korkeuden ja tuuliennakot. Ammus käytettiin aikautuskoneistossa, jolloin kranaattiin tuli oikea paloaika ja tämän jälkeen ammus välittömästi putkeen. Tykin vieressä on keskuslaskin m/40 Lambda, jonka päälle oli asetettu 4 m:n etäisyysmittari, josta etäisyydet siirtyivät mekaanisesti suoraan laskimeen. Lambdalla on voitu antaa tykeille oikeat ampumaarvot kaartavaan ja korkeutta muuttavaan maaliin. Lambda oli kehittynein ja tarkin keskuslaskin 2. maailmansodassa.

88 ItK/37

88 ItK/37

88:n ammus aikautuslaitteessa pystyssä

88:n ammus aikautuslaitteessa pystyssä

keskuslaskin m/40 Lambda

Keskuslaskin m/40 Lambda

Kulmauksessa sivussa on Helsingin alueen tutkataso, joka on itse asiassa karttapöytä jolle tuli tiedot tulenjohtotutkilta viholliskoneiden liikkeistä. Johtokeskus, jossa nämä tasot olivat, saattoivat antaa nyt ampuma-arvot kaikille pattereille. Tutkatasoon nojailee museolla tykistön luutnantti päässään m/40 saksalainen kypärä Helsingin it:n logolla.

It-luutnantti

It-luutnantti

Toista seinää suorakaiteen muotoisessa hallissa palaillessa huomaan lasikaapissa metkan mankelin. Tuo mankeli osoittautuu Breda it-kanuunan aikautuslaitteeksi. Yhdessä lasikaapissa oli mallinukella m/36 puku, joka oli kuulunut eversti Jokipaltiolle. Jokipaltiota pidetään Helsingin ilmapuolustuksen luojana ja siten Helsingin pelastajana Jatkosodassa. Kaapissa oli hujan hajan Jokipaltiolle kuulunutta esinettä, mm. Parabellum. Everstillä vain oli päässään m/49 koppalakki, vaikka puku yritti mallintaa kokonaisuutena Jatkosodan aikaa. Tavallista ihmistähän tuo ei haittaa, mutta minulle se antoi taas kuvaa hutiloinnista! No ei pitäisi olla liian tarkka, kun voihan tosiaan olla että näyttely on vielä täysin työn alla. Kierroksen lopussa oli kiväärikaliiberin aseita, kuten kaksois-Emma, venäläistä Urkupyssyä eli 7,62 ItKK "Ukk" m/31 ja Suomalainen ItKK/31.

Breda it-kanuunan aikautuslaite

Breda it-kanuunan aikautuslaite

7,62 Itpk DA-2

7,62 ItPK DA-2

7,62 ItKK

7,62 ItKK "Ukk" m/31

Asia mikä on valitettavaa valokuvat ja pienoismallit ottavat liikaa paikkaa hallintaansa näkyvyydellään. Lasikaappeja täynnä pieniä lentokoneita ja katossa roikkuu joitain malleja. Täytyy tehdä uusi kierros loppukesästä siellä, niin selviää onko näyttelyasu tuollainen aina vai onko se kehittymässä?

73 mm Skoda m/37

73 mm Skoda m/37

Seuraavana suuntasimme Vantaalle Ilmailumuseolle, jossa tavoitteenamme oli nähdä ja kuulla hävittäjälentäjä Günther Rall ja hänen esiintymisensä. Ilmailumuseolla olimme hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkua. Ne joilla ei ollut kirjaa Günther Rallista, niin saattoivat sen nyt hankkia, koska olihan tiedossa legendaarisen lentäjän omistuskirjoitus kirjaan, jos se niin mikä antaa kummasti lisäpontta hankintapäätökseen.

Kellon lähestyessä esitelmää, haimme itsellemme paikan luentosalista, joten olimme valmiina tilaisuuteen. Hetki koitti ja Rall marssii ryhmän kanssa sisään ja ihmiset nousevat seisomaan tehden kunniaa taputtaen voimakkaasti. Ensin tarvittaessa tulkkina/ spiikkaajana toimiva kaveri kertoo lyhyesti Günther Rallin taustat, jonka jälkeen itse Rall kertoo selkeällä englannillaan itsestään. Alusta alkaen Rallin puheessa on pilkahdus huumoria, joka luo mukavan tunnelman. Tämän jälkeen yleisö saa kysellä asioista. Ensimmäisenä aloittaa eräs kaveri saksankielisen puheen, joka päättyy naurun remakkaan. Itselläni ei korkeajännityssaksalla tulisi mieleen alkaa pitämään puhetta, jonka lopputulos aiheuttaisi varmasti vastaavan naurunremakan. Naurun syy johtui puhujasta itsestään, kun hän yritti väkisin sanoa asiaa saksaksi, vaikka Rall toistuvasti pyysi häntä puhumaan jotain muuta kieltä. No tämähän vain oli hauska episodi. Seuraavaksi sotalentäjä Kustaa Kotsalo puhui Rallille pitkään selkeällä saksalla, johon Rall vastasi tilaisuuden luonteen takia englanniksi, jolloin itsekin ymmärsin, mistä oli puhe. Tästä eteenpäin puhe pysyi pääsääntöisesti englanninkielessä, joskin vanhemman polven miehet valittelivat kielitaidottomuuttaan, kun ei ymmärrä muuta kuin sanat Spitfire, Mustang ja Messerschmitt. Tulkkaus olisi syönyt aikaa Rallin esiintymisestä, joten kaksiteräinen miekka tämäkin.

Rall kertoili kysyttäessä ritarinristinsä kohtalosta, joka on jossain päin Amerikkaa ja kuinka heitä kohdeltiin sotavankeudessa yms. Rallilta kysyttiin ensimmäisestä ja viimeisestä taposta sodassa, johon hän vastasi heti, ettei koskaan puhuta tapoista ainoastaan voitoista. Rall kertoi ilmataistelusta, jossa menetti vasemman peukalonsa P-47 pilotin luodeista. Hän tapasi näitä amerikkalaisia lentäjiä sodan jälkeen, joiden kanssa hän tässä taistelussa otti mittaa toisistaan.

Rall antamassa nimmaria

Rall antamassa nimmaria

Rall sai lentää länsiliittoutuneiden konetyyppejä jo sodan aikana, Kuten Mustang, Spitfi re, P-47 Thunderbolt ja P-38 Lighting tulivat tutuiksi vertailumielessä Mersuun. Kysymykseen saiko hän lentää venäläisillä koneilla vertailumielessä, niin hän nopeasti vastasi etteivät he (venäläiset) antaneet hänelle tyyppejä! Naurun remakan rauhoituttua saattoi hän puhua ilmataisteluista amerikkalaisten kanssa, joille hän menetti peukalon vasemmasta kädestään. Kysymykseen idän ja lännen välisestä erosta hän saattoi vain todeta, että idässä vangiksi joutuminen tiesi helvettiä ja lännessä suihkua ja valkoisia lakanoita, joita ei idässä ollut. Tunnin loppuun Rall totesi sodan olevan suuri rikos, jolta toivottavasti voimme välttyä. Nousimme ylös ja annoimme myrskyisät aplodit! Seuraavaksi Pilvenveikot yhdessä Rallin kanssa kävivät eteen kuvattaviksi, jolloin salamavalojen räiske oli kuin Oscargaalassa konsanaan. Sain otettua kolmesta lentäjästä otoksen, jossa 32 ¼ ilmavoiton mersupilotti Kyösti Karhila ja Günther Rall kuuntelevat, kun Blenheim lentäjä Kustaa Kotsalo puhuu. Tämän jälkeen Rall istui alas ja jakoi omistuskirjoituksia kirjoihin ja tauluihin yms. Viimeisten tullessa Rall alkaa jo näyttää aika tuskastuneelta ja kyselee yhtenään are you last one? (oletko sinä viimeinen) Mutta aina tulee uusi nimmarin pyytäjä, jolloin Rall hymy huulillaan tokaisee Ooh Good! Hänellä oli ollut käsi kipsissä talvella, joten se varmaan jo alkoi vihoittelemaan.

Karhila, Rall ja Kotsalo

Karhila, Rall ja Kotsalo

Tämän jälkeen kiertelimme vielä kotvasenaikaa museossa katsellen koneita ja ilmailuaiheisia vempaimia, kuten lentokoneiden kameroita, joista englantilainen Blenheimiin kiinnitettävä kamera yli sadan kilon painolla ja massiivisuudellaan keräsi huomiota.

Museon kahvilassa vielä vähän jututimme Kustaa Kotsaloa, jolla juttua piisasi. Hän kertoi Tiiksjärven ja Solomannin ajoista, kuinka venäläiset joka yö pudottivat pommeja kentälle. Hän kertoi, että siihen tottui, joten ei siihen pommitukseen enää lopulta edes herännyt, vaan nukuimme keskellä kenttää upotetussa korsussa levollisesti. Kotsalo aloitti sodan jalkaväessä, siirtyi upseerikoulun kautta tähystäjäkurssille, josta Fokker -syöksypommittajan taka-ampujaksi. Myöhemmin Kotsalo päätyi lentokoulutukseen, jossa tuli tutuksi Pyry- ja Fiat -koneet. Sitten ne komensivat minut kaksimoottorikoulutukseen, joka itse asiassa oli ihan hyvä. Vuoden 1944 toimin sitten Blenheimin ohjaajana. Juttuahan olisi voinut jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta oli meidänkin päästävä viikonlopun viettoon, joten kiitimme arvon veteraania ja poistuimme autollemme taas kokemuksia rikkaampana.



<<Saksalaiset erikoispatruunat, osa 1 Hakaristin historiaa>>