Ulkomaisia miinoja

Venäjällä, kuten monissa muissakin Euroopan maissa, miina tarkoitti aina 1. maailmansotaan asti vastustajan varustusten alle kaivettavaa tunnelia, joka sitten panostettiin sadoilla, jopa tuhansilla kiloilla r-ainetta ja otollisen hetken tullen räjäytettiin näin "aukko murtokohtaan". Joissakin tapauksissa oltiin jo tsaarin Venäjällä käytetty enemmän nykyisiä jalkaväkimiinoja muistuttavia välineitä. Esim. Venäjän-Japanin sodassa 1904-05 olivat Port Arthurissa puolustautuneet venäläisjoukot improvisoineet tykistön kranaateista tähys-, lanka-, ja jopa polkumiinoja. Myös puusta ja r-ainekappaleista rakennettiin erilaisia tilapäismiinoja varsin kekseliäästi, mutta konservatiivinen kenraalikunta jätti käytännön tarpeesta syntyneet keksinnöt vähälle huomiolle, ja niin maailmansotakin sodittiin ilman sarjavalmisteisia miinoja

Vallankumouksen jälkeisessä sisällissodassa kaupungit ja suuretkin maa-alueet vaihtoivat usein omistajaa ja vaikkakin olosuhteet estivät miina-aseen teollisen tuotannon, niin taistelukentillä luotiin suuri määrä erillisiä "puolivirallisia" malleja, jotka voitiin valmistaa yksinkertaisin välinein puusta, metallista ja vakioräjähdysaineista sekä sytytysvälineistä. Erityisen tärkeitä nämä luodut aseet olivat vihollisen selustassa toimivien partioiden ja paikallisesta väestöstä valittujen partisaanien käytössä. Sotatoimien tauottua oli miinojen merkitys puolustus- ja jopa hyökkäystaistelussa tajuttu. Niinpä Neuvostoliitossa, jonka johto pelkäsi maan joutuvan vielä uudelleen ottamaan mittaa ulkomaille siirtyneiden monarkistien ja näitä tukevien maiden kanssa, otettiin halpa ja tehokas asetyyppi vakavasti. Alkoi voimakas tutkimustyö uusien miinatyyppien luomiseksi. Samanaikaisesti valmistettiin massoittain sisällissodan aikana kehitettyjä tilapäismiinoja, rakennettiin varastoja niiden säilytykseen ja koulutettiin miinojen käyttöä rajajoukoille ja muulle henkilöstölle. Myös rajaseutujen siviiliväestön keskuudesta etsittiin väkeä, jolle annettiin partisaanikoulutus painottaen erityisesti miinojen ja räjähteiden käyttöä. Näiden henkilöiden tuli mahdollisten vihollisuuksien alkaessa jättäytyä selustaan ja katkaista vihollisen liikenneyhteydet sekä tuhota muita tärkeitä kohteita. Toiminta oli salaista ja erityisen aktiivista saavuttaen suuret mittakaavat 30-luvun puoleenväliin mennessä. Tähän aikaan alkoi myös teollisuus tuottaa laadukkaita sarjavalmisteisia miinoja, mutta edessä piili toiminnalle tuhoisa takaisku. Partisaanitoimintaan ja miinojen sekä räjähteiden käyttöön perustuvan taktiikan luojana Puna-armeijassa toimi marsalkka Tuhatsevski. Kun hänet pidätettiin ja teloitettiin vastavallankumouksellisesta ja neuvostovastaisesta toiminnasta syytettynä, nähtiin myös hänen ideoimansa puolustusvalmistelut toisessa valossa.

Seuranneissa puhdistuksissa tuhottiin niin miina-asiantuntijat, partisaaneiksi koulutetut henkilöt kuin toimintaa suunnitellut upseeristokin. Heidän uskottiin kuuluvan Tuhatsevskin johtaman salaliiton kannattajiin. Saman kohtalon kokivat muutkin Tuhatsevskin ideat, mm. laskuvarjojoukot. Miinojen kehitys pysähtyi ja tuotantoon jäivät jo valmiit mallit, mm. TM-35.

Kokonaisesta miinasodankäyntiin koulutetusta armeijasta jäi näissä vainoissa henkiin ainoastaan muutama asiantuntija. Hekin sattuman ansiosta, kun olivat näinä vuosina komennuksella Espanjan sisällissodassa.Tämä konflikti antoi paljon kokemusta tulevan sodan partisaanitoimintaa varten ja vaikutti erityisesti miinojen sytyttimien kehitykseen. Suomen rintamalla 1939-40 koettu katastrofi herätti lopulta Puna-armeijan johdon. Joukot liioittelivat huonon taistelumenestyksensä vuoksi suomalaisten linnoitteiden lisäksi suomalaisten sulutteita ja miinojen vakuutettiin olevan pääasiallisia syitä hyökkäyksien juuttumiseen, olipa asia todellisuudessa sitten näin tai ei. Niinpä heti Talvisodan päätyttyä alkoi uusien miinatyyppien tuotanto ja moni miinatyyppi sai vuosimallikseen merkinnän m/40. Jotkut näistä olivat jopa saaneet huomattavia vaikutteita suomalaisista miinoista. Uusi sota alkoi kuitenkin niin pian ja yllättäen, ettei miinoja ehditty kaikilta osin valmistaa riittävästi eikä varsinkaan jakaa joukoille. Niinpä jouduttiin palaamaan vanhoihin tilapäisvälineisiin ja tuottamaan niitä joukoissa. Pääosin puusta rakennetut miinat toimivat kyllä alkuun tyydyttävästi, mutta olivat alttiita sään vaikutuksille, mikä alkoi näkyä varsinkin asemasotavaiheessa.

1. Sytytin MV (Minnyij Vstrivatel)

Tämä 1930-luvun alkuvuosina kehitetty vetosytytin oli tarkoitettu yleissytyttimenä käytettäväksi kaikissa miinatyypeissä (ml. panssarimiinat) ja sitä käytettiin polkumiinoissa laatikkomiinan, ns. penaalin, sytyttimenä. Sytytin oli niklattu ja sen alaosaan kiertyi erillinen kartiomainen nallinippa, jonka toiseen päähän erikoistyökalulla niipattiin kentällä iskunalli ja toiseen työnnettiiin nr. 8 tulilankanalli. Pihtimäisellä erikoistyökalulla sytytin myös koottiin, sen osat kun varastoitiin purettuina.

Sokkana toimi rautalangasta väännetty pyöreä lenkki. Toimintaan tarvittava veto oli 0,5-1 kg. Laatikkomiinoissa lenkki asetettiin kyljelleen kanteen nähden. Vaihtoehtoisesti miinassa oli uloke, joka tuli lenkin sisään.

2. Sytytin MUV (Minnyij Yproshennij Vstrivatel) = Miinojen yksinkertaistettu sytytin

Käyttö kuten MV-sytyttimellä, mutta rakennetta on yksinkertaistettu siten, että sytyttimen sisältä on poistettu tiiviste ja se voidaan virittää iskurin viritys- ja varmistusreiästä ilman erikoistyökalua. Sytyttimen mukana jaetaan kaksi sokkaa (T-malli ja P-malli), joita vaihtamalla sitä voidaan käyttää laatikkomiinoissa (T) ja vetosytyttimenä (P). Sytyttimen nallittaminen ei ole tarpeen, koska siihen kuuluva räjäytin MD-2 on varustettu M10 x 1 kiinnityskierteellä. Vanhempien MUV-sytyttimien varmistamiseen tarvitaan sopivan sokan lisäksi messinki- tai muoviholkki, koska sokkareiät ovat niin kaukana toisistaan ettei sytytin varmistu ilman holkkia. (vrt VS 86). Nykyään tuotetut MUV sytyttimet eivät vaadi holkkia. MD-2 räjäytin sopii myös muihin sytyttimiin kiinnityskierteen standardoinnin ansiosta ja sen seuraaja MD-5M on varustettu lisäksi myös kierreosalla, jolla se kiinnitetään panokseen tai esim. telamiinan ansoituskaivoon. Lisäksi räjäyttimet sopivat englantilaisten sytyttimissään käyttämään tuumakierteeseen niiden luotettavan toiminnan vaatimalla tarkkuudella. Niiden räjähdysnalli vastaa nr. 8 tulilankanallia ja sen koulutusversio on merkitty valkoisella renkaalla ja harjoitusversio (sytytyspanoksella savuilmaisimelle) punaisella renkaalla. Nämä värikoodit ovat yleispäteviä miinoissa. Muutoin myös harjoitusmiinat ovat kovien värisiä eli vihreitä.

3. PMD-6 ja PMD-6F (Pehotnaja Mina Derevjannaja) = Jalkaväkimiina, puinen, malli 6 ja F (Flakonom) = Pullolla varustettu

Nämä miinat ovat meille varsin tuttuja "penaalimiinoja", joita sodissamme käyttivät molemmat osapuolet. Osa meilläkin varastoiduista "laatikkoansa -41"-penaaleista on venäläistä valmistetta, jotka ovat päätyneet maahamme sotasaaliina. Miinan sisäänsijoitettu vakiokokoinen 200 g trotyylipala on PMD-6F miinassa vaihdettu "apteekkipulloon", jotta hygroskooppinen ammoniumnitraattia sisältävä korvikeräjähdysaine saataisiin kosteudelta suojaan. Sivutuotteena pullosta syntyy varsin ikäviä sirpaleita, jotka saivat aikanaan saksalaiset protestoimaan tällaista miinaa, kuten myös venäläisten Leningradissa tuottamaa posliinirunkoista käsikranaattia vastaan mm. Punaiselle ristille, kunnes Glassmine 43 lasipolkumiinaa alettiin tuottaa Saksassa. Lasisirpale ei koteloidu elimistössä, vaan leikkaa jatkuvasti uusia haavoja. Lisäksi sitä on vaikea löytää röngenin avulla. Laatikkomiinan sisään voitiin sijoittaa myös 50 mm krh:n ("naku") sirpalekranaatti. Mahdollisuuksien mukaan näin tehtiinkin sirpalevaikutuksen lisäämiseksi etenkin talvella, jolloin lumi vaimensi räjähdyksen painevaikutusta. Lisäksi valmistettiin pientä laatikkomiinaa PMD-7, jonka panoksena oli 75 g porapatruuna.

4. PMD-6M M (Modernisovannaja) = Modernisoitu

Penaalimiinan asennuksen riskinä oli miinan suuren kannen päälle asetettavan naamiointimateriaalin paino, joka saattoi laukaista miinan käsiin. Niinpä kannen ja rungon väliin asennettiin naula, joka vedettiin pois vasta naamioinnin jälkeen 5 m pituisella narulla. Myös MUV sytyttimen T-mallin sokkaa taivutettiin keskeltä niin, että se joutui työntämään iskuria joustaan vastaan ennen kuin vapautti tämän. Näin sokkaa tuli kuormittaa 2-15 kg painolla (vrt. P-mallin sokka 0,5-1 kg) ennen toimintaa. Modernisoidussa penaalimiinassa rakenteeseen lisättiin vielä levyjousi, joka asettui painamaan sytyttimen runkoa kannen ollessa suljettuna. Tämä entisestään lisäsi toimintaan vaadittavaa kuormitusta ja naulavarmistus voitiin unohtaa. Miina on edelleen sotavarustuksessa yksinkertaisen ja varman rakenteensa ansiosta. Harjoituskäytössä näitä miinoja varustetaan UIPDM-6 savuilmaisimella, joka vastaa ulkomitoiltaan TNT-palaa ja kehittää sytytettynä MUV-sytyttimeen kiinnitetyllä sytytyspanoksella valkoista savua ilmaisten miinasta syntyneen tappion.

5. MUV-2 ja MUV-3

MUV-sytyttimen yksinkertaisuuden ansiosta sitä tuotettiin valtavia määriä ja se soveltui lähes kaikkiin käytössä oleviin miinoihin. Silti sulutettaessa kiireessä sen kanssa sattui onnettomuuksia ja niinpä sodan jälkeen ryhdyttiinkin kehittämään asennusvarmistettuja vetosytyttimiä, joiden rakenne antoi miinoittajalle aikaa poistua turvallisen etäisyyden päähän ennen sytyttimen virittymistä. Erityisen tärkeää tämä oli toimittaessa tehokkaiden hyppymiinojen ja muiden suuren vaikutussäteen omaavien lankamiinojen kanssa, etenkin pimeällä. Niinpä sotavarusteeksi otettiinkin pian sytytin MUV-2, joka oli muuten MUV sytyttimen kaltainen, mutta sen iskurin yläpäähän oli asennettu terävä metallilanka ja rungon päälle sijoitettu kumitulpalla peitetty holkki, jonka leikkaukseen asetettu tellurium-metalliseoksesta tehty liuska kulki iskurin metallilenkin läpi. Sytytin oli varustettu T-mallin laukaisusokalla (varusteena myös P-mallin sokka) ja vetorenkaallisella varmistinsokalla. Iskurissa oli laukaisusokkaa varten lisäksi pitkä leikkaus, joten kun varmistinsokka poistettiin alkoi iskujousi painaa iskurin päässä olevaa lankaa telluriumliuskaa vastaan. Määräajan kuluttua liuska katkesi, jolloin iskuri asettui laukaisusokan varaan. Jopa siinäkin tapauksessa, että miinoittaja olisi ennen varmistusajan päättymistä kävellyt itse laukaisulankaan, miina räjähtäisi vasta varnistusajan päättyessä. Vaikka sytytin suunniteltiin lähinnä varmistamaan miinojen asennusturvallisuutta huomattiin pian, että sillä oli myös muita käyttökohteita. Poistamalla laukaisusokka kokonaan voitiin sytytintä käyttää yksinkertaisena mekaanisena aikasytyttimenä. Vakioliuskan (No 2) tilalle voitiin asettaa muun paksuisia liuskoja ja näin säätää ajastusta. Nämä sytyttimet levisivätkin ennen pitkää monien maailman terroristijärjestöjen ja sissiliikkeiden käyttöön. Etelä-Afrikan viranomaiset maksoivat eräässä vaiheessa niistä 500 USD löytöpalkkion.

Aikasytyttimenä käyttöä haittaa pahoin telluriumhidastuksen epätarkkuus ja voimakas lämpötilasidonnaisuus. Etenkin pakkasessa sytyttimen virittyminen on arvaamatonta ja liiankin hidasta. MUV-3 sytytin ei muuten poikkea edeltäjästään, mutta sen vakiosokkana on P-mallin sokka varustettuna hevosenkengän muotoisella lisäjousella. Jousta käyttämällä voidaan sokan vetovastusta lisätä 1,6-6 kilogrammaan (jäykkä) entisestä 0,5-1 kilogrammasta (herkkä).

T-mallin sokka on edelleen varusteena, joskin laatikkomiinojen käytön vähentymisen myötä vetosytytys on yleisin käyttötapa. Näiden sytyttimien käyttölämpötila-alue on -40 - +50°C, kuten yleensä neuvostomiinoilla ja sytyttimillä ellei erikseen ole mainittu.

6. PMK-40 (Pehotnaja Mina Kartonnaja). Pahvinen jalkaväkimiina m/40

Talvisodasta saatujen kokemuksien johdosta alkoi vuonna 1940 intensiivinen kehitystyö myös jalkaväkimiinojen osalta ja puumiinojen lisäksi päätettiin ottaa muutkin teollisuuden alat mukaan miinojen tuotantoon. Metallin ja pahvin käyttö miinojen valmistukseen mahdollisti myös miinojen pienemmän koon.

PMK-40 painaa vain 90 grammaa ja sen räjähdysainetäyte koostuu 50 grammasta trotyyliä. Miinaa on vaikea havaita metallinilmaisimella. Sytytin on sisään rakennettu, miinaan tarvitsee työntää erillinen räjäytin ennen käyttöä. Miinan runko on bakeliittipuristeesta ja sen pahvista valmistettu kansi murtuu noin 10-20 kilon kuormituksesta aikaansaaden miinan toiminnan.

7. MS (Mina Sedeljukova). Sedeljukovin miina

Metallinen miina, jonka rakenne muistuttaa PMK-40:tä. Miina painaa 70 grammaa ja panoksena on 40 grammaa tetryyliä. Herkkä räjähdysaine syttyy pienestä nallista, joka työnnetään nalliputkeen ennen asennusta. Miina toimii 1-1,5 kilon painosta ja usein sen toimintaa onkin jäykennetty asentamalla miinan päälle polkupyörän sisäkumista leikattu rengas. Tämä rengas toimii myös tiivisteenä. Pienen kokonsa johdosta miinaa kutsuttiin myös nimellä "Maljutka" = vauva.

8. PMP (Pehotnaja Mina Pulevovo deistvija). Jalkaväkimiina luotivaikutuksella

Tämä kokometallinen 145 grammaa painava miina on yksinkertainen 7,62 x 25 patruunalla ladattu pistoolin piippu, joka ampuu luodin päälleastujan jalkaan kuormitettaessa kantta 7-30 kg painolla. Miinaa varten tehdään maahan reikä erillisellä asennuspiikillä ja koska sen mekanismi vaatii pitempään jatkuvaa kuormitusta toimiakseen, sitä on vaikea raivata paineiskuun perustuvilla raivausmenetelmillä, jopa jyräämällä. Käyttölämpötila -50 - +50°C.

9. PMN (Pehotnaja Mina Nashimnova deistvia). Jalkaväkimiina painolaukaisulla

Tämä miina on eräs maailman yleisimmistä jalkaväkimiinoista. Alunperin neuvostovalmisteista miinaa on suuressa mittakaavassa tuottanut myös Kiina ja monet muutkin maat. Se on kumikannella varustettu bakeliittirunkoinen sylinteri, jonka toisessa päässä kierrekannen alla on MD-9 räjäyttimen tila. Räjäytin sisältää 9 g tetryyliä ja se räjäyttää iskurin vaikutuksesta miinan runkoon valetun 200 g TNT-panoksen miinan päälle astuttaessa. Panos on suhteellisen suuri, joten uhri ei ainoastaan rampaudu, vaan usein myös kuolee. Miinan kokonaispaino on 550 g ja sen asennusvarmistus perustuu myös telluriumliuskaan, kuten MUV-2 ja -3 sytyttimissä. Miinan kumikannen alla on laukaisukara, jossa on virekynnys. Vedettäessä varmistinsokka, joka sijaitsee räjäyttimen tilaa vastapäätä miinan runkoon kierretyssä iskuriholkissa, iskurin päässä oleva teräslanka leikkaa varmistinliuskan määräajassa (vrt. MUV-2) ja iskuri asettuu virekynnyksen varaan. Varmistusajan jälkeen miina toimii 8-25 kg kuormituksesta. Varmistusaika riippuu lämpötilasta ja iskuriholkin päässä onkin selluloidilevyn alla eri vahvuinen varaliuska erityisesti talvikäyttöä ajatellen. Varmistusjärjestely mahdollistaa tämäntyyppisten miinojen laskun edulliseen maastoon jopa miinoitusvaunuista tai helikopterista käsin. Käyttölämpötila -40 - +50°C.

10. MS-3 (Mina Sjurpris). Yllätysmiina 3

PMN miinan runkoon valmistettu MS-3 painaa 660 grammaa ja siinä on 340 g TNT-panos (PMN 550/200). Ulkoisesti miina eroaa ainoastaan kumikannen keskeltä törröttävästä laukaisukaran päästä, jonka päälle miinaa viritettäessä asetetaan väh. 5 kilon kuorma. Miina toimii kuormaa poistettaessa. Sen toiminnat ovat ikään kuin PMN-miinan peilikuva. Tätä miinaa käytetään erityisesti tela- ja hyppymiinojen ansoittamiseen sekä paikoissa, joissa sen sekoittaminen pikkuveljeensä saattaa käydä raivaajalle kohtalokkaaksi. Se on myös suosittu panos pienten kohteiden hävittämiseen. Jos MS-3:n päälle ei aseteta kuormaa, se räjähtää varmistusajan kuluttua tuhoten panostetun kohteen. Miinan tyyppimerkintä (myös PMN) on maalattu sen kanteen, joten se jää asennettuna piiloon. PMN:n tapaan miinassa on MD-9 räjäytin, josta on kuitenkin olemassa myös ansoitteinen versio. Siksi asennettu MS-3 on aina tuhottava räjäyttämällä.

11. PMN-2

Kirkkaanvihreästä muovista valmistettu miina, jonka kannessa on mustasta kumista tehty laukaisukansi. PMN-2 on erityisesti suunniteltu mekaaniseen levitykseen ja miinassa onkin varsin monimutkainen viritys- ja laukaisukoneisto, joka mahdollistaa miinan virittymisen n. 5-15 min kuluttua asentamisesta ja antaa sille hyvän vastustuskyvyn paineisku- ja ketjuraivausta vastaan.

Miina painaa 400 grammaa ja siinä on 100 gramman heksotolipanos (TG-40). Asennettaessa miinaa vedetään ensin ulos iso kuljetusvarmistin, jonka muoto mahdollistaa sen vedon myös koneellisessa levityksessä. Tällöin pneumaattinen asennusvarmistus alkaa toimia. Kumihaitari, johon kiinnitetty levy lukitsee vielä iskunallipesän sivuun iskurin linjasta, alkaa painua kokoon jousen painamana. Haitarin sisällä oleva ilma pakenee vain yhden pienen reiän kautta, joten nallipesää pitävä levy nousee hitaasti, mutta varmasti ennenpitkää vapauttaen nallipesän, joka jousensa painamana asettuu iskulinjalle. Miina on toimintavalmis. Kantta kuormitettaessa 5-25 kg voimalla miinan osat virittävät iskurin, siirtävät nallipesää ja vapauttavat iskurin, jolloin miina toimii. Mekaaniset viiveet virityskoneistossa palauttavat osat kuitenkin alkuasentoonsa, jos kuormitus on liian lyhytaikainen, kuten pyrittäessä raivaamaan miinaa paineraivausmenetelmin. Jopa ketjuraivain (Raisu tmv.) voi jättää laukeamattomia miinoja. Mekaanisesti levitettäessä miina voi olla maastossa ylösalaisin. Miina toimii tässäkin asennossa. Pohjassa näkyvien kierrekansien alla on pieni väliräjäytin. Sen poistaminen tarkoitukseen tehdyllä avaimella estää panoksen räjähtämisen nallin toimiessa esim. kuljetettaessa miinaa tuhottavaksi. PMN-2 miinan käyttölämpötila-alue -40 - +50°C.

12. PMN-3

Tämä miina ei ulkoisesti poikkea PMN-2 miinasta ja voi olla varustettu jopa samoin merkinnöin. PMN-3 painaa 600 grammaa ja siinä on 80 gramman heksogeenipanos (PMN-2 400/100 gheksotoli). Miina on varustettu ansoituslaitteella, joka toimii kun sitä kallistetaan 90° eli käännetään kyljelleen.(esim väliräjäytintä irroitettaessa). Lisäksi miinassa on itsetuholaite, joka on säädettävissä puolen, 1, 2, 4 ja kahdeksan vuorokauden ajastuksille. Käyttölämpötila -30 - +50°C (elektroninen ansoitussytytin).

13. PMN-4

Uusin tulokas polkumiinaperheessä, levitystapa mekaanisesti tai sirotteena, voidaan myös asentaa käsin. Varustettu viritys- ja laukaisukoneistolla, joka on vastustuskykyinen paineraivausmenetelmille. Käsitellään tarkemmin siroitteiden yhteydessä.

14. ML-7(Mina Lovushka). Miina-ansa, tyyppi 7

Tämä kirkkaanvihreästä muovista valmistettu 100 grammaa painava laatikko on tarkoitettu ensisijaisesti polkumiinojen ansoitukseen. Sen sytyttimen viereen on asennettu metallijousien pitäminä 2 kpl 5 gramman heksogeeninappia, jotka toimivat väliräjäyttiminä kahteen 15 grammaa muovailtavaa PVV-5M räjähdettä sisältäviin rasioihin. Yhteismäärältään 40 gramman panos virittyy 40-120 sekunnin kuluttua varmistussokan vedosta (rengas) ja kun punaisella vetoliinalla varustettu laukaisusokka on poistettu laite toimii kuormittamattomana heti. Jos sen neliömäisen kannen päälle on asennettu vähintään 300 gramman kuorma, ML-7 räjähtää sitä poistettaessa. Laitteen sytytin on läheistä sukua "perhosmiinana" tunnetun PFM-1 sirotepolku- miinan sytytyttimelle, joten nämäkin käsitellään myöhemmin sirotteiden yhteydessä. ML-7 avulla voidaan ansoittaa miinojen lisäksi erilaisia esineitä. Esimerkkinä tyypillisestä ansoituskohteesta tässä kenttäpullo, jonka täyttäminen bensiinillä elävöittää laitteen toimintaa varsinkin sisätiloissa.

Neuvosto- ja venäläisvalmisteiset polkumiinat ovat muutamaa sota-aikaista poikkeusta (mm. MS) lukuunottamatta varsin isokokoisia ja monimutkaisia käyttötarkoitukseensa. Niiden rakenteen monimutkaisuus selittyy pitkälti vaatimuksella levittää niitä mekaanisesti. Tämä on tuonut mukanaan tarpeen asennushidasteisiin sytytyttimiin ja jopa minimitarvetta suurempaan kokoon. Miinojen raivausta vaikeuttaa niiden metallittomuus ja ansoitusmiinojen käyttö perusmiinojen seassa. Sulutettaessa käsin on miinojen suuren koon vuoksi niiden käyttö usein varsin suunnitelmallista. Eräs perustavoista on käyttää polkumiinoja yhdessä lankamiinojen kanssa siten, että lankojen vierus ja paikat, joihin langat "ohjaavat" liikettä ansoitetaan näillä. Näin varomattoman raivaajan huomion kiintyessä lankoihin saattaa jalansija jäädä tarkastamatta!